Pohjanmaan SM-rallin voitto ratkesi viimeisellä erikoiskokeella

Rallin suomenmestaruussarjan kauden 2022 viides osakilpailu ajettiin kuluvana viikonloppuna Seinäjoen SM Pohjanmaa Rallissa. Kaksipäiväinen kilpailu tarjosi jälleen rutkasti juonenkäänteitä aivan loppumetreille saakka. SM1-luokan ja yleiskilpailun voittoon ajoi viimeisen erikoiskokeen huippuvedon jälkeen Emil Lindholm.

SM1-luokassa saatiin jo avauspäivänä kova pudotus lähtölistalta, kun pistekakkosena kisaan startannut Teemu Asunmaa rysäytti Skoda Fabiansa rajusti ulos heti kilpailun ensimmäisellä erikoiskokeella.

Aurinkoisen ja pölyisen avauspäivän päätteeksi johtopaikan luokassa otti haltuun Mikko Heikkilä. Avauspäivän auringosta ei ollut tietoakaan enää lauantaina.

Kovassa sadekelissä ensimmäisenä reitille lähtenyt Heikkilä taisteli Lindholmin kanssa aivan kalkkiviivoille saakka kisan voitosta. Viimeisellä erikoiskokeella Lindholm latoi taululle kuitenkin sellaisen ajan johon Heikkilä ei pystynyt enää vastaamaan.

– Rehellisesti sanottuna en tiedä miten onnistuin ajamaan noin hyvän ajan viimeiselle. Positiivisella tavalla yllättynyt tässä pitää olla, sarjan kannalta ei oikein paremmin olisi voinut mennä, Lindholm tunnelmoi.

Toiseksi sijoittunut Heikkilä taipui Lindholmille lopulta 6,9 sekunnilla. Viron Egon Kaur jatkoi Pohjanmaalla tasaista kauttaan ja ajoi jälleen palkintopallille ollen Heikkilän jälkeen kolmas. Neljäntenä vielä ennen viimeistä erikoiskoetta ollut Juha Salo ajoi ojaan ja paikan peri lopulta Aleksi Röyhkiö.

Lindholm vankisti sarjajohtoaan ja on nyt jo 26 pisteen karkumatkalla ennen toisena olevaa Kauria. Heikkilä nousi Asunmaan ohi kolmanneksi 71 pisteellä.

Lähdeniemen varmalta vaikuttanut voitto lipsahti ulosajoon

SM2-luokassa oltiin lähellä saada todellinen yllätysvoittaja, kun Arttu Lähdeniemi hallitsi koko kilpailua mielin määrin toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle saakka. Keliolosuhteet koituivat kuitenkin Lähdeniemelle kohtaloksi ja tuloksena oli keskeytys selkeästä johtoasemasta.

Koko kisan kakkospaikkaa hallussaan pitänyt Ville Hautamäki kuittasi näin voiton ja paransi jälleen asemiaan mestaruustaistelussa.

Toiseksi ajanut Miikka Vuokila johtaa edelleen luokkaa, mutta eroa Hautamäkeen on enää 7 pistettä. Kolmannen sijan nappasi Juha Pasanen, joka vankisti asemiaan pronssimitalia silmällä pitäen.

Roope Korhonen viimeisen erikoiskokeen huippuvedolla kärkeen

Lauri Joona ja Roope Korhonen kisasivat jälleen tiukasti uuden SM3-luokan voitosta. Kaksikko on vuorotellen voittanut kauden edelliset osakilpailut ja sama tahti jatkui myös Seinäjoella.

Joona oli vielä ennen viimeistä erikoiskoetta kiinni voitossa, mutta Korhonen lensi päätöspätkän siihen malliin, että tilille napsahti kauden kolmas voitto.

Luokan kolmas lähtijä Jukka Kasi joutui keskeyttämään tekniseen vikaan ennen päivän ensimmäistä erikoiskoetta.

Korhonen vankisti asemiaan luokan kärjessä, eroa Joonaan on nyt 14 pistettä. Sairastuvalla oleva Jussi Lindberg on luokassa edelleen kolmantena.

Henri Hokkalalle ei löydy pysäyttäjää

Henri Hokkalan mestaruusjuna puksuttaa vahvasti. Tikkakoskelainen otti näytöstyyliin jo neljännen perättäisen SM4-luokan voiton. Hokkalan kovin kilpakumppani pisteiden valossa oli Toni Herranen, joka kuitenkin ajoi ulos heti kisan ensimmäisellä erikoiskokeella. Tämän jälkeen Hokkalan ei tarvinnut enää puristaa vaan ajaa tarkasti varmistellen maaliin.

Haastavaksi osoittautunut rallin seitsemäs erikoiskoe pudotti Niko Patajoen ja Tuomas Välilän palkintosijoilta. Kakkossijan pääsi näin kuittaamaan Kristian Nieminen, joka oli sijoituksissa pudonnut aiemmin jo peräti viidenneksi tekniikkamurheiden takia. Jooa Iivari täydensi palkintopallin ottamalla ensimmäisen yleisen luokan palkintosijansa.

Pohjanmaalla nähtiin ensimmäistä kertaa tositoimissa Toyotan MM-rallitallin uuden junioriohjelman kokelaskolmikko. Maaliin kolmikosta selvisivät neljänneksi ajanut Yuki Yamamoto sekä viidenneksi sijoittunut Hikaru Kogure. Ohjelman kolmas suojatti, Nao Otake keskeytti tekniseen vikaan kisan viidennellä erikoiskokeella.

Hokkala kasvatti luokkajohtonsa peräti 29 pisteeseen ja on menossa kohti mestaruutta. Nieminen on toisena ja keskeyttänyt Herranen kolmantena.

Pensaalle kotivoitto SM5-luokassa

SM5-luokan kärkikaksikko Jere PensasLeevi Lassila pääsivät Pohjanmaalla ajamaan kotibaanoillaan ja kaksikko hallitsikin kisan tapahtumia alusta loppuun. Lassilan kärsiessä loppulenkillä tekniikkaongelmista sai Pensas ajaa varmistellen voittoon. Kaksikon eroa oli maalissa lopulta reilu 50 sekuntia.

Kolmannelle sijalle nousi Tomi Tikkinen, joka oli maalissa reilun minuutin Pensasta perässä.

Pensaan ja Lassilan välinen piste-ero on nyt 23 pistettä Pensaan eduksi, kun kautta on jäljellä enää kaksi osakilpailua.

Ralli SM-sarjan loppukauden kilpailukalenteri

  • 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
  • 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM Pohjanmaa Ralli: Alustavat tulokset

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 1:05:42,3
2. Mikko Heikkilä +6,9
3. Egon Kaur +29,1

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 1:11:50,3
2. Miikka Vuokila +1:31,0
3. Juha Pasanen +2:11,0

SM3-luokka
1. Roope Korhonen 1:08:58,9
2. Lauri Joona +8,8

SM4-luokka
1. Henri Hokkala 1:14:13,7
2. Kristian Nieminen +1:05,0
3. Jooa Iivari +1:16,4

SM5-luokka
1. Jere Pensas 1:20:26,7
2. Leevi Lassila +53,5
3. Tomi Tikkinen +1:07,6

SM-luokkien alustava pistetilanne 5/7 osakilpailua

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 104p
2. Egon Kaur 80p
3. Mikko Heikkilä 71p

SM2-luokka
1. Miikka Vuokila 100p
2. Ville Hautamäki 93p
3. Juha Pasanen 62p

SM3-luokka
1. Roope Korhonen 120p
2. Lauri Joona 106p
3. Jussi Lindberg 46p

SM4-luokka
1. Henri Hokkala 100p
2. Kristian Nieminen 71p
3. Toni Herranen 70p

SM5-luokka
1. Jere Pensas 118p
2. Leevi Lassila 95p
3. Walle Pajuoja 55p

Tiimit
1. Printsport Junior Team 226p
2. Co-Motorsport 211p
2. Printsport 164p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän