Rallin SM-taistelut käynnistyvät juhlavuotta viettävässä Kuopiossa

Ralliautoilun suomenmestaruussarjan kausi 2025 käynnistyy 17.-18. tammikuuta Savon sydämessä, 250-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävässä Kuopion kaupungissa.

Juhlavuoden kunniaksi kilpailunjärjestäjät Kuopion ja Koillis-Savon Urheiluautoilijat ovat kasanneet komean kokonaisuuden, jossa tarjolla on nähtävää ja koettavaa niin kokeneemmille kuin uusillekin rallikatsojille.

Sarjassa ajetaan viime vuosilta tuttuun tapaan seitsemän osakilpailua, joista kolme talven lumilla Kuopiossa, Rovaniemellä ja Savonlinnassa. Kesäkausi käsittää neljä rallia, jotka ajetaan Turussa, Kouvolassa ja Lahdessa ennen 26.-27. syyskuuta Seinäjoella ajettavaa kauden finaalikisaa.

Suuria muutoksia sarjakokonaisuuteen ei tule, mestaruusluokkia on edelleen viisi kappaletta (SM1 – SM5). Sarjan pääluokka on tänäkin vuonna SM1, jossa kilpaillaan MM-sarjan WRC2-luokastakin tutuilla Rally2-luokituksen autoilla. SM2:ssa ajetaan Rally3-autoilla, jotka ovat tulleet viime vuosina tutuksi WRC3- ja Junior WRC -luokkien kilpailuista. Viimeinen tehdasautoluokka on SM3, jossa kilpaillaan kaksivetoisilla Rally4-luokan autoilla.

SM4- ja SM5-luokissa kilpaillaan kansallisen luokituksen autoilla. Vakioautoluokka SM4:ssä tullaan näkemään paljon nuoria lupauksia ja hienoa, tiukkaa kilpailua. SM5-luokassa kilpaillaan puolestaan nelivetoautoilla, kuten vanhan N-ryhmän Mitsubishi Lancereilla, sekä tuoreemmilla N -ja R-Lite autoilla.

Puolustavat mestarit puuttuvat

Ainakin Kuopion SM-rallin lähtölistan ja sarjaan tähän mennessä rekisteröityneiden perusteella voidaan spekuloida, että monissa, ellei jopa kaikissa SM-luokissa mestari tulee vaihtumaan kauden päätteeksi. Toki sarjan pistelasku antaa edelleen mahdollisuuden yhden kisan missaamiseen, kun lopulliseen pistesaldoon otetaan huomioon seitsemästä osakilpailusta kuuden parhaimman pisteet. Korotetut pisteet ovat jaossa jälleen Rovaniemellä (2. osakilpailu) sekä kauden päätösosakilpailussa Seinäjoella.

SM1-luokassa mestaruuden viime vuonna voittanut Roope Korhonen vahvisti, että täysi SM-sarja ei kuulu hänen tämän vuoden ohjelmaan, vaan keskittyminen tulee olemaan enemmän MM-sarjan WRC2-luokan kilpailuissa.

Myös SM2-luokan ykkönen Henri Hokkala loistaa poissaolollaan. Ralli SM -sarjan tiedotus kysyi Hokkalalta kauden alla tämän suunnitelmista.

– Sarjan osalta Rovaniemen osakilpailu ratkaisee aika paljon, että onko siellä mukana vai ei. Mutta eiköhän me joissain kisoissa ajeta, Hokkala vastasi kryptisesti tiedusteluun.

Tulevaisuuden lupaus Tuukka Kauppinen puolestaan ottaa urallaan jälleen askeleen eteenpäin siirtymällä SM1-luokkaan, eikä näin ollen puolusta viime vuoden SM3-luokan mestaruuttaan. Samanlainen kuvio on myös SM4-luokan mestari Ville Vatasella, joka hyppäsi jo viime kauden lopulla mestaruuden varmistuttua SM2-luokkaan.

SM5-luokan mestari Arttu Lähdeniemi ei myöskään ole Kuopion lähtölistalla, eikä ole vielä kertonut alkavan kauden suunnitelmistaan.

Kuopio tarjoaa jokaiselle jotain

IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250v. -nimeä kantavan kisan keskus toimii nimensä mukaan Hotelli IsoValkeisessa ja huoltoalue puolestaan Sorsasalon raviradalla.

Uudemmille rallinseuraajille ravirata tarjoaakin loistavat puitteet lajin seuraamiseen, sillä sen alueella ajetaan yleisöerikoiskoe kaksi kertaa. Erikoiskokeiden välissä ehtii tutustumaan lähemmin itse kilpailun päätähtiin, eli kuljettajiin ja heidän kalustoon, sillä erikoiskokeiden välissä on 1,5 tunnin mittainen huoltotauko.

Innokkaimmat rallifanit suuntaavat luonnollisesti metsien siimekseen, jossa riittää sielläkin nähtävää mukavasti kuuden erikoiskokeen verran. Kilpailu starttaa IsoValkeiselta klo 9.15 ja maalijuhlia vietellään Kuopion torilla klo 19.30 alkaen.

Kaudella 2025 Ralli SM -sarjan suorat lähetykset esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat sekä kaikki muu rallin seuraamiseen löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi. Koostelähetykset esitetään kilpailun jälkeisenä sunnuntaina Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa.

Kilpailun aikataulu

Lauantai 18.1.

09:15 LÄHTÖ Hotelli IsoValkeinen
10:14 EK1 Haluna (13,11 km)
10:48 EK2 Vehkalahti (10,05 km)
12:23 EK3 Riistakoski (24,80 km)
13:25 EK4 Ravirata 1 (2,65 km)
13:39 HUOLTO Sorsasalon ravirata – 90 min
15:22 EK5 Ravirata 2 (2,65 km)
16:29 EK6 Pihlainen (7,10 km)
17:59 EK7 Talluskylä (18,62 km)
18:27 EK8 Hirvilahti (12,50 km)
19:32 PODIUM Kuopion tori

Erikoiskoekilometrit: 96,42 km

Lue muita juttuja SM-ralleista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän