Ralli: Ville Hautamäelle SM2-luokan mestaruus

Kerroimme aikaisemmin jo rallin SM-sarjan SM1-luokan lopputulokset. Tässä jutussa on nyt muut mestaruudet.

SM2-luokassa kaikki oli vielä SM-pisteiden osalta mahdollista kun Pohjanmaalle lähdettiin. Käytännössä kumpi ensimmäisenä maaliin tulisi, Ville Hautamäki tai Jaro Kinnunen, varmistaisi suomenmestaruuden.

Kinnunen johti pitkään luokkaa, mutta ei lopulta mahtanut Hautamäelle mitään ja Hautamäki vei niin kilpailun voiton kuin samalla suomenmestaruudenkin – nyt ensimmäistä kertaa pitkällä urallaan – Kinnunen 7,5 sekuntia perässä toisena.

SM2-luokassa kolmanneksi ja samalla kauden SM-pronssille kiidätti itsensä Riku Tahko Minillään.

Pajari Pohjanmaan SM3-luokan voittoon ja samalla SM-hopealle

Viime vuoden SM3-luokan suomenmestari Sami Pajari ajoi Pohjanmaalla luokkansa suvereeniin voittoon, yli minuutin erolla toiseksi ajaneeseen Juho Koski-Lammiin. Kolmanneksi kilpailussa ajoi Jani Luhtaniemi, vain kaksi sekuntia Koski-Lammin takana. Voittonsa myötä Pajari kuittasi kaudelta itselleen SM-hopean.

Itse SM3-luokan mestaruus meni jo edeltävässä osakilpailussa Lauri Joonalle, joka koki Pohjanmaalla teknisiä murheita, eikä sijoituksella ollut hurraamista. Kaikesta huolimatta, hymy nousi nuoren kuljettajan kasvoille täälläkin, kun kaulaan aseteltiin kultainen SM-mitali.

Herranen vei V1600-autojen pisimmän korren, nousi lopulta tasapisteisiin suomenmestarin kanssa

V1600-autojen eli SM4-luokan voittoon kirmasi nuori debyyttikauttaan Ralli SM -sarjassa ajava Toni Herranen, nousten näin SM-pisteissä tasapisteisiin Sami Korvolan kanssa. Pistelaskujärjestelmän tarkastelun jälkeen, mestaruus kääntyi Korvolan hyväksi, joten Herrasen oli tyytyminen SM-hopeaan.

Toiseksi Pohjanmaalla ajoi Aki Sahila, joka jäi Herrasesta 18,8 sekuntia ja kolmanneksi Jere Pensas, joka sai kauden päätteeksi myös SM-pronssimitalin kotiin vietäväksi.

SM Pohjanmaa Rallin tulokset
SM1-luokka
1. Teemu Asunmaa 50:45,9
2. Mikko Heikkilä +40,9
3. Juha Salo +1:00,3

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 53:49,0
2. Jaro Kinnunen +7,5
3. Riku Tahko +30,3

SM3-luokka
1. Sami Pajari 55:13,5
2. Juho Koski-Lammi +1:10,1
3. Jani Luhtaniemi +1:12,4

SM4-luokka
1. Toni Herranen 1:02:02,2
2. Aki Sahila +18,8
3. Jere Pensas +40,6

Ralli SM -sarjan pisteet 5/5
SM1-luokka
1. Teemu Asunmaa 107,5p
2. Emil Lindholm 95p
3. Mikko Heikkilä 61p

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 98,5p
2. Jaro Kinnunen 92p
3. Riku Tahko 71,5p

SM3-luokka
1. Lauri Joona 102p
2. Sami Pajari 94,5p
3. Henri Hokkala 59p

SM4-luokka
1. Sami Korvola 90,5p
2. Toni Herranen 90,5p
3. Jere Pensas 73p

Tiimit
1. Porvoon Autopalvelu 224p
2. TGS Skoda Team 220,5p
3. Ford Motorcraft 176,5p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän