Puhakka ja Eskelinen ajoivat toiseksi sunnuntain Lamborghini-kisassa

Jani Kekoni

15.4.2018   09.28

Juuso Puhakka ja Mikko Eskelinen nappasivat palkintokorokesijoitukset kummastakin Malesian Sepangin radalla ajetusta 50 minuutin mittaisesta kilpailusta.

Lauantaina kaksikko juhlisti pronssisijaa ja tänään heidät palkittiin PRO-AM luokan hopeisilla palkinnoilla. Yleiskilpailussa sarjan ainoat suomalaiset olivat neljänneksi nopeimpia.

Kilpailu sai dramaattisen alun kun paalupaikalla ollut suomalaisten australialaiset tallitoverit joutuivat teknisen vian seurauksena keskeyttämään kilpailun ennen kuin se ehti edes alkaa.

Vika auton polttoainejärjestelmässä pakotti heidät lähtöruudusta sivuun ja näin kakkosruudusta startannut Puhakka olikin yllättäen paalupaikalla.

Lähtöhässäkässä Juuso valitsi hieman väärän ajolinjan ja putosi Lamborghinin tehdastiimin tuella ajavien autojen jälkeen kolmanneksi, jonka sijan hän piti aina kuljettajan vaihtoon saakka.

Omalla ajovuorollaan Eskelinen onnistui puolustamaan Juuson ajamaa PRO-AM luokan kärkisijaa aina viimeisille kierroksille saakka, mutta joutui lopulta antautumaan japanilaisen Takeshi Matsumoton ja Toshiyuki Ochiain autokunnalle, jotka lopulta saapuivat maalilipulle vain 2,725 sekuntia luokkavoittajia perässä.

Puhakka ja Eskelinen onnistuivat lähes puolittamaan lauantaisen kilpailun aikahukan ja se palkittiin sarjan toiseksi korkeimmilla mestaruuspisteillä.

Kun ajamatta on vielä kymmenen osakilpailua, on kaksikko saratilanteessa kolmantena, vain kaksi pistettä hopeasijasta ja viisi pistettä sarjajohdossa ajavia perässä.

Puhakka ja Eskelinen paransivat vauhtiaan aina kilpailuviikon ensimmäisistä harjoituksista maalilipulle saakka ja näyttivät siten olevansa kilpailukykyinen autokunta myös tulevissa osakilpailuissa.

Yleiskilpailun voittoon ajoi eiliseen tapaan Lamborghinin italialainen tehdaskuljettaja Andrea Amici yhdessä puolalaisen Artur Janozin kanssa.

Koska eilen he olivat myös koko kilpailun nopein niin he johtavat PRO-luokan mestaruussarjaa täysien mestaruuspisteiden turvin.

Lamborghini Super Trofeo Asia 2/12 osakilpailu su 15.4.2018, Sepang Malesia

1. Andrea Amici (ITA) & Artur Janoz (POL), 23 kierrosta (PRO 1.)
2. Jack Bartholomew (UK) & James Pull (UK), +7,210sek (PRO 2.)
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), +25,879sek (PRO-AM 1.)
4. Juuso Puhakka (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), +28,605 (PRO-AM 2.)
5. Armaan Ebrahim (IND) & Anindith Konda, +37,877sek (PRO 3.)
6. Akihiro Asai (JPN) & Evan Chen (TPE), +38,333sek (PRO-AM 3.)

Epävirallinen sarjatilanne 2/12 osakilpailua, PRO-AM -luokka, top-4:

1. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 28 pistettä
2. Akihiro Asai (JPN) & Evan Chen (TPE), 25 pistettä
3. Juuso Puhakka (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), 23 pistettä
4. Prabakaran Kumar (MAS) & Cedric Sbirrazzuoli, 16 pistettä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here