Liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrä on kasvanut 2010-luvun alusta lähtien keskimäärin noin prosentin verran vuodessa. Vuonna 2022 liikenteessä olevien henkilöautojen määrä väheni ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009.
Liikennekäytössä olevia henkilöautoja oli vuoden 2022 lopussa 2 740 393, mikä oli 0,5 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus kasvaa hiljalleen
Vuoden 2022 lopussa liikennekäytössä olevista henkilöautoista 67,6 prosenttia oli bensiinikäyttöisiä ja dieselin osuus oli 26,3 prosenttia. Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus on kasvamassa hiljalleen erityisesti ladattavien autojen yleistyessä, ja vuoden lopussa vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus oli 6,2 prosenttia, kun se edellisvuonna oli 4,3 prosenttia. Kasvua vuoteen 2021 verrattuna oli 42,3 prosenttia.
Kuva: Traficom.
Vuoden lopussa liikennekäytössä oli 44 889 sähköautoa, 104 308 ladattavaa hybridiä, 15 622 kaasuautoa ja 4 478 etanoliautoa. Liikennekäytössä olevien sähköautojen määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 95,8 prosenttia ja ladattavien hybridien määrä 35,1 prosenttia.
Henkilöautojen keski-ikä vanheni taas
Vuonna 2022 Suomessa romutettiin noin 75 000 henkilöautoa, mikä oli reilun viidenneksen edellisvuotta vähemmän. Romutettujen autojen määrä oli kuitenkin kolmanneksi korkein määrä viimeisen vuosikymmenen aikana. Siitäkin huolimatta liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä vanheni edelleen. Vuoden 2022 lopussa henkilöautojen keski-ikä ilman museoautoja oli 12,5 vuotta.
Kuva: Traficom.
Ajoneuvokannassa ei suuria muutoksia
Vuoden 2022 lopussa koko ajoneuvokannassa liikennekäytössä oli vajaa 5,2 miljoonaa ajoneuvoa, joista autoja oli noin 3,2 miljoonaa. Näistä henkilöautoja oli noin 2,74 miljoonaa, pakettiautoja 344 000, kuorma-autoja 93 000 ja linja-autoja 11 000.
LeasePlanin asiakaspalvelun tiiminvetäjät Tiia Engman ja Sanna Murtonen kertovat, että työsuhdeautoihin liittyy muutama vakiokysymys vuodesta toiseen.
Kaikki leasingsopimukset ovat yksilöllisiä ja noudattavat yrityksen autoiluun liittyviä ohjeistuksia eli niin sanottua autopolitiikkaa. Työsuhdeauton yleisimmät käyttöä koskevat yksityiskohdat sovitaankin työntekijän ja työnantajan kanssa yhdessä.
Sopimuksesta selviää muun muassa se, ketkä työntekijöistä ovat oikeutettuja autoetuun, millaisen auton voi ottaa, onko etuus käyttö- vai vapaa autoetu, autoedun vaikutukset palkkaan, kuljettajan vastuut ja velvollisuudet sekä kuinka toimitaan muuttuneissa elämäntilanteissa, kuten perhevapaiden ja sairauslomien aikana.
– Yritys puolestaan sopii yksityiskohdista leasingyhtiön kanssa, esimerkiksi sopimuksen laajuudesta ja kestosta. Tämän jälkeen työntekijä valitsee auton varusteineen yhdessä automyyjän ja leasingyhtiön palveluasiantuntijan kanssa, Engman kertoo.
Työsuhdeauton lataus kiinnostaa
Yrityksissä on parin viime vuoden aikana lisätty voimakkaasti sähkökäyttöisten työsuhdeautojen määrää. LeasePlanin aktiivisesta henkilöautokannasta jo noin 30 prosenttia on ladattavia autoja.
Vastaavasti tällä hetkellä tilattavista autoista jo noin 70 prosenttia on ladattavia malleja. Näin yksi yleisimmistä asiakaspalveluun tulevista tiedusteluista koskeekin sitä, saako työsuhdeauton ladata työpaikalla.
– Jos työsuhdeauto on vapaalla autoedulla, on sähköauton lataaminen työpaikalla, julkisessa latauspisteessä tai kotona verrattavissa polttomoottoriauton tankkaukseen eli työnantaja maksaa kaikki autoon liittyvät kustannukset. Vuosille 2021–2025 tehdyn verotukipäätöksen mukaan työnantaja voi tarjota latausmahdollisuutta verovapaasti myös käyttöedulla olevan työsuhdeauton tai työntekijän oman auton lataamiseen työpaikalla ja julkisissa latauspisteissä. Tämä ei koske työntekijän kotona tapahtuvaa latausta. Veroetu tarkoittaa, ettei työnantajan tarjoama sähköauton lataus nosta työntekijän ansiotuloja, Murtonen selventää.
Työnantajalla ei ole velvoitetta tarjota etuutta, vaan se on täysin vapaaehtoista. Sähköautoihin kohdistuvalla veroedulla halutaan pienentää liikenteen aiheuttamia CO2-päästöjä.
Kuka saa ajaa työsuhdeautoa?
Engman korostaa, että työsuhdeauton käytön yksityiskohdista sovittaessa on hyvä käydä läpi myös se, kuka saa ajaa autoa. Usein käyttöoikeus on kirjattu autopolitiikkaan.
– Yleisenä käytäntönä on, että työsuhdeautolla saa ajaa kuljettajaksi nimetyn henkilön lisäksi hänen kollegansa ja samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet. Jos jonkun muun on tarve ajaa autoa, tulee siitä sopia oman esimiehen tai henkilöstöosaston kanssa etukäteen. Tämä on tärkeää muun muassa siksi, että on tiedossa, kuka vastaa vahingon sattuessa vakuutuksen omavastuuosuudesta. Esimerkiksi jos autoa ajaa joku muu kuin työsuhdeautoilija, voi työsuhdeautoilija olla itse vastuussa omavastuuosuuden kustannuksesta vahingon sattuessa.
Murtonen ja Engman kertovat, että yllättävän usein heiltä varmistetaan myös huoltoon ja katsastukseen liittyviä asioita. Työsuhdeautot ovat yleensä uusia, mikä onkin yksi leasingautoilun eduista ja helppoudesta. Leasingsopimukset kestävät yleensä kolmesta neljään vuoteen.
– Lähes kaikkien merkkien autoissa on ajotietokoneisiin tallennettu kyseisen mallin huolto-ohjelma, joka ilmoittaa hyvissä ajoin, koska auto tulee viedä huoltoon. Katsastuksesta taas ei tarvitse kantaa huolta kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Neljän vuoden sopimuksella tulee kuljettajan katsastaa työsuhdeauto kerran ennen auton palautusta, Murtonen kertoo ja muistuttaa, että auto menee välittömästi käyttökieltoon, jos sitä ei ole katsastettu.
Tällä kertaa esittelemme todella erikoista museoajoneuvoa.
Kyse on viime vuosisadalla puhdetyönä tehdystä Jääkiitäjästä. Erikoista ajoneuvossa on takapyörä, joka on alun perin sirkkelin terä. Eipä tarvita ainakaan lisänastoja.
Autoliikkeet myivät Vuonna 2022 lähes 110 000 käytettyä dieselautoa. Tiputusta vuoteen 2021 oli 18,4 %. Tiputus on ennakoitua pienempi, kun ottaa huomioon että koko käytetyn auton kauppa laski 11 %.
Autoliikkeiden dieselautojen osuus kokonaismyynnistä oli noin 36 %. Vertailuna bensa-autojen osuus oli 44 %, hybridien 14,6 % ja sähköjen 4,2 %.
– Dieselautoilla on vankka kannattajakunta. Pitää muistaa että vaikka litrahinta dieselissä on jopa bensaa korkeampi, niin muut tekijät vaikuttavat ostopäätökseen enemmän. Diesel autojen käyttöikä on pitempi ja polttoaineen kulutus pienempi kuin bensa-auton. Esimerkiksi 15 000 euron hinnalla saa useasti luotettavamman dieselauton kuin bensa-auton, kertoo Autolle.comin liiketoimintajohtaja Sampo Lämsä.
Eniten käytettyjä dieselautoja myytiin Uudellamaalla (reilu 34 100 kpl). Eli noin joka kolmas käytetty dieselauto myytiin Uudellemaalle. Toiseksi eniten myytiin Pirkanmaalle (11 590) ja kolmanneksi eniten Pohjois-Pohjanmaalle (9 007).
Dieselautoja myytiin eniten hintaluokassa 10 000 € – 15 000 € (18 256 kpl). Lähes yhtä suuret myyntilukemat olivat hintaluokassa 15 000 € – 20 000 € ( 17 704 kpl) ja 5000 € – 9 999 € (17 351 kpl).
– Lukema on linjassaan tarjoaman kanssa. Noin puolet myynnissä olevista dieselautoista osuu kyseisiin hintahaitareihin, toteaa Lämsä.
Lähteet: Netwheels Mittaristo ja Autolle.comin tilastot.
Sähköajoneuvojen pikalatausteknologian tarjoaja Kempower on allekirjoittanut jakelu- ja palvelupuitesopimuksen kestävän liikenteen teknisten ratkaisujen toimittajan TSG:n kanssa.
Yritykset tekevät yhteistyötä toimittaakseen pikalatausratkaisuja 32 maahan Euroopassa ja Afrikassa.
Kumppanuuden myötä TSG tarjoaa Kempowerin latausratkaisuja TSG:n asiakkaille integroimalla Kempowerin laturit TSG:n avaimet käteen -ratkaisuihin useissa Euroopan ja Afrikan maissa.
Vaikka useimmat Euroopan ja Afrikan maat ovat sitoutuneet vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä, kuljetusala on edelleen merkittävä saastuttaja.
Vahvistamalla yhdessä sähköajoneuvojen latausinfraa Kempower ja TSG ovat mahdollistamassa liikenteen energiamurrosta ja eurooppalaisen Fit for 55 -suunnitelman toteutumista.
Kempower ja TSG palvelevat sähköautojen latausinfran kasvavaa kysyntää Euroopassa ja Afrikassa toimittamalla latausjärjestelmiä, sähköinfraa ja huoltopalveluja. Kumppanuus tarjoaa käteviä, räätälöityjä ja tulevaisuudenkestäviä ratkaisuja asiakkaille koko alueella.
Kumppanuuden myötä TSG tarjoaa Kempowerin latausratkaisuja TSG:n asiakkaille integroimalla Kempowerin laturit TSG:n avaimet käteen -ratkaisuihin useissa Euroopan ja Afrikan maissa.
Kempower täydentää myös laitteistoja koskevaa tarjontaansa takuu-, ylläpito-, ja huoltopalveluilla, joita TSG:n tiimi hoitaa HSSE- ja laatuvaatimusten mukaisesti. Tämä lisää latausasemien käytettävyyttä ja käyttöikää.
– Kumppanuus Kempowerin kanssa antaa TSG:lle mahdollisuuden täydentää DC- pikalatauslaitteiden tarjontaa innovatiivisilla ratkaisuilla erityisesti suuritehoisille pikalatausasemille sekä raskaan liikenteen lataukseen. TSG:n eurooppalainen verkosto, johon kuuluu yli 1000 korkeasti koulutettua sähköasentajaa, varmistaa latausinfran luotettavuuden erinomaisen huollon avulla, toteaa TSG:n toimitusjohtaja Jean-Marc Bianchi.
Peugeot on julkistanut sähköautosuunnitelmansa. Kuluvan vuoden aikana jokainen Peugeotin malleista on jollain lailla sähköistetty. Vuonna 2025 jokaisesta Peugeotin mallista on tarjolla täyssähköinen versio ja vuodesta 2030 alkaen jokainen uusi Peugeotin malli on täyssähköinen.
Peugeotilta tulee viisi uutta täyssähköautoa seuraavan kahden vuoden aikana: E-308, E-308 SW (ensimmäinen eurooppalainen täyssähköfarmari), E-408, E-3008 ja E-5008.
Sähköisissä 308- ja 308 SW -malleissa käytetään täysin uutta sähkömoottoria, joka kehittää 115 kW (156 hv) ja tarjoaa yli 400 km toimintamatkaa (WLTP). Nämä mallit tarjoavat alhaisen sähkönkulutuksen (12,7 kWh).
Peugeotille uutta hybriditekniikkaa
Peugeot tuo markkinoille uutta hybriditekniikkaa 48 voltin MHEV-hybridivoimalinjan muodossa. Uusi tekniikka tuodaan tänä vuonna 208-, 2008-, 308-, 3008-, 5008- ja 408-malleihin.
Peugeot Hybrid 48 V -järjestelmä koostuu joko 100 hv tai 136 hv PureTech-moottorista, joka on yhdistetty sähköistettyyn kaksoiskytkinvaihteistoon (E-DCS6). Vaihteistoon on yhdistetty 21 kW tuottava sähkömoottori.
Ajon aikana latautuvan akun avulla uusi voimalinja mahdollistaa aiempaa laajemman alaväännön sekä 15 % pienennyksen polttoaineenkulutukseen (126 g/km CO2, 3008).
Kaupunkiajossa C-segmentin SUV-malli kykenee liikkumaan uudella hybridivoimalinjalla yli 50 % ajasta 100 % sähköajolla. Voimalinja mahdollistaa myös liikkumisen pelkällä sähköllä.
Uuden sukupolven C-SUV
Uusi E-3008 julkistetaan vuoden 2023 jälkipuoliskolla. Autolle luvataan 700 km toimintamatkaa. Autossa on tarjolla kolme sähkövoimalinjaa, muun muassa kahdella sähkömoottorilla.
E-3008 on ensimmäinen automalli, jossa käytetään uutta STLA Medium -pohjarakennetta.
Porsche 356 No 1 Roadster 1948, Porsche 911 901 No 57 1963, Porsche Vision 357 2023 Kuva: Porsche.
Vuonna 1948 Ferry Porsche toteutti urheiluautounelmansa: yhdessä tiiminsä kanssa hän valmisti Porsche 356 ‘No. 1’ Roadster -mallin.
Se merkitsi legendaarisen autobrändin syntyä, ja se loi perustan esimerkilliselle menestystarinalle, Porschen legendalle.
Urheiluautovalmistaja viettää 75-vuotisjuhlaa tänä vuonna ja järjestää juhlan kunniaksi erilaisia maailmanlaajuisia tapahtumia ja esittelee Porsche Vision 357 -tutkielman.
Juhlinta alkaa erityisellä näyttelyllä nimeltään ”Driven by Dreams. 75 years of Porsche sports cars”, joka aukeaa yleisölle 27.1.2023 Volkswagen-konsernin Forumin DRIVE-näyttelytilassa, Berliinissä, ja joka on avoinna 10.9.2023 saakka.
Vierailijoilla on mahdollisuus syventyä Porschen menestystarinan visioihin ja seikkailuihin ja nauhoittaa omat unelmat ja arvot digitaalisen moduulin avulla.
’Driven by Dreams’ määrittelee brändin olemassaolon ytimen. Lisäksi, tunnuslause kuvastaa lähestymistapaa, jolla Porschen parissa työskentelevät henkilöt toimivat joka päivä, täyttääkseen asiakkaiden unelmia ympäri maailman.
Matka menneisyyden kautta tulevaisuuteen
Porsche Vision 357 – kunnianosoitus 356-mallille – on ensisijainen esimerkki tästä, ja sen voi nähdä ensimmäistä kertaa Berliinissä.
Style Porsche -tiimin luomalla mallilla monoliittinen muotoilu tuodaan nykyaikaan ja samalla näytetään mihin tulevaisuuden muotoilufilosofia pystyy: huomiota herättävä esimerkki on valojen yhdenmukainen korostus, joka on samalla progressiivinen ja visionäärinen, tavalla, jolla se osoittaa kohti tulevaisuutta.
Porsche 356 Roadster No 1, Porsche 911 (901 No 57) 2023 Kuva: Porsche.
Peruskonsepti kuvaa perinnön ja innovaation välistä vuorovaikutusta: miltä Ferry Porschen unelma urheiluautosta saattaisi näyttää tänä päivänä?
– Porsche Vision 357 -malli on erityinen syntymäpäivälahja. Se korostaa 356-malliin perustuvaa muotoilun DNA:ta ja sen tärkeyttä, sanoo Style Porschen johtaja Michael Mauer.
– Tutkielman tarkoituksena on johdonmukaisesti yhdistää menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Mittasuhteet muistuttavat meitä historiallisesta mallista, kun taas yksityiskohdat vievät meidät tulevaisuuteen.
Porsche Vision 357 on rakennettu 718 Cayman GT4 RS:n alustalle, tarjoten 368 kW (500 hv) tehoa ja edustaen erinomaista urheiluauton suorituskykyä.
Muotoilu on ollut Porschen legendan olennainen komponentti heti alkumetreiltä saakka. Visionääriset tutkielmat ja konseptiautot muodostavat perustan erottuvalle ja innovatiiviselle muotoilulle.
– Style Porschen yksi päävastuu on ajatella tulevaisuutta omaperäisesti. Konseptiautot ovat ideapooli, jotka toimivat tulevaisuuden muotoilun lähteenä, sanoo Mauer.
– Olemme jatkuvalla ajatuksellisella matkalla kohti tulevaisuuden liikkumista. Kerta toisensa jälkeen brändin historia toimii inspiraation lähteenä. Kun katsomme menneisyyteen esittelemällä tulevaisuuden konseptiauton, se ei ehkä ole niin paradoksaalia kuin se näyttää. Luova vapaus on myös tärkeää: tällöin arvokkaat ideat voivat kohdata toisensa, ja ne auttavat meitä kehittämään yhdenmukaista muotoilufilosofiaa yhä innovatiivisempiin ja uudenlaisiin suuntiin.
Lisää tapahtumia eri paikkakunnilla
Porsche jatkaa syntymäpäiväjuhlintaa Stuttgartin Retro Classics -näyttelyssä. Arvotettu klassikkoautojen näyttely järjestetään 23.-26.2.2023.
Kesäkuun 9. päivä Porsche-museossa Stuttgart-Zuffenhausenissa avautuu puolestaan kattava erikoisnäyttely.
10.-11.6.2023 Saksan Porsche juhlistaa syntymäpäivää “Festival of Dreams”-tapahtumalla Hockenheimringin kilparadalla. Porschen tapahtumakeskuksessa urheiluautovalmistaja asettaa näytille brändin historiaa, nykyhetkeä ja tulevaa. Näyttelyssä on esillä autoja, ‘Dream Talks’-puheenvuoroja, suoria lähetyksiä, eriaiheisia teemoitettuja kokemuksia ja suuri määrä kiehtovia elämyksiä kaikille Porsche-harrastajille, Porsche-klubien jäsenille, autoharrastajille, faneille ja kaiken ikäisille asiakkaille.
Porsche Vision 357 2023. Kuva: Porsche.
Nuoremmat kävijät nauttivat olostaan ‘Kids World’ -alueella. ‘Unelmien Festivaali’ tarjoaa myös yöpymismahdollisuuksia, erityisellä paketti- ja karavaanialueella.
Moottoriurheilulla on yksi päärooleista: Le Mansin 24-tunnin ajoa voi seurata live-lähetyksenä ja Saksan ja Benelux-maiden Porsche Carrera Cup:it sekä ADAC GT Masters ovat myös seurattavassa livenä.
Kiertueita ja näyttelyitä maailmanlaajuisesti
‘75 Years of Porsche Sports Cars’ -menestystarinaa juhlitaan myös Petersen Automotive -museossa Los Angelesissa, Grossglocknerilla on koettavissa korkeimmalla paikalla maailmassa sijaitseva autonäyttely, ja juhlintaa on myös Sveitsin Lucernen museossa (Swiss Museum of Transport).
Tämän lisäksi näyttely ‘Driven by Dreams’ vierailee yli 60 paikkakunnalla Euroopassa ja Yhdysvalloissa kiertää juhlavuodeksi suunniteltu erityinen ‘Heritage Truck’. Maailmanlaajuisten tapahtumien loppunäyttämönä toimii “Rennsport Reunion” -autofestivaali Kaliforniassa, 28.9.-1.10.2023.
60 vuotta 911-mallia ja 100 vuotta Le Mansia
Porschen urheiluautojen juhliessa 75-vuotista taivalta, kaksi muuta isoa juhlapäivää osuu samalle vuodelle: 911-malli täyttää 60 vuotta ja Le Mansin 24 tunnin ajo täyttää puolestaan 100 vuotta.
Ensiesittelystään lähtien IAA:ssa (International Motor Show) syyskuussa 1963 Porschen 911-malli on häikäissyt. Sen ikoninen muotoilu ja ainutlaatuiset ajo-ominaisuudet ovat iskostuneet urheiluautofanien muistiin, lähtemättömästi.
Maailman kuuluisimman kestävyysajokilpailun järjestäjillä on myös syytä juhlaan: 10.-11.6. juhlitaan Le Mansin 24 tunnin ajon 100-vuotisjuhlaa Sarthessa.
Jokainen urheiluautovalmistaja unelmoi Le Mansin 24 tunnin ajon menestyksestä ja Porschella on erityisen läheinen suhde tähän ranskalaiseen, klassiseen kestävyysajokilpailuun: Porsche on Le Mansin menestynein brändi, kuten myös ainoa osallistuja, joka on osallistunut 24 tunnin kestävyysajokilpailuun keskeytyksettä vuodesta 1951 lähtien. Tänä aikana Porsche on kerännyt 110 luokka- ja 19 kokonaiskilpailun voittoa.
Autokorjaamoalan ammattitapahtuma Autokorjaamo 2023 -messut järjestetään syksyllä Helsingin Messukeskuksessa. Alan oma tapahtuma järjestetään nyt viiden vuoden tauon jälkeen. Toimiala tarvitsee oman tapahtuman, jossa alan ammattilaiset voivat päivittää tietonsa ja tutustua laiteuutuuksiin.
Autokorjaamo 2023 -messulta korjaamoalan ammattilaiset saavat tärkeää tietoa alan kehityksestä ja uutuustuotteista.
Autokorjaamo 2023 -messulta korjaamoalan ammattilaiset saavat tärkeää tietoa alan kehityksestä ja uutuustuotteista. Viiden vuoden aikana alla on tapahtunut paljon ja alalle on myös tullut paljon uusia alan ammattilaisia, jotka eivät koskaan aikaisemmin ole alan ammattitapahtumassa käyneet.
Autokorjaamo-ala tarvitsee edelleen uusia työntekijöitä. Autojen tekninen kehitys ja erityisesti autojen sähköistyminen edellyttävät alan ammattilaisilta uudenlaista osaamista.
– Nyt on oikea aika järjestää Autokorjaamo-messut Helsingissä. Vierailimme tammikuussa järjestetyillä alan ammattimessuilla Göteborgissa ja siellä oli tunnelma korkealla. Kävijämäärä kohosi jopa yli vuoden 2020 kävijämäärän, kertoo liiketoimintapäällikkö Jussi Kivikari Helsingin Messukeskuksesta.
– Ammattitapahtumat ovat erittäin tärkeitä myös korjaamoalalle. Messuilla tavataan asiakkaat kasvokkain ja voidaan esitellä koneita työnäytöksissä. Rakennamme tapahtuman yhteyteen laadukkaan ohjelman, joka päivittää ammattilaisten tiedot.
Helsingin Messukeskus järjestää Autokorjaamo-messut Suomen Autoteknillisen Liiton toimeksiannosta yhteistyössä Teknisen Kaupan Liiton Korjaamolaitetoimittajat KLT-jaoston ja Suomen Varaosakaupan Keskusliiton kanssa.
Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2018 ja silloin Autokorjaamo-messuilla vieraili yli 5600 ammattilaista.
Autokorjaamo 2023 -messut järjestetään 13.–14.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa.
Sähköinen liikkuminen esimerkiksi sähkö- ja hybridiautojen sekä pienempien sähköajoneuvojen muodossa yleistyy jatkuvasti. Uudenlaiset ajoneuvot tuovat muutoksia kuluttajien arkeen ja vaativat lisäksi autokorjaamoilta erityisosaamista.
Vahinkokorjaamo Autoklinikka, jonka palvelutarjonta kattaa kaikkien automerkkien sähkö- ja hybridiautojen kolari- ja lasivaurioiden korjaukset, selvitti vuoden 2023 alkaessa suomalaisten asenteita sähköauton hankintaan liittyen.
Noin 32 % kyselyyn vastanneista olisi valmis ostamaan sähköauton, mikäli auton hankinta olisi juuri nyt ajankohtainen. Samalla kuitenkin selvä enemmistö, 68 % vastaajista, jättäisi vielä sähköauton hankkimatta.
Ikäluokittain tarkasteltuna avoimimpia hankinnalle ovat 18–24-vuotiaat (41 %). Asuinseuduista pääkaupunkiseudulla on eniten suomalaisia, jotka olisivat valmiita ostamaan sähköauton (37 %), ja vähiten ostovalmiutta löytyy Itä-Suomesta (26 %).
Tutkimuksen perusteella viisi yleisintä syytä olla ostamatta sähköauto juuri nyt ovat:
Kokemus, että sähköauton toimintamatka sekä saatavilla oleva latausverkosto rajoittaisivat ajamista liikaa (15 %)
Latausmahdollisuuden puuttuminen kotoa (15 %)
Kokemus, että sähköautot ovat polttomoottoriautoja kalliimpia (14 %)
Sähkön korkea hinta ja sähköntuotannon mahdollinen riittämättömyys (9 %)
– Huolet toimintamatkoista ja latausverkostoista ovat varmasti vanhimpia sähköauton hankintaa jarruttavia tekijöitä – eikä välttämättä suotta. Vaikka täydellä latauksella saavutettavat toimintamatkat kasvavatkin jatkuvasti, olen ainakin itse havainnut, että samalla myös ruuhkat latauspisteillä ovat kasvaneet sähköautokannan kasvun myötä. Latausverkosto ei siis välttämättä pysty laajenemaan samaa tahtia autokannan kanssa, myyntijohtaja Pentti Oksanen Autoklinikalta toteaa.
– Yllättävää sen sijaan oli, etteivät tämänhetkiset sähkön hinnat olleet korkeammalla sähköauton hankintaa jarruttavien syiden listalla. Toki sähköautoilun päivittäiset kulut jäävät korkeilla sähkönhinnoillakin polttoainekuluja halvemmiksi. Sen sijaan olen kuullut monen pelkäävän esimerkiksi sähköautojen vahinkokorjauskuluja. Todellisuudessa eritoten pienemmissä vaurioissa korjauskulut ovat kuitenkin samalla tasolla niin sähkö- kuin polttomoottoriajoneuvojenkin välillä, Oksanen jatkaa.
Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 12.–17. tammikuuta 2023. Kyselyyn vastasi verkossa 1 007 yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on väestöä demografisesti edustava.
Tammikuu on koetellut raskasta liikennettä. On ollut useita tilanteita, joissa tiestön talvihoito ei ole vastannut tarpeita.
– Tilanne ei ole hyväksyttävä, toteaa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala. Samaa viestiä kertoo myös kuljetusyrityksille tehty kysely maanteiden talvihoidosta.
Tammikuun aikana on ollut mediassakin esillä useampia tapauksia pääteiltä, joissa muun muassa liukkauden takia on raskaalta liikenteeltä ollut käytännössä tie poikki. Kyse on ollut keskeisistä pääteistä.
– Kun päätie ei ole tienhoidollisista syistä ammattiliikenteen käytettävissä, on talvihoito katsottava epäonnistuneeksi, toteaa toimitusjohtaja Anssi Kujala.
Tuoreessa SKAL Kuljetusbarometrissä kuljetusalan yrittäjän näkemys pääteiden osalta on selvä: yli puolet 641 vastanneesta pitää talvihoidon tasoa riittämättömänä.
Tyytymättömyys talvihoidon laatuun korostuu erityisesti muilla maanteillä, päätieverkon ulkopuolella. Talvihoidon tason riittämättömyyttä moitti jopa neljä viidestä vastaajasta (79 prosenttia).
Tiestön kunto ja sääolot haastavat sekä ammattikuljettajia tien päällä että talvikunnossapitoa tekeviä tienpitäjiä ja urakoitsijoita. Kuljetusten aikataulupaineet ovat kovat, eikä ammattiliikennettä säätelevä joustamaton ajo- ja lepoaikalainsäädäntö tunne haastavia kelioloja.
– Poikkeukselliset sääolot ovat haaste, mutta talvi ei saa yllättää tässä maassa, vaan kunnossapitoa pitää kehittää vastaamaan vallitsevia oloja. Kysymys on myös huomattavasti kustannuksista, muistuttaa Kujala.
Huonokuntoinen tiestö aiheuttaa ongelmia raskaalle liikenteelle ja lisää kuljetusyritysten kustannuksia. Sohjoinen tie lisää polttoaineen kulutusta raskaalla kalustolla merkittävästi ja samassa suhteessa kasvavat ilmastopäästöt. Tämä näkyy myös barometrin tuloksissa.
Jopa kolmannes vastaajista kertoo polttoaineen kulutuksen kasvaneen huonokuntoisen tiestön seurauksena. Myös ajoaikojen pidentyminen, josta seuraa vaikeuksia noudattaa ajo- ja lepoaikalainsäädäntöä, ovat barometrissä kärkeen nousseita vaikutuksia. Kalustoon liittyen vauriot ovat lisääntyneet erityisesti renkaisiin liittyen.
Raskaan liikenteen odotukset ja nykyisten mittojen ja massojen mukaisella kalustolla liikennöinnin vaatimukset talvihoidolle ovat korkeat. Kyselyn perusteella tiestön talvihoito ei vastaa viranomaisen määrittelemää ja tilaamaa vähimmäislaatutasoa.
– Tienhoidon laadunvalvontaa on parannettava, ja siinä on hyödynnettävä erilaisia digitaalisia välineitä ja ennakoinnin on oltava kunnossa kautta Suomen, vaatii SKALin edunvalvontajohtaja Ari Herrala.
Kuljetusbarometrin tulosten pohjalta ero tyytyväisyydessä pääteiden talvihoitoon yön ja päivän välillä on suuri. SKALin mielestä näin ei pitäisi olla. Tiestön talvihoitoon tarvitaan lisää ja parempaa ennakointia.
Tienpinnan jäätyminen tulee harvoin täysin yllätyksenä, kosteus ja lämpötilan lasku pakkasen puolelle on nähtävissä ennusteissa ja näihin ennusmerkkeihin on uskallettava rohkeammin reagoida riittävän ajoissa.
– Yksittäisiä tekijöitä kysyttäessä lumesta johtuva epätasaisuus nousi keskeiseksi tyytymättömyyttä aiheuttavaksi tekijäksi. Kertooko se myöhästyneestä lumenauraukseen lähdöstä, Herrala kysyy.
Suomen tiestöllä on myös paljon korjausvelkaa ja se rapistuu tällä hetkellä ennätysvauhtia. Päällystysmäärät jäivät jo viime kesänä hyvin alhaiselle tasolle ja tulevasta kesästä ennustaa Väylävirasto vielä heikompaa.
Päällystämisen kustannukset ovat nousseet rajusti ja talvella ilmaston muuttumisen myötä sääolot vaihtelevat paljon ja rapistuttavat tiestöä yhä kiihtyvämmällä tahdilla.
SKAL Kuljetusbarometri 1/2023
Kuljetusbarometrikysely 1/2023 lähetettiin 4302 vastaanottajalle 19.12.2022. Vastausaikaa oli 9.1.2023 asti. Barometriin 1/2023 vastasi 641 jäsenyrittäjäämme (vastausprosentti n. 15). Kuljetusbarometrin 1/2023 ajankohtaiskysymyksillä selvitimme tiestön kuntoa ja sen vaikutusta ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen. Väylävirasto osallistui tiestöä ja talvihoitoa koskevien kysymysten laadintaan. Lisäksi kysyimme kuljetusyrittäjien painotuksia eduskuntavaaleissa. www.skal.fi/kuljetusbarometri