Koti Blogi Sivu 593

Sähköautoilu ja talvi: Katso tästä kolme yleisintä huolta!

Kuva: If.

Moni tuore sähköautoilija ottaa nyt ensikertalaisena tuntumaa talviajoon. Uutta voi olla esimerkiksi kylmän akun lataamisen hitaus tai takavetoisen sähköauton käsittely liukkaalla. If kokosi yleisimmät talvisähköautoilua koskevat huolet ja vinkit niiden välttämiseen.

Yhä useampi harjoittelee nyt ensimmäistä kertaa sähköautoilua talvikelissä. Ifissä vakuutettujen yksityisasiakkaiden sähköautojen määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden takaisesta, eli merkittävä osa tämän talven sähköautoilijoista on ensikertalaisia. Kaikkiaan jo lähes 40 prosenttia Ifin tänä vuonna vakuuttamista yksityisasiakkaiden ensirekisteröidyistä autoista on sähköautoja.

– Sähköauton pärjääminen Suomen talvessa arveluttaa monia sähköautoiluun tottumattomia. Sähköautoissa on kuitenkin monia ajoturvallisuutta ja -mukavuutta lisääviä ominaisuuksia, kuten sisätilojen nopea lämpiäminen ja hyvä ajohallintateknologia, kuvaa Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Eero Färkkilä.

If kokosi yleisimmät talvisähköautoilua koskevat huolet ja vinkkaa, miten ne taklataan.

Huoli: sähköauto ei ole turvallinen liukkailla

Sähköauto kiihtyy tyypillisesti nopeammin ja on painavampi kuin polttomoottoriauto, joten sen käsittely on erilaista ja esimerkiksi jarrutusmatkat liukkailla voivat olla pidempiä.

– Sähköautot ovat Ifin tilastojen perusteella selvästi muita uusia autoja useammin takavetoisia, joten auton käsittely liukkaalla saattaa aluksi yllättää etenkin, jos on tottunut ajamaan etuvetoisella autolla. Talvikelissä ajamiseen kannattaa totutella rauhassa, kertoo Färkkilä.

– Sähköauton ajotuntumaan voi vaikuttaa eri tavalla kuin polttomoottoriautoissa erityisesti jarrutusenergian talteenoton eli regeneroinnin voimakkuutta säätämällä. Kannattaa perehtyä oman auton talvisäätöihin, jotka ovat erilaisia autosta riippuen. Joissakin sähköautoissa on erillinen talvirengasasetus, kun taas toisissa regenerointia voi säätää talviaikaan miedommaksi.

If vakuuttaa Suomessa jo lähes 14 000 yksityisasiakkaiden sähköautoa. Ifin vahinkodatan perusteella sähköautoille ei satu talvikuukausina merkittävästi enempää vahinkoja kuin polttomoottoriautoillekaan.

– Ensimmäiset kuukaudet ja etenkin ensimmäinen talvi sähköautoilijana on toki hieman riskipitoisempaa aikaa myös vakuutusyhtiön näkökulmasta. Kun kokemusta karttuu, erot vahinkomäärissä tasoittuvat, Färkkilä toteaa.

Huoli: sähköauton akku hyytyy pakkasella

Sähköauton toimintamatka ei ole talvella yhtä pitkä kuin kesällä, sillä sähköä kuluu enemmän muun muassa sisätilan lämmitykseen.

– Pakkasella akku kuluu paljon nopeammin etenkin pätkäajossa kaupungissa. Kulutusta pienentää, jos auton ja akun saa esilämmitettyä ennen ajoa. Vaikka autojen toimintamatka-arviot ovat yleensä luotettavia, kannattaa suunnitella reitti niin, että jättää akun varaukseen kesäkelejä enemmän pelivaraa, kertoo Färkkilä.

Sähköautojen hinaaminen ajoakun loppumisen vuoksi on hyvin harvinaista, kertovat Ifin tilastot. Näissäkin tapauksissa Ifin kaskovakuutus korvaa hinauksen lähimmälle latausasemalle.

– Sähköautoja hinataan hieman muita autoja useammin. Akun loppumisen sijaan syynä tielle jäämiseen on tyypillisesti esimerkiksi rengasrikko, joita sattuu polttomoottoriautoja painavammissa sähköautoissa enemmän, Färkkilä kertoo.

Huoli: sähköauton lataaminen pakkasella on hidasta

Sähköauton lataaminen voi talvella autosta riippuen olla selvästi hitaampaa, joten esimerkiksi joulun pidemmille ajomatkoille on lataustaukoihin hyvä varata ylimääräistä aikaa. Jos autossa on akun esilämmitystoiminto, se kannattaa kytkeä päälle ajoissa ennen latauspisteelle menoa. Tämä nopeuttaa merkittävästi latausta. Useimmissa sähköautoissa esilämmitys toimii automaattisesti laturille navigoitaessa.

– Perille saavuttua sähköauto kannattaa pakkasella laittaa lataukseen heti, jolloin akku on vielä lämmin. Kylmän akun lataaminen kestää selvästi pidempään etenkin, jos lataa vaikkapa mökillä tilapäisesti tavallisesta kotitalouspistorasiasta. Huonoimmillaan voi käydä niin, ettei autossa olekaan riittävästi akkua, kun on tarkoitus lähteä liikkeelle, Färkkilä vinkkaa.

Uusi sähköautoilija, muista nämä vinkit talvikelillä

  • Perehdy autosi talvisäätöihin ja hyödynnä niitä.
  • Totuttele rauhassa auton käsittelyyn.
  • Jos autossa on akun esilämmitystoiminto, käytä sitä ennen pikalatausta.
  • Mitoita ajomatka niin, että jätät akun varaukseen kesäkelejä enemmän pelivaraa.
  • Mieti pidemmällä ajomatkalla varalle useampi vaihtoehtoinen latauspaikka ja varaa enemmän aikaa lataustaukoihin.
  • Älä päästä akkua kylmenemään ennen latausta eli laita auto lataukseen heti, kun saavut perille.
  • Tarkkaile renkaiden kulumispintaa ja ilmanpaineita. Jos renkaat ovat epätasaisesti kuluneet, kannattaa tarkistuttaa niiden ohjauskulmat.

Lue myös: Katso tästä syitä ja esteitä sähköauton hankintaan

Lue myös: Sähköala valitsi kuudennen kerran Vuoden sähköauton

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Suojatie voi olla riski hitaasti liikkuvalle

Kuva: Liikenneturva, Jyrki Heinonen.

Lähes viidesosa autoilijoista myöntää pysähtyvänsä antamaan tietä tavallista harvemmin, jos suojatielle pyrkivä jalankulkija liikkuu hitaasti. Liikenneturva nostaa esiin kaikkien yhdenvertaisen oikeuden turvalliseen liikkumiseen 3. joulukuuta vietettävän kansainvälisen vammaisten päivän alla.

Liikenneturvan kyselyyn* vastanneista kuljettajista lähes 95 % sanoo, ettei hermostu, jos apuvälineitä liikkumisessaan käyttävä henkilö ylittää suojatien hitaasti. Silti lähes viidesosa myöntää, että pysähtyy antamaan tietä tavallista harvemmin tilanteessa, jossa suojatielle pyrkivä liikkuu hitaasti.

– Autoilijalle suojatie on aina valpastumisen paikka ja hyvään ennakointiin kuuluu nopeuden sovittaminen tilanteeseen. Kuljettajan on annettava tietä jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille. Laissa ei ole tähän poikkeuksia, painottaa Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Marja Pakarinen.     

Suojatiet herättävät huolta myös Invalidiliitossa.

– Teiden ylittäminen koetaan monin tavoin haasteellisena ja turvattomana fyysisesti vammaisten ihmisten keskuudessa. Risteys- ja suojatiealueilla tulisi varmistaa riittävä näkyvyys ja kadun ylittämiseen tulisi olla riittävästi aikaa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä katujen ja väliaikaisreittien sekä niiden ylitysten esteettömyyteen, sanoo Invalidiliiton sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija Riitta Saksanen. 

Liikenneympäristö koetaan pääosin itselle turvalliseksi – mutta ei kaikille

Taajama-alueella turvallisuutta lisääviä tekijöitä jalankulkijoiden näkökulmasta on useita. Liikenneturvan kyselyssä tärkeimmiksi nostettiin kevyen liikenteen väylien kunnossapito, esteettömät ja hyväkuntoiset pyöräily- ja jalankulun väylät sekä valaistus. Neljänneksi tärkeimmäksi nousi autojen riittävän alhainen ajonopeus.

