Näinä aikoina olemme joutuneet kokemaan monenlaisia rajoituksia, jotka kertovat yhteiskuntamme haavoittuvuudesta. Monet niistä ovat koskeneet auton käyttöä, mutta tapahtuu sitä monenlaista myös ilmaliikenteessä. Näistä ongelmista ovat tiedotusvälineemme kertoneet.
Yllättävin niistä tapahtui Lontoon Gatwickin lentokentän läheisyydessä. Kysymys oli ilmaliikenteessä käyttöön otettujen, moottorisoitujen, kevyiden lennokkien toiminnasta.
Sellaisen käyttö aiheutti 29.12.2018 tilanteen, jossa kaksi henkilöä pidätettiin drone-lennokin lennättämisestä lentokenttäalueella. Mahdollisen vaaran vuoksi koko kenttä jouduttiin sulkemaan johtuen uhasta, joka olisi voinut aiheuttaa vakavan vaaran mille tahansa lentokoneelle.
Tapauksen johdosta Catwickin kentän toiminta häiriintyi ja lentoja jouduttiin perumaan kolmena päivänä. Drone-lennätyksillähän on tiukat säännöt. Esim. lentokenttäalueen lennot ovat luvanvaraisia ja sallittuja 1 kilometrin etäisyydellä. Lennokkien on käytettävä ilmatilan alinta kaistaa, ns. G-aluetta.
Mikä on tämän vielä heikosti tunnetun, eri polttoaineilla kulkevan ja tarvittaessa lähes mitä tahansa kuljettamaan pystyvän ihmelennokin negatiivinen puoli?
Näihin ongelmiin olemme joutuneet tutustumaan medioitten välityksellä. Konkreettisin on niiden käyttö sotatoimien yhteydessä, joissa niillä voidaan havaita vihollisen elkeet jo etukäteen. Dronea on mm. käytetty jäljittäjänä etsityn kohteen löytämiseksi. Tässä pari esimerkkiä.
Ensimmäinen tapaus oli jo 5.6.2011, jossa sitä käytettiin al Gaidan julman komentajan, Osama bin Ladenin surmaamisessa. Toinen ehkä vieläkin dramaattisempi oli Suomen Kuvalehdessä 2/2020 kerrottu tapaus, jossa Yhdysvallat teloitti miehittämättömän lennokin ohjusiskulla kenraalimajuri Qassim Suleimanin Bagdadin lentokentältä tulevalla ulosmenotiellä. Nämä molemmat tapahtumat osoittavat nykytekniikan ja dronen käyttömahdollisuuksia sodan välineinä.
Me tavalliset kansalaiset pystymme havaitsemaan dronen hienon käytön jopa päivittäin esimerkiksi TV:n välittämien ilmakuvien yhteydessä. Saamme nähdä upeita maisemia lintuperspektiivistä. Mutta elämän tosiasia on, että kaiken hyvän siivellä kulkee myös epämiellyttäviä asioita.
Katso tästä muut Mr. Monitorin kolumit.
Drone– ja lennokkikokeilut ovat myös naapurimaallemme Venäjälle tärkeitä, koska miehittämättömät ilma-alukset kykenevät omaa miehistövoimaa säästävään sodankäyntiin. Kriisin sattuessa ne voivat kuljettaa haluttuun kohteeseen etukäteen navigoitua reittiä pitkin aseita sekä räjähteitä. Vakoilusta meillä on Airiston Helmi-uutisten kautta tullut konkreettista tietoa.
Drone-lennokkien käyttö lisääntyy
Tekniikan hämmästyttävä kehitys muuttaa maailmaamme ja lähitulevaisuudessa myös arkipäiväämme. Näiden pikku pörriäisinä tunnettujen lennokkien osuutta tulevaisuudessa kaavaillaan hyödynnettävän monissa valvonta– sekä pelastustehtävissä.
Mukaan on tulossa Maa-ja metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK. Liiton edustaja kertoo mahdollisuuksista havainnoida metsien talvituhoja ja näin palvella esim. sähkönsiirtovarmuuden hoidossa.
Myös rajavartiolaitos hyötyy näistä uusista mahdollisuuksista.
Suotavaa olisi, että tätä ihmelennokkia hyödynnettäisiin vain rauhanomaisessa käytössä, kuten nyt covid-viruksen lamauttamissa inhimillisissä toiminnoissa, vaikkapa ruuan ja lääkkeiden kuljetuksissa. Samoin dronen avulla otetut kuvat alkavat olla jokapäiväistä katsottavaa mm. uutisvälityksessä ja luonto-ohjelmissa.
Mr. Monitor