Koti Blogi Sivu 836

Päivän kuva: Poljettava kaljabaari!

Kuva: CvB.

Vuonna 2015 kameraan tarttui Vilnassa tällainen poljettava kaljabaari.

Asiakkaat polkevat vauhtia baariin, joka liikkuu hitaasti katua pitkin. Takana istuva pääsee kaikkein helpoimmalla.

Kuva: CvB.

Oletettavasti tällainen baari on Suomessa kielletty.

 

Päivän kuva: Tommi Mäkisen ja Seppo Harjanteen kädet ikuistettuna rantakadulla Kataloniassa

Päivän kuva: Pienestä tarrasta on kasvanut merkittävä tulonlähde valtiolle

Päivän kuva: Yhteiskäyttökulkupelit ei ole mikään uusi asia

 

Suomalainen KIC Motorsport julkisti ensimmäiset kuljettajansa Formula Regional -sarjaan

Kuva: Dutch Photo Agency.

Vuonna 2019 kansainvälisen autourheiluliitto FIA’n alaisessa Formula Regional by Alpine Euroopanmestaruussarjassa debytoinut ja sen jälkeen vuonna 2020 sarjan tiimien hopeasijoituksen napannut suomalaistiimi KIC Motorsport starttaa toiveikkain mielin huhtikuussa Italian Imolan kilparadalta käynnistyvään kilpailukauteen.

Ratakettu Petri Lappalaisen ja rallikartturi Peter Flythströmin vetämä tiimi suuntaa sarjan kymmeneen osakilpailuviikonloppuun Ferrari Akademiaan kuuluvan kuljettaja Maya Weugin ja urallaan ison askeleen eteenpäin ottavan suomalaisen Iker Oikarisen kanssa.

Lisäksi tiimissä ajaa myös kolmas kuljettaja, joka tullaan nimeämään myöhemmin.

– Olemme koko tiimin kanssa erittäin tyytyväisiä saadessamme tiimiimme kaksi nuorta ja urallaan määrätietoisesti etenevää kuljettajaa. Ferrari Akademian Maya Weug ja hallitsevan Suomen Formula-4 hopeamitalisti Iker Oikarinen ovat talven testeissä osoittaneet potentiaalinsa. Näin ollen lähtökohdat alkavaan kilpailukauteen ovat hyvät ja siten kahden mollivoittoisen kilpailukauden jälkeen KIC Motorsport aikoo palata ajamaan osakilpailujen palkintokorokesijoituksita, tiimipäälikkö Peter Flythström lupaa.

Kiinnostaako moottoriurheilu? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

12 tiimin ja yhteensä 36 kuljettajan kilpasarjan taso on äärimmäisen kova. Kaksi edellistä kilpailukautta on näyttänyt, että teknisesti toisiinsa nähden samanlaisilla formula-autoilla ajettavassa kilpasarjassa erot 25 kärkikuljettajan kesken ovat marginaaliset.

Näin ollen myös KIC Motorsport tietää, että vain ja ainoastaan onnistuminen aika-ajoissa takaa mahdollisuuden ajaa 30 minuutin mittaisten osakilpailujen palkintokorokesijoituksista.

– Aikaisempina vuosina saimme huomata, että viiden kilometrin mittaisella kilparadalla vain puolen sekunnin ero paalupaikan ajaneesta kuljettajasta tarjosi meille lähtöruudun 25. Sieltä oli käytännössä mahdoton työ nousta edes pistesijoitukselle. Näin ollen tiedämme, että kilpailuja edeltävät aika-ajot ovat se asia, jossa meidän pitää olla huomattavasti aikaisempia vuosia parempia. Haasteeseen tullaan vastaamaan, tiimin urheilutoimenjohtaja Petri Lappalainen tietää.

Formula Regional by Alpine Euroopanmestaruussarja on erinomainen ponnahduslauta kuljettajille, joiden tavoitteena on Formula-1 kuljettajasopimuksen saaminen.

Aikaisempina vuosina sarjassa menestyksekkäästi ajaneet kuljettajat kuten Dennis Hauger, Zane Maloney, Arthur LeClerc ja Isaac Hadjar ajavat tulevalla vuonna Formula-2 sarjaa ja siten ovat askeleen lähempänä unelmiaan.

FIA Formula Regional by Alpine EM-sarjan kilpailukalenteri 2023:

  • 22.-23.04.2023 – Imola (Italia)
  • 20.-21.05.2023 – Barcelona (Italia)
  • 17.-18.06.2023 – Hungaroring (Unkari)
  • 29.-30.06.2023 – SPA-Francorchamps (Belgia)
  • 08.-09.07.2023 – Mugello (Italia)
  • 22.-23.07.2023 – Paul Ricard (Ranska)
  • 09.-10.09.2023 – Spielberg (Itävalta)
  • 16.-17.09.2023 – Monza (Italia)
  • 14.-15.10.2023 – Zandvoort (Alankomaat)
  • 21.-22.10.2022 – Hockenheimring (Saksa)

Suomalaistalli kolmen kuljettajan voimin Formula Regional by Alpine Euroopanmestaruussarjaan

Lumipenkkaan 2,82 promillen humalassa

Kuva: CvB.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Joensuun Enossa Voimalaitoksentiellä 27.01.2023 klo 16 aikaan.

Hätäkeskukseen oli ilmoitettu, että henkilöauto oli suistunut tieltä.

Paikalla poliisipartiolle selvisi, että henkilöautoilija oli ajanut Enon suunnasta Voimalaitoksentietä pitkin ja Oulilantien risteyksessä ajoneuvo oli suistunut ajosuunnassaan vasemmalle lumipenkkaan.

Poliisin kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti 2,82 promillen lukeman.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Kuljettaja menehtyi ohituksen jälkeisessä ulosajossa

Kuva: CvB.

Liedossa Hämeentiellä, Vierunpuiston kohdalla sattui viime yönä liikenneonnettomuus, jossa menehtyi yksi henkilö ja kolme kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Poliisi sai tiedon onnettomuudesta lauantaina kello 00.09 aikaan. Alustavissa tutkimuksissa selvisi, että kaksi henkilöautoa oli ajanut Liedon suuntaan.

Vierunpuiston kohdalla toisen auton kuljettaja oli ohittanut edelläajavan henkilöauton ja menettänyt ohituksen jälkeen ajoneuvonsa hallinnan. Auto oli suistunut ojaan ja kääntynyt katolleen.

Ajoneuvosta löytyi yksi henkilö menehtyneenä ja kolme lievästi loukkaantuneena. Ohitetussa autossa ei kukaan loukkaantunut.

Hämeentie oli onnettomuuspaikan kohdalta suljettuna lähes kaksi tuntia.

Kuljettajaa epäillään alustavasti rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kuolemantuottamuksesta.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Päivän automainos: Volkswagenin uudet ideat

Kuva: CvB.

Vuonna 1982 Volkswagen Polo-mallia markkinoitiin tällaisella mainoksella.

Mainoksessa esillä olivat Järkiperäinen Polo ja Iso Polo Classic.

Järkiperäinen Polo

Uusi Volkswagen Polo on tehty Sinulle, joka tiedät mitä tahdot. Suuria ja muunneltavia sisätiloja, korkeatasoista viimeistelyä ja erinomaisia ajo-ominaisuuksia. Sinulle, joka arvostat persoonallisuutta.

Iso Polo Classic

Uusi iso Polo Classic on maineikkaan Derbyn seuraaja ja hintaluokkansa ainoa eurooppalainen auto, jossa on perinteinen porrasperä. Sen tavaratila on luokkansa suurin – peräti 540 l.

Polo
Saksalaista laatua ja järkiperäisyyttä

Uuden Polon ajo-ominaisuudet ovat huippuluokkaa. Kevyt ohjaus, etuveto, hyvä alustarakenne ja 4 ärhäkkää moottorivaihtoehtoa tekevät ajosta nautinnon kaikissa olosuhteissa. Perän järkevällä muotoilulla on selviä etuja; monikäyttöinen takatila, helppo lastata, tilaa matkustaa mukavasti, hyvä näkyvyys ja pieni ilmanvastus.

Polo Classic
Saksalaista laatua ja perheautomaisuutta

Uudessa Polo Classicissa on entistäkin enemmän tilaa viidelle matkustajalle matkatavaroineen. Kaikki istuimet, myös takaistuin, on muotoiltu mukavaksi ja verhoiltu korkeatasoisesti. Valittavana kolme taloudellista moottorivaihtoehtoa. Etuveto ja hyvä alustarakenne tekevät ajo-ominaisuudet luotettavaksi myös talvella. Kaikissa Volkswageneissa on kestosuoja ja 6 vuoden takuu korin puhkiruostumista vastaan ilman tavanomaisia kalliita ruosteenestokäsittelyä.”

Polo maksoi 39 900 markkaa (noin 18 200 €) ja Polo Classic 45 900 markkaa (n. 20 900 €).

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 3/1982.

Päivän automainos: ”Onneksi … on Posti.”

Päivän automainos: ”Kunpa kaikki tässä maailmassa pelaisi yhtä hyvin kuin Kupla.”

Päivän automainos: ”Volkswagen on hyvä talviauto”

Henkilöauto törmäsi suojatiellä jalankulkijaan — jalankulkija menehtyi

Kuva: CvB.

Tänään puolen päivän maissa tapahtui Kotkan Hovisaaressa Kotkantien ja Lainekadun risteyksessä liikenneonnettomuus, jossa ajotietä suojatietä pitkin ylittänyt jalankulkija kuoli henkilöauton törmättyä häneen.

Kotkantietä kohti Kotkansaarta ajanut henkilöauto törmäsi Lainekadun kohdalla Kotkantietä suojatietä pitkin ylittäneeseen jalankulkijaan. Jalankulkija menehtyi törmäyksessä. Onnettomuudessa menehtynyt oli kotkalainen 1960 syntynyt mies.

Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Uusi mallisto saanut Dacian vahvaan kasvuun!

Dacia-mallisto 2023. Kuva: Dacia.

Vaikka Euroopan ja Suomen automarkkinat supistuivat viime vuonna, Dacian rekisteröinnit lisääntyivät edelleen. Reilussa vuodessa koko mallisto on uusittu, mistä päästään nyt nauttimaan. Tänä vuonna jatketaan uudistuneella mallistolla, joka on muuttunut Dacian uuden identiteetin mukaiseksi ja entistä paremmin varustelluksi.

Dacia syntyi uudelleen vuonna 2004, jolloin esiteltiin ensimmäinen Logan. Sen jälkeen merkki on saavuttanut Euroopassa suuren suosion, mikä näkyy myös konkreettisesti. Viime vuonna ylitettiin kahdeksan miljoonan myydyn auton raja.

Tuntemattomuudesta eurooppalaisille automarkkinoille ponnistaneen Dacian markkinaosuus Euroopan henkilöautomarkkinoilla nousi viime vuonna 4,2 prosenttiin, mikä oli peräti 0,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Mikäli markkinat rajataan yksityisiin autonostajiin, Dacian markkinaosuus on peräti 7,6 prosenttia (1,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin 2021).

Menestysmallisto

Vaikka henkilöautoja rekisteröitiin Euroopassa vuonna 2022 vähemmän kuin edellisenä vuonna, kaikki Dacian mallit kasvattivat rekisteröintimääräänsä. Samalla se tarkoitti jokaiselle mallille merkittävää markkinaosuuden kasvua omassa luokassaan.

Dacia Sanderoita toimitettiin asiakkaille 229 500 kappaletta. Sandero on ollut yksityisasiakkaiden eniten ostama automalli Euroopassa vuodesta 2017 lähtien. Viime vuonna Dacia Sandero oli tammikuussa Euroopan eniten rekisteröity automalli, ja koko vuoden rekisteröinneissä se jäi vain vajaan 8 000 auton päähän voitosta eli saavutti komean kakkossijan.

Dacia Dusterin toimitukset kasvoivat viime vuonna 5,8 prosentilla 197 100 autoon. Yksityisten ostajien keskuudessa se sijoittui toiselle sijalle, edellään vain Sandero. Katumaastureissa se on ollut yksityisostajien eniten valitsema auto jo vuodesta 2018 alkaen. Kaikkien autonostajien keskuudessa Dacia Duster oli viime vuonna Euroopassa kymmenen eniten rekisteröidyn automallin joukossa ja kompaktien katumaasturien ykkönen.

Uutena mallina viime vuodelle tuli Dacian mallistoon Lodgyn ja Logan MCV:n korvannut Jogger, joka nousi oitis omassa luokassaan huipulle. Niitä ehdittiin toimittaa asiakkaille viime vuonna jo 56 800 kappaletta. Joggerin tilauksia tehtaalla oli vielä paljon enemmän, eli osa toimituksista meni tämän vuoden puolelle.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Neljäntenä pilarina Dacian mallistossa on Spring-sähköauto, jonka toimitukset kasvoivat 75 prosentilla 48 900 kappaleeseen. Spring on noussut menestykseksi yksityisostajien keskuudessa, sillä se oli sähköautoissa sijalla kolme. Näin siitäkin huolimatta, ettei Spring ole myynnissä kaikissa Euroopan maissa, kuten Suomessa, koska kaikille markkina-alueille sopivaa versiota ei mallistosta löydy.

Dacian rekisteröinnit nopeassa nousussa Suomessa

Suomessa henkilöautojen rekisteröinnit vuonna 2022 putosivat 17 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Dacia eteni toiseen suuntaan, sillä sen rekisteröinnit kasvoivat 22,7 prosentilla. Kappalemääräisten rekisteröintien 220 auton kasvu oli toiseksi suurin kaikkien automerkkien joukossa.

Dacian markkinaosuus kasvoi 1,5 prosenttiin eli samalle tasolle huippuvuosien (2017-2019) kanssa. Viime vuonna Dacia olisi yltänyt paljon korkeammallekin, mutta tehdas ei pystynyt toimittamaan suomalaisasiakkaiden kysynnän edellyttämää määrää autoja. Parhaina kuukausina kun Dacioita oli saatavilla, sen markkinaosuus oli jo reilusti yli kahden prosentin.

Kooltaan pienin Dacia Sandero sijoittuu B-segmenttiin, mutta hinnaltaan pienimpien ja halvimpien autojen luokkaan eli A-segmenttiin. Siellä Sandero on ylivoimainen markkinajohtaja.

Dacia Duster puolestaan on komeasti nelospaikalla kompaktien katumaasturien joukossa. Mikäli luokka rajataan nelivetoisiin, Dacia Duster on selkeästi ykkönen.

Dacia Jogger löysi heti paikkansa Suomen automarkkinoilla, sillä sen rekisteröinnit ovat paljon korkeammalla tasolla kuin aiemman Lodgyn. Uusi Jogger voidaan 7-paikkaisena luokitella tila-autoksi, joiden joukossa se saavutti tuoreeltaan pronssisijan.

Merkkiuskollisuus on asia, joka yhdistää Dacian omistajia. Viime vuonna yksityisten Dacia-ostajien merkkiuskollisuus parani 15 prosentilla eli yli kaksi kertaa enemmän kuin millään muulla merkillä.

Kaikkien merkkien joukossa Dacia säilytti kolmannen sijansa supistaen eron edellään oleviin Toyotaan ja uutena mittaukseen tulleeseen Teslaan lähes olemattomaksi.

Uusi identiteetti, enemmän varusteita

Dacian myynnin uskotaan vuonna 2023 kasvavan edelleen kaikkien parannusten myötä. Tammikuusta alkaen myynnissä ovat ulkonäöltään uudistuneet mallit, joissa on aiempaa enemmän vakiovarusteita.

Kaikki malliversiot tarjoavat mainiosti vastinetta rahalle ja viime vuonna jo yli puolet Dacia-asiakkaista valitsi autoonsa parhaan varustetason. Uusi mallisto ensiesiteltiin tammikuun lopulla Dacia-omistajille järjestettyjen tilaisuuksien merkeissä ja se sai heti innostuneen vastaanoton. Nyt uusi mallisto on Dacia-jälleenmyyjillä kaikkien tutustuttavissa.

Suomessa on myös jo alkanut aivan uudenlaisen Dacian ennakkomyynti, kun Jogger Hybrid 140 sai hinnan. Se on Dacian ensimmäinen hybridi, joka on paljon tehokkaampi ja samalla taloudellisempi kuin tähän saakka myynnissä ollut bensiinimoottorinen Jogger. Samalla ajaminen on automaattivaihteiston ansiosta helpompaa ja mukavampaa.

Dacia Jogger -mallistoon hybridi

Koko Dacia-mallisto uudistuu

Katso tästä suomalaisten mielikuvat automerkeistä — mm. Suomen aliarvostetuin ja turvallisin automerkki

 

Uusi peli edistää lasten liikenneturvallisuutta ja digiturvataitoja

Kuva: Liikenneturva.

Liikenneturva ja Suojellaan Lapsia ry ovat toteuttaneet yhdessä tunnetaitopelin 6−10-vuotiaille lapsille.

Pelin tavoitteena on kehittää lasten kykyä tunnistaa ja hallita erilaisia tunteita niin liikenteessä kuin digiliikenteessäkin.

Tunnetaitoja tarvitaan joka päivä ja niiden harjoittelu on tärkeää aloittaa ihan pienestä pitäen. Tunteet peliin -lautapelin tavoitteena on kehittää lasten kykyä tunnistaa ja hallita kaikenlaisia tunteita liikenteessä sekä digiliikenteessä.

Pelilaatikko sisältää kaksi eri peliä, joissa harjoitellaan tunnetaitoja erilaisin hauskoin harjoituksin. Toisessa pelissä liikutaan digiympäristössä ja toisessa kuljetaan kodin ja koulun väliä. Harjoituksissa pohditaan, miten liikenteessä ja digiliikenteessä on hyvä ja turvallista toimia.

Pelin ovat kehittäneet Liikenneturvan ja Suojellaan Lapsia ry:n asiantuntijat niin psykologian, kasvatustieteiden kuin kognitiotieteenkin alalta.

Huomio pitää olla liikenteessä – vahvoille tunteille ei kannata antaa valtaa

Voimakkaat tunteet haittaavat havainnointia ja päätöksentekoa liikenteessä – erityisesti, jos ne ovat negatiivisia. Tällaisia ovat esimerkiksi huoli tai ärsytys.

– Hyvät tunnetaidot ovat tärkeitä arjen taitoja ja lisäävät myös liikenneturvallisuutta. Yhteistyössä kehittämällämme Tunteet peliin -pelillä on ollut kysyntää kasvattajien parissa. Testausten perusteella peli toimii erinomaisena työkaluna tunteiden käsittelyyn ja on loistava lisä elinikäisen liikennekasvatuksen materiaaleihimme, iloitsee Liikenneturvan suunnittelija Ida Maasalo.

Saatellaan lasta myös digiliikenteessä

Kuten liikennekasvatus, myös digiliikenteen turvataitojen harjoittelu on aloitettava yhdessä aikuisen kanssa. Varhain aloitettu avoin keskustelu digiarjesta ja digiturvataitojen yhdessä harjoittelu suojaavat lasta.

Myös digiliikenteessä aikuisen on pysyttävä lapsen rinnalla ja tukena siihen asti, kunnes lapsella on riittävät taidot toimia turvallisesti kohdatessaan netin kurjia puolia.

– Digiliikenne on lapsille mieluinen aihe! Pelin avulla lasten on helppo pohtia digiliikenteen erilaisia tilanteita ja niissä nousevia tunteita yhdessä turvallisen aikuisen kanssa. Liikenteen ja digiliikenteen rinnastaminen helpottavat myös aikuisia ymmärtämään, että digilaitteiden kautta lapselle avautuu ympäristö, jossa hän kulkee yhdessä muiden netinkäyttäjien kanssa, toteaa Suojellaan Lapsia ry:n kehityspsykologian asiantuntija Katariina Leivo.

Peli on tarkoitettu varhaiskasvatukseen ja alakouluille. Varhaiskasvatusyksikkö tai alakoulu voi tilata yhden kappaleen peliä käyttöönsä Liikenneturvan sivuilta.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Mikko Heikkilä mukaan rallin EM-sarjaan

Samu Vaaleri ja Mikko Heikkilä. Kuva: Taneli Niinimäki, AKK.

Mikko Heikkilä, 31, kilpailee tulevana kautena rallin Euroopan mestaruussarja ERC:ssä The Racing Factory -tiimissä. Ensikosketuksen ERC:hen Heikkilä otti Rally Liepajassa viime kesänä, ja Latviasta saavutettu kolmossija lupaa kovaa kyytiä nurmijärveläiskuljettajalta.

– Mahtava fiilis päästä kertomaan tämän kauden suunnitelmista, sitä on jo vähän kyseltykin. ERC on minulle steppi eteenpäin urallani. Jatkamme tuttuun tapaan Samu VaaleŠrin kanssa, meillä homma on pelannut hienosti, Heikkilä kertoo.

Heikkilä kilpailee portugalilaistalli The Racing Factorylla tulevana vuotena. Vuonna 2018 perustettu tiimi on ehtinyt hakea sekä menestyä ERC:ssä sijoittuen tiimien pisteissä kolmanneksi kaudella 2019. Kokemuksen lisäksi tallin Sao Paio de Oleiroksessa sijaitsevat toimitilat tekivät Heikkilään vaikutuksen. Auton merkki ei tulevaksi kaudeksi vaihdu, vaan Heikkilä luottaa totuttuun tapaan Škodaan.

Kiinnostaako moottoriurheilu? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

– Olin vaikuttunut heidän toimitiloistaan, kaikki vaikutti ammattimaiselta. Odotan innolla, että pääsen tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Skodalla jatketaan, avauskilpailu todennäköisesti ajetaan vielä vanhalla Fabia Rally2 Evolla, mutta jossain kohtaa kautta saamme uuden Fabia RS Rally2:en alle. Renkaiden suhteen olemme siirtyneet luottamaan Michelinin pitoon, Heikkilä kertoo.

Kahdeksan osakilpailun kalenteri sisältää neljä asvaltti- ja neljä sorarallia. Asvaltilta Heikkilällä on kokemusta kolmen MM-rallin osalta Espanjasta sekä Kroatiasta.

– Ajetaan niin kovaa kuin pystytään kuten ennenkin, ja tietysti podiumit ja voitot ovat ne mihin pyritään. Asvaltilla tarvitaan kilometrejä sekä kokemusta, mutta sarja onneksi sisältää hyvän määränasvalttipätkiä. Alku on varmasti vähän maltillisempaa ja vauhtia nostetaan kun saadaan rytmistä kiinni.

Heikkilä odottaa jo kauden avausta, 11.-12.3. Portugalissa ajettavaa Rally Serras de Fafea.

The Racing Factoryn suunnitelmat Heikkilän kanssa eivät rajoitu vain ERC:hen.

– Tavoitteenamme on panostaa kovasti kauteen 2023 sekä 2024, mutta päätavoitteemme on auttaa Mikkoa kehittymään kuljettajana entisestään ja pyrkiä rallin MM-sarjaan kaudeksi 2025, The Racing Factory toimitusjohtaja Aloisio Monteirolla kertoo.

Rallin Euroopan mestaruussarja ERC sisältää kahdeksan osakilpailua, ja kausi päättyy Unkariin 7.-8.10.

Mikko Heikkilä ajoi superrallisäännön avulla yhdeksänneksi Granada-rallissa

WRC: Mikko Heikkilä mittaamaan asvalttivauhtiaan Espanjan MM-ralliin

Rallin Suomen mestaruus ratkesi yhden pisteen erolla!

 

 

Vakavat ajoterveyspuutteet ovat merkittävä riski liikenteessä — joka toisen kuolonkolarin taustalla ajoterveysriski!

Kuva: Matti Sulanto

Helsingin Lääkäripäivien ajoterveysluennolla perjantaina 27.1. esitellään Onnettomuustietoinstituutin (OTI) ajoterveyteen liittyviä tilastoja ja havaintoja kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista. OTIn luento on osa Suomen liikennelääketieteen yhdistyksen kurssikokonaisuutta ” Ajoterveys – ajokunto: Lääkäri nollavision takaajana?”.

Lääkäripäiviä varten Onnettomuustietoinstituutin hallinnoimasta liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta-aineistosta käytiin läpi vuoden 2021 onnettomuudet, joissa moottoriajoneuvon kuljettaja aiheutti kuolemaan johtaneen onnettomuuden.

Ajoterveysriski todettiin peräti 58 prosentissa onnettomuuksista. Joka toisessa onnettomuudessa terveyspuutteiden yhteys onnettomuuden syntyyn tai sen seurauksiin oli erittäin vahva.

Terveyden kannalta riskikuljettajiksi määritellyistä alle 40 prosentilla oli diagnoosi sairaudesta, joka oli onnettomuuden kannalta oleellinen. Näistä sairauksista kolmannes oli sydän- ja verisuonitauteja ja loput psyykkisiä sairauksia, kuten päihderiippuvuutta. Yhtä suurelta osalta kuljettajista diagnoosi puuttui, vaikka ajoterveysriski oli olemassa.

– Alidiagnosointi on merkittävä ongelma, johon kuljettajat itse myötävaikuttavat. Uudet kuljettajat eivät ajokorttia hankkiessaan ilmoita oleellisia sairauksiaan, ja toisaalta vanhemmat kuljettajat peittelevät iän myötä tulleita vaivojaan, OTIn teknologiapäällikkö Tapio Koisaari kertoo.

Yhden ongelmaryhmän muodostavat puuttuvasta ajo-oikeudesta huolimatta sitkeästi ajamista jatkavat kuljettajat. Terveysriskin omanneista kuljettajista reilulla viidenneksellä ei ollut onnettomuushetkellä riittävää ajo-oikeutta. Osa heistä ei ole koskaan omistanut ajokorttia, osa taas on menettänyt ajo-oikeutensa.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat jokaisen kuolemaan johtaneen tieliikenneonnettomuuden Suomessa. Tutkinnassa on mukana myös lääkäri. Kaikista onnettomuuksista ei kuitenkaan pystytä tekemään aukotonta ajoterveyden arviointia. Osa kuljettajista on vaikeasti monisairaita, eikä tautien vakavuutta pysty aina arvioimaan jälkikäteen.

– Karkeasti arvioiden ehkä noin neljännes ajoterveysriskin omanneista kuljettajista olisi voitu määrätä ajokieltoon terveydenhoidossa ilmenneiden seikkojen vuoksi. Erityisesti psykiatrisista sairauksista kärsivien ajoterveyden arviointia tulisi kehittää, Koisaari muistuttaa.

Päihdeongelmista kärsivät kuljettajat tulevat monesti myös poliisin tietoon, mutta muiden psykiatristen sairauksien osalta lääkärit ovat pääosin yksin portinvartijoita.

OTIn ajoterveysraportti 2021 (onnettomuudet vuosilta 2014–2018)

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!