Koti Blogi Sivu 902

Auto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä ja poistui paikalta pysähtymättä

Poliisi sai maanantaiaamuna ilmoituksen Hämeenlinnan Hätilässä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa henkilöauto oli törmännyt jalankulkijaan Viipurintiellä.

Paikalla selvisi, että Papinniityntieltä Viipurintielle kääntynyt henkilöauto oli törmännyt suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan ja törmäyksen jälkeen poistunut paikalta pysähtymättä.

Törmäyksen seurauksena maahan kaatunut jalankulkija kuljetettiin tapahtumapaikalta sairaalaan hoidettavaksi.

Poliisi tavoitti tuntomerkkien avulla paikalta poistuneeksi epäillyn auton ja sen kuljettajaksi epäillyn naisen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Valmet Automotive peruu suunnitellun listautumisannin

Uudenkaupungin autotehdas. Kuva: Valmet Automotive.

Valmet Automotive Oyj:n hallitus on tänään 1.11.2022 päättänyt olla aloittamatta yhtiön suunniteltua listautumisantia.

Vaikka institutionaalisten sijoittajien alustava kiinnostus oli vahvaa, suunnitellulle listautumisannille ei ollut edellytyksiä vallitsevissa markkinaolosuhteissa, mikä johtui tämänhetkisestä heikosta pääomamarkkinasentimentistä listautumisia kohtaan sekä autoteollisuuden ja yleisen taloudellisen tilanteen epävarmuuksista.

Suunnitellun listautumisannin sijaan yhtiö tutkii muita rahoitusvaihtoehtoja kasvustrategiansa tukemiseksi autoteollisuuden sähköistymisen edetessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nokian Renkaat perustaa uuden rengastehtaan Eurooppaan

Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaiden hallitus on päättänyt investoida uuteen henkilöautorengastehtaaseen Romaniassa. Uudishankkeena rakennettava tehdas sijoittuu Oradeaan, joka sijaitsee Romanian luoteisosassa lähellä Unkarin rajaa.

Tehtaan vuotuinen kapasiteetti on 6 miljoonaa rengasta, ja sitä on mahdollista laajentaa tulevaisuudessa. Tehtaan yhteyteen rakennetaan jakelukeskus renkaiden varastointia ja jakelua varten.

Kokonaisinvestoinnin arvioidaan olevan noin 650 miljoonaa euroa. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuoden 2023 alussa, ja ensimmäiset renkaat arvioidaan valmistettavan vuoden 2024 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla. Kaupallisen rengastuotannon odotetaan alkavan alkuvuodesta 2025.

– Tämä investointi on merkittävä strateginen päätös, joka mahdollistaa yhtiömme kasvun. Alamme nyt rakentaa Nokian Renkaiden liiketoimintaa uudelta pohjalta ilman Venäjää ja uusi huippuluokan tuotantolaitos Euroopassa on tässä avainasemassa. Se tuo meille tarvittavaa lisäkapasiteettia ja on tärkeä tasapainoisen tuotantoverkoston kannalta, sanoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Jukka Moisio.

Romanian tehtaan arvioidaan työllistävän noin 500 henkilöä. Tuotanto keskittyy pääosin Keski-Euroopan markkinoille suunnattujen isompien henkilöautorenkaiden ja SUV-renkaiden valmistukseen.

– Keski-Eurooppa on meille tärkeä alue, ja investointi on osoitus sitoutumisestamme tälle markkinalle. Uusi tehdas tulee sijaitsemaan strategisesti hyvällä paikalla lähellä asiakkaitamme. Teimme perusteellisen selvitystyön ja tarkastelimme yli 40 eri vaihtoehtoa, minkä jälkeen sijainniksi valikoitui Oradea. Päätökseen vaikuttivat useat tekijät, kuten ammattitaitoisen työvoiman saatavuus, logistiset edut sekä vakaa toimintaympäristö, sanoo Nokian Renkaiden tuotannosta, toimitusketjusta ja hankinnoista vastaava johtaja Adrian Kaczmarczyk.

– Olemme sitoutuneita rakentamaan alamme ensimmäisen hiilidioksidipäästöttömän tehtaan. Romania sijaintina tukee tätä tavoitetta, sillä voimme hyödyntää tehtaan läheisyydessä olevaa vihreän energian tuotantoa. Lisäksi kehitämme tuotantoprosesseja edelleen kohti entistäkin kestävämpiä ja vastuullisempia renkaiden valmistustapoja, Kaczmarczyk jatkaa.

