Pariisilaiset DS 4:n muotokielet piilottavat alleen laadukkaat sisätilat ja mukavuuspainotteisen ajettavuuden. DS 4:ää saa tällä hetkellä ainoastaan plug-in-hybrid -mallina, jossa sähköinen todellinen toimintamatka lähentelee valmistajan ilmoittamaa 55 WLTP-kilometriä.

Auton muotokielen inspiraationa on käytetty DS AERO SPORT LOUNGE -konseptiautoa. Rohkeat ja persoonalliset muodot ovat DS 4:n vahvuuksia. Moneen muuhun valmistajaan, etenkin saksalaisiin, verrattuna jäykän konservatiivisesta ja insinöörimäisestä muotoilusta ollaan varsin kaukana niin ulkona kuin sisälläkin. DS 4 olisi helppo kuvitella muotoilunsa puolesta esimerkiksi taiteen ja kulttuurin keskelle pariisilaiseen katukuvaa.
Jousitus säätyy tien mukaan
DS 4:ssä on saatavilla varusteita, joita saa vain harvoihin tämän kokoluokan autoihin. Lisävarustelistalta löytyy muun muassa DS Night Vision, jonka etupuskurissa sijaitseva infrapunakamera tarkastelee hämärällä ja pimeällä edessä liikkuvia ihmisiä ja eläimiä aina 200 metriin asti. Edessä olevista vaaroista auto ilmoittaa tuulilasin head up displaylle.

Vakiona ladattavasta hybridistä löytyy auton alustan mukavuuteen vaikuttava DS Active Scan. Auto säätää tuulilasin yläosan kameraa, neljää asentoanturia ja kolmea kiihtyvyysanturia hyödyntäen jokaisen pyörän jousitusta itsenäisesti edessä tulevan tien muotojen mukaisesti.
Autotoday tutustui: DS 9 — ranskalaista luksusautoilua ja tyylikkyyttä
Ajomukavuus DS 4:ssä on korkealla ja kokoisekseen autoksi alusta tarjoaa pehmeän laadukkaat kyydit. Saksalaisiin kilpailijoihin verrattuna ajettavuus on selvästi kauempana sporttisesta. DS 4:n kyyti on tehty enemmän nautiskelijalle kuin äärimmäistä alustan tunnokkuutta arvostavalle. Pehmeän mukulakiviajon lisäksi kaupunkipyörittelyä helpottaa pienen tuntuinen kääntösäde, kevyt ohjaus ja napakka istuin.
Kosketusnäyttöjä kahteen kertaan
Sisätiloissa käytettävyyden edelle kiilaa paikoittain design. Kojelaudasta löytyy perinteinen kosketusnäyttö tarvittavilla navigointi- ja media ynnä muilla ominaisuuksilla. Mielenkiintoiseksi keskinäytön käytöstä tekee keskikonsolissa oleva tietokoneen hiiren tapainen kosketusnäyttö, josta voi ohjailla keskinäytön toimintoja myös omien ennalta määritettyjen komentojen kautta. Esimerkiksi navigoinnin voi ohjelmoida avautuvan näytölle piirtämällä “hiirilevyyn” ympyrän tai kirjaimen N.

Toiminnoiltaan, käytettävyydeltään ja sulavuudeltaan DS 4:n mediajärjestelmä ei ole nopeimmasta päästä kilpailijoihin verrattuna ja käytettävyydeltään tuntuu aluksi kömpelöltä. Sen sijaan tuulilasinäyttö on selkeä ja kustomoitavissa omaan makuun ja tilanteeseen sopivaksi.
Sähkömoottorin käyttöä rajoitettu
DS 4 lataushybridissä yhdistyvät 180 hevosvoimainen bensiinimoottori ja sähkömoottori, joiden suurin yhteisteho on 225 hevosvoimaa ja 360 Nm. vääntöä. Pelkän sähkömoottorin teho on 81 kW ja vääntöä löytyy 320 Nm. Virtansa sähkömoottori saa kapasiteetiltaan 12,4 kWh ajoakusta.
DS 4 valittu vuoden kauneimmaksi autoksi
Valmistaja lupaa WLTP-toimintamatkaksi peräti 55 kilometriä. Koeajot noin 10 asteen lämpötilassa osoittavat, että yli 50 kilometrin sähköiset matkat eivät ole täysin tavoittamattomissa. Viileämmissä keleissä tai kovemmilla nopeuksilla sähköinen toimintamatka jää todennäköisesti alle 40 kilometriin. Kovemmista nopeuksista puheen ollen, rengasmelu nousee varsin korkeaksi vanhemmilla asfalttiteillä ja kitkarenkailla.

Sähköiseen ajamiseen valmistaja ilmoittaa pohjolan talvisia olosuhteita ajatellen harmillisen rajoituksen. Valmistajan mukaan sähköllä ajaminen ei onnistu alle -5 asteen lämpötiloissa.
Bensiinimoottorilla päästiin koeajon aikana kiitettävän pieniin lukemiin, alhaisimmillaan jopa 5,1 litraan sataa kilometriä kohden. Pidempiaikainen kulutushistoria ajotietokoneella näytti 6000 ajokilometrin perusteella 6,6 litraa sadalle kilometrille.
DS 4 asettuu kokonsa ja maavaransa puolesta hatchback ja suv -mallien väliin. Lähimpinä kilpailijoina voi pitää Mercedes A-sarja, Audi A3, BMW 1-sarja ja suv-malleista BMW X2, Audi Q3, Cupra Formentor ja Skoda Karoq. Edukseen DS4 erottuu edeltävistä selvästi muodikkaammalla ja tyylikkäämmällä muotoilullaan sekä persoonallisena DS-brändinä, jota ei joka naapurustosta löydy.

DS 4:n inspiraationa toiminut DS AERO SPORT LOUNGE -konseptiauto palkittiin vuoden 2021 Festival Automobile International konseptiautopalkinnolla ja vuotta myöhemmin tuotantomalli DS4 nappasi Vuoden Kaunein Auto 2022 -palkinnon.
// Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje //
DS 4 E-TENSE 225 Plug-in Hybrid
Moottori: 1597 cm³, 4-sylinterinen, bensiini
Polttomoottorin teho: 180 hv. / 133 kW. @ 5500 rpm.
Polttomoottorin vääntö: 250 Nm. @ 1750 rpm.
Sähkömoottorin teho: 81 kW. (110 hv.)
Sähkömoottorin vääntö: 320 Nm.
Maksimiteho yhteensä: 225 hv.
Maksimivääntö yhteensä: 360 Nm.
Kiihtyvyys: 7,7 sek. (0-100 km/t)
Ajoakun kapasiteetti: 12,4 kWh.
Koeajettu toimintamatka yhdellä latauksella: 52 km.
Ajoakuston latauslaite: 7,4 kW.
Omamassa: 1728 kg.
Tavaratila: 430 l.
Vetotapa: Etuveto
Vetokyky: 1400 kg.
Alkaen hinta: 47 326 euroa (Performance Line varustelu)
Takuu: 100 000 km / 3 vuotta. (Akkutakuu 160 000 km / 8 vuotta)







