Lamborghini Super Trofeo: Eskelinen ja Puhakka taas tänään palkintopallille

Jani Kekoni

Mikko Eskelinen ja Juuso Puhakka.

23.9.2018 13.12

Juuso Puhakka ja Mikko Eskelinen saalistivat kaksi arvokasta palkintokorokesijoitusta Kiinan Shanghaissa ajetussa kansainvälisen Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruussarjan kilpailukauden viidennessä osakilpailuviikonlopussa.

Saksalaisen Leipert Motorsport tiimin 620 hevosvoimaisella Lamborghini Huracan Super Trofeo EVO -autolla ajanut kaksikko nappasi lauantain osakilpailusta PRO-AM luokkavoiton ja sunnuntain osakilpailusta PRO-AM luokan kolmannen sijan.

Tänään voittokamppailu kariutui varaslähtöön ja sitä seuranneeseen varikon läpiajorangaistukseen.

Vaikka ajovuorojensa aikana kummatkin suomalaiskuljettajat tekivät muuten virheettömät suoritukset, tuomariston antaman rangaistuksen seurauksena he tippuivat kolmanneksi ja jäivät kakkossijasta juurikin tuon rangaistuksen aiheuttaman aikahukan verran.

Siltikin kummatkin kuljettajat, mukaan lukien tallipäälikkö Ingo Leipert pitivätvät viikonloppua erittäin onnistuneena, koska lauantain voiton myötä härmäläiset saalistivat kaksi mestaruuspistettä enemmän kuin mestaruustaistelun kannalta pahimmat kanssakilpailijat ja siten kahteen viimeiseen osakilpailuun lähdetään tasapistein.

Kilpailukausi huipentuu marraskuun puolivälissä Italian Rooman läheisyydessä olevalla Vallelungan radalla, jossa Aasian, Euroopan ja Amerikan sarjojen finaalilähtöjen lisäksi ajetaan myös Lamborghini Super Trofeo ratasarjan maailmanmestaruudesta.

Lamborghini Super Trofeo Shanghai 2018, sunnuntai: PRO-AM luokka, Top-3
1. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 23 kierrosta
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), +12,523sek
3. Juuso Puhakka (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), +27,195sek

Lamborghini Super Trofeo Asia 2018 sarjatilanne: 10/12 osakilpailua, PRO-AM-luokka: Top-5:
1. Mikko Eskelinen (FIN) & Juuso Puhakka (FIN), 120 pistettä
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), 120 pistettä
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 96 pistettä
4. Prabakaran Kumar (MAS), 80 pistettä
5. Max Wiser (ITA), 50 pistettä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here