Työntekijöiden ja työnantajan edustajat ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan ehdotuksen, jonka perusteella yhtiö alkaa neuvotella työehdoista JHL:n kanssa. Ammattiliitto JHL kiittää kaikkia aktiiveja kovasta työstä, jonka ansiota neuvottelujen alkaminen on.
Ammattiliitto JHL:n aktiivit ovat saaneet aikaan tuntuvan saavutuksen yksityistä pysäköinninvalvontaa tekevässä Parkkipate-yhtiössä. Yhtiö aloittaa JHL:n kanssa neuvottelut, joiden tarkoituksena on neuvotella yhtiöön työehtosopimus.
– Emme olisi tässä ilman aktiivien mahtavaa panosta. He ovat väsymättä tuoneet työnantajan tietoon tavoitteensa, että yhtiöön on saatava työehtosopimus. Tämä on iso askel kohti reiluja työehtoja, mutta neuvotteluissa on vielä runsaasti töitä tehtävänä, sanoo JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi.
Sovinnon myötä JHL:n suunnittelema lakko Parkkipatessa peruuntuu. Lakko olisi alkanut torstaina 5. marraskuuta ja päättynyt maanantaina 9. marraskuuta.
Valtakunnansovittelija aloitti työriidan sovittelun lokakuun viimeisellä viikolla. JHL:n sopimusasiantuntija Sari Jokinen kertoo, että nyt JHL ja Parkkipate ovat sopineet useampia neuvottelukertoja, ja neuvottelut voivat kestää vielä monta kuukautta.
Lue myös
Autotoday testasi: Volvo EX60 – “uuden sukupolven” taidonnäyte


