Koti Blogi Sivu 904

Päivän automainos: ”Seat Ibiza – Eurooppalainen voimahahmo”

Kuva: CvB.

Seat on espanjalainen autovalmistaja, joka aloitti toimintansa 1950-luvulla ja valmisti aluksi autoja yhteisyössä Fiatin kanssa.

1980-luvulla yhtiö siirtyi Volkswagenin omistukseen, mutta vuonna 1985 markkinoille tullut Seat Ibiza perustui vielä Fiatin malleihin 127/Ritmo/Regata.

Vuonna 1985 Scan-Auto oli Seatin maahantuoja ja mainosti Seat Ibizaa Eurooppalaisena voimahahmona.

Otsikon perusteet olivat:

”Moottorin ja tekniikan suunnitteli Porsche.”

”Korin muotoili Giugiaro.”

”Tekniikan ja muodon yhdisti Karmann.”

”Idean kehitti ja toteutti Seat.”

Mainoksen mukaan Porschen moottorit ”antavat Ibizalle luokkaa suurempien autojen suorituskyvyn ja luokkaa pienempien taloudellisuuden.”

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Giugiaron suunnittelemasta korista todetaan: ”Ibizan muotoilu- ja tilaratkaisut ovat ainutlaatuiset. Kori on 3-ovinen ja sen muoto on kaunis ja menevä.”

Karmannin työstä todetaan: ”Tulos on mestarin työtä. Moottorin voima ja suorituskyky sekä korin persoonallinen muoto yhdistyvät sopusointuiseksi kokonaisuudeksi, voimahahmoksi.”

Ibizaan oli tarjolla kaksi moottoria, 1,2-litrainen (63 hv) ja 1,5-litrainen (85 hv).

Seat Ibiza -mallisto 1985

  • GLX 1.5 Ovh. 55 500 mk (noin 19 200 €)
  • GL 1.2 Ovh. 50 000 mk (noin 17 300 €)
  • L 1.2 Ovh. 46 400 mk (noin 16 000 €)

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 10/1985.

Tekstin lähde: Mainos ja Wikipedia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Luka Nurmi neljänneksi nopein Ferrari Challenge MM-finaalissa Italiassa

Kuva: Jani Kekoni.

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina tamperelainen Luka Nurmi paketoi kaksivuotisen Ferrari Challenge -projektin MM-finaalien neljänteen sijaan.

Vuosi sitten Italian Mugellon radalla Nurmi starttasi kilpailuun paalupaikalta ja piti sijoituksensa lähdöstä maaliin. Täsmälleen samanlaisen suorituksen teki nyt ranskalainen Thomas Neubauer, joka johti 30 minuutin mittaista kilpailua sen lähdöstä maalilpulle saakka.

Nurmi onnistui tekemään yhden näyttävän ohituksen entisestä Formula-1 kuljettaja Adrian Sutilista ja sen myötä hän nousi vitossijalta neljänneksi.

Vaikka mitalisijoitus jäi tällä kertaa vain 2,5 sekunnin päähän, oli Nurmi silti erittäin tyytyväinen kahden vuoden aikana saavuttamaansa kahteen EM-pronssiin ja yhteen MM-kultaan.

– Kanssakilpailijat kolaroivat ensimmäisessä mutkassa ja sen myötä ajettiin kilpailun ensimmäinen osio turva-auton perässä. Kun kilpailu jatkui niin päätin kokeilla yllättää edelläni ajaneen Adrian Sutilin, joka painostukseni alla teki jarrutuksessa virheen ja pääsin radan ensimmäisessä mutkassa sisäkautta livahtamaan ohitse. Kuitenkin aika loppui kesken enkä siten saanut kärkikolmikkoa enää kiinni. Silti neljäs sija oli hyvä päätös pitkälle ja myös erittäin haastavalle kilpailukaudelle, Nurmi kertoo.

– Kun kaksi vuotta sitten tämä Ferrari Challenge EM-ratasarjan projekti käynnistyi niin teimme kaksivuotisen suunnitelman EM-mitalin ja MM-tittelin saavuttamiseksi. Ne tavoitteet saavutettiin jo vuosi sitten ja sen myötä nyt hyvästellään tämä kilpasarja ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se on kuitenkin varmaa, että vuonna 2023 minulla on edessäni niin ylioppilaskirjoitukset kuin pakollinen varusmiespalvelus. Nämä kaksi asiaa asettavat raamit tulevan vuoden suunnitelmille, Nurmi jatkaa.

Katso tästä muita juttuja Luka Nurmesta.

Ferrari Challenge ratasarjan uudeksi Maailmanmestariksi ajoi ranskalainen Thomas Neubauer, joka kuluneella kilpailukaudella voitti GT World Challenge Endurance EM-sarjan mestaruuden.

Tuore EM-sarjan Mestari Doriane Pin pokkasi MM-pronssimitalin ja sen myötä myös hänen kilpauransa tulee jatkumaan GT3-autojen ratasarjassa naisvaltaisessa Iron Dames tiimissä.

Myös Nurmen haaveena on nousta kilpailemaan GT3-autojen kilpasarjaan, jossa kuluneella kilpailukaudella espoolainen Konsta Lappalainen saavutti pronssimitalit niin GT World Challenge EM-sarjassa kuin äärimmäisen kovatasoisessa ADAC GT Masters ratasarjassa.

Ferrari Challenge MM-finaali, Imola (Italia), su 30.10.2022, Yleiskilpailu Top-5
1. Thomas Neubauer (FRA), 19 kierrosta
2. John Wartique (BEL), +2,034s
3. Doriane Pin (FRA), +3,631s
4. Luka Nurmi (FIN), +6,035s
5. Adrian Sutil (GER), +9,269s

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Siilinjärvellä vahingoitettu muun muassa autoja

Kuva: Autotoday.

Siilinjärvellä Vesijärven alueella on tehty runsaasti ilkivaltaa kuluneen viikonlopun aikana.

Itä-Suomen poliisilaitos on kirjannut useita rikosilmoituksia Siilinjärveltä, Vesijärven alueelta. Tekoja tutkitaan lievinä vahingontekoina.

Vahingonteon kohteena on ollut pysäköintialueille pysäköidyt henkilöautot. Autoista on vahingoitettu sivupeilejä ja puhkottu renkaita. Onkitiellä oli rikottu postilaatikoita.

Katso tästä muita juttuja puhkotuista renkaista.

Vahingontekoja on tehty Onkitien lisäksi ainakin Ahvenkujalla, Kalastajantiellä ja Siimakujalla.

Poliisi pyytää asiasta jotain tietäviä ilmoittamaan tietonsa vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Jos omaa omaisuutta on vahingoitettu, poliisi suosittelee sähköisen rikosilmoituksen tekemistä osoitteessa www.poliisi.fi. ​​​​​​​

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän huoltoasema: Yksi viimeisimmistä Suomen Essoista

Kuva: Pekka J. Heiskanen, Vantaan kaupunginmuseo.

Oheinen Vantaan Esso Korso -huoltoaseman tarina päättyi 14.9.2009. Kuvat otti edellisenä päivänä Pekka J. Heiskanen.

Joulukuussa 2006 Suomen Esson osakekanta siirtyi SOK:n omistukseen, minkä jälkeen SOK myi osan Esson toiminnoista edelleen St1:lle. Lopputuloksena noin 140 Esso-asemasta tuli St1-asemia ja 44 Esso-asemaa muutettiin S-ryhmän ABC-ketjun asemiksi.

Kuva: Pekka J. Heiskanen, Vantaan kaupunginmuseo.

Suomen viimeinen Esso, Laukaan Esso, siirtyi St1:n huoltoasemaksi heinäkuun alussa 2010.

Tämän jälkeen tosin on toiminut Inkoon Barösundissa Esso Barösund, jonka toiminta loppui vasta 3.9.2022.

Yksi viimeisimmistä Esso-asemista oli tämä Korson Esso. Esson paikalle tuli remontin jälkeen St1-asema.

Kuva: Pekka J. Heiskanen, Vantaan kaupunginmuseo.

Kuvat kuuluvat Vantaan kaupunginmuseon kokoelmiin.

Katso tästä muut Päivän huoltoasemat.

Tekstin lähde: Finna.fi ja Wikipedia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Valtatie 14 kehittämiselle vaaditaan rahoitusta valtion budjetista

Kuva: CvB.

Valtioneuvostolle, Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajille, Liikenne- ja viestintävirastoon ja Väylävirastoon 28.10.2022 lähetetyssä kannanotossa allekirjoittaneet tahot vaativat, että valtatie 14 Juva–Savonlinna–Parikkalan kehittämiselle osoitetaan rahoitusta valtion vuoden 2023 talousarviovalmistelun eduskuntakäsittelyn yhteydessä.

Valtatie 14 on henkilöliikenteen lisäksi tärkeä tieyhteys Savonlinnan seudun elinkeinoelämälle.

Valtatie 14 Juva–Savonlinna–Parikkala on noin 117 kilometriä pitkä poikittaisyhteys valtateiden 5 ja 6 välillä. Liikennemäärä tiellä on noin 4000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Erityisen vilkasta liikenne on kesäisin, kun matkailijat ja alueen mökkiläiset liikkuvat Savonlinnan seudulla. Savonlinnassa sijaitsee noin 8 800 vapaa-ajan asuntoa, lisäksi Savonlinnan seudulla on vuosittaisia matkailijoiden majoitusvuorokausia noin 350 000 kappaletta.

Henkilöliikenteen lisäksi valtatie 14 on tärkeä tieyhteys Savonlinnan seudun elinkeinoelämälle. Savonlinnassa sijaitsevan mekaanisen metsäteollisuuden keskittymän, alueen teollisuuden ja elinkeinoelämän tilauskanta tulevat lisäämään kuljetuksia niin raaka-aineiden kuin myös valmiiden tuotteiden osalta.

Nykyiset liikennemäärät ja tulevaisuuteen varautuminen edellyttävät valtatien kehittämistä ja parantamista, jotta tien palvelutasotekijät saataisiin vastaamaan tämän päivän vaatimuksia.

ELY-keskus on vuonna 2019 arvioinut valtatie 14 investointihankkeen hinnaksi koko Juva–Savonlinna–Parikkala välin osalta noin 111,4 miljoonaa euroa. Lisäksi ELY-keskus on jakanut välin kehittämistoimenpiteet yhteensä 45 eri osaan, näin ollen kehittämisinvestointi on mahdollista aloittaa myös mittaluokaltaan pienemmissä erissä. Keskeistä on kasvattaa tieosuuden näkemäaluetta sekä edistää nopeusrajoituksen nostamista 100 km/h.

Kannanotossa ovat mukana Savonlinnan kaupungin lisäksi Kerimäen yrittäjät, Punkaharjun yrittäjät, Savonlinnan kauppakamariosasto, Savonlinnan seudun yrittäjät, Savonrannan Yrittäjät, MTK Punkaharju, MTK Savonlinnan seutu sekä ANDRITZ Savonlinnan Works Oy, UPM Plywood Savonlinna ja Norelco Oy.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Bentleyltä lisää lataushybridejä

Kuva: Bentley.

Bentley laajentaa luksushybridien perhettään ja esittelee kaksi uudella voimalinjalla varustettua Bentayga-versiota. Asiakkaat voivat nyt valita, mitä Bentaygan piirteitä he haluavat korostaa, kun vaihtoehtoina ovat tarjolla Bentayga S Hybrid ja Bentayga Azure Hybrid.

Uudet hybridimallit merkitsevät samalla sitä, että puolet koko Bentleyn mallistosta – seitsemän automallia neljästätoista – on saatavilla hybridivoimalinjalla.

Bentayga Hybridin V6-bensiinimoottori tarjoaa yhdessä sähkömoottorin ja 18 kWh akuston kanssa huomattavan suorituskykyskaalan päästöttömästä ja lähes äänettömästä EV-tilasta kiehtovaan täyskaasukiihdytykseen.

Bentayga S Hybridin urheilulliset ominaisuudet houkuttelevat hyödyntämään koko 462 hevosvoiman voimalinjan potentiaalin. Bentayga

Azure Hybrid on puolestaan mukavuutta arvostaville asiakkaille rauhallinen keidas keskellä kiireistä elämää. Sekä Bentayga S että Azure Hybrid liikkuvat yli 43 kilometriä puhtaasti sähköllä.

Bentley Bentayga S Hybrid. Kuva: Bentley.

Bentayga S Hybrid

Uusi Bentley Bentayga S Hybrid seuraa aiemmin tänä vuonna esiteltyä Flying Spur S Hybridiä. Molemmissa neliovisissa malleissa yhdistyvät urheilullinen suorituskyky, dramaattinen muotoilu ja sähköistetyn voimansiirron edut.

Kolmilitraisen V6 TFSI -bensiinimoottorin ja 100 kW sähkömoottorin yhdistelmä tuottaa 462 hevosvoiman yhteistehon. Bentayga S Hybrid kiihtyy 100 kilometrin tuntinopeuteen 5,3 sekunnissa ja auton huippunopeus on 254 km/h. Hybridivoimalinja korostaa tunnetta vaivattomasta tehosta, missä merkittävä tekijä on sähkömoottorin jo pienillä kierroksilla tuottama vahva vääntö.

Bentley Bentayga S Hybrid. Kuva: Bentley.

Sport-ajoasetuksella V6 TFSI:n äänimaailma korostaa auton urheilullista luonnetta. 15 prosentin lisäys iskunvaimennukseen luo pohjan Sport-asetuksen mukanaan tuomalle ajovakaudenhallinnan urheilullisemmalle säädölle. S-mallien ainutlaatuinen urheilupakoputkisto (Hybrid Sports Exhaust) puolestaan luo matkustamoon mieltä kuohuttavan äänten sinfonian, joka voidaan säätää erilaiseksi etupenkille ja takapenkin matkustajille.

Musta väri hallitsee

Blackline-varustelu korvaa kaikki kiiltävät metalliosat mustilla, lukuun ottamatta Bentleyn siipimerkkiä. Kokonaisuutta täydentävät mustat kynnykset ja ovipeilit, tummiksi sävytetyt ajovalot, musta jäähdyttimen säleikkö ja kehys sekä Speed-tyylinen etupuskuri.

Persoonallisten 22-tuumaisten vanteiden ”viikatteenterät” osoittavat samaan suuntaan auton molemmilla puolilla. Punaiseksi maalatut jarrusatulat luovat kontrastin vanteille, joiden viimeistelyksi voi valita hopean, mustan tai kiillotetun metallin. Takana visuaalisen kokonaisuuden täydentävät Speed-tyylinen spoileri, tummaksi sävytetyt takavalot sekä mustat, soikeat pakoputken päät.

Sisustus yhdistelee Crewen virheetöntä nahkaa ja Dinamican pehmeyttä, joka on hienovarainen kunnianosoitus materiaalin käytölle kilpa-autoissa.

Bentley Bentayga S Hybrid. Kuva: Bentley.

Tarjolla on eri värisävyjä, jotka on huolellisesti valittu luomaan urheilullinen tunnelma.

Samaa viestiä vahvistaa myös digitaalinen mittaristo kuljettajan edessä. Tyyli muistuttaa urheilullista sisarmallia Bentayga Speediä, mutta kierroslukumittariin on yhdistetty lataushybridin PHEV-tehonäyttö. S-hybridin erottavat Azure-versiosta myös uurretut istuinpinnat, kojelaudan S-tunnukset, valaistut kynnyslistat ja niskatuet.

Bentley Bentayga Azure Hybrid. Kuva: Bentley.

Bentayga Azure Hybrid

Myös Bentleyn Azure-mallien suorituskyky on henkeäsalpaava, mutta etusijalla ovat silti matkustajien hyvinvointi ja mukavuus. Tavoitteena on tehdä jokaisesta matkasta, sen pituudesta riippumatta, rentouttava kokemus. Tämä pätee erityisesti Bentayga Azure Hybridiin, jonka kuljettaja ja matkustajat voivat nauttia matkustamon akustisesti eristetystä seesteisyydestä. Kaupunkiympäristön ulkopuolella voimakas kolmelitraisen V6-bensiinimoottorin ja sähkömoottorin yhdistelmä tarjoaa edelleen hiljaisen, hienostuneen ajokokemuksen.

Katso tästä muita juttuja Bentleystä.

Tärkeimmät automatkan rentouteen vaikuttavat tekijät ovat ajomukavuus ja NVH-ominaisuudet eli melu, värähtely ja kovuus (Noise, Vibration, Harshness). Kun tutkimuksessa seurattiin tuhansia ihmisiä neljän vuoden aikana, havaittiin yli 70 desibelin liikennemelulle altistuneilla olevan 65 prosenttia suurempi riski sairastua masennukseen.

Esimerkiksi Bentayga EWB:n mittaukset osoittivat sen matkustamon olevan kilpailijoihin verrattuna 4–26 prosenttia hiljaisempi riippuen melun taajuudesta ja havaitsijan sijainnista auton sisällä.

Toinen keskeisesti ajonautintoon vaikuttava asia on niin kutsuttu sekundäärinen ajomukavuus – mitä tasaisempi ajo, sitä miellyttävämpi kokemus. Tyypillisillä maantienopeuksilla ja tärkeällä 5–20 hertsin taajuusalueella Bentayga EWB:n ajonaikaisia värähtelyjä on saatu vaimennettua jopa 27 prosenttia pienemmiksi kuin kilpailijoilla.

Bentley Bentayga Azure Hybrid. Kuva: Bentley.

Muiden Azure-mallien tapaan myös Bentayga Azure Hybrid edistää matkustajien hyvinvointia muotoilun, teknologiaratkaisujen ja käsityötaidon avulla. Saatavana ovat lämmityksellä ja jäähdytyksellä varustetut mukavuusetuistuimet, joita voi säätää 22 eri suuntaan. Nämä ominaisuudet auttavat ylläpitämään kehon optimaalista lämpötilaa ja sitä kautta mukavuutta ja hyvää vireystilaa.

Bentleyn uuden ”hyvinvointia ratin takana” -konseptin analysoimiseksi ja kehittämiseksi Azure-kehitystiimi palkkasi avukseen Kinda Studiosin luovan neurotieteilijän Katherine Templar-Lewisin, jonka laaja-alainen tutkimus stressiin vaikuttavista ulkoisista tekijöistä oli avainasemassa Azure-malleille keskeisen konseptin määrittelyssä.

Tutkimuksessa huomioitiin lukuisia tekijöitä valosta, istuma-asennosta ja lämpötilasta alkaen ja ne yhdistettiin Bentleyn omiin mittauksiin. Näiden perusteella pystyttiin analysoimaan tieteellisesti erilaisia rentouttavaan matkustuskokemukseen liittyviä tekijöitä sekä matkustajien että kuljettajan näkökulmasta.

Kuljettajaa avustavien järjestelmien Touring Specification -varustepaketti lisää entisestään turvallista ja rentoutunutta hallinnan tunnetta.

Mukautuva vakionopeudensäädin säilyttää asetetun etäisyyden edessä ajavaan ajoneuvoon ja hidastaa vauhtia tarvittaessa pysähdykseen saakka edessä olevan ajoneuvon seisahtuessa jatkaakseen taas asetetulla nopeudella, kun kaista on vapaa. Yhdessä Lane Assist -kaista-avustimen, Traffic Assist -ruuhka-avustimen ja Bentley Safeguard -turvajärjestelmän kanssa Bentleyn tutka- ja kamerajärjestelmät tarkkailevat jatkuvasti ympäröivää liikennettä ja reittiä.

Myös muotoilu on hyvinvointia

Bentleyn väreistä ja viimeistelystä vastaavassa Color and Trim -tiimissä ymmärretään täysin värien, tekstuurien ja pintamateriaalien tuntuman tärkeys.

Bentayga Azure Hybridin varusteluvaihtoehtoihin kuuluu ”wellness-tikkaus”, jonka täsmälliset timanttitikkaukset tuovat verhoiluun sekä visuaalista että tuntoaistiin perustuvaa nautintoa. Kolme mattapintaista puuviiluvaihtoehtoa – Dark Walnut, Crown-Cut Walnut ja Koa – tarjoavat rauhallisen, pehmeän satiinisen pinnan vaihtoehtona laajalle valikoimalle Bentleyn korkeakiiltoiseksi lakattuja viiluja.

Bentley Bentayga Azure Hybrid. Kuva: Bentley.

Azure-mallin ostaja voi lisäksi valita 15 vaihtoehtoisesta verhoilun väristä ja väriyhdistelmästä. Kojelauta, valaistut kynnykset ja istuimet on viimeistelty Azure-tunnuksin. Matkustamon viimeistelyn täydentävät Bentley B-polkimet, tunnelmavalaistus sekä kaksisävyinen, lämmitetty ohjauspyörää.

Bentayga Azure Hybridin ulkoisia tunnusmerkkejä ovat kromatut keulan alaosan säleiköt, Azure-tunnukset, 22-tuumaiset kymmenpuolaiset vanteet sekä lukuisat viimeistellyt yksityiskohdat, kuten tuttu polttoainetankin ”jalokivi”-korkki. Kokonaisvaikutelma on elegantti ja ajaton.

Matkalla kohti sähköistymistä

Uudet Bentayga-hybridit edustavat seuraavaa askelta Bentleyn sähköistämisstrategiassa. Vuoteen 2025 mennessä hybridivoimalinja on tarjolla Bentleyn koko mallistoon ja samaan aikaan julkistetaan Bentleyn ensimmäinen täyssähkömalli.

Ensimmäisen sukupolven Bentayga Hybridin omistajille tehdyn kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia asiakkaista käyttää autoansa päivittäin tai useita kertoja viikossa.

Lähes jokainen käyttää autoaan sähköisessä tilassa, puolet ajaa jatkuvasti alle 50 kilometrin matkoja. Monille hybridivoimalinja tarjoaa aidon vaihtoehdon siirtymävaiheessa täyssähköautoon, jolloin lataamiseen ja muihin sähköautoilun rutiineihin voi tutustua ilman huolta matkan katkeamisesta virran puutteeseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kortiton rattijuoppo katon kautta ympäri ojaan

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisi epäilee miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta viime yönä Riihimäellä Uramontiellä.

Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ajautuen tien vieressä olevaan ojaan pyörien katon kautta ympäri.

Katso tästä muita juttuja ulosajoista.

Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,65 promillea.

Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Ajoneuvo kärsi vaurioita kauttaaltaan, mutta kuljettaja ei loukkaantunut.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tuore kuljettaja ajoi 118 km/h kuudenkympin alueella — halusi näyttää kavereilleen!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Kuopiossa Puijonlaaksontiellä myöhään lauantaina.

Poliisipartiota ajoi vastaan pesäpallostadionin kohdalla henkilöauto, jonka ajonopeus oli silminnähden kova. Poliisiauton tutka näytti henkilöauton nopeudeksi 118 km/h. Puijonlaaksontiellä on tapahtumakohdassa 60 km/h -nopeusrajoitus, joka on osoitettu liikennemerkeillä.

Henkilöauton kuljettajaksi osoittautui nuori paikallinen mies, hänellä oli kyydissään kolme matkustajaa.

Kuljettaja kertoi saaneensa vasta ajokortin ja syyksi kovalle ylinopeudelle hän kertoi kyydissä olleiden kavereiden aiheuttaman paineen. Mies oli halunnut näyttää kavereilleen kovan nopeuden.

Tapahtuma-aikaan oli pimeää ja satoi vettä. Tien pinta oli märkä ja tieurissa oli vettä. Tapahtuma-aikaan oli myös muuta liikennettä.

Poliisi määräsi kuljettajan ajokieltoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F1: Bottakselta upea aika-ajo Meksikossa

Valtteri Bottas. Kuva: Alfa Romeo F1.

Red Bullin Max Verstappen oli nopein Meksikon GP:n aika-ajossa ja vierelle eturiviin hän saa Mercedeksen George Russellin.

Kolmanteen ruutuun ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton ja neljänteen Red Bullin Sergio Perez.

Viides oli Ferrarin Carlos Sainz ja kuudenteen ruutuun ajoi Alfa Romeon Valtteri Bottas. Bottas oli jopa nopeampi kuin seuraavaksi sijoittunut Ferrarin Charles Leclerc.

Kisa ajetaan sunnuntaina kello 22 Suomen aikaa.

Meksikon GP:n aika-ajot 2022

1 Max Verstappen Red Bull Racing     1:17.775
2 George Russell Mercedes                  +0.304
3 Lewis Hamilton Mercedes                  +0.309
4 Sergio Perez Red Bull Racing             +0.353
5 Carlos Sainz Ferrari                          +0.576
6 Valtteri Bottas Alfa Romeo                 +0.626
7 Charles Leclerc Ferrari                      +0.780
8 Lando Norris McLaren                       +0.946
9 Fernando Alonso Alpine                    +1.164
10 Esteban Ocon Alpine                       +1.235
11 Daniel Ricciardo McLaren
12 Guanyu Zhou Alfa Romeo
13 Yuki Tsunoda AlphaTauri
14 Pierre Gasly AlphaTauri
15 Kevin Magnussen Haas F1 Team
16 Mick Schumacher Haas F1 Team
17 Sebastian Vettel Aston Martin
18 Lance Stroll Aston Martin
19 Alexander Albon Williams
20 Nicholas Latifi Williams

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mikko Heikkilä ajoi superrallisäännön avulla yhdeksänneksi Granada-rallissa

Kuva: Felix Trigueros.

Mikko Heikkilä ja kartanlukija Samu Vaaleri sijoittuivat yhdeksänneksi superrallisäännön turvin Espanjan sorarallisarjan osakilpailussa Rallye Ciudad de Granadassa. Autokunta joutui keskeyttämään kuudennella erikoiskokeella tekniseen vikaan, mutta pääsivät jatkamaan kisaa seuraavalta pätkältä

C.D. Plemar Sportin edellisen sukupolven Skoda Fabia R5:llä kilpaillut Heikkilä johti kilpailua 37,8 sekunnilla viiden erikoiskokeen jälkeen.

-Samat oireet kuin meillä Kuopiossa, eli kaasu lopetti toimintansa. Onneksi murheet iskivät kaupunkierikoiskokeella eivätkä metsässä. Saatiin auto nopeasti huoltoon ja superrallisäännön turvin takaisin pätkille. Harmi, ettei päästy ajamaan voitosta, mutta tällaista se välillä on.

Heikkilä jatkoi kilpailua erikoiskokeelta 7 ja ajoi koko kilpailun yhtä 1,30-kilometristä erikoiskoetta lukuun ottamatta. Superrallisäännöllä jatkaminen johti kymmenen minuutin aikasakkoon, jonka myötä Heikkilä sijoittui yleiskilpailussa yhdeksänneksi. Ajamistaan erikoiskokeista Heikkilä voitti kuusi.

-Loppupäivä keskeytyksen jälkeen meni hyvin, ajettiin vielä muutamat pohjat. Toiseksi viimeisellä EK:lla spinnattiin, mutta muutoin tultiin ongelmitta läpi ja alettiin saamaan jutun jujusta kiinni, ja vauhti reipastui sen myötä. Kovaa ei vielä ajettu, mutta sen verran vauhdikkaasti että ajosta pystyi nauttimaan. Saatiin hyvää kokemusta vähän rajummista teistä, joista ei oikein saada kokemusta Suomesta eikä monista muista Euroopan kilpailuistakaan. Kokonaisuutena oli todella hyvä päästä tänne harjoittelemaan sekä ajamista että nuotitusta.

Heikkilän kilpailuvuosi 2022 päättyi Granadan vuoristoteille, ja katseet on suunnattu jo kaudelle 2023. Kulunut vuosi toi Suomen mestaruuden lisäksi yleiskilpailun kolmannen sijan Liepajan ERC-osakilpailussa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //