Tällä kertaa lukijamme Rikhard Wacker lähestyi toimitustamme omalla museo/harrasteautollaan.
Wacker oli jo pitkään etsiskellyt itselleen harrasteautoa, ja sitten vastaan tuli vuorineuvos Armas Puolimatkan entinen Mercedes-Benz 500 SEL.
Auto oli uutena S-sarjan top-malli, jossa keulalta löytyy malliston suurin viiden litran V8-moottori.
Mallimerkinnän SEL viimeinen L-kirjain kertoo piiloviestiä siitä, että koria on jatkettu vielä normaalia mallia pidemmäksi. Auto on siis viimeisen päälle edustusauto, jossa lisäpituus on laitettu takapenkin jalkatiloihin.
Mercedes-Benz ei ollut ihan mikä tahansa ajoneuvo, vaan se edusti oman aikakautensa eliittiä, mitä tulee neliovisiin autoihin. Autolla oli myös keskivertoa mielenkiintoisempi historia takanaan, sillä se oli vuorineuvos Armas Puolimatkan yritysten vanha edustusauto.
Mercedes Benz 500 SEL W126
W126 julkaistiin yleisölle vuonna 1979, mutta luonnollisesti sen suunnitteluvaihe alkoi jo vuosia ennen kuin autoa esiteltiin kuluttajille. Kun autoa lähdettiin suunnittelemaan 1970-luvun alkupuolella, sille annettiin Stuttgartissa vaatimattomasti tavoitteeksi olla yhtä aikaa niin mukavampi, turvallisempi ja taloudellisempi kuin edellinen S-luokan Mercedes, joka sekin oli jo erittäin laadukas auto.
Öljykriisi vaikutti merkittävästi myös W126-mallin suunnitteluun, sillä kulutuksella alkoi olla merkitystä jopa edustuskäytössä. Tästä syystä myös S-Mersuun tehtiin paljon kulutusta pienentäviä ratkaisuja aina auton keventämisestä elektronisesti säädettyyn matalaan tyhjäkäyntiin asti.
Normaalisti autojen tyhjäkäynti on noin 1000 kierrosta minuutissa, mutta Mersussa kierrokset on pudotettu 500 kierrokseen minuutissa, mikä takaa erittäin hiljaisen tyhjäkäynnin.
Muitakin muutoksia löytyy moottorin puolelta, sillä tehoja pienennettiin, mutta se korvattiin paremmalla väännöllä. Myös kokonaisvälityssuhteita muutettiin taloudellisemmaksi.
Isoimmassa viisilitraisessa V8-koneessa sylinterilohko tehtiin poikkeuksellisesti kevytmetallista ja teräksiset sylinteriputket korvattiin pii-seosteisella pinnalla keveyden varmistamiseksi.
Myös turvallisuudessa nähtiin uusia ratkaisuja, jotka eivät tosin enää 2000-luvun puolella tunnu juurikaan erikoisilta.
W126 sai kuitenkin tuntea aikakautensa edistyksellisyydet kuten ABS-jarrut, kuljettajan turvatyynyn sekä korkeussäädettävät turvavyöt.
W126-mallin valmistus lakkasi vuonna 1991, jolloin Suomi syöksyi Neuvostoliiton kaatumisen myötä syvään lamaan.
Suomeen 1985
Syyskuussa 1984 auto valmistui Saksan tehtaan tuotantolinjalta. Suomeen se rekisteröitiin kuitenkin vasta 2.1.1985. Käytännössä auto tuli uutena suoraan yrityskaupan keskelle, koska Rakennustoimisto Armas Puolimatka Oy kaikkine irtaimistoineen myytiin kolme viikkoa myöhemmin.
Yrityskaupasta huolimatta auto jäi Armas Puolimatkalle itselleen, eli hän lunasti auton pois yritykseltä kaupan jälkeen.
Autossa on lisävarusteena valitut ABS-jarrut, ilmastointi ja sähkölasit joka nurkassa. Auton väri on midnight blue, joka näyttää lähes jokaisessa kuvassa mustalta, mutta livenä taas ihan selkeästi tummansiniseltä.
Sisustan puolella vastassa on harmaa velour-kankainen sisusta, joka on vähän erikoisesti nykyaikaan verrattuna ollut aikoinaan nahkasisustaa kalliimpi vaihtoehto. Nykyäänhän nahkasisustaa tupataan pitämään aina kangaspäällysteisiä sisustoja kalliimpana, mutta vielä 1980-luvulla laadukas kangas oli nahkaa tyylikkäämpi valinta.
Katso tästä muita Päivän museoautoja.
Molemmilta puolilta takapenkkejä löytyy alkuperäiset lukuvalot sekä auton takaikkunalta löytyy vielä erillinen takalasin verho, jotka ovat kaikki olleet lisävarusteita.
Tämä ajoneuvo oli Armas Puolimatkan ja hänen kuolinpesänsä nimissä aina 23.5.1990 asti, kunnes se siirtyi pariksi vuodeksi Liedon Vehon omistukseen. Liedossa tämä auto vietti aikaansa autoliikkeen omistuksessa aina 4.5.1992 asti.
Veholta auto kulkeutui Jyväskylään maalausliikkeen hallintaan vajaaksi vuodeksi, kunnes 27.4.1993 omistajaksi tuli helsinkiläinen yritys. Helsingissä auto vietti aikaa vain puolisen vuotta, kun se siirtyi tamperelaisen yrityksen haltuun vähän pidemmäksi aikaa, jossa se vietti eloaan 30.5.1997 asti.
Tampereelta auto kulkeutui Seinäjoelle Jarmo Rintajouppi Oy:n omistukseen. Etelä-Pohjanmaalta matka jatkui pidemmäksi aikaa kohti rannikkoa ja Vaasaa, kun 6.8.1997 auto siirtyi ensimmäisen yksityisen omistajan omistukseen.
Vaasassa auto vietti pidemmän ajan, sillä seuraava yksityinen omistaja löytyi samasta kaupungista. Seuraava yksityinen omistaja piti autoa hallussaan peräti päivää vaille 14 vuotta.
Tällä jo edesmenneellä herrasmiehellä auto oli 29.5.2000 – 28.5.2014 välisen ajan, joskin vuonna 2009 auto ajettiin tallin suojiin ja se makasi siellä siihen asti, että seuraava ostaja pelasti auton.
Wackerille auton myynyt omistaja omisti auton siis noin seitsemän vuotta, jonka aikana hän myös museorekisteröi tämän ajoneuvon. Tällä Mercedes-harrastajalla oli kuitenkin sen verran monta johtotähteä käsissä, että Puolimatka-konsernin viimeinen edustusauto sai lähteä myyntiin. Auto ehti olla kaupan pariinkin otteeseen ja renkaanpotkijoita riitti, kunnes Wacker hankki auton.
Autosta on tallessa lähestulkoon mapillinen erilaisia dokumentteja ja historiatietoja, joiden avulla auton historia on lähes aukoton.
Ainoastaan huoltohistoria on hieman reikäinen, sillä vaasalaiset tykkäsivät huoltaa autoa itse ja merkata ne melko sekavasti johonkin vanhaksi käyneeseen päivyriin. Vaikka päivyrissä olisi riittänyt sivuja, ilmeisesti paperin säästämiseksi kaikki huoltomerkinnät on pitänyt mahduttaa vain parille aukeamalle.
Lisää autosta on luettavissa täältä.
Tekstin lähde: Wackerin blogitekstit.
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //
