Oi niitä aikoja, kun mentiin ostamaan Toyotaa ”Ollilta” Pitäjänmäeltä, tai Mazdaa ”Rainerilta” Kokkolasta, ja mitä näitä oli, Möttösiä ja Töppösiä, paikallisia tunnettuja uusien autojen kauppiaita, luotettuja miehiä ja naisia, vähän niin kuin ystäviä, melkein kuin sukua.
Sitten, tuossa 2000-luvun alkupuolella, putkahti EU:sta autoalan iloksi ”termihirvitys” – Ryhmäpoikkeusasetus – eikä mikään ole ollut enää entisellään…
Älkää ymmärtäkö väärin, Autonomisti on vankka EU:n ja muun vapaakaupan kannattaja, antaa markkinan vaan määrätä kuka pärjää ja kuka ei, mutta tämän Ryhmäpoikkeusasetuksen kohdalla se vanha sanonta, ”hyvä ajatus, mutta käytäntö ontuu”, osuu kohtuullisen hyvin oikeaan.
Se niin sanottu hyvä ajatus tuon Ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisen takana oli tietysti kilpailun vapauttaminen niin, että kuka tahansa autoilija saisi huollattaa autonsa muuallakin kuin merkkikorjaamolla ilman vaaraa takuun menettämisestä.
Toki autoa huoltavilta korjaamoilta edellytettiin riittävää teknistä tietoa ja koulutusta, testereitä, työkaluja ja laadultaan alkuperäisiä vastaavia varaosia sekä voiteluaineita, hommat piti hoitaa kuten valmistaja kunkin auton huolto-ohjelmassa määrittelee.
Samassa hässäkässä päätettiin, että myös jälleenmyyjille ja valtuutetuille korjaamoille tuli oikeus hankkia varaosia kolmansilta osapuolilta, kunhan se osien laatu oli, kuten mainittu, alkuperäistä vastaava, todistetusti. Noh, melkoinen ”matopurkki” siitä sitten aukenikin…
Alkuun autoilijoilla ei rehellisesti sanottuna ollut mitään käryä, mitä se ”hommat pitää hoitaa kuten valmistaja on määritellyt” todellisuudessa tarkoittaa?
Autonomistinkin eteen tuli silloisessa pestissä jos jonkinmoista ongelmatapausta, jossa joku paikallinen Autokorjaamo Pena Pärnänen oli väitteensä mukaan tehnyt kaiken ohjeiden mukaan, mutta tarkempi tutkimus paljasti, että valmistajan huolto-ohjelman mukaisesta määräaikaishuollosta oli jäänyt tekemättä osimoilleen kaksi kolmasosaa vaadituista töistä & toimenpiteistä, voi ettien että, ja tällä laiminlyönnillä oli suora vaikutus esiin putkahtaneeseen ongelmaan.
Kyse ei siis ollutkaan takuun kattamasta materiaali- tai valmistusvirheestä, vaan ihan oikein kunnon ”susityö”, niin kuin alalla on tapana sanoa.
Toki oikohöylänä puhelimeen huutavalle ja Karpolla uhkailevalle asiakkaalle tämän kertominen ei ollut niitä unelmaduuneja, mutta minkäs teet, totuus aina välillä vähän kirpaisee, ja vastuu omista päätöksistä pitää kantaa, meidän aikuisten.
Pahimmat tapaukset olivat luonnollisesti niitä, joissa tämä villi ja vapaa korjaamo oli mennyt laittamaan auton moottoriin väärää voiteluainetta, tai minkä sattuu suodattimen, ja onnistunut aiheuttamaan moottorissa niin sanotun täystuhon.
Ei ollut kovapintaiselle automiehellekään kiva tilanne selittää itkevälle yksihuoltajaäidille, että asialle ei valmistajan puolelta ole tehtävissä juuri mitään, sinun nyt ikävä kyllä vaan pitää kääntyä sen Penan puoleen ja vaatia häntä kantamaan vastuunsa virheestään, tai vaihtoehtoisesti maksaa itse se useita tonneja maksava moottoriremontti, vaikka sitä ylimääräistä rahaa nyt ei taida sieltä taloudesta ylen määrin löytyä.
Onneksi nykyisellään myös nämä Penat ja Pärnäset ovat oppineet hoitamaan hommansa huomattavan paljon laadukkaammin, mikä on tietysti kaikille osapuolille oikein hyvä juttu.
Mutta mitäpä tällaisessa ”kilpailu levälleen, vaikka väkisin” – tilanteessa tekee autovalmistaja?
Lähtee tietysti suojelemaan omaa liiketoimintaansa ja verkostoaan, ja sehän näkyy, monella tapaa.
Ensimmäinen muutos oli valtuutettujen jälleenmyyjien laatu- ja identifikaatiovaatimukset, osaaminen ja fasiliteetit viimeisen päälle kuntoon!
Ajatus oli tuossakin oikein hieno, saadaan asiakas kokemaan brändinmukaista fiilistä ja suoranaista ylellisyyttä vieraillessaan jälleenmyyjällä, vastassaan huippukoulutettu henkilökunta, joka ainoana maailmassa osaa tehdä juuri sille sinun autollesi temppuja teräviä.
Ja kertoa tarkalleen montako Newtonmetriä voimaa ja vääntöä se vaatii, että saat autosi etuoven auki, tai kuinka se puhelin saadaan rokkaamaan täydellä skaalalla uuden autosi multimediajärjestelmässä?
Ja kaikki tämä istuskellessa siinä brändinmukaisen, muutamia tonneja maksaneen Cappuccino-masiinan vieressä, andalusialaisen vuorikauriin persnahalla verhoillulla jakkaralla, hienossa showroomissa, marmorilattialla.
Ajatus hyvä, toteutus ontuu
Valmistajien asettamat vaatimukset on hyvin pitkälti laskettu kai sellaisen keskimääräisen merkin jälleenmyyjän tulojen, menojen, taseiden ja poistojen mukaan, mutta ikävä kyllä, täällä pohjolan perukoilla, pitkien etäisyyksien, pienehköjen kaupunkien ja korkeiden kustannusten maassa ei taida olla yhtään tuohon keskiarvoon yltävää toimijaa.
Suomessa kiinteistökulut ovat, kiitos muun muassa kylmyyden ja vuodenaikojen, moninkertaiset verrattuna vaikkapa Välimeren oloihin, henkilöstökulut myös.
Euroopan toiseksi korkein hankinnan verotus, a.k.a. autovero, taasen suojelee ihmisiä uusien autojen ostamisen kiroilta kohtuullisen tehokkaasti, joten absoluuttiset asiakasmäärät eivät tuota riittävää liiketoimintaa tukemaan valmistajien toiveita siitä upeasta brändikokemuksesta.
Näin ollen Suomessa ollaan, muutamaa satunnaista merkkiä lukuun ottamatta, aina niin sanotussa monimerkkiympäristössä, jolla pyritään saamaan ovipumppu käymään riittämiin, useampaa eri automerkkiä edustaen.
Tämä taasen on tuonut yhden autotalon katon alle keskimäärin neljän eri valmistajan vaatimukset ja ikävä kyllä, tässä kohtaa näiden paikallisten ”Ollien” ja ”Rainerien” on ollut pakko nostaa kädet pystyyn; ei vaan liiketoiminnasta saatava tuotto kohtaa liiketoiminnan mahdollistavien vaatimusten täyttämisen kustannuksia.
Onneksi Suomesta sentään on löytynyt vielä näitä isompia autoalan yrityksiä – Osuuskaupat, Laakkoset, Hartikaiset, Rinta-Joupit ja muut – joilla on ollut mahdollisuus, uskallus ja riittävä kapitaali ottaa pallo ja suuri osa eri automerkeistä omaan haltuunsa pienemmiltä toimijoilta, liiketoimintaansa laajentaen, asiakkaita palvellen ja lippua korkealla pitäen.
Toki tämäkin on tuonut monelle autoilijalle eteen odottamattoman valinnan: sitä omaa, rakasta automerkkiä kun ei enää välttämättä myydäkään siinä omalla kylällä, huolletaan ehkä, juuri ja juuri.
Mutta poissa ovat nämä Möttöset ja Töppöset, pienet, paikalliset, persoonalliset.
Ja kyllä Autonomistilla heitä hiukan ikävä on, vähän niin kuin sitä aina ja vain sukujuhlissa tavattua omalaatuista enoa, rakas, ja osa meitä se sitten kuitenkin on, ja on aina oleva…
Pienten Autokauppiaiden muistoa kunnioittaen ja rakkaudella muistaen,
Anonyymi Autonomisti
“Autonomisti” on keski-ikäinen, autojen sisällä, alla ja ympärillä ikänsä viettänyt autoalan ammattilainen, aina autoista lapsellisen kiinnostunut, hiukan sarkastinen, ja aina oikeassa.