Juuso Puhakka voitokas GT World Challenge EM-sarjan Brands Hatchin osakilpailuissa

Juuso Puhakka ajoi viikonloppuna kaksi kertaa palkintopallille Brands Hatchin GT World Challenge -sarjan kisoissa.

Saksalaisen TokSport WRT tiimin Mercedes AMG GT3 Evo -autolla yhdessä kolumbialaisen tiimikaverinsa Oscar Tunjon kanssa kilpaileva Puhakka ajoi Brands Hatchin kilparadalla Silver Cup -luokassa ykköseksi ja kolmanneksi..

Ensimmäisen tunnin mittaisen kilpailun voiton hän ja Tunjo hävisivät 4,231 sekunnilla. Muutamaa tuntia myöhemmin ajetun toisen osakilpailun Silver Cup luokan he voittivat niukalla 0,450 sekunnin erolla. Yleiskilpailussa he pitivät neljänneksi nopeinta vauhtia. Kilpailun voittaneille saksalaisille tiimikavereilleen he jäivät 16,438 sekuntia.

Kahden palkintokorokesijoituksen myötä Puhakka ja Tunjo ottivat kiinnityksen yhden maailman kovimman GT-kilpasarjan mitaleihin kun ajamatta on enää Espanjan Valencian osakilpailuviikonlopun kaksi tunnin mittaista kilpailua.

Intensiivisissä kilpailuissa ajaneet kolme muuta suomalaiskuljettajaa saavuttivat myös pistesijoituksia.

Urallaan myös niin Lamborghini Super Trofeo EM-sarjan kuin GT World Challenge Endurance sarjan voittanut mäntsäläläinen Patrick Kujala saavutti Silver Cup luokan sijat 5. ja 8. ja debyyttivuottaan GT-autoissa ajava Konsta Lappalainen sijat 5. ja 10.

Lisäksi Tuomas Tujula saapui maaliin sijoilla 10. ja 9. Hänen vauhtiaan hidasti mm. varikon ylinopeudesta saatu rangaistus.

GT World Challenge, Brands Hatch su 29.8.2021 #1 kisa: Silver Cup
1. Frank Bird (GBR) & Ryuichiro Tomita (JPN), Audi R8 LMS GT3, 40 kierrosta
2. Rik Breukers (NDL) & Ezequiel Perez Companc (ARG), Mercedes AMG GT3 Evo, +1,243s
3. Juuso Puhakka (FIN) & Oscar Tunjo (KOL), Mercedes AMG GT3 Evo, +4,231s
4. Pierre Alexandre Jean (FRA) & Ulysse de Pauw (FRA), Bentley Continental GT3, +5,044s
5. Konsta Kappalainen (FIN) & Arthur Rougier (FRA), Lamborghini Huracan GT3 EVO, +7,131s
6. Patrik Kujala (FIN) & Benjamin Hies (GBR), Ferrari 488 GT3, 20,806s

10. Tuomas Tujula (FIN) & Nicolai Kjaergaard (NOR), Aston Martin Vantage AMR GT3, +1 kierros

GT World Challenge, Brands Hatch su 29.8.2021 #2 kisa: Silver Cup
1. Juuso Puhakka & Oscar Tunjo (KOL), Mercedes AMG GT3 Evo, 40 kierrosta
2. Frank Bird (GBR) & Ryuichiro Tomita (JPN), Audi R8 LMS GT3, +0,450s
3. Konstantin Tereschenko (RUS) & Jim Pla (FRA), Mercedes-AMG GT3, +0,784s

8. Patrik Kujala (FIN) & Benjamin Hies (GBR), Ferrari 488 GT3, +40,603s
9. Tuomas Tujula (FIN) & Nicolai Kjaergaard (NOR), Aston Martin Vantage AMR GT3, +44,367s
10. Konsta Kappalainen (FIN) & Arthur Rougier (FRA), Lamborghini Huracan GT3 EVO, +44,454s

GT World Challenge Silver Cup sarjatilanne 8/10 osakilpailua, Top-5:
1. Alex Fontana (SUI), 83,5p
2. Frank Bird (GBR) & Ryuichiro Tomita (JPN), 73p
3. Juuso Puhakka (FIN) & Oscar Tunjo (KOL), 67,5p
4. Ricardo Feller (SUI), 63p
5. Pierre Alexandre Jean (FRA) & Ulysse de Pauw (FRA), 59p

9. Patrik Kujala (FIN), 37p
11. Tuomas Tujula (FIN), 18p
15. Konsta Lappalainen (FIN), 7p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän