Liikenneopettajille oma yhdistys

Uusi ajokorttilaki on herättänyt liikenneopettajien keskuudessa laajaa huolta. Opetuksesta leikattiin yli puolet pois, joihinkin ajokorttiluokkiin ei kuulu opetusta ollenkaan eikä vapaaehtoinen opiskelu toimi.

Ekologisuudesta puhutaan tärkeänä yhteiskunnallisena teemana mutta autokoulussa sitä ei enää ehditä nykyisillä opetusmäärillä opettelemaan. Lisäksi ikäpoikkeuslupia myönnetään henkilöille, joilla on aiempia liikennerikkomuksia.

– Me näemme, että uusi ajokorttilaki runnottiin läpi eikä meitä liikenneopettajia kuunneltu ollenkaan. Toivomme, että tämän yhdistyksen avulla saamme nostettua esiin tärkeitä liikenneturvallisuuteen liittyviä seikkoja, sanoo vasta perustetun Liikenneopetus ry:n puheenjohtaja Kristiina Anunti.

Liikenneopettajat Kristiina Anunti ja Lari-Jaakko Mäkelä perustivat syksyllä 2019 liikenneopettajaryhmän, joka syntyi ammattilaisten halusta tuoda esiin koulutukseen ja liikenneturvallisuuteen liittyviä puutteita ja tehdä niihin korjausehdotuksia. Ryhmä keräsi nopeasti yli 250 opettajajäsentä.

Anunti ja Mäkelä yllättyivät itsekin siitä, kuinka suureksi ryhmä muodostui. He huomasivat, että opettajat ovat todella laajasti yhtä mieltä lain epäkohdista. Nyt he ovat rekisteröineet ryhmän viralliseksi yhdistykseksi, johon liikenneopetusalalla työskentelevät voivat liittyä.

– Kentällä töitä tehdessä huomasin, että epäkohdista puhutaan koko ajan mutta niihin ei kukaan yksin pysty vaikuttamaan. Tästä lähti ajatus ryhmän perustamisesta, sanoo Liikenneopetus ry:n varapuheenjohtaja Mäkelä.

Opettajat ovat jo aiemmin ottaneet julkisesti kantaa opetuksen vähäisyyteen. Ajokorttilakiuudistus vähensi opetuksen määrän todella pieneksi, ja oppilaat eivät enää suoriudu teoria- ja ajokokeista yhtä hyvin kuin aiemmin. Opettajien mielestä on väärin, että opetusta on aivan liian vähän ja kokeissa joudutaan käymään useita kertoja.

– Meidän täytyy saada jatkossakin vastuullisia ja turvallisia kuljettajia liikenteeseen. Ja onhan tässä sekin puoli, että oppilaankin näkökulmasta ajokortin kustannusten olisi luonnollisesti järkevämpää kohdistua siihen itse opetukseen, eikä kalliisiin tutkintomaksuihin ja uusintoihin, sanoo Anunti.

Liikenneopetus ry:n tarkoituksena on korostaa liikenneturvallisuutta ja ottaa kantaa havaitsemiinsa epäkohtiin.

Lue myös tämä: Liikenneopettajat: Opetusta lisättävä pikimmiten

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here