Koti Blogi Sivu 906

Naantalista Helsinkiin ja takaisin hurjastellut rekkakuski syyllistyi seitsemään eri rikkeeseen!

Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Salossa ykköstiellä 11. syyskuuta tapahtuneen rekan takaa-ajon esitutkinnan. Asia on saatettu syyteharkintaan.

Vuonna 1960 syntyneen kuljettajan epäillään ottaneen luvatta käyttöön työnantajansa täysperävaunurekan ja ajaneen sillä huumausaineen vaikutuksen alaisena ensin Naantalista pääkaupunkiseudulle ja sieltä takaisin kohti Turkua.

Rekka pysähtyi vasta kolmannen poliisin heittämän piikkimaton jälkeen, kun sen molemmat eturenkaat olivat jo tyhjentyneet ja auto syttyi palamaan.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, virkamiehen vastustamisesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, huumausaineen käyttörikoksesta, sekä niskoittelusta poliisia vastaan.

Lisäksi kuljettajaa epäillään tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta, koska hän ei käyttänyt ajossa ajopiirturia eikä pitänyt kuorma-auton kuljettajana vaadittavia taukoja.

Poliisi hyppäsi alas autosta

Kuljettaja ehti käydä rekalla pääkaupunkiseudulla ja oli palaamassa takaisin moottoritietä Turun suuntaan, kun muut tielläliikkujat ilmoittivat poikkeuksellisesti liikkuvasta rekasta hätänumeroon. Salon Piihovin pihassa poliisi yritti saada avoimen ikkunan kautta kuljettajan hallintaansa, mutta tämä riuhtaisi poliisit pois otteestaan.

Kuljettaja lähti liikkeelle toisen poliisin vielä ollessa auton ikkunan luona. Konstaapeli onnistui kuitenkin hyppäämään autosta alas, eikä hän loukkaantunut tilanteessa.

Epäilty kiisti esitutkinnassa kaikki muut rikosnimikkeet paitsi sen, ettei ollut noudattanut poliisin pysähtymiskäskyä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Liikenteessä hengenvaarallisia henkilönostimia!

Kuva: TM Rakennusmaailma.

TM Rakennusmaailma vuokrasi viisi vedettävää henkilönostinta rakennuskonevuokraamoista. Niistä vain yhdessä oli kunnolliset jarrut. TM:n toimittaja joutui liikenteessä vaaratilanteeseen jarruttoman henkilönostimen vuoksi.

TM Rakennusmaailma vuokrasi nostimet viidestä yrityksestä: Cramo (Vantaa), Hämeen Rakennuskone Oy (Lahti), Konevuokraamo Niemitalo (Orimattila), Ramirent (Lahti), Renta (Lahti).

Laitteet vietiin ensin Kiwa Inspectan nosturitarkastajalle, joka teki virallisen vuositarkastuksen. Nosto-ominaisuuksien puolesta laitteilla uskaltaa tarkastajan mukaan nousta ilmaan, vaikka vikoja löytyy. Vain yksi nostin (Ramirent) pomppasi nosto-ominaisuuksien tarkastuksessa. Syynä oli se, että 10-vuotistarkastus oli myöhässä.

Vedettävät henkilönostimet vietiin seuraavaksi A-katsastukseen tieliikennekelpoisuuden selvittämiseksi. Tulokset olivat pelottavia: viidestä nosturista neljä osoittautui jarruiltaan niin heikkotehoisiksi, että ne olisi hylätty vuosikatsastuksessa. Kolme nostureista oli jarruttomia (Cramo, Ramirent, Renta). Katsastusmiehen mukaan Ramirent oli suorastaan hengenvaarallinen tieliikenteessä.

Todellinen vaaratilanne

Vain yhden vuokraamon (Konevuokraamo Niemitalo) nostin oli kaikin puolin hyvässä kunnossa, mutta muista löytyi monenlaisia vikoja. Henkilönostimilta ei vaadita vuosittaista tai harvemminkaan tehtävää katsastusta tieliikenteeseen, mutta laitteiden on oltava tieliikennelain edellyttämässä kunnossa.

TM:n toimittaja joutui vaaratilanteeseen Ramirentin jarruttoman nosturin vuoksi. Kokenut testikuljettaja joutui taajamanopeudessa jarruttamaan ruuhkan vuoksi voimakkaasti. Sen seurauksena jarruton henkilönostin työnsi vetoautona olleen nelivetoisen, yli 2000 kiloa painavan Toyota Hiluxin linkkuun ja törmäys toiseen autoon oli todella lähellä.

Testin tulokset on julkaistu keskiviikkona TM Rakennusmaailma -lehdessä ja rakennusmaailma.fi-sivustolla. (Yhden kuukauden pääsee lukemaan maksutta.)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nokian Renkaat sai Venäjän toimintonsa myytyä — ehkä?

Nokian Renkaiden Pietarin tehdas. Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaat Oyj on allekirjoittanut sopimuksen Venäjän toimintojensa myynnistä Tatneft PJSC:lle. Kaupan velattoman arvon arvioidaan olevan noin 400 miljoonaa euroa.

Lopulliseen kauppahintaan vaikuttavat muun muassa kassavarat ja käyttöpääoman määrä sekä ruplan ja euron valuuttakurssimuutokset.

Kaupan toteutuminen vaatii venäläisten viranomaisten hyväksynnän ja muiden edellytysten täyttymisen, mikä aiheuttaa huomattavia epävarmuuksia liittyen kaupan lopulliseen ajankohtaan, hintaan, ehtoihin ja toteutumiseen.

Nokian Renkaat ilmoitti kesäkuussa 2022 aloittavansa hallitun vetäytymisen Venäjältä. Kaupan myötä Nokian Renkaiden toiminta Venäjällä loppuu ja yhtiön henkilökunta siirtyy uudelle omistajalle.

Lue tästä muita juttuja Ukrainan sodasta.

Nokian Renkaat on toiminut Venäjällä vuodesta 2005 alkaen. Vuonna 2021 noin 80 % Nokian Renkaiden henkilöautorenkaista valmistettiin Venäjällä, ja liiketoiminta-alue Venäjä ja Aasia muodosti noin 20 % Nokian Renkaiden liikevaihdosta.

Venäjältä vetäytyminen vaikuttaa merkittävästi Nokian Renkaiden taloudelliseen tulokseen. Renkaiden tuonnin loppuminen Venäjältä vaikuttaa negatiivisesti myyntiin erityisesti Keski-Euroopassa seuraavan kahden–kolmen vuoden aikana. Rengassaatavuuden turvaamiseksi Nokian Renkaat on jatkanut kapasiteetin kasvattamista Suomen- ja Yhdysvaltain-tehtaillaan ja edistää investointia uuteen tuotantokapasiteettiin Euroopassa.

Liiketoimintojen myynnin taloudelliset vaikutukset

Osana vetäytymisprosessia Venäjältä Nokian Renkaat kirjasi vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä -280,7 miljoonaa euroa Venäjän varoihin liittyviä arvonalentumisia ja -20,0 miljoonaa euroa alaskirjauksia Venäjän laskennallisista verosaamisista. Merkittävistä epävarmuuksista johtuen lopulliset taloudelliset vaikutukset, muun muassa muuntoerot mukaan lukien, voidaan arvioida vasta kaupan toteuduttua.

Nokian Renkaiden Venäjällä ja Valko-Venäjällä sijaitsevat varat ilman veroja ja rahoituseriä olivat 574,5 miljoonaa euroa arvonalentumisten ja alaskirjausten jälkeen vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen lopussa ja 590,4 miljoonaa euroa kolmannen vuosineljänneksen lopussa. Venäjällä ja Valko-Venäjällä sijaitsevat nettovarat oikaistuna nettovelalla olivat 480,3 miljoonaa euroa kolmannen vuosineljänneksen lopussa. Muun muassa käyttöpääoman kausiluonteisuus sekä kaupan toteutumisen ajankohta vaikuttavat Venäjällä ja Valko-Venäjällä sijaitsevan nettovarallisuuden arvoon ja sitä kautta kaupasta saatavaan käteissuoritukseen.

Nokian Renkaat on arvioinut, että yhtiön omavaraisuusaste (30.9.2022: 64,0 %) ja velkaantumisaste (30.9.2022: 22,2 %) säilyvät hyvällä tasolla Venäjän liiketoimintojen myynnin jälkeen. Vahva tase tukee, kun Nokian Renkaat rakentaa liiketoimintaansa ilman Venäjää.

Yllämainitut syyskuun lopun luvut ovat alustavia kolmannen vuosineljänneksen lukuja. Nokian Renkaat julkistaa oikaistut vertailuluvut vuodelta 2022 kaupan toteutumisen jälkeen esittäen Venäjän liiketoiminnot lopetettuina toimintoina.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kauppakamari: Hämeen tieverkkoon tarvitaan lisäpanostuksia

Kuva: Matti Sulanto.

Hämeen kauppakamari toteaa lausunnossaan, ettei Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa (TLS) vuosille 2023–2026 ole riittävästi huomioitu Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen tieverkon tarpeita.

– Uudenmaan ELY-keskuksen suunnitelmassa varatut määrärahat eivät riitä edes maakuntiemme teiden nykyisen tason ylläpitämiseen. Erityisesti alempien tieverkkojen tilanne on hälyttävä ja nyt esitetyn suunnitelman pohjalta tiestöt tulevat rapautumaan, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uudenmaan ELY-keskukselle antamassaan lausunnossa Hämeen kauppakamari edellyttää seuraavia kriittisiä tiehankkeita Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä nostettavaksi tienpidon ja liikenteen suunnitelmaan vuosille 2023–2026:

Päijät-Hämeessä valtatie 12 on yksi Suomen vilkkaimmin liikennöityjä väyliä ja se kuuluu Euroopan laajuisen TEN-T-verkkoon. Kouvolan ja Lahden välinen tieosuus ei täytä nykymuotoisena edes valtatien tasoa. Hämeen kauppakamari vaatii, että vt 12 kehitetään nyt tehtyjen suunnitelmien mukaisesti ja, että suunnitelmaan otetaan ensivaiheessa mukaan Uusikylä-Tillola-välin suunnitelman toteuttaminen.

Kanta-Hämeessä Hämeenlinnan ja Janakkalan alueille sijoittuva Moreeni-Rastikangas (MORE) on yksi Suomen tärkeimmistä ja nopeasti kasvavista logistiikka- ja yritysalueistamme. Alueella toimii jo nyt 80 alan yritystä ja siellä operoi päivittäin lähes 800 raskasta ajoneuvoa. Hämeen kauppakamari vaatii, että nyt esitettyyn suunnitelmaan otetaan mukaan eritasoliittymän suunnittelu ja toteuttaminen valtatie 3:lta MORE-alueelle.

Lisäksi Kanta-Hämeen alueella Helsinki-Porin välinen valtatie 2 on osa EU:n TEN-T-verkkoa. Hämeen kauppakamari pitää tärkeänä, että tiestön kehittämistä jatketaan. Kauppakamari vaatii myös, että valtatie 9 ja maantie 232 välille laadittu toteuttamisvalmis hankesuunnitelma käynnistetään.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ralli: Roope Korhonen Rautio Motorsportin ykköskuljettajaksi

Markku Rautio ja Roope Korhonen. Kuva: Rautio Motorsport.

Rautio Motorsport on vahvistanut tulevalle kaudelle sopimuksen SM3-luokan tuoreen Suomen mestarikaksikon Roope Korhosen ja Anssi Viinikan kanssa.

Ensi kaudella Korhonen, 24, siirtyy Suomessa ralli SM-sarjassa ajamaan SM1-luokkaan, jossa hän kilpailee Egon Kaurin käytössä olleella Volkswagen Polo GTI R5:lla. Polon lisäksi Rautio Motorsport on hankkinut Korhosen käyttöön uuden Rally3 Ford Fiestan, jolla Korhonen ja Viinikka lähtevät kilpailemaan rallin MM-sarjaan WRC3-luokan mestaruudesta.

Kuluneella kaudella Rautio Motorsport keskittyi lähinnä sponsoroimaan yksittäisiä kuljettajia, mutta tästä eteenpäin tiimin fokus siirtyy autourheilijoiden kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja uran edistämiseen.

Rautio Motorsport solmi keväällä sopimuksen omasta rallivalmennusohjelmasta Kuortaneen Urheiluopiston kanssa. Ohjelma kattaa huolehtimisen niin urheilijoiden fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta kuin ravinto-ohjelmat ja urheilulääkärin palvelut.

Kuortaneella Rautio Motorsportin kuljettajien valmentajina toimivat Sebastian Vettelin kanssa kaksi maailmanmestaruutta voittanut Tommi Pärmäkoski sekä Valtteri Bottaksen taustalla pitkään toiminut Jaakko Ojaniemi.

”Unelmien täyttymys”

Roope Korhonen otti häneen kohdistuneen valinnan tyytyväisyydellä vastaan. Paikka Rautio Motorsportissa takaa 24-vuotiaalle kuljettajalle selkeät rappuset nousta lajin korkeimmalle tasolle. Korhonen kakkosohjaajana jatkaa Anssi Viinikka.

– Valinta oli unelmien täyttymys. Jokainen tietää, kuinka paljon pyrkijöitä rallin ylimmälle tasolle on, ja kun pystyin tästä joukosta erottumaan niin hyvältähän se tuntuu.

– Ensi vuoden ajo-ohjelma on kattava ja uutta on paljon luvassa. Rally2-autosta minulla ei ole kuin yksi lyhyt ajokokeilu, joten kaikki sen luokan auton suhteen on uutta. Ajoimme ralli SM-sarjan tänä vuonna WRC3-kalustolla ja osallistuimme myös Viron MM-ralliin WRC3-luokan autolla, ja se ralli oli meidän ensimmäinen ja ainoa MM-rallimme yleensäkin. Mielenkiintoinen vuosi tulossa. Pääsen ensimmäisen kerran urallani keskittymään toden teolla ajamiseen, Korhonen iloitsi.

Korhosen valmistautuminen tulevaan kauteen käynnistyi jo pari viikkoa sitten, kun hän kävi Kuortaneen Urheiluopistolla kuntotesteissä.

– Kuortaneelta on tulossa henkilökohtaiset ohjelmat, mitä tästä eteenpäin tehdään. Toki olen aiemminkin kunnostani huolta pitänyt, mutta oman ohjelman mukainen työnteko ja se, että joku on vierellä katsomassa, että mitä tai miten asioita teen, on minulle myös uusi osa-alue.

Ensimmäisen kerran Korhonen ja Viinikka pääsevät SM1-luokan Volkswagenin ohjaamoon vielä tämän kauden puolella.

– Tavoitteemme on, että jos vain kelit antavat myöten niin ajamme joulukuussa Rovaniemellä lumella testiä, hän vahvistaa.

Timo Jouhki sparraa taustalla

Yhdeksännen rallin maailmanmestaruuden Timo Jouhkin talliin ajanut Kalle Rovanperä jää Jouhkin viimeiseksi suojatiksi. Hän on ilmoittanut, ettei ota tiimiinsä enää uusia kuljettajia. Hän on myös toivonut työlleen jatkajaa, joten vuosi sitten Suomen MM-rallin alla hän otti yhteyttä Markku Rautioon.

– Sovimme Timon (Jouhki) kanssa tuolloin, että lähden Teemu Sunisen taustajoukkoihin. Siitä eteenpäin yhteistyömme on kehittynyt varsin tiiviiksi ja Timo lupautui uuden hankkeemme sparraajaksi.

– Roope Korhonen ajaa tiimimme VW Polo GTI R5:lla SM1-luokan SM-sarjan sekä tiimimme Ford Fiestalla WRC3-luokan MM-sarjaa. Ensimmäisen kauden tavoitteemme on SM1-luokassa mitali ja WRC3-luokassa mestaruus, Rautio summaa.

Korhoseen Rautio päätyi yhteisymmärryksessä Jouhkin kanssa.

– Seurasin Roopen tekemistä koko kauden ja olin Mikkelin SM-rallissa paikan päällä seuraamassa hänen ajoaan ja vakuutuin näkemästäni. Kävin rallin viimeisen siirtymän lossimatkalla puhuttamassa Roopea, ja totesin itselleni, että hän on tervehenkinen kaveri. Keskustelin asiasta vielä Timon (Jouhki) kanssa ja Roope oli myös hänen ykkössuosikkinsa, Rautio taustoittaa.

Rautio tietää kokemuksesta, että urheilijoiden kehittymiseen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin pelkkä ajotaito.

– Aloitimme viime keväänä Kuortaneen kanssa yhteistyön Egon Kaurin kanssa ja sen tulokset näkyivät hänen kilpailusuorituksissansa melko nopeasti. Tiimissämme on vielä yksi paikka vapaana, mutta sen täyttämiseen meille ei ole mitään akuuttia tarvetta. Annetaan ajan kulua, ja katsellaan rauhassa, Rautio toteaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Moottori tutki: Näin paljon säästät ajamalla 120-alueella 100 km/h!

Kuva: CvB.

Moottori-lehti on selvittänyt, paljonko voi säästää kulutuksessa laskemalla ajonopeutta 120:stä sataseen.

Testi tehtiin ajamalla moottoritiellä Espoo-Turku-Espoo-reittiä.

Testi tehtiin kahdella autolla. Toinen oli Volvo XC90-dieselauto ja toinen Peugeot 308 SW -bensiiniauto.

Testi ajettiin kaksi kertaa, toinen nopeudella 100 km/h ja toisella kerralla nopeudella 120 km/h. Autojen nopeus tarkastettiin gps-laitteella.

Testi tulos oli yllättävän samanlainen molemmilla autoilla. Vähennys polttoaineen kulutuksessa oli Volvolla 15,4 % ja Peugeotilla 15,5 %.

Volvon kulutus 120:n nopeudella oli 7,8 l/100 km ja satasen nopeudella 6,6 l/100 km.

Peugeotin vastaavat luvut olivat 5,8 l/100 km ja 4,9 l/100 km.

Testi julkaistiin Moottorin numerossa 10-11/2022.

Lyhyempi versio on luettavissa verkosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi sai runsaasti havaintoja ja vihjeitä Espoossa liikennettä vaarantaneesta moottoripyöräilijästä

Kuva: CvB.

​​​​​​Poliisi pyysi 21.9.2022 havaintoja Espoon Keskuksessa liikkuvasta enduromoottoripyöräilijästä, joka vaaransi muiden kulkijoiden turvallisuutta.

Pyynnön seurauksena yleisö lähetti runsaasti havaintoja ja vihjeitä. Näiden avulla yksi henkilö on ollut kiinniotettuna, ja hänen osuuttaan asiaan selvitetään.

Lisäksi poliisi on takavarikoinut tutkinnan yhteydessä kaksi moottoripyörää.

Länsi-Uudenmaan poliisi kiittää yleisöä saamistaan havainnoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Ulvilassa

Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi selvittää keskiviikkona Ulvilassa tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa menehtyi yksi henkilö.

Henkilöauton ja moottoripyörän välinen onnettomuus tapahtui Ulvilan Siltatiellä myöhään keskiviikkoiltana noin puoli yhdentoista aikaan.

Katso tästä muita juttuja moottoripyöräilijöistä.

Alustavien selvitysten perusteella liikenneonnettomuuden epäillään johtuneen peräänajosta, jonka seurauksena moottoripyöräilijä sai surmansa.

Tutkinnan tässä vaiheessa henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisi jatkaa onnettomuuden syiden ja onnettomuushetken tapahtumien selvittämistä. Onnettomuuden silminnäkijöiden kuulemisten lisäksi poliisi tekee teknistä tutkintaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vantaan taksiliikennevalvonta osoitti taas kerran, että valvontaa tarvitaan!

Kuva: CvB

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita.

Keskiviikkona 26.10.2022 Helsinki-Vantaan lentoasemalla toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 42 taksia, joista 19:ssä oli huomautettavaa.

Poliisi kirjoitti valvonnan aikana 13 liikennevirhemaksua. Pääasiassa virhemaksuja kirjoitettiin siitä, että kuljettajan ja yrityksen tiedot eivät olleet asiakkaan nähtävillä.

Lisäksi annettiin yksi kirjallinen huomautus ja 20 suullista huomautusta. Valvontaa tehtiin pääasiassa Rahtitiellä ja Lentoasemantiellä terminaali 2:n edessä.

Liikennelupa tai selvitys ilmoituksenvaraisesta taksiliikenteen harjoittamisesta puuttui kahdesta taksista ja ajoneuvon luvanvaraiseen käyttöön rekisteröinti oli laiminlyöty kahdessa tapauksessa.

Valvontaan osallistui kymmenen poliisia Itä-Uudenmaan liikennevalvonnasta, kolme asiantuntijaa Traficomista, viisi verotarkastajaa Verohallinnosta ja viisi tarkastajaa Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Valvonnalle tarvetta

Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvonta osoitti, että asiat ovat pääosin kunnossa, mutta pieniä puutteita on liikaa. Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa ei havaittu, ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta.

– Taksiliikenne on näinkin pienellä otannalla melko kirjavaa ja valvonnalle on selkeä tarve. Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä, jolloin asioiden pitäisi olla kaikilta osin kunnossa, toteaa ylikonstaapeli Matti Hallinen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksesta.

Taksissa tulee olla nähtävillä hinnat, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi

Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava mm. siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.

– Noin joka kolmannesta tässä valvonnassa tarkastetusta taksista puuttuivat joko luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot tai kuljettajan nimitiedot tai kummatkin. Myös taksin hintojen esittämisessä havaittiin kehittämisen tarvetta, sillä melkein joka neljännestä tarkastetusta taksista hintatiedot puuttuivat tai merkinnät olivat puutteellisia. Traficom toivoo taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien kiinnittävän mainittujen tietojen esilläpitoon ja hintatietojen yhtenäiseen esittämistapaan enemmän huomiota, sanoo Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.

Taksiliikennettä harjoitettaessa ajoneuvossa tulee olla mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja tai sen jäljennös. Tässä valvonnassa liikennelupien mukana pitäminen oli kahta tapausta lukuun ottamatta hoidettu asianmukaisesti, taksiliikennelupa esitettiin joko paperilla tai sähköisesti pyydettäessä.

Verohallinto tarkastaa sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia

– Vaikka taksien tehovalvontahanke Verohallinnossa on päättynyt, kohdistamme luonnollisesti jatkossakin toimenpiteitä niihin, jotka ovat pyrkineet välttämään verovelvoitteitaan. Kehitämme valvontaa muutenkin niin, että Verohallinto saa hyviä aloitteita vaikkapa Poliisilta, vaikka emme olisi kaikissa valvontatapahtumissa mukana, sanoo apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta.

Ulkomaisen työvoiman käyttö ja työnantajan toiminta ESAVIn valvonnassa

Työsuojeluviranomainen (ESAVI) valvoi valvontaiskussa ulkomaisen työvoiman käyttöä, työaikaa, palkkausta, vuosilomia työterveyshuollon järjestämistä ja miten työntekijöitä on ohjeistettu väkivallanuhan varalle.

Ulkomaalaisella työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole Suomen kansalainen. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen sekä harmaan talouden ehkäiseminen.

Työsuojelutarkastuksessa valvotaan työnantajan toimintaa ja tässä valvontatapahtumassa valvottiin erityisesti ulkomaalaislain, työaikalain, työterveyshuoltolain ja työsopimuslain työnantajalle asettamien velvoitteiden täyttymistä.

Keskeiset valvottavat asiat olivat työnantajan ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeuden varmistamisvelvollisuus, ajopäiväkirja, palkkaus, vuosiloma ja työterveyshuolto. Lisäksi työsuojeluviranomainen keräsi tarkastuksilla tietoa, jota se tulee hyödyntämään valvontatoiminnassaan.

Valvonnan ohessa työsuojeluviranomainen jakoi työntekijöille ja työnantajille tietoa työnantajan velvollisuuksista ulkomaalaisen työvoiman käytössä.

Lue tästä muita taksivalvontajuttua.

Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. ESAVIN työsuojelun havainnoissa ei havaittu työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia työntekijöitä. Ajopäiväkirja puuttui tai oli puutteellinen 15 työntekijältä.

Taksivalvontaiskut ovat kehittäneet viranomaisyhteistyötä ja tiedonvaihdolla on saatu esimerkiksi lisää konkreettisia valvontakohteita työsuojeluviranomaiselle. Tarkastustoimintaa taksialan työnantajiin jatketaan valvontaiskuissa saatujen ja analysoitujen tietojen perusteella 2023.

Viranomaisten yhteistoiminta on toimiva valvontamalli taksiliikenteessä

Taksiliikenteen toimijoista ja liikenteen harjoittamista valvoo tahollaan usea viranomainen, kuten poliisi, Traficom, Verohallinto ja aluehallintovirastot. Valvontaviranomaiset tekevät yhteistyötä, jonka yksi muoto on viranomaisten yhteisvalvonta. Valvontaiskuissa jokainen mukana oleva viranomainen voi tarkastaa omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita yhdellä pysäytyksellä.

Poliisi valvoo ensisijaisesti liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita, joihin kuuluu kuljettajan ajokunnon ja ajoneuvon liikennekelpoisuus. Poliisi valvoo myös, että ajoneuvossa on mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja ja että luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimitiedot ovat matkustajan nähtävillä.

Lisäksi poliisin valvoo, että kuljettajalla on voimassa oleva taksinkuljettajan ajolupa ja että taksissa on asianmukainen taksivalaisin. Taksiliikenteeseen käytettävän ajoneuvon tulee olla merkitty luvanvaraiseen käyttöön.

Traficomin valvontaan kuuluu muun muassa hintatietojen asianmukainen esittäminen ja ajoneuvon varustaminen taksamittarilla tai muulla vastaavalla laitteella tai järjestelmällä.

Verohallinto kerää valvonnassa tietoja kuljettajista ja taksiyrityksistä, yrityksen työntekijämääristä ja palkkauksesta sekä kerää havaintoja taksamittareiden ja muiden sovellusten käytöstä.

Aluehallintovirasto valvoo työsuojelutarkastuksissa työnantajan toimintaa ja sitä, että työsuhteen vähimmäisehtoja noudatetaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Talvirenkaita käytettävä, jos sää tai keli sitä edellyttää!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Kesäkuussa 2020 voimaan tulleen tieliikennelain mukaan talvirenkaita on käytettävä 1.11.–31.3., jos sää tai keli sitä edellyttää. Nastarenkaita saa käyttää kelin vaatiessa muulloinkin. Nastattomien talvirenkaiden eli kitkarenkaiden käyttöä ei rajoiteta, joten ne voi vaihtaa alle hyvissä ajoin ennen liukkaita kelejä.

– Liikenneturvallisuuden kannalta on oleellista, että talvikeleillä käytetään hyväkuntoisia nasta- tai kitkarenkaita. Talvirengassääntelyssä korostuu tienkäyttäjän oma vastuu liikenneturvallisuudesta, ylitarkastaja Sofia Johansson liikenne- ja viestintäministeriöstä toteaa.

Nastattomilta talvirenkailta vaaditaan M+S-merkinnän lisäksi 3PMSF-merkintää joulukuusta 2024 alkaen. Rengasvalinnassa kannattaa tukeutua myös EU-rengasmerkintään, joka tarjoaa tietoa renkaan polttoainetaloudellisuudesta, ohiajomelusta ja suorituskyvystä märkä-, lumi- ja jääpidon osalta.

Ennakointia renkaanvaihdon ajoitukseen ja talviajoon

Kesärenkaat toimivat parhaiten alkusyksyn vetisillä keleillä, mutta ensiliukkailla tarvitaan pohjoismaisiin talvikeleihin tarkoitettuja kitka- tai nastarenkaita. Fintrafficin yksikön päällikkö Mika Jaatinen korostaakin ennakoinnin merkitystä sekä renkaanvaihdon ajoituksessa että talvikelillä ajamisessa.

– Pidempää matkantekoa on hyvä suunnitella etukäteen seuraamalla sää- ja keliennusteita sekä keli- ja liikennetilannetta. Ajokelit, tieliikenteen häiriöt ja vaikkapa liikennemäärät näkee kätevästi Liikennetilanne-palvelustamme joko nettiselaimella tai mobiilisovelluksena, Jaatinen vinkkaa.

Katso tästä muita juttuja renkaista.

Kampanjasivuilta renkaatkelinmukaan.fi löytyvä talvirengasvalitsin auttaa pohtimaan omia rengasvalintoja kokonaisvaltaisesti turvallisuuden, taloudellisuuden, mukavuuden ja käytännöllisyyden sekä ympäristövaikutusten kannalta. Käy testaamassa, kummat renkaat sopisivat sinulle paremmin!

Kitkarenkaat säästävät tienpintoja ja parantavat ilmanlaatua

Rengasvalinnat tehdään yleensä yksilöllisten tarpeiden ja arvostusten pohjalta, mutta niiden yhteiskunnalliset vaikutukset koskettavat meitä kaikkia. Kansallisessa ilmansuojeluohjelmassa nähdäänkin tarvetta lisätä informaatio-ohjausta ilmanlaadun ja turvallisuuden kannalta parhaista rengasvalinnoista.

– Nastarenkaat kuluttavat päällysteitä ja aiheuttavat runsaasti katupölyä. Kitkarenkaiden käytön yleistyminen parantaisi kaupunkien ilmanlaatua erityisesti keväisin, ilmansuojeluohjelman koordinoinnista vastaava erityisasiantuntija Katja Ohtonen ympäristöministeriöstä perustelee.

Ilmansuojeluohjelmassa viitataan myös nastarenkaiden käyttörajoitusten selvittämiseen tietyillä alueilla.

– Seuraamme mielenkiinnolla Helsingin kaupungin nastarengaskieltokokeilun toimivuutta ja vaikutuksia. Uskon, että monilla muillakin kaupunkialueilla on intressejä edistää kitkarenkaiden talvikäyttöä tuoreimman tutkimustiedon valossa, ryhmäpäällikkö Niko Karvosenoja Suomen ympäristökeskuksesta arvelee.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //