Tulevana viikonloppuna 27.-28.9. kilpaillaan Ralli SM -sarjan kauden seitsemäs ja viimeinen osakilpailu Salossa ja Turussa.
SM1-luokassa mestaruus ratkaistaan Juha Salon ja Teemu Asunmaan kesken. Herrojen ero ennen viimestä SM-rallia on vain neljä pistettä Salon hyväksi.
Täksi kaudeksi Skoda Fabia R5 -ralliautoon kalustonsa vaihtanut Juha Salo jahtaa Salon ja Turun seudun teiltä 11:ttä suomenmestaruuttaan.
Tasaisesti läpi sarjan kuluneella kaudella ajanut 43-vuotias karkkilalainen on päässyt maistelemaan voittokuohuvaa kahdesti ja ollut kolme kertaa toinen. Ralli SM -finaaliin Salo lähtee edellisen osakilpailun voitto taskussa.
– Tilannehan on hyvä siinä mielessä, että olemme niskan päällä pisteissä. Kilpailuun valmistautuminen on sujunut kuitenkin normaaliin tapaan. Pieni ekstrahuolellisuus on ollut osien suhteen, ettei mitään jää sattuman varaan. Auto ja mies ovat iskussa, Salo vakuuttaa.
Ensimmäinen mestaruus jo 23 vuotta sitten
Salon ensimmäisestä suomenmestaruudesta on kulunut jo 23 vuotta. Tuolloin vuonna 1996 Nuorten SM-kultaan Salon vauhditti Toyota Starlet. Viimeisin mestaruus on vuodelta 2016, jolloin mestaruus tuli Peugeot’lla.
Mestaruuksien määrästä huolimatta karkkilalaisen voitonjano ei ole koskaan sammunut. Nälkää 11:nteen mestaruuteen löytyy.
Alavutelainen Asunmaa jahtaa nyt puolestaan uransa neljättä suomenmestaruutta. Alavutelaisen kolme mestaruutta tulivat peräkkäin vuosina 2015-2017. Juuri vuonna 2017 Asunmaa onnistui voittamaan hallitsevan mestarin eli Salon.
Myös Asunmaa on pystynyt voittamaan tällä kaudella kaksi osakilpailua, joskin haasteitakin on ollut. Edellinen kisa Laitilassa päätyi keskeytykseen teknisestä viasta johtuen.
Mestaruudet jaossa vielä muissakin luokissa
SM2-luokassa mestaruudessa vahvimmin on kiinni Esa Ruotsalainen, jonka piste-ero Ville Hautamäkeen on 16 pistettä.
SM3-luokkaa johtaa tällä kaudella ensimmäisen Flying Finn Future Star -palkinnon ja Neste Ralliin tallipaikan saanut Sami Pajari 15 pisteen erolla Lauri Joonaan. Joonan takana kolmantena on Joonas Lindroos ja neljäntenä Henri Hokkala. Joona, Lindroos ja Hokkala mahtuvat seitsemän pisteen sisälle.
SM4-luokassa kärkeä pitää Sami Korvola. Jesse Turunen vaanii kahden pisteen päässä toisena, ja Jani Seppälä kolmantena seitsemän pisteen päässä.
Mad-Croc SM Ralli Salo-Turku alkaa perjantai-iltana kello 19.01, kun kilpailijat suuntaavat reitille Salon kaupungintalon edustalta.
Perjantaina ajetaan kaksi erikoiskoetta.
Lauantaina ensimmäinen erikoiskoe alkaa kello 10.41. Yhteensä lauantaina ajetaan seitsemän erikoiskoetta.
Rallin maaliin, Metsämäen raviradalle kuljettajat saapuvat kello 17.30 alkaen.
SM-pisteet 6/7 osakilpailun jälkeen
SM1-luokka
1. Juha Salo 106
2. Teemu Asunmaa 102
3. Emil Lindholm 67
SM2-luokka
1. Esa Ruotsalainen 127
2. Ville Hautamäki 111
3. Timo Mäenpää 51
SM3-luokka
1. Sami Pajari 93
2. Lauri Joona 78
3. Joonas Lindroos 75
SM4-luokka
1. Sami Korvola 95
2. Jesse Turunen 93
3. Jani Seppälä 88
Tiimimestaruus
1. Printsport I 180
2. GGTurbo Ford Junior Rally Team 179
3. Printsport II 158
Aikataulu
PE 27.9.
Lähtö 19:01, Salon Kaupungintalo, Tehdaskatu 2, 24100 Salo
EK1 Aijala 19:42 (9,48 km) – sulkuaika 18:00-00:15
EK2 Tieksmäki 20:00 (14,90 km) – sulkuaika 18:15-00:40
LA 28.9.
Lähtö 10:00, Neste K Paimio, Ajurintie 1, 21530 Paimio
EK3 Pöylä 1 10:41 (13,40 km) – sulkuaika 09:00-19:15
EK4 Tiskarla 12:48 (12,48 km) – sulkuaika 10:15-16.15
EK5 Vaskio 12:10 (17,90 km) – sulkuaika 10:30-16:35
Huolto 13:01-14:01, V-S Ajoharjoittelurata Oy, Ajurintie 3, 21530 Paimio
EK6 Pöylä 2 14:42 (13,40 km) – sulkuaika 09:00-19:15
EK7 Saukonoja 15:39 (14,70 km) – sulkuaika 14:25-20:20
EK8 Suopohja 16:27 (4,48 km) – sulkuaika 15:00-21:20
EK9 Metsämäki 17:29 (1,26 km)
Maali 17:33, Metsämäen Ravirata, Turku
Reitin pituus: n. 102 erikoiskoekilometriä