Valtiotaloudella on valtava määrä kohteita ja projekteja ja eri asioita hoidettavana. Siksi määrärahojen riittämättömyys koetaan jatkuvana ongelmana budjettineuvotteluissa.
Yksi tärkeä alue on kulkuyhteyksien hoito. Kaikkien eri liikenteen muotojen maanteiden, rautateiden sekä lentokenttien kunnossapito sekä uudistaminen vievät vuosittain suuren osan käytettävissä olevista varoista.
Toimiva logistiikka on viennin tärkeimpiä edellytyksiä. Tieverkostoa on joskus verrattu ihmisen verenkiertoon ja jos se ei ole kunnossa, koko ”potilas” voi huonosti.
Maamme teillä liikkuu päivittäin miljoonia erilaisia kulkuvälineitä. Viime vuonna henkilöautojen määrä oli 2 696 334 ja koko autokanta 3 130 640 yksikköä.
Maanteiden kunto koskettaa meitä jokaista, onhan kysymys yhteyksien toimimisesta ja kuljetusten sujumisesta. Ikäväksemme olemme joutuneet havaitsemaan teiden jatkuvan rappeutumisen.
Sekä sora- että asvalttipäällysteiden heikko pinta mietityttää ja askarruttaa. Joudutaanko nyt takaisin tilanteeseen, jonka vanhemmat autoilijat vielä muistavat, kun yleisillä teillä liikkui haravalla tasoittelevat kuoppien täyttäjät.
Aiheellinen pähkäily koskee kestopäällysteisiin tulleita teräväreunaisia monttuja. Merkittävä vaaratekijä on kuljettajien äkkijarrutukset yllättäviä kuoppia kiertäessä, jolloin vaarana on liukuminen vastakkaiselle ajokaistalle vastaantulijoita sekä jalankulkijoita väistellen.
Vakavasti harkittava kysymys on, mikä rasitus auton rakenteisiin kohdistuu, kun pyörä osuu syvään tai teräväreunaiseen kuoppaan.
Ottakaamme avuksi ajattelumalli.
Auton nopeus on esimerkiksi 80 km tunnissa. Kuoppaan ajettaessa akselistot kohtaavat hetkellisesti esteen 80 kilometrin vauhdilla.
Mikäli ajaja havaitsee montun viime hetkessä, turvautuu hän hätäjarrutukseen. Tässä tilanteessa jarru estää pyörän pyörimisen, jolloin se kohtaa voimalla esteen.
Eli vaikutus on sama kuin ajettaisiin tällä vauhdilla päin seinää. Seurauksena on usein tyhjäksi mennyt sekä käyttökelvottomaksi vaurioitunut hyväkin rengas sekä ikävimmässä tapauksessa vääntynyt vanne.
Autojen kehittynyt tekniikka pystyy osittain eliminoimaan sorateiden kuopista aiheutuvat auton hallintaan liittyvät ongelmat.
Kysymys kuuluukin, kestävätkö valmistusmaiden hyviin tieolosuhteisiin tehdyt nykyautot tällaiset tällit.
Eivät kestä. Useimmat näistä vaurioista ovat juuri teräväreunaisten kuoppien aiheuttamia.
Korjaamojen huoltolaskuissa ovat alkaneet kummitella jo vähän ajettujenkin autojen kohdalla teiden hoitamattomuuden seuraukset, lähinnä etupyörien ripustukseen liittyvien tukitankojen eli ”koiranluiden” sekä iskunvaimentimien rikkoutumisina.
Oma lukunsa ovat tuulilasivauriot siitä näkyvänä, mutta näkyvyyttä estävänä esimerkkinä aiheuttaen ajelun korjaamolle.
Lopputoteamus: sen minkä valtio teiden hoidossa säästää, se raha otetaan käyttäjän kukkarosta veroina ja korjauskuluina.
Kysyä sopii, onko asvaltti materiaalina niin kallista, että näitä kuluja on oikeuden mukaista tien käyttäjillä maksattaa.
Mieleen tulee vanha juttu hölmöläisten lyhyen täkin jatkamisesta. Leikataan yläosasta kaistale ja ommellaan se jalkopäähän.
Loppuiko palelu?
Tuskin tietkään tällä konstilla korjaantuvat. Onnistuuko teidenhoito-ongelman ratkaisu hölmöläisten tapaan tienhoidossa säästämällä?
Muun muassa näitä pohtii
Kauko Säätäjä
Niinpä. Mielestäni ei ole (kansan)taloudellisesti järkevää käyttää varoja tuollaisista syistä aiheutuneiden auton vaurioiden korjaamiseen sekä taloudellisesti että menetettynä työaikana autoa korjaamoon vietäessä/haettaessa ja korjaukseen käytetyn ajan osalta laina-auton kulut ja sen hakeminen/palautus-aika. Jos taas saadaan vuosien jälkeen valtiolta korvausta, siihen korvauskäsittelyyn käytetty aika ei ole ”järkevää” virkatyön suorittamista (mutta tuleepahan hallintobyrokraatille näperreltävää), ja jos menee vakuutuksesta, heijastuu vakuutusmaksujen nousuna ja sekin vähä on pois muusta kulutuksesta.