Valtaosa kyselyyn vastanneista kokee jalankulkijana oman elinpiirinsä liikenneympäristön itselleen pääosin turvalliseksi (91 %) ja sujuvaksi. Sen sijaan harvempi vastaaja koki, että liikenneympäristö on tasa-arvoinen eli kaikki kulkijat tasapuolisesti huomioiva tai esteetön.

Invalidiliitto korostaa, että fyysisesti vammaisille ihmisille on varmistettava esteetön ja yhdenvertainen liikkuminen.

– Erityisesti talvella asianmukaisen talvikunnossapidon ja valaistuksen merkitys esteettömän liikkumisen näkökulmasta on suuri. Esimerkiksi suojatien ylittämisestä turvallisempaa tekisi loiva ja madallettu kulku jalkakäytävän ja ajoradan välillä. Jos talvella suojatie on luminen tai sohjoinen, voi pyörätuolilla liikkuva ihminen jäädä kiinni, eikä pysty jatkamaan matkaa ilman apua, Saksanen muistuttaa.

Taustaa

Onnettomuustietoinstituutti OTIn jalankulkuraportin (2023) mukaan jalankulkijoiden kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista yli puolet tapahtuu tie- tai katuosuudella, jossa nopeusrajoitus on korkeintaan 40 km/h. Lähes puolet onnettomuuksista tapahtuu jalankulkijan ylittäessä suojatietä. Jalankulkijan näkökulmasta onnettomuuden riski kasvaa, jos kyky liikkua tai havainnointikyky on heikentynyt esimerkiksi ikääntyessä tai, jos liikkujalla on fyysinen vamma.

*Liikenneturvan kyselytutkimuksen toteutti Kantar Public maaliskuussa 2023. Kyselyyn vastasi yhteensä 1073 henkilöä, joista autoilevia oli 75 prosenttia. 

Lue myös: Näin jalankulkijoiden liikennekuolemien määrä voitaisiin vähentää

Lue myös: Hämeenlinnassa kaksi suojatieonnettomuutta vuorokauden aikana — molemmilla sama syy!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Yritysautojen osuus rekisteröinneistä on kasvussa

Kuva: CvB.

Tänä vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista hieman alle puolet on ollut yritysten käyttöön rekisteröityjä autoja. Noin neljännes kaikista uutena ensirekisteröidyistä autoista on hankittu työsuhdeautokäyttöön.

Noin viidennes yritysten hankkimista autoista on vuokrauskäyttöön meneviä autoja ja noin viidennes myyntivarastoon hankittavia autoja. Taksikäyttöön on viime vuosina rekisteröity noin 1 500 uutta autoa vuosittain.

Lue myös: Kuka saa ajaa työsuhdeautoa?

Työsuhdeautoja on autokannassa hieman yli 70 000. Vaikka työsuhdeautojen osuus autokannasta on pieni, niiden merkitys autokannan uusiutumiselle on tärkeä, sillä työsuhdeautojen keskimääräinen käyttöikä on noin kolme vuotta, jonka jälkeen ne palautuvat kuluttajamarkkinoille käytettyinä autoina. Työsuhdeautojen rekisteröinnit ovat yleensä vilkkaimmillaan vuoden viimeisinä kuukausina ja vähiten työsuhdeautoja rekisteröidään alkuvuodesta.

– Työsuhdeautojen merkitys autokannan uudistajana korostuu erityisesti matalasuhdanteessa, jossa kotitalouksien autohankinnat vähenevät. Tänä vuonna yritysleasingin osuus autohankinnoista on kasvanut ennätyksellisen suureen noin 30 prosentin osuuteen, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.

Työsuhdeautokannan sähköistyminen on saanut vauhtia vuosina 2021 ja 2022 voimaan tulleista verokannusteista, jotka tasaavat ladattavien autojen korkeammasta hankintahinnasta johtuvaa korkeaa verotusarvoa.

Täyssähköisten työsuhdeautojen verotusarvoa on alennettu 170 eurolla kuukaudessa ja päästötasoltaan 1–100 g/km autojen 85 eurolla kuukaudessa. Verokannuste on valtion taloudelle edullinen, sillä se vähentää vain vähän valtion ja kuntien verotuloja. Työsuhdeautoilijan kannalta kyse on kuitenkin merkittävästä ladattavan työsuhdeauton valintaan kannustavasta etuudesta.

– Tänä vuonna ensirekisteröidyistä työsuhdeautoista jo noin 40 prosenttia on ollut täyssähköautoja ja ladattavien hybridien osuus on kasvanut hieman yli 30 prosenttiin. Verokannuste on ollut tärkein yksittäinen työsuhdeautojen sähköistymiseen vaikuttava tekijä, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Lue myös: Täyssähköauto yleistyy nopeaan tahtiin työsuhdeautona!

Uudet dieselautot hankintaan pääosin yritysten käyttöön – noin 80 prosenttia dieselkäyttöisistä henkilöautoista rekisteröidään yritysautoiksi. Yritykset hankkivat selvästi kotitalouksia useammin myös ladattavia hybridejä. Kotitaloudet sen sijaan ovat suurin bensiiniautojen ja täyssähköautojen ostajaryhmä. Kotitaloudet ovat hankkineet lähes 60 prosenttia tänä vuonna ensirekisteröidyistä bensiiniautoista ja täyssähköautoista.

Yksityisleasingin suosio on Suomessa edelleen pieni, sillä hieman alle 3 prosenttia tänä vuonna hankituista autoista on hankittu yksityisleasingillä. Ladattavilla autoilla leasing on suositumpi hankintatapa kuin bensiinillä ja dieselillä. Hieman alle 5 prosenttia tänä vuonna rekisteröidyistä täyssähköautoista on hankittu yksityisleasingillä. Osamaksu on kotitalouksille edelleen selvästi yleisin tapa hankkia auto, vaikka korkojen nousu on kasvattanut hieman myös muiden hankintatapojen osuutta.

Lue myös: Työsuhdeauton käyttövoimalla on merkitystä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Kaksi autoa ajokelvottomaksi kolmen auton kolarissa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Joensuussa Kajaanintien ja Kuurnankadun risteyksessä ajettiin kolari eilen iltapäivällä.

Paikalla poliisipartiolle selvisi, että henkilöautoilija törmäsi liikennevaloissa pysähtyneenä olleen henkilöauton perään ja törmäyksen voimasta törmätty ajoneuvo osui vielä edessään olleen henkilöauton perään.

Kaksi autoista vaurioitui ajokelvottomiksi, kolmanteen tuli pienet vauriot. Vakavia henkilövahinkoja ei tullut.

Lue myös: Lahdessa neljän auton ketjukolari

Päivän kolarikuva: Ketjukolari Turunväylällä Tarvon saaren kohdalla 1970

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Sähköisiä ajoneuvoverolippuja lähetetty Suomi.fi-viestien käyttäjille jo kymmeniä tuhansia

Kuva: Matti Sulanto.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom otti marraskuussa käyttöön Suomi.fi-viestit yhtenä tapana lähettää ajoneuvoveroliput sähköisenä asiakkaille. Ajoneuvoverolippu lähetetään paperipostin sijaan sähköisenä Suomi.fi-viestien käyttäjille. Ensimmäisen kuukauden aikana Suomi.fi-viesteihin on lähetetty jo yli 50 000 ajoneuvoverolippua.

– Suomi.fi-viesteihin toimitettujen verolippujen määrä on ollut oletettua suurempi, mikä on yllättänyt positiivisesti. Ensimmäisen kuukauden perusteella voimme arvioida, että vuositasolla säästämme postituskustannuksissa arvioilta jopa 600 000 euroa. Kiitos kaikille Suomi.fi-viestien käyttäjille, iloitsee Traficomin erityisasiantuntija Antti Mört.

E-lasku mutkattomin tapa maksaa ajoneuvovero

Tilaamalla ajoneuvolipun e-laskuna, verolippu toimitetaan Suomi.fi-viestien sijaan suoraan verkkopankkiin.

– E-lasku on ehdottomasti mutkattomin tapa maksaa ajoneuvovero. Kaikki tiedot ovat laskussa valmiina, joten sinun tarvitsee vain tarkistaa ja hyväksyä se, ohjeistaa Mört.

E-laskun saa käyttöön tekemällä e-laskusopimuksen verkkopankissa. Sitä varten tarvitsee ajoneuvoverotuksen asiakastunnuksen. Asiakastunnus on merkitty ajoneuvoverolippuun, ja sen voi tarkistaa myös Traficomin Liikenteen oma asiointi -palvelusta (Omat tiedot).

Ajoneuvoverolipun voi tilata sähköisesti myös OmaPostiin.

Suomi.fi-viestit

E-lasku

Katso myös: Päivän kuva: Pienestä tarrasta on kasvanut merkittävä tulonlähde valtiolle

Katso myös: Tieliikenteen verokertymä kasvoi viime vuonna noin 8,2 miljardiin euroon!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Mies jäi kiinni neljän tunnin sisällä kaksi kertaa törkeästä rattijuopumuksesta!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Kello 16.15 aikaan tapahtui Riihimäellä Koivistonkadulla kahden henkilöauton välinen peltikolari. Osalliset eivät päässeet asiassa sopuun syyllisyydestä, jonka takia paikalle kutsuttiin poliisi.

Partion tullessa paikalle, selvisi, että 61-vuotias mies oli osunut paikalla olleeseen auton kuljettajan puoleiseen etukulmaan.

Partio puhallutti osalliset ja selvisi, että kyseinen kolaroitsija oli nauttinut alkoholia. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,88 promillen lukemat. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti törkeän rattijuopumus epäilyn.

Miestä epäillään myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies päästettiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen vapaaksi ja noin kello 20.00 aikaan samasta autosta tuli ilmoitus VT3:lla Janakkalasta.

Partio sai auton pysäytettyä ja tällä kertaa mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,19 promillea. Tällä kertaa miestä ei päästetty tarkkuusalkometrikokeen jälkeen vapaaksi, vaan hänet toimitettiin poliisilaitokselle odottamaan selviämistä ja kuulusteluja.

Lue myös: Sama henkilö kaksi kertaa kiinni rattijuoppoudesta noin tunnin sisällä

Lue myös: Sama kortiton huumerattijuoppo jäi kaksi kertaa kiinni vuorokauden aikana

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Rekisteröinti: Henkilöautoja rekisteröity viime vuotta enemmän

Kuva: CvB

Marraskuussa rekisteröitiin 6 673 uutta henkilöautoa, mikä on 4,4 prosenttia enemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Tammi-marraskuussa on rekisteröity yhteensä 81 707 henkilöautoa, joka on 8,2 prosenttia viime vuotta enemmän.

Alkuvuoden rekisteröinnit ovat noin 14 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa alemmat. Vaikka komponenttipula on jo hellittänyt, uusien autojen kysyntä on jäänyt vaatimattomaksi korkotason ja inflaation kasvun seurauksena.

Tammi-marraskuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista noin kolmannes on ollut täyssähköautoja ja noin viidennes ladattavia hybridejä.

Käytettyjen henkilöautojen kauppaa on tänä vuonna autoliikkeissä käyty noin 6 prosenttia viime vuotta vilkkaammin. Autoliikkeiden käytettyjen henkilöautojen kaupan kasvu jatkui myös marraskuussa noin 6 prosentin tahdissa viime marraskuuhun nähden. Noin puolet käytettyjen autojen kaupasta kulkee autoliikkeiden kautta.

Pakettiautoja ensirekisteröitiin marraskuussa 870, joka on 7,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Tammi-marraskuussa on rekisteröity yhteensä 10 163 pakettiautoa, mikä on 0,3 prosenttia viime vuotta enemmän. Tammi-marraskuun rekisteröinnit ovat jääneet noin 17 prosenttia viiden viime vuoden keskiarvoa alemmas.

Marraskuussa rekisteröitiin 263 kuorma-autoa, mikä on 9,3 prosenttia viime marraskuuta vähemmän. Rekisteröintien määrä on syys-marraskuussa ollut normaalia pienempi, sillä elokuussa voimaan tullut ajopiirturivaatimus aikaisti kuorma-autojen rekisteröintejä elokuun puolelle.

Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat tänä vuonna olleet tuntuvassa kasvussa viime vuoteen nähden. Yli 16 tonnin painoluokassa kuorma-autoja on tammi-marraskuussa rekisteröity yhteensä 2 714, joka on 21,2 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja on lokakuun loppuun mennessä rekisteröity 175, joka on 14,4 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 812, joka on noin 22,5 prosenttia viime vuotta enemmän.

Uusia linja-autoja on tammi-marraskuussa rekisteröity 233, joka on lähes 40 prosenttia vähemmän kuin pitkän aikavälin tammi-marraskuun rekisteröintien määrä.

Rekisteröinti: Lokakuun ensirekisteröinnit jäivät vaisuiksi

Lue myös: Opel Astra ST -farmariversio nyt saatavilla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Opel Astra ST -farmariversio nyt saatavilla

Kuva: Opel.

Opel Astran hinnasto on päivitetty mallivuodelle 2024, ja hinnastoon nousevat myös farmariversiot. Edullisimmillaan Astra ST -malliin pääsee käsiksi hieman yli 30 000 eurolla.

Mallivuoden 2024 hinnaston tärkeimmät muutokset koskevat ST-version paluuta hinnastoon ja uutta Edition-varustetasoa, joka on jatkossa uusi perusvarustelutaso.

Kaikki Edition-mallit ovat jatkossakin kattavasti varusteltuja: vakiona tulevat mm. kuljettajan AGR-istuin, avaimeton käynnistys, peruutustutkat eteen ja taakse, lämmitettävä ohjauspyörä ja 10-tuumainen kosketusnäyttö. Saksalainen tyköistuva ja kuljettajakeskeinen ohjaamon ergonomia on siis mukana jo perustasolla.

Kuva: Opel.

Editionin hinnat alkavat 110-hevosvoimaisen bensiinimallin kohdalla 29 365 eurosta ja farmarikorinen ST maksaa tästä noin tuhat euroa lisää. 130 Automaatti nostaa hintaa noin 3 500 eurolla kummassakin versiossa. Edition-varusteinen PHEV-lataushybridi maksaa viistoperäisenä 41 602 euroa ja ST:nä 42 633 euroa.

Lippulaivana sporttinen GSe

Astran keskimmäinen varustetaso GS lisää visuaalisuutta niin sisällä kuin ulkona. Auton katto on tällöin musta, samoin sisäkatto muuttuu mustaksi. Mukana tulevat mm. myös 360-asteinen pysäköintikamera ja osanahkaverhoilu istuimiin.

Erittäin maukkaalla ajettavuudella varustettu Opel Astra GSe on nyt saatavilla myös farmarikorisena. Konin FSD-iskunvaimentimilla varustettu GSe on urheilullisen kuskin namupala. GSe-mallit ovat aina lataushybrideitä ja niissä on myös Astra-malliston kattavin varustelu.

Lue myös: Historian havinaa: Opelilla tänään merkkipäivä!

Lue myös: Täyssähköinen Opel Astra Electric nyt ennakkomyynnissä Suomessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Poliisipartio pysäytti vaarallisen ajoneuvoyhdistelmän!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hätäkeskus antoi torstain vastaisena yönä Lounais-Suomen poliisipartiolle tehtävän vaarallisesta ajoneuvoyhdistelmästä Porissa valtatiellä 11.

Partio tavoitti yhdistelmän noin yhden aikaan yöllä ja pysäytti sen. Kyseessä oli henkilöauto ja siihen kytketty traileri, jossa oli vene.

Traileri oli rekisteröimätön sekä rakenteeltaan ja kunnoltaan täysin sopimaton tieliikennekäyttöön.

Tapahtuma-aikaan tien pinta oli erittäin jäinen. Kuljetus oli erittäin vaarallinen ja on ollut vain pienestä kiinni, ettei koko traileri ole kaatunut rakenteen pettäessä. Traileri oli heitellyt vastaantulijoiden kaistalle pitkin matkaa.

Kuljettajana ollut mies vaikutti päihtyneeltä, mutta hän puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen. Hänet kuljetettiin jatkotutkimuksiin päihtymystilan selvittämiseksi ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja rattijuopumuksena.

Lue myös: Poliisi pysäytti hengenvaarallisen kuljetuksen!

Lue myös: Poliisi tavannut liikenteessä hengenvaarallisia raskaan liikenteen perävaunuja

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Janni Hussi: Rallipiireissä hyvä vastaanotto, mutta kyllä törkeyksiäkin on tullut!

Kuva: AKK.

Kartanlukija, yrittäjä ja mediapersoona Janni Hussi on tullut varsin omaperäistä polkua pitkin rallimaailman huipulle. Huipusta voidaan jo hyvällä omallatunnolla puhua, sillä ensi kaudella Hussi toimii Lauri Joonan kartturina koko WRC2-kauden ajan. Mutta miten tähän tilanteeseen on päädytty?

Kuusankoskelainen pikku-Janni haaveili radiojuontajan ammatista ja touhuili paljon urheilun parissa. Rämäpäisyyttä löytyi, vaikka pienenä tyttönä moottoriurheilu ei vielä kuulunut lajivalikoimaan.

– Ensimmäiset muistoni moottoriurheilun parissa ovat itse asiassa kaksipyöräisten kanssa. Teini-ikäisenä poikaystäväni harrasti moottoripyöriä ja teki kaikenlaisia stuntteja, Hussi muistelee.

Hän kertoo olleensa tomera ja jääräpäinen lapsi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti lapsuudessa ilman moottoreitakin, sillä paikallaan hän ei malttanut pysyä.

– Jos joku ehdotti, että kiivetään kilpaa puun puoleen väliin, niin sanoin, että mennään latvaan asti. Ja sieltä on sitten tullut mötkähdeltyä alas.

Monet lapsuuden ja nuoruuden ystävistä opiskelivat ammatin, perustivat perheen ja jäivät Kuusankoskelle asumaan, mutta Hussin mielessä on aina siintänyt erilainen elämä.

– Lapsena ajattelin, että jotain siistiä tulen elämässäni tekemään. Ehkä se silloin oli ajatus jalkapallosta, mutta polvi oli eri mieltä.

Uteliaisuus on vienyt Hussin mennessään ja ne radiotyötkin tulivat lopulta vastaan Radio Suomipopin Aamulypsyn juontajana.

Ja se taas johti lopulta siihen, että Hussi löysi itsensä istumasta kartturin paikalta. Mutta palataan siihen myöhemmin.

WRC2-sarjaan ensi vuonna

Onko se sitten tomeruutta ja jääräpäisyyttä, mutta Hussin rallitaival jatkuu vuonna 2024 WRC2-luokassa, Lauri Joonan kartturina. Sitä odotellessa elämä tuntuu olevan mallillaan.

– Arkeni on tällä hetkellä tosi hyvässä balanssissa. Olen etsinyt pitkään tasapainoa elämääni. Minulla on vähän sellainen huono piirre, että tykkään tehdä paljon asioita, enkä aina ymmärrä missä menee jaksamisen raja. Viime vuosina olen opetellut löytämään balanssia tekemisen ja levon välille. Nyt tuntuu, että se balanssi on löytynyt.

Rallin ulkopuolisia saattaa hämmästyttää, mutta Hussille rauha ja tasapaino elämään on paljolti löytynyt sorarännissä päätähuimaavaa vauhtia kiitävän auton sisältä.

– Ralli on tuonut minulle hirveästi sellaista kaivattua rauhaa. Kun olen siellä ralliautossa, niin silloin ei ole mitään muuta. Se on sellaista omaa meditaatiota. Vaikka kartturin roolissa tapahtuu tosi monia asioita samaan aikaan ja pitää multitaskata, niin silti koen, että se on minun paikka tavallaan rentoutua. Fyysisesti ei tarvitse olla missään muualla kuin siinä.

Suuri suu vei kartturiksi

Palataan nyt siihen, miten Hussi yleensäkään päätyi kartturin paikalle.

Keväällä 2022 hän oli yksi Aamulypsyn juontajista Radio Suomipopilla. Ohjelmalle on ollut luonteenomaista, että asioista puhutaan suoraan ja räväkällä otteella. Niin myös tuona keväisenä aamuna, kun puhe kääntyi ralliin.

– Taisin sanoa, että “ei kai se ralli nyt niin vaikeata voi olla”. Siinä ei sitten kauaa mennyt, kun Sami Pajari soitti lähetykseen ja kysyi, että “Janni, jos se ei ole niin vaikeaa se ralli, niin lähdetkö kokeilemaan?”

Ja olihan se lähdettävä.

– Mietin, että mitähän hittoa tästäkin tulee. Ja siitä se sitten lähti. Kävin suorittamassa AKK:lla kartturin tutkinnon ja rallitutkinnon. Sitten päästiin Samin kanssa osallistumaan Historic-ralliin Lahteen. En usko, että ilman tuota Samin haastetta olisin näin syvälle rallihommiin ajautunut. Olisin rallimakkara kädessä silloin tällöin tienvarressa seuraamassa, mutta tuskin minusta olisi tällainen ralliperuna tullut.

Hussi huomauttaa, että onneksi ensimmäinen ralli oli Pajarin kotikisa, koska kaikki nuotit eivät ehkä ihan kohdilleen osuneet.

Ralliura on Hussilla ollut varsin nopea ja antoisa. Vajaa kaksi vuotta radiossa tapahtuneesta haasteesta, ja hän starttaa koko kauden mittaiseen urakkaan WRC2-luokassa. Miten hän kokee, että hänet on julkkisnaisena otettu rallipiireissä vastaan?

– Minua on kohdeltu tosi hyvin. Toki kun teen julkista työtä ja tulen ihan toisista piireistä niin sehän voi herättää ennakkoluuloja. Ja varmasti on herättänytkin, että miksi toi tulee tänne. Mutta koen, että kaikki ovat ottaneet minut tosi hyvin vastaan.

Hussi sanoo, että on ollut myös erityisen tärkeää olla saamatta erityiskohtelua, koska ei sitä ole myöskään halunnut.

Tasa-arvon suhteen suunta on oikea

Lajiin kuin lajiin mahtuu myös epäasiallista käytöstä, eikä Hussikaan ole täysin voinut välttyä epäasiallisilta kommenteilta.

– Räikein esimerkki on, kun ensin heitettiin kuskin kanssa hauskaa läppää ja sen jälkeen minulta kysyttiin, että minkä väriset pikkuhousut sinulla on. Valitettavasti tätä vielä on, kuten myös monessa muussa lajissa. Sitä pitää aktiivisesti pyrkiä kitkemään pois.

Hussi sanoo kuitenkin, että oikeaan suuntaan ollaan koko ajan menossa tasa-arvon suhteen myös rallissa ja muualla urheilumaailmassa.

– Mitä enemmän puhutaan, sitä enemmän tulee julki ja toivottavasti näistä päästään eroon joskus.

Hussin ensikosketus rallin maailmaan oli Jyväskylän MM-rallissa kisatyttönä kymmenisen vuotta sitten. Hän sanoo, että muutos tässä ajassa on ollut valtava.

– Se on kuin yö ja päivä. Meininki saattoi olla todella härskiä silloin. Olla siellä sitten nuorena naisena puolustamassa itseään, se ei ollut aina herkkua. Kymmenessä vuodessa on menty tosi paljon eteenpäin, ja kyllä sieltä myös paljon hyviä muistoja jäi.

Hussilla on esimerkiksi Instagramissa yli 300 000 seuraajaa, joihin varmasti kuuluu myös paljon nuoria tyttöjä. Mitä hän sanoisi sellaiselle tytölle, joka on vaikkapa somen kautta innostunut rallista.

– Jos joku, joka on tätä mun kohellustani seurannut, miettii että “mäkin haluaisin kartturiksi tai ajaa itse”, niin sanon että hitto soikoon, tulta päin vaan! Hommaa sen perustiedon esim AKK:n kursseilla ja sit vaan menoksi. Tämä on mahtava laji, joka antaa ihan älyttömän paljon. Riippumatta sukupuolesta, iästä tai etnisestä taustasta, tänne mahtuu kaikki mukaan!

Minä olen -juttusarja on AKK:n uusi viestintäkampanja, jonka tarkoituksena on nostaa esille henkilöitä suomalaisesta autourheilusta. Syksyn 2023 ajan valokeilassa ovat suomalaiset naisautourheilijat. Aikaisemmin esillä ovat olleet Aada Turpeinen, Emma Kimiläinen ja Reeta Hämäläinen.

Lue myös nämä

Kartingkuljettaja Aada Turpeinen: Pojat eivät sulata, jos tyttö ajaa ohitse!

Alastonkuvat kuuluivat Emma Kimiläiselle ehdotettuun Yhdysvaltojen ajosopimukseen!

Reeta Hämäläinen: Sukupuolella ei ole väliä rallissa!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //