Ralli: Lindholm ajoi Italian mestaruusrallissa viidenneksi

23.9.2018 12.50

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen ovat sijoittuneet HMI Hyundai Italian Rally Teamin Hyundai i20 R5:lla Italian rallimestaruussarjaan kuuluvassa Rally Adriaticossa viidenneksi.

Rallin voittoon ajoi kuudennen kerran perättäin Italian Umberto Scandola Skoda Fabia R5:lla. Lindholm jäi voittajasta 1.29,5 minuuttia.

Lindholm johti kilpailua neljän ajetun EK:n jälkeen ja kellotti rallissa kaikkiaan neljä pohja-aikaa.

Jarrumurheet, vetoakselin katkeaminen ja rallin kolmanneksi viimeisellä EK:lla tapahtunut kaato pudottivat suomalaiskuljettajan palkintopalliltaistelusta ulos.

Ensimmäisen sorarallinsa Hyundailla ajanut Lindholm harmitteli kärsimättömyyttään.

– En vaan malttanut tutustua uusiin olosuhteisiin vaan halusin mennä alusta lähtien täysillä. Viides sija on tapahtumiin nähden ihan ok tulos. Rallin avauspäivänä osuin shikaaniin, jota oli ensimmäisen ajokerran jälkeen jostain syystä kavennettu ja tiukennettu. Osumasta auton vetoakseli katkesi ja pääsimme takavedon turvin EK:n maaliin.

– Lauantaina yhdellä kolmeen kertaan ajetulla EK:lla oli niin kova pito, että jarrut hävisivät vaikka ensimmäisen ajokerran jälkeen yritin käyttää niitä mahdollisimman nätisti. Se ei auttanut ja jarrut ylikuumenivat jokaisella ajokerralla.

Ennen rallin kolmea viimeistä erikoiskoetta suomalaiskaksikko ajoi rallissa kolmantena 28 sekuntia kärjestä, mutta kaato heti huollon jälkeisellä EK:lla pudotti Lindholmin sijalle kahdeksan. Rallin kahdella viimeisellä erikoiskokeella nuori suomalaiskuljettaja nousi vielä viidenneksi.

– Oma virhe. Käänsin yhteen asfalttimutkaan liian myöhään sisälle. Perä lähti alta ja putosimme pellolle, josta kierimme kaksi volttia rinnettä alas. Auto jäi pyörilleen ja pääsimme takaisin tielle, Lindholm summasi.

– Pääasia oli, että pääsimme maaliin ja saimme taas uusia kokemuksia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän