Jari Huttunen Tunturirallin selvässä johdossa avauspäivän jälkeen

Ralli SM -sarjan kausi 2023 käynnistyi perinteiseen tapaan legendaarisella Arctic Lapland Rallylla. Rovaniemen ja Kemijärven maisemissa ajettavan rallin johtoon nousi avauspäivän viiden erikoiskokeen päätteeksi Jari Huttunen.

SM1-luokassa saatiin draamaa heti ensimmäisellä Jyrhämäjärven erikoiskokeella, kun täksi kaudeksi luokkaan vaihtanut Roope Korhonen kaatoi autonsa. Korhonen sai kuitenkin auton pyörilleen ja ajoi suhteellisen vähillä vaurioilla maaliin. Eroa kärkeen kertyi kuitenkin reilut puoli tuntia, eikä kärkisijoituksiin ole näin ollen enää asiaa.

Luokan johdossa yötauolle siirrytään odotetusti Skoda-kuljettaja Jari Huttusen johdolla. Kiuruvetinen oli avauspäivänä täysin omaa luokkaansa ajaen pohja-ajan neljälle päivän viidestä erikoiskokeesta ja kiri reilun 19 sekunnin johtomarginaalin.

– Hyvä fiilis päivästä vaikka otettiinkin vähän väärät renkaat toiselle lenkille. Auraaminen toi hiukan haasteita, Huttunen kommentoi.

Skodalla on vahva edustus kolmen kärjessä, sillä myös seuraavina tulevat Teemu Asunmaa ja luokan konkarikuski Juha Salo luottavat tshekkiläismerkkiin.

Hokkalalta valot kadoksissa – Korhola kärkeen SM2-luokassa

Ensimmäistä kilpailuaan nelivetoisella Ford Fiesta Rally3-autolla ajava Henri Hokkala oli avauspäivänä hyvässä vauhdissa kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella.

Kolmannella erikoiskokeella auton lisävalot kuitenkin pettivät ja Hokkala joutui ajamaan varmistellen pätkän maaliin jääden 20 sekuntia ykköspaikan perineestä Benjamin Korholasta.

Viime kauden lopussa luokkaan vaihtanut Korhola ajoi tasaisen päivän ja siirtyy yötauolle luokkajohdossa 22 sekunnin turvin.

– Onnistunut avauspäivä, toki muilla oli vähän ongelmia. Itsellä sujui kuitenkin hyvin suht virheettömällä ajolla, Hyvä lähteä huomiseen, Korhola kertoi.

Täksi kaudeksi SM-sarjaan paluun tehnyt Jani Luhtaniemi ajaa luokassa kolmantena, reilut puoli minuuttia kärjestä.

SM3-luokassa mielenkiintoiset asetelmat

Kaksivetoautojen SM3-luokassa kato kävi, sillä ennakkoon suosikkeihin kuuluneet Leevi Lassila ja Yuki Yamamoto joutuivat jättämään leikin kesken heti kisan alkupuoliskolla.

Luokassa edettiin Ford-kuljettaja Tuomas Välilän komennossa, jolla oli tilanne hallussa aina avauspäivän viimeiselle erikoiskokeelle saakka, jossa Välilän Fordiin iski tekninen vika. Auto kesti kuitenkin huoltoon ja eroa seuraavana tulosliuskalla olevaan Justus Räikköseen on edelleen peräti 40 sekuntia.

– Pientä teknistä ongelmaa on autossa, en oikein tiedä mitä tällä viimeisellä tapahtui. Takkiin tuli mutta koitetaan saada pelit huomiseksi kuntoon, Välilä ehti kommentoimaan ennen huoltoon siirtymistä.

Kärkitrion täydentää Jooa Iivari, joka on jäänyt 54 sekuntia Välilästä.

Kauppinen vahvoilla SM4-luokassa

Viime kaudella luokan pronssille ajanut Tuukka Kauppinen, 16, oli hyvässä vauhdissa Tunturin avauspäivänä. Kauppinen aloitti päivän tutkaillen mutta jo kolmannelle erikoiskokeelle nuorukainen täräytti puolen minuutin pohjat eikä antanut takaa tuleville mahdollisuuksia sen jälkeen.

– Tosi onnistunut päivä, virheitä ei sattunut yhtään. Kovaa yritystäkin oli muutamallakin pätkällä, hyvä fiilis, Kauppinen kertoi tyytyväisenä päivän viimeisen erikoiskokeen jälkeen.

Viime vuoden Nuorten Suomen mestari Ville Vatanen seuraa toisena, kolmantena ajava Jani Seppälä on jäänyt jo lähes kahden minuutin päähän.

Hautamäki jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi

SM5-luokassa hallitseva Suomen mestari Mitsubishi-kuljettaja Ville Hautamäki tyylitteli päivän jokaiselle erikoiskokeelle pohjat ja saapui tauolle reilun puolen minuutin johdossa.

– Ihan hyvinhän tämä on tullut. Pitkät siirtymät meinaavat vähän kiusata autoa, mutta ei suurempaa hätää, Hautamäki valotti.

Toisena lähes 40 sekunnin päästä Hautamäestä on Konsta Saarinen ennen Arttu Lähdeniemeä, jolla matkaa kärkeen on 50 sekuntia.

58. Arctic Lapland Rally jatkuu lauantaina kuudella erikoiskokeella. Ensimmäisenä EK6 Siikakämä klo 8.53 alkaen.

Luvassa on vielä reilut 140 erikoiskoekilometriä ennen Lordin aukiolla klo 18.53 alkavia maalijuhlallisuuksia. Kilpailua voi seurata Moottoriurheilu TV:n YouTube-livelähetyksen välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta www.rallism.fi.

58. Arctic Lapland Rally: Tilanne EK 5/11

SM1-luokka
1. Jari Huttunen (Skoda) 45:07,1
2. Teemu Asunmaa (Skoda) +19,3
3. Juha Salo (Skoda) +24,9

SM2-luokka
1. Benjamin Korhola (Ford) 48:12,4
2. Henri Hokkala (Ford) +22,7
3. Jani Luhtaniemi (Ford) +36,1

SM3-luokka
1. Tuomas Välilä (Ford) 51:48,6
2. Justus Räikkönen (Peugeot) +40,5
3. Jooa Iivari (Ford) +1:57,5

SM4-luokka
1. Tuukka Kauppinen (Ford) 55:04,1
2. Ville Vatanen (Peugeot) +45,4
3. Raoul Dahlqvist (Ford) +1:48,4

SM5-luokka
1. Ville Hautamäki (Mitsubishi) 48:00,4
2. Konsta Saarinen (Mitsubishi) +38,7
3. Arttu Lähdeniemi (Mitsubishi) +51,7

Rallicrosskuljettaja Niclas Grönholm mukaan rallin SM-sarjaan

Rautio Motorsport rallin SM-sarjaan kahdella joukkueella

Jesse Kallio uudella autolla MM- ja SM-ralleihin

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän