Kauko Säätäjä: Paikoitus on kuljettajan taidonnäyte

Kuva: Kauko Säätäjä.

Liikkuminen autolla edellyttää sen laitteiden hallintaa ja mittasuhteiden tuntemista. Aloittelevalle kaikki tämä on uutta.

Joku oppii nämä taidot nopeasti varsinkin, jos joutuu liikkumaan vilkkaassa liikenteessä. Toiselta menee aikaa totuttelemisessa, arimmat eivät opi sitä milloinkaan.

Harvemmin ajavien ongelma on rutiinien rapistuminen, joka puolestaan ilmenee ajon muuttumisessa epävarmaksi. Siksi autonkäyttö useammin auttaa pitämään homman hallinnassa ja ajamisen rohkeana.

Kaikkihan me joudumme, asutuksen tiivistyessä, ainakin silloin tällöin ajelemaan cityalueilla. Vähän liikkuvien kohdalla se saattaa aiheuttaa ongelmia. On opeteltava joustavasti selviytymään hankalista tilanteista, kuten esim. ajamaan ahtaasta porttikäytävästä talon sisäpihalle.

Toinen tilannesilmää vaativa suoritus on parkkeeraaminen kadun reunaan ahtaaseen jonoon, toisten autojen kaiken aikaa ohittaessa, usein aivan liian läheltä.

Taskuparkki

Parkkipaikan löytyminen saattaa monissa tapauksissa olla jättipotti. On toimittava nopeasti, jotta joku samaa tilaa havitteleva ei ennätä edelle.

Tavallisesti parkkeeraus alkaa peruuttamisella kohti avoinna olevaa paikkaa. Kaikki hyvin, vai onko? On, mikäli hallitsee hermonsa sekä taidon.

Taidon hallinta

Kadun ja tien varteen parkkeeraaminen on taitolaji. Hankala tilanne syntyy, kun asioinnilta tultua huomaa oman autonsa sullotun jonoon niin, että sekä edessä että takana olevien puskurit lähes koskettavat omaa kaaraa.

Ensimmäinen ajatus on, miten tästä selvitään. Vanhoissa autoilumaissa paikalliset asukkaat ja ahtaisiin tiloihin tottuneet ottavat asian rauhallisesti.

Kone käyntiin, vaihde päälle ja ajetaan oma auto kiinni toisen auton puskuriin ja pakitus samalla tavalla. Sitten alkaa usein turhauttava ”sahaus” edes takaisin.

Tällaiseen tilanteeseen avuksi tulee pieni kikka: jo peruutettaessa on järkevää auton vielä liikkuessa kääntää pyörät ääriasentoon niin, että ne osoittavat rotvalliin eli jalkakäytävän kiveykseen. Näin menetellen auton etupää siirtyy ulommaksi rotvallista.
Kun oman auton puskuri koskettaa takana olevan vastaavaa, aletaan siirtää autoa liikenteen suuntaan.

Samalla käännetään pyörät ääriasentoon kohti ajotien reunaa, jolloin auton etupää siirtyy ulommaksi, lähemmäksi ajotietä. Joka kerta auto siirtyy muutaman sentin ajoradan suuntaan

Ahtaimmissa tilanteissa tämä sama toistetaan, tiukimmissa tapauksissa useaan kertaan.
Tärkeätä on, että etupyöriä käännetään auton vielä liikkuessa, jolloin renkaiden kitka on pienimmillään. Näin vältytään turhalta edes takaisin sahaamiselta.

Kun etupää on saatu ulos jonosta, auto on valmiina ajettavaksi takaisin ajokaistalle ja sitten ollaankin valmiit liittymään autojonoon.

Tämä pikku tipsi saattaa auttaa ratkaisevasti juuri tällaisissa ahtaissa tiloissa. Auto käyttäytyy tässä kuin ahtaissa tiloissa käytettävä trukki.

Aikaa tähän justeeraukseen kuluu meillä monen mielestä kuitenkin liikaa. Seurauksena saattaa olla tööttäilyjä, vihaisia mulkoiluja, auton pelteihin koputteluja, päähän koputtelemisesta puhumattakaan. Kehittyneimmissä autoilun maissa muut yleensä odottavat kohteliaasti hitaankin ajurin toimia.

Nyt tarkkana

Kuvassa näkyvä tilanne Ranskasta, jossa autot on ollut mahdollista parkkeerata kummalle puolelle katua tahansa. Uusien liikennesääntöjen pykälän 36§ mukaan tämä on mahdollista myös Suomessa kesästä alkaen.

Tulosuuntaan ajava, uuteen käytäntöön tutustumaton, saattaa hämmästyä, kun havaitsee vastaan tulevan ajavan ”väärään suuntaan ” ajamassa vapaaseen parkkipaikkaan. Ei siis kannata hämmästyä ja soittaa torvea.

Lopputoteamus on, että me suomalaiset emme ole vielä kokeneet todellisia hankaluuksia taajamien liikenteessä. Meillä pinna palaa jo puolen minuutin odotuksen jälkeen.
Taitaisi tällainen tilanne täällä olla poliisiasia. Mutta mikä parasta, meillä on vielä mahdollisuus oppia ja sopeutua joustavampaan käyttäytymiseen ratissa.

Nimimerkki Kauko Säätäjä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here