Mercedes-Benzin museossa Stuttgartissa voi nyt tutustua ilma-alukseen, joka on kaikkien nykyisten lentävien autojen ja lentotaksien varhainen esikuva.
Kyseessä on replika saksalaisen kirjakauppiaan ja teologin Dr Friedrich Hermann Wölfertin moottoroidusta ilma-aluksesta, joka suoritti ensilentonsa 135 vuotta sitten, 10. elokuuta 1888.
Kevyestä puukehikosta, kangaspäällysteisistä potkureista ja purjeesta rakennettu alus lensi neljän kilometrin onnistuneen lentomatkan Gottlieb Daimlerin valmistaman 2-hevosvoimaisen moottorin avulla.
Muotonsa ja rakenteensa vuoksi moottoria kutsuttiin lisänimellä ”isoisän taskukello”. Lentäjänä toimi Gotthilf Wirsum, joka kaksi päivää myöhemmin teki aluksella vielä toisenkin saman pituisen lentomatkan.
Samalla tuli osoitettua todeksi Daimlerin haave uudenlaisesta, moottorivoimalla toteutetusta liikkumisesta niin maalla, merellä kuin ilmassakin.
Tästä pyrkimyksestä kertoo myös yhtiölle vakiintunut liikemerkki, kolmisakarainen tähti.
Päivän museoajoneuvo: Tämä kaksimoottorinen kaunotar on ainoa Suomessa toimintakunnossa oleva
Päivän museoajoneuvo: Rönnqvist Puujalka
Päivän museoajoneuvo: 109-vuotias aloittaa kesäliikenteen lauantaina
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //