Koti Blogi Sivu 903

Näin EU ohjaa autonvalmistajia tuomaan markkinoille sähkö- ja vetyautoja

Kuva: Peugeot.

EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti pääsivät yhteisymmärrykseen ajoneuvovalmistajia koskevista uusien henkilö- ja pakettiautojen päästörajojen kiristämisestä kolmikantaneuvotteluissa 27.10.2022. Päätös vahvistetaan ministerineuvoston kokouksessa. Asetusehdotus ohjaa autonvalmistajia tuomaan markkinoille sähkö- ja vetyautoja.

EU:n jäsenmaat ja parlamentti hyväksyivät Euroopan komission ehdotuksen mukaiset EU-tason tavoitteet, jotka koskevat uusien ajoneuvojen hiilidioksidiraja-arvoja. EU:n ilmastopaketti sisältää lukuisia lakialoitteita. Niistä autojen päästöraja-arvoasetus on ensimmäinen, jonka neuvottelut saadaan päätökseen.

Henkilö- ja pakettiautojen päästörajoihin tiukennuksia vuosina 2030 ja 2035

– EU:ssa ajoneuvovalmistajien olisi vähennettävä valmistamiensa uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästöjä keskimäärin 55 prosenttia vuonna 2030 verrattuna vuoden 2021 tasoon. Nykyinen tavoite on 37,5 prosenttia.

– Pakettiautojen päästöraja kiristyisi 31 prosentista 50 prosenttiin vuonna 2030.

– Vuonna 2035 sekä henkilö- että pakettiautoille asetettaisiin nollapäästöraja. Tämä ohjaisi päästöttömien autojen eli täyssähkö- ja vetyautojen valmistukseen ja myyntiin. Vuonna 2035 uusien diesel-, bensiini-, kaasu- ja lataushybridiautojen valmistus käytännössä loppuisi.

Katso tästä muita juttuja päästörajoista.

Suomi on kannattanut kunnianhimoisia toimia, jotta EU saavuttaisi tavoitteensa ja olisi ilmastoneutraali vuonna 2050. Suomi on tukenut neuvotteluissa komission ehdottamia päästöraja-arvoja ja nollapäästörajaa vuodelle 2035.

Heinäkuussa 2021 Euroopan komissio esitteli EU:n ilmastopaketin eli 55-valmiuspaketin (Fit for 55), jonka avulla vuoden 2030 päästövähennystavoite saavutetaan. EU on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta.

Mitä seuraavaksi?

Seuraavaksi asetusehdotusta käsitellään jäsenmaiden pysyvien edustajien komiteassa (Coreper). Sen jälkeen asetusehdotus on tarkoitus hyväksyä ministerineuvoston kokouksessa ja se tarvitsee myös parlamentin virallisen hyväksynnän. Asetus astuu voimaan 20 päivää sen jälkeen, kun se on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä.

Euroopan komissio valmistelee myös raskaan liikenteen päästöraja-arvojen kiristämistä. Ennakkotietojen mukaan komissio aikoo alkuvuodesta 2023 julkaista ehdotuksen raskaan kaluston päästöraja-arvoasetuksen muuttamisesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Katalysaattorivarkaat liikkeellä Kouvolassa

Kuva: CvB.

Lokakuun loppupuolella poliisille on tehty yhdeksän rikosilmoitusta Kouvolan alueella anastetuista auton katalysaattoreista.

Varkaudet ovat aikaväliltä 21.10.2022 – 30.10.2022.

Varkauksista neljä on tapahtunut Valkealassa, kaksi Korian keskustassa ja kolme Kouvolan keskustan alueella. Poliisilla ei ole tällä hetkellä tietoa tekijästä tai tekijöistä.

Katalysaattorivarkaudet tapahtuvat usein ilta- ja yöaikaan, joten pysäköintipaikan valinnassa sijainnilla ja alueen valaistuksella on todennäköisesti merkitystä rikoksen kohteeksi joutumisen kannalta.

Lue tästä muita juttuja katalysaattorivarkauksista.

Poliisi kehottaa tarkkaavaisuuteen ja kiinnittämään huomiota epätavallisiin liikkeisiin pysäköinti- sekä piha-alueilla.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tai asiasta muutoin tietäviä ilmoittamaan tietonsa p. 050 447 9574 tai rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Rouva Heikkilä ja Ford Standard 1938

Kuva: Joka Journalistinen kuva-arkisto Kaleva-

Tässä vuonna 1938 kuvatussa kuvassa on vuokra-autoilija rouva Heikkilä autonsa vieressä henkilöautoasemalla Oulussa 2.12.1938.

Auto on vuoden 1938 Ford Standard.

Kuvan kuvaaja ei ole tiedossa. Kuva on kokoelmasta JOKA Journalistinen kuva-arkisto
Kaleva.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomessa kehitetty jauhokuljetusten bulkkiyhdistelmä liikenteeseen

Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist ja Nordic Tankin tekninen johtaja Henri Mattila toimittivat yhdessä perille ensimmäisen tavaratoimituksen yritysten yhteistyössä kehittämällä uudella bulkkiyhdistelmällä. Kuva: Powder-Trans.

Powder-Transin yhteistyössä uuden Nordic Tank -säiliövalmistajan kanssa kehittämä uusi jauhokuljetusten bulkkiyhdistelmä on nyt ollut ensimmäisiä kertoja kuljetuskäytössä.

Altapurkava säiliöyhdistelmä on kehitetty tiiviissä yhteistyössä Powder-Transin kanssa, jotta yhdistelmä vastaisi parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaiden toivomuksia ja pohjoismaisia olosuhteita.

Hanke on edellyttänyt vuoden kestänyttä suunnittelu- ja valmistustyötä, johon ovat osallistuneet Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist ja kalustopäällikkö Tero Viitanen yhteistyössä Nordic Tankin teknisen johtajan, Henri Mattilan ja hänen johtamansa projektitiimin kanssa.

Uusi tuote on tyyppihyväksytty yhdistelmä, jossa on 28 kuution vetoautosäiliö sekä 45 kuution perävaunu. Yhdistelmän omamassa on 20 920 kg. Soveltuvuus pohjoismaisiin olosuhteisiin tarkoittaa, että ajoneuvoyhdistelmä täyttää myös Ruotsissa sovellettavat vaatimukset ja voi operoida siellä 74 tonnin junapainolla.

Volvo FH500 TC 8×4 Tridem -yhdistelmän 500 hevosvoiman moottoriteho, rajoittaa kokonaismassan Suomessa 75 tonniin, kunnes Traficom hyväksyy 76-tonnisen Volvon 500 TC:n, jonka tekninen kokonaismassa on 76 tonnia.

Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist kiittelee hanketta, jossa on aikaansaatu tämänhetkisten markkinoiden kevyin bulkkiyhdistelmä. Päällirakenteissa on hyödynnetty lähtökohtaisesti alumiinia lukuun ottamatta etukelkkaa, joka on valmistettu ruostumattomasta teräksestä.

Yhdistelmä on kevyt ja helppokäyttöinen, koska kaikki säiliöiden hallintalaitteet on sijoitettu kuljettajan työskentelyä ajatellen sopiviin paikkoihin, Fredrik Blomqvist toteaa. Hän korostaa lisäksi, että helppokäyttöisyys tarkoittaa nopeutta, mikä näkyy edelleen kustannussäästöinä.

Nordic Tankin toimitusjohtaja Satu Heikkilä kertoo, että yhtiöllä on tavoitteena kehittää bulkkiyhdistelmistä merkittävä tuoteryhmä. Tuoteryhmän ensimmäinen yhdistelmä on nyt kehitetty yrityksen ja Powder-Transin yhteishankkeena.

Vuonna 2016 perustettu yritys on tätä ennen nojannut paljolti kemianteollisuudessa sekä maidonkuljetuksessa käytettävän kaluston valmistukseen.

Heikkilä toteaa myös, että Nordic Tank on päättänyt viisivuotisstrategiaa laatiessaan tuoda valikoimaan yrityksen aiempaa liiketoimintaa tukevia uusia tuoteryhmiä.

Yrityksen vuotuinen liikevaihto on tällä hetkellä 6,6 miljoonaa euroa. Tavoite on, että suomalainen tuote löytää tulevaisuudessa käyttäjiä myös muista Pohjoismaista ja Euroopasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tämä ongelma on joka viidennen kuolonkolarin taustalla!

Kuva: Nina Mönkkönen, Liikenneturva.

Kun Liikenneturva kysyi kesällä* kuljettajilta näiden kokemuksista liikenteessä viimeisen vuoden ajalta, 15 prosenttia kertoi ajaneensa niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtamista rattiin.

Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm evästää ottamaan väsymyksen vakavasti. Nyholm korostaa, että nukahtamisen lisäksi myös vireystilan lasku kasvattaa onnettomuusriskiä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan väsymys vaikuttaa jopa joka viidennen kuolonkolarin taustalla**.

– Ratissa väsyneenä sinnittelevä kuljettaja on todennäköisesti jo ylittänyt tai ylittämässä oman toimintakykynsä rajat. Kun väsymys iskee, kuljettajan tarkkaavaisuus herpaantuu, silmänräpäysten kesto pitenee ja tästä voidaan liukua mikrouneen. Mikrounen aikana kuljettaja ei huomioi ympärillään tapahtuvia asioita tai edes huomaa, että valot sammuu. Väsyneenä kuljettajan kyky arvioida omaa ajokuntoaan on heikentynyt, Nyholm selventää.

Autoilijoista peräti 15 prosenttia on viimeisen vuoden aikana ajanut niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtavansa rattiin.

Ehkäise väsymystä ennakoimalla

Kellojen siirron myötä monen on justeerattava vuorokausirytmiään. Liikenneturvan viime vuonna toteuttamassa kyselyssä*** joka viides kuljettaja kertoi tuntevansa olonsa usein väsyneeksi talviaikaan ajaessaan. Kolme viidestä kuljettajasta olisi valmis jättämään ajamisen väliin väsymyksen takia.

Nyholm muistuttaa, että tahdonvoima ei riitä väsymyksen selättämiseen.

– Kuljettajat pyrkivät usein kompensoimaan väsymystä keinoilla, jotka mahdollistaisivat edelleen ajamisen. Pitemmän päälle väsymystä voi torjua vain nukkumalla. Jos väsymys yllättää kesken ajon, paras keino sen taltuttamiseen on matkan keskeyttäminen. Jos se ei ole mahdollista, voi juoda kahvia tai muuta kofeiinipitoista ja ottaa sen jälkeen vartin tirsat, sillä kofeiinin vaikutus alkaa viiveellä, Nyholm vinkkaa.

Tuloksia Liikenneturvan kyselystä: joka viides kuljettaja kertoi tuntevansa olonsa usein väsyneeksi talviaikaan ajaessaan. Kolme viidestä kuljettajasta olisi valmis jättämään ajamisen väliin väsymyksen takia.

Huolehdi ajokunnosta – aina

Talviaikaan siirtymisen kynnyksellä Liikenneturva kampanjoi ajokunnon merkityksestä. Päihteiden lisäksi ajokuntoon vaikuttavat niin flunssat, lääkkeet, tunnekuohut kuin väsymyskin. Nyholm korostaa, että ajokunnosta laajemmin tulisi puhua vielä lisää. Yksi tärkeä teema on väsymys.

– Kuljettajan ajokunnolla on merkittävä vaikutus ajamisen turvallisuuteen. Omasta ajokunnosta tulisi olla kartalla ennen ratin taakse asettumista. Vaihtoehtoiset ratkaisut ajamiselle kannattaa miettiä etukäteen. Oli sitten ratkaisuna ajon siirtäminen, keskeyttäminen, tauottaminen tai joko kuskin tai kulkumuodon vaihtaminen, tärkeintä on, että vain ajokuntoisena ajetaan, Nyholm toteaa.

Viisi vinkkiä ajokunnon huomiointiin

  • Aja vain ajokuntoisena. Matkustajana seuraa myös kuljettajan vointia.
  • Vältä väsymys ajossa nukkumalla matkaa edeltävänä yönä vähintään 6 tuntia. Ota tarvittaessa torkut ennen matkaa. Huomioi, että moni lääke voi väsyttää.
  • Tauota riittävästi ja huomioi pysähdykset myös matka-ajassa.
  • Vältä ajamista sairaana. Kipeänä levätään. Myös tunnekuohut vaikuttavat ajokuntoon- älä pura stressiä tai pahaa mieltä liikenteessä.
  • Kun ajat, et ota. Muista, että alkoholi voi vaikuttaa vielä seuraavanakin päivänä.

*Liikenneturva selvitti suomalaisten kokemuksia liikenteestä touko-kesäkuun vaihteessa 2022. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1005 henkilöä, joista autoilevia oli 81 prosenttia.

**Kun kyseessä on moottoriajoneuvon tai moottoriajoneuvojen välinen kuolonkolari.

***Liikenneturvan kyselytutkimuksen toteutti marras-joulukuussa 2021 Kantar TNS Oy. Kyselyyn vastasi yhteensä 1064 henkilöä.

Sivullinen ilmoitti poliisille rattijuopon erikoisesta nukkumispaikasta!

Kuva: CvB.

Poliisipartio sai sunnuntaiaamuna tehtävän Lahteen, jonka mukaan Lahdenkadulla liikennevaloihin pysähtyneessä autossa nukkuu mies.

Sivullinen oli kiinnittänyt huomiota kyseiseen autoon, joka ei ollut lähtenyt liikennevaloista liikkeelle, vaikka liikennevalot olivat vaihtuneet jo useamman kerran vihreäksi.

Partio herätti kuljettajan paikalla nukkuvan miehen ja havaitsi tämän olevan silminnähden päihtynyt. Miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti rattijuopumuksen rajan.

Poliisi epäilee hieman yli 20-vuotiasta miestä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sähköautojen omistajat poikkeavat selvästi maan muusta autokannan omistajista

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Suomen sähköautokanta ja tyypilliset täyssähköautojen omistajat poikkeavat Pohjola Vakuutuksen mukaan selvästi maan muusta autokannasta omistajineen.

Sähköautot ovat lähteneet yleistymään Suomen tieliikenteessä erittäin voimakkaasti viime vuosien aikana, ja trendi jatkuu vahvana.

Pohjola Vakuutuksen vakuuttamia täyssähköautoja on eniten pääkaupunkiseudulla, mutta Keski-Suomi ja Uusimaa erottuvat myös sähköautojen hankinta-alueena. Pohjola Vakuutuksen vakuuttamista sähköautoista käy ilmi, että tyypillinen sähköautoilija kuuluu ikäryhmään 36–45-vuotiaat ja asuu pääkaupunkiseudulla.

– Syynä tähän on varmasti se, että autoja on ylipäänsä alueella paljon, minkä lisäksi pääkaupunkiseudulla on erittäin hyvät puitteet sähköauton omistajalle tiiviine kaupunkialueineen ja latauspaikkoineen, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisen johtaja Kristian Hiljander kertoo.

Sähköautot poikkeavat maan yleisestä autokannasta myös ikänsä puolesta – enemmistö Pohjola Vakuutuksen vakuuttamista sähköautoista on 2–3 vuotta vanhoja, ja korkeintaan vuoden ikäiset sähköautot kasvattavat osuuttaan sähköautokannan kasvaessa.

Sähköautokanta on huomattavasti kokonaisautokantaa nuorempaa. Traficomin tilastojen mukaan Suomen liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä vuonna 2021 oli 12,6 vuotta. Sähköautoilu on myös toistaiseksi hyvin miesvaltaista, sillä Pohjola Vakuutuksen asiakaskannassa peräti yli 80 prosenttia sähköautojen omistajista on miehiä.

– Miehet ostavat tilastojen valossa naisia useammin uusia autoja. Siitäkin huolimatta miehet ylikorostuvat vielä tässä vaiheessa sähköautojen omistajissa. Kyseessä on kuitenkin tuore ja alati elävä ilmiö. Uskomme naisten osuuden kasvavan huomattavasti, sillä koko autokannassamme naiset omistavat reilun kolmanneksen kaikista autoista, Hiljander sanoo.

Ajoakun korjaus voi maksaa yli 40 000 euroa ja viedä viikkoja

Uusi autokanta tarkoittaa autonomistajille myös totuttelua uuteen – sähköauton pohjassa sijaitseva akku ei välttämättä kestä pohjakosketuksia ja niistä aiheutuvia iskuja samalla tavalla kuin polttomoottoriauto.

– Erityisesti katukiveyksien ja nopeushidasteiden kanssa sähköautoilijan on syytä olla tarkkana, sillä korkeajänniteakun korjaus on kallis ja aikaa vievä toimenpide. Akun korjauskustannukset voivat olla 7 000 eurosta jopa yli 40 000 euroon, koska osaa akuista ei voi korjata, vaan ne pitää vaihtaa kokonaan uuteen, Hiljander kertoo.

Kasko- ja liikennevakuutukset kattavat valtaosan autoille ja niiden akuille tapahtuvista vahingoista. Vakuuttamisnäkökulmasta myös talvirenkaiden vaihtaminen sähköautoon voi olla riskialtis toimenpide, eikä vakuutus korvaa selvästä huolimattomuudesta johtuvaa, itse aiheutettua vahinkoa.

– Tuoreiden sähköautojen omistajien kannattaakin talvirenkaita vaihtaessa olla hyvin huolellisia ja tarvittaessa kääntyä asiantuntevan rengashuollon puoleen talvirenkaiden vaihdossa. Sähköauton akku voi vaurioitua, jos auto nostetaan ilmaan väärin. Vakuutus ei ikävä kyllä korvaa huolimattomasti tunkatun auton vioittunutta sähköakkua, Hiljander sanoo.

Myös sähköautojen vakuuttaminen poikkeaa muusta Pohjola Vakuutuksen vakuuttamasta autokannasta erittäin paljon. Noin puolet Suomen tieliikenteessä olevista autoista on vakuutettu kattavimmalla mahdollisella vakuutuksella, Superkaskolla. Sähköautoista Superkaskolla on vakuutettu yli 95 prosenttia. Tämä selittyy osaltaan sähköautokannan nuorella iällä ja sillä, että uudet autot halutaan vakuuttaa kattavasti.

– Näemme, että autosta halutaan pitää huolta. Superkasko korvaa esimerkiksi kaupunkiympäristössä varsin tyypilliset, tuntemattoman henkilön kolaroinnit pysäköintialueella ilman bonusmenetystä, kun Superkaskoon on valittu pysäköintiturva. Sähköautojen omistajat vakuuttavat ajokkinsa fiksusti, Hiljander summaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F1: Verstappen teki uuden voittoennätyksen

Max Verstappen. Kuva: Peter Fox, Getty Images.

Red Bullin Max Verstappen ajoi selvään voittoon Meksikon GP:ssä. Verstappen on nyt ensimmäinen ajaja, joka yhden kauden aikana on voittanut 14 F1-kisaa.

Toiseksi ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton, mutta hän jäi Verstappenista yli 15 sekuntia.

Kolmanneksi ajoi kotikisassaan Red Bullin Sergio Perez. Hän jäi Hamiltonista kolmisen sekuntia.

Neljänneksi ajoi Mercedeksen George Russell. Hän jäi kärjestä melkein 50 sekuntia.

Ferrarit eivät päässeet kunnon vauhtiin. Carlos Sainz ajoi viidenneksi ja Charles Leclerc kuudenneksi.

Alfa Romeon Valtteri Bottbas lähti ruudusta 6, ja hän putosi pari sijaa heti kisan alussa. Myöhemmin hän vielä putosi pari sijaa, mutta sai yhden pisteen kymmenennellä sijalla.

Meksikon GP 2022

1 Max Verstappen Red Bull Racing
2 Lewis Hamilton Mercedes +15.186
3 Sergio Perez Red Bull Racing +18.097
4 George Russell Mercedes +49.431
5 Carlos Sainz Ferrari +58.123
6 Charles Leclerc Ferrari +68.774
7 Daniel Ricciardo McLaren +1 kier.
8 Esteban Ocon Alpine +1 kier.
9 Lando Norris McLaren +1 kier.
10 Valtteri Bottas Alfa Romeo +1 kier.
11 Pierre Gasly AlphaTauri +1 kier.
12 Alexander Albon Williams +1 kier.
13 Guanyu Zhou Alfa Romeo +1 kier.
14 Sebastian Vettel Aston Martin +1 kier.
15 Lance Stroll Aston Martin +1 kier.
16 Mick Schumacher Haas F1 Team +1 kier.
17 Kevin Magnussen Haas F1 Team +1 kier.
18 Nicholas Latifi Williams +2 kier.
19 Fernando Alonso Alpine Kesk.
20 Yuki Tsunoda AlphaTauri Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicross: Niclas Grönholm nousi MM-sarjan kolmanneksi

Kuva: CE Dealer Team.

Niclas Grönholmin nousu rallicrossin MM-sarjassa jatkui Barcelonassa Espanjassa. Kaksi osakilpailua sitten Grönholm ajoi sarjassa viidentenä, Barcelonaan suomalaiskuljettaja saapui MM-nelosena ja hän palaa Espanjasta Suomeen MM-sarjan kolmosena.

Vaikka CE Dealer Team ei löytänyt 670 hevosvoimaiseen PWR RX1e-täyssähköautoonsa koko viikonlopun aikana toivottua vauhtia, Grönholm ylsi lauantain MM-osakilpailussa toiseksi ja tänään sunnuntainakin finaaliin, jossa jo valmiiksi rikkoutuneella autolla oli viides.

– Ei paljoa kerrottavaa jäänyt. Lauantaina jarrutin aikaisemmin finaalin ensimmäiseen mutkaan ja pääsin muiden kolaroitua sisältä johtoon. Meille ei ollut vauhtia pitää kärkisijaa maaliin asti, mutta toinen sija oli ihan ok.

Katso tästä muita rallicross-juttuja.

Sunnuntain finaaliin Grönholm starttasi tarkoituksellisesti jo semifinaalissa rikkoutuneella autolla.

– Autoa ei olisi ollut mahdollista korjata ja emme halunneet antaa paikkaa muille. Semifinaalissa automme ohjaus hajosi. Finaalia ajoin kolme kierrosta ennen kun oli pakko pysähtyä radan sivuun. Viides sija oli meille maksimitulos tällä kertaa, Grönholm summasi.

Grönholm kertoo, että hän ja tiimi eivät pysty osoittamaan yhtä syytä auton heikkoon ajobalanssiin.

– Se (syy) on varmasti monien pienien asioiden summa. Meillä ei vain tällä kertaa ollut voittoon edellyttämään vauhtia. Kaikkea kokeiltiin, mutta ei.

Viikonlopun tulokset menivät suomalaisittain sen verran hyvin ristiin, että Grönholm nousi MM-pisteissä kolmanneksi.

– Kahdessa Saksassa ajettavassa ja samalla kauden viimeisissä MM-osakilpailuissa keskitytään pitämään kolmospaikka. Se on tavoitteemme, Grönholm totesi.

Rallicrossin MM-sarjan finaaliosakilpailut ajetaan kahden viikon kuluttua 12.–13. marraskuuta Nürburgringillä Saksassa.

FIA World RX1e Barcelona 1, Espanja:
1. Timmy Hansen (SWE) Hansen World RX Team 5 kierrosta
2. Niclas Grönholm (FIN) Construction Equipment Dealer Team + 0.516
3. Gustav Bergström (SWE) Gustav Bergström + 3.885
4. Kevin Hansen (SWE) Hansen World RX Team + 7.880
5. Johan Kristoffersson (SWE) Kristoffersson Motorsport + 7.924

FIA World RX1e Barcelona 2, Espanja:
1. Johan Kristoffersson (SWE) Kristoffersson Motorsport 5 kierrosta
2. Timmy Hansen (SWE) Hansen World RX Team + 5.112
3. Ole Christian Veiby (N) Kristoffersson Motorsport + 6.325
4. Klara Andersson (S) Construction Equipment Dealer Team + 7.562
5. Niclas Grönholm (FIN) Construction Equipment Dealer Team + 2 kierrosta

MM-pistetilanne 9/11 osakilpailua:
1. Johan Kristoffersson (S) 162
2. Timmy Hansen (S) 123
3. Niclas Grönholm (FIN) 114
4. Kevin Hansen (S) 112
5. Ole Christian Veiby (N) 112
6. Gustav Bergström (S) 98
7. Klara Andersson (S) 92
8. Rene Münnich (GER) 7

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: ”Seat Ibiza – Eurooppalainen voimahahmo”

Kuva: CvB.

Seat on espanjalainen autovalmistaja, joka aloitti toimintansa 1950-luvulla ja valmisti aluksi autoja yhteisyössä Fiatin kanssa.

1980-luvulla yhtiö siirtyi Volkswagenin omistukseen, mutta vuonna 1985 markkinoille tullut Seat Ibiza perustui vielä Fiatin malleihin 127/Ritmo/Regata.

Vuonna 1985 Scan-Auto oli Seatin maahantuoja ja mainosti Seat Ibizaa Eurooppalaisena voimahahmona.

Otsikon perusteet olivat:

”Moottorin ja tekniikan suunnitteli Porsche.”

”Korin muotoili Giugiaro.”

”Tekniikan ja muodon yhdisti Karmann.”

”Idean kehitti ja toteutti Seat.”

Mainoksen mukaan Porschen moottorit ”antavat Ibizalle luokkaa suurempien autojen suorituskyvyn ja luokkaa pienempien taloudellisuuden.”

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Giugiaron suunnittelemasta korista todetaan: ”Ibizan muotoilu- ja tilaratkaisut ovat ainutlaatuiset. Kori on 3-ovinen ja sen muoto on kaunis ja menevä.”

Karmannin työstä todetaan: ”Tulos on mestarin työtä. Moottorin voima ja suorituskyky sekä korin persoonallinen muoto yhdistyvät sopusointuiseksi kokonaisuudeksi, voimahahmoksi.”

Ibizaan oli tarjolla kaksi moottoria, 1,2-litrainen (63 hv) ja 1,5-litrainen (85 hv).

Seat Ibiza -mallisto 1985

  • GLX 1.5 Ovh. 55 500 mk (noin 19 200 €)
  • GL 1.2 Ovh. 50 000 mk (noin 17 300 €)
  • L 1.2 Ovh. 46 400 mk (noin 16 000 €)

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 10/1985.

Tekstin lähde: Mainos ja Wikipedia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //