Rallin suomenmestaruussarjan viides osakilpailu on vuorossa perjantaina ja lauantaina 12.-13. kesäkuuta Jyväskylässä. Keski-Suomen sorateillä kilpaillaan SM-kisan lisäksi Viron rallimestaruussarjan kolmas osakilpailu. Kaikkiaan kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä komeat 144 autokuntaa.
Jyväskylä ei ole SM-rallisarjalle varsinaisesti mikään uusi tuttavuus, edellisen kerran kaupunki isännöi vuoden 2023 talvikauden päätösosakilpailua. Mielenkiintoinen fakta on kuitenkin se, että kesäolosuhteissa SM-pisteistä ei ole kaupungissa ajettu kuin MM-osakilpailun yhteydessä aikanaan. Tämäkin tapahtui 90-luvulla, joten melko lailla poikkeuksellinen vierailu ”rallin pääkaupunkiin”.
Ralli käynnistyy perjantai-iltana Jyväskylän Satamasta klo 19, josta lähdetään kohti päivän ainoaa pikataivalta, Laajavuoren yleisöerikoiskoetta. Lauantaina ohjelmassa on yhteensä kuusi erikoiskoetta, jotka on jaettu kolmeen kahden erikoiskokeen lenkkiin. Lenkkien välissä käydään Jyväskylän Paviljongilla huoltotauolla.
Jyväskylässä ja nimenomaan Lutakon alueella riittää muutakin nähtävää viikonlopun aikana, sillä samaan aikaan Paviljongin messu- ja kongressikeskuksessa SM Jyväskylä Rallin kanssa kilpaillaan cheerleadingin SM-mitaleista 13.-14.6. ja Jyväskylän Satamassa vietetään OlutSatama-tapahtumaa 11.-13.6.
Viron rallimestaruussarjan osakilpailu ajetaan nyt kolmatta kertaa Suomessa
Ensimmäisen kerran etelänaapurimme mestaruuspisteistä kilpailtiin vuonna 2024 Turussa. Kun järjestelyt ja konsepti toimivat hienosti, oli jatkoa luvassa heti seuraavalle vuodelle, silloinkin kisa ajettiin Turussa. Täksi kaudeksi kilpailupaikkakunnaksi valikoitui Jyväskylä ja se toimii siis sarjan kolmantena osakilpailuna.
Viron rallimestaruussarjan kilpailijat ajavat EMV-luokissa 8-16. Luokassa 17 ajavat GAZ-kuorma-autot ja luokka 18 on puolestaan pyhitetty Ladoille.
Kaudella 2026 Ralli SM -sarjan suorat lähetykset esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat sekä kaikki muu rallin seuraamiseen löytyy sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi. Koostelähetykset esitetään kilpailun jälkeisenä sunnuntaina Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa.
Kilpailun aikataulu
Perjantai 12.6.2026
19:01 LÄHTÖ Jyväskylä Satama
19:27 EK1 Laajavuori (4,02 km)
PE Erikoiskokeet: 4,02 km
Lauantai 13.6.2026
09:31 2. OSAN LÄHTÖ Jyväskylä Paviljonki
10:24 EK2 Moksi (18,07 km)
11:02 EK3 Jussilanperä (10,46 km)
12:07 HUOLTO Jyväskylä Paviljonki (30 min)
13:25 EK4 Ylä-Muuratjärvi (14,52 km)
14:27 EK5 Halinen (11,43 km)
15:34 HUOLTO Jyväskylä Paviljonki (30 min)
17:07 EK6 Sahloinen (17,81 km)
17:34 EK7 Urria (14,99 km)
18:37 MAALI Jyväskylä Satama
19:00 PODIUM Jyväskylä Satama
LA erikoiskokeet: 87,28 km
Erikoiskokeet yhteensä: 91,30 km
Reitti yhteensä: 356,22 km


