Nuorena minulla oli innostava harrastus seurata kesälomapaikkakunnan purjelentokentän touhuja. Päivä siinä saattoi hurahtaa, kun seurasi harrastajien purjekoneen jänniä hinauksia pitkillä kumiköysillä sekä pidemmälle ehtineitten kohoamista taivaalle moottorikoneiden avustamina.
Innostuksesta huolimatta minusta ei sentään lentäjää tullut.
Lentämiset ovat tosin kuuluneet elämään ammattini vuoksi. Pisin matka Japaniin kesti 1970-luvulla kaksikymmentä tuntia. Siis melkein vuorokauden, tänä päivänä kesto runsaat 9 tuntia.
Liikennelentokoneen ohjaamo on hämmästyttävä kokemus. Kerran matkustajana ollessani huomioni kiinnittyi alkukuulutukseen, jossa esiteltiin koneen miehistö ja tietenkin myös koneen ohjaaja.
Nimi tuntui tutulta.
Naapurillani oli sama hieman harvinainen nimi. Heräsi ajatus – kokeillaan.
Kirjoitin lapun, jossa lähetin terveisiä pilotille ja annoin sen lentoemännälle. Hetken kuluttua tämä kohtelias neitonen palasi ja sanoi, että kapteeni pyytää teitä ohjaamoon. ( Nythän tämä ei turvallisuussyistä enää onnistuisi).
Tietenkin menin ja juttua riitti. Samalla huomioni kiinnittyi ohjaamon valtavaan mittaripatteristoon.
Autojen ominaisuudet ovat vaihtuneet 50-luvun synkronoimattomasta, välikaasua ja kaksoispoljentaa vaatineesta vaihteistosta erityyppisiin automaatteihin.
Kojelaudan yhdestä mittaristokokoelmasta selvisi nopeusmittarin lisäksi valojen asennot, seisonta-, pysäköinti-, kauko- ja lähivalot, öljynpaineen sekä latauksen tarkkailu, suuntavilkun asento, bensan loppumisen varoitusvalo. Näiden avulla oli pakko pärjätä.
Mitä tekemistä näillä muisteloilla on autotekniikan kanssa?
Se selviää, kun asettautuu tämän päivän auton ratin taakse. Siitä mahtavasta mittarien paljoudesta tulee tunne kuin istuisi lentokoneen ohjaimiin.
Mitä tekemistä näillä asioilla sitten on tämän päivän autonkäytön kanssa? Syitä on monia, mutta ainakin se, että melkoinen osa tämän päivän autoilijoista ei, kaikesta hienosta tekniikasta huolimatta, hallitse tai hahmota edes oman auton ulkomittoja. Siksi auton hallinta tuottaa vaikeuksia.
Osa vaikeuksista voi johtua siitä, että Suomessa monet parkkipaikat ovat useille varsinkin vähän ajaville sekä ikäihmisille ongelmallisia. Autopaikkoja on runsaasti, mutta ruudut ovat kapeita ja rivit lähellä toisiaan. Oma auto sijoittuu niin lähelle toista, että ovea aukaistaessa sillä kolhii helposti naarmut naapurin kaaraan.
Toinen juttu on se, että autotilat ovat niin ahtaita, että peruutettaessa ne ovat monille vaikeita, esimerkiksi isot maasturit ym.
Myöskään taskuparkkeeraus ei kadun varrelle autojen väliin monilta sompaajilta onnistu. Joko ajetaan liian lähelle sivussa seisovaa tai ajetaan liian kauas.
Oma lukunsa on sitten nämä ”liikennevirtuoosit”, jotka hienoon tekniikkaan ja autoon luottaen eivät noudata edes alkeellisia käytöstapoja liikenteessä.
Auton hallinta ja sillä ajo edellyttää muiden huomioon ottamista, uuden oppimista sääntöjen jatkuvasti muuttuessa ja säännöllistä käyttöä.
Tämä on tullut esiin monissa tapauksissa, kun ajolupa on mennyt vanhaksi. Ei ole inssiajo onnistunut vaan on palattava tietoja sekä taitoja verestämään autokouluun, jonka käynnistä lienee jo kymmeniä vuosia.
Väärän varmuuden voi torjua uutta opiskelemalla ehdottaa
Kauko Säätäjä