Kesäkuussa 2022 Nokian Renkaiden hallitus päätti aloittaa yhtiön hallitun vetäytymisen Venäjältä. Ukrainan sodasta ja siitä seuranneista, kiristyneistä pakotteista johtuen Nokian Renkaat Oyj:llä ei ole enää edellytyksiä jatkaa toimintaa kestävällä tavalla Venäjällä. Lokakuussa Nokian Renkaat allekirjoitti sopimuksen Venäjän toimintojen myynnistä.

Rengassaatavuuden turvaamiseksi Nokian Renkaat päätti jo aiemmin tänä vuonna nopeuttaa investointia uuteen tuotantokapasiteettiin Euroopassa, ja Romaniaan rakentuva tehdas on olennainen osa tätä suunnitelmaa. Samalla yhtiö on jatkanut kapasiteetin lisäämistä tehtaillaan Suomessa ja Yhdysvalloissa pyrkien näin hajauttamaan tuotantoaan maantieteellisesti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Rekisteröinti: Lokakuussa rekisteröitiin selvästi vähemmän henkilöautoja kuin vuosi sitten

Kuva: CvB

Lokakuussa rekisteröitiin 6 195 uutta henkilöautoa, mikä on 6,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 69 117, joka jää 19,0 prosenttia viime vuoden vastaavan ajankohdan lukemista.

Rekisteröintejä ovat jo pidempään jarruttaneet komponenttipula ja logistiikan pullonkaulat.

Uusia pakettiautoja rekisteröitiin lokakuussa 933, joka on 1,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 9 185, joka on 16,8 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lokakuussa ensirekisteröitiin 310 kuorma-autoa, mikä on 9,2 prosenttia enemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat tammi-lokakuun aikana jääneet 7,5 prosenttia viime vuoden vastaavan ajankohdan lukemista. Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 2 042, joka on 0,8 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benzin tulos parani selvästi 3. vuosineljänneksellä

Kuva: Matti Sulanto

Mercedes-Benz Groupin liikevaihto heinä-syyskuun välillä oli 37,7 miljardia euroa (+ 19 %) ja tulos 4 miljardia euroa (+ 104 %). Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 83 prosenttia 5,2 miljardiin euroon verrattuna samaan vuosineljännekseen vuonna 2021.

Mercedes-Benz Carsin osuus liikevaihdosta oli 28,2 miljardia ja kasvoi 26 prosenttia. Vans-pakettiautodivisioona teki 4,3 miljardin liikevaihdon (+ 22 %). Koko ryhmän osakekohtainen tulos kasvoi 110 prosenttia 3,66 euroon/osake.

Hyvä tuloksen takana on määrätietoisesti edistynyt sähköistymisstrategia. Erityisesti premium-luokan sähköautojen kysyntä voimistui huolimatta autoalaa vaivaavasta puolijohdepulasta ja logistiikan pullonkauloista.

Mercedes-Benz jatkoi myös käyttämiensä energialähteiden monipuolistamista vähentämällä riippuvuutta maakaasusta ja lisäämällä uusiutuvien energialähteiden osuutta tuotannossa.

Yhtiö suunnittelee muun muassa 100 MW:n tehoisen tuulivoimapuiston rakentamista Papenburgin testiratansa yhteyteen Pohjois-Saksassa. Valmistuttuaan puisto tuottaa yli 15 prosenttia yhtiön käyttämästä sähköstä Saksassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuljettaja menehtyi kuorma-auton ulosajossa Liperissä varhain aamulla

Kuva: CvB.

Pohjoiskarjalainen noin 60-vuotias mies menehtyi ulosajossa noin klo 5 aikaan aamulla Pohjois-Karjalan Liperissä Kaatamontiellä.

Poliisin alustavan tiedon mukaan kuljettaja oli menettänyt avolavakuorma-auton hallinnan paikoin jäisellä hiekkatiellä ja tämän seurauksena auto oli suistunut tieltä ulos päätyen lopulta kyljelleen ojaan. Autossa ei ollut muita matkustajia.

Poliisi ja onnettomuustutkintalautakunta selvittävät tapahtunutta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tässä ovat Vuoden Auto Suomessa 2023 -ehdokkaat!

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n järjestämä Vuoden Auto Suomessa -äänestys starttaa 1. marraskuuta nyt julkaistun virallisen ehdokaslistan myötä yhdeksännen kerran. Ensimmäisellä kierroksella on tänä vuonna 30 merkittävää uutuutta, joista kolmasosa on sähköautoja.

Tänä vuonna Vuoden Auto Suomessa -kilpailussa on upea kattaus automaailman uutuuksia. Päätöstä ei suinkaan helpota se, että ehdokkaiden hintahaitari ulottuu alle 20 000 eurosta hurjaan yli 300 000 euroon. Välille mahtuu paljon merkittäviä uusia automalleja, jotka tulevat näkymään liikenteessä ja Suomen rekisteröintitilaston kärkipaikoilla.

Kuva: Jari Kohonen.

Hämmästyttävää kyllä sähköautojen osuus on tänä vuonna viime vuotta pienempi. Kun vuonna 2021 sähköautoja oli yli puolet, tänä vuonna niitä on kolmasosa. Tosin kolme ehdokasta tulee vähän myöhemmin myyntiin myös sähkömoottorilla varustettuna, mikä nostaa sähköautojen osuuden melkein puoleen.

Katso tästä aikaisemmat Vuoden Auto Suomessa -jutut.

Sähköiset voimalinjat ovat kuitenkin vahvoilla, sillä yhdeksän ehdokkaista on saatavissa lataushybridinä ja neljä on hybridejä. Pelkästään polttomoottorilla myytävien ehdokkaiden määrä on tänä vuonna tuplaantunut viime vuoden kahdesta neljään.

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n kattavasti Suomea edustavat noin sata jäsentä valitsevat nyt kuusi omasta mielestään vuoden merkittävintä uutuutta. Ennen ensimmäisen kierroksen äänestystä kaikki 30 ehdokasta ovat tuomariston koeajettavina Nummelan lentokentällä järjestettävässä tilaisuudessa.

Tärkeimpänä valintaperusteena pidetään rahalle saatavaa vastinetta, jonka jokainen tuomarina toimiva jäsen määrittää oman näkemyksensä mukaan. Sen lisäksi valintaan vaikuttavat myös auton muut ominaisuudet, kuten ajettavuus, mukavuus, tilat, edistykselliset tekniset ratkaisut ja ympäristön huomioon ottaminen.

Vuoden Auto Suomessa 2023 valitaan kuuden toiselle kierrokselle päässeen ehdokkaan joukosta. Jatkoon valitut finalistit julkistetaan 9. marraskuuta, jolloin alkaa toinen äänestyskierros.

Vuoden Auto Suomessa 2023 -äänestyksen tulos paljastetaan torstaina 16.12. kello 18 Tampere-talolla alkavassa Auto- ja Liikennegaalassa.

Vuoden Auto Suomessa 2023 -ehdokkaat

  • Alfa Romeo Tonale
  • BMW i4
  • BMW 2-sarjan Active Tourer
  • Citroën C5 X
  • Cupra Born
  • Dacia Jogger
  • DS 4
  • DS 9
  • Honda HR-V
  • Honda Civic
  • Kia Niro
  • Kia Sportage
  • Land Rover Range Rover / Land Rover Range Rover Sport
  • Lexus NX
  • Maxus Euniq 6 SUV
  • Mazda CX-60
  • Mercedes-Benz EQE
  • Nissan Ariya
  • Nissan X-Trail
  • Opel Astra
  • Renault Megane E-Tech Electric
  • Škoda Fabia
  • Subaru Solterra / Toyota bZ4X
  • Toyota Aygo X
  • Toyota Corolla Cross
  • Volkswagen ID.5
  • Volkswagen ID. Buzz
  • Volkswagen Multivan
  • Volkswagen Taigo
  • Volvo C40

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän kuva: Bensakortilla sai myös bensaa!

Kuva: CvB.

Nykyään melkein kaikilla ihmisillä on jonkinlainen pankki- tai luottokortti lompakossaan. Toista se oli ennen vanhaan.

Vielä 1980-luvulla ehkä yleisimpiä kortteja oli niin sanotut huoltamoketjujen ”bensakortit”.

Bensakortit olivat sikäli hyviä vaihtoehtoja huoltamoketjujen kannalta, että niiden avulla sitoutettiin asiakas hyvin tehokkaasti yhteen huoltamoketjuun.

Alun perin bensakortit kelpasivat vain huoltamoilla, mutta 1980-luvun lopussa Union-ketjulla oli jo paljon monipuolisempi bensakortti.

Unionin bensakortilla pystyi maksamaan muun muassa Siljan laivamatkan, Aviksen vuokra-auton, majoituksen Rantasipi-hotellissa, Tapiolan matkavakuutuksen, ruuat ja juomat Rantasipi-hotellissa ja Finnjet-matkan. Bensakortti toimi myös Neuvostoliitossa!

Lisäksi Unionin bensakortti kelpasi Ruotsissa BP-, Texaco- ja OK-asemilla, Norjassa Texaco-asemilla, Tanskassa Q8-, BP-, Texaco- ja Bonusasemilla.

Mainoksen mukaan bensakortilla sai myös bensaa.

”Union-kortti kelpaa 15.5. alkaen myös kaikilla Kesoil-asemilla. Nyt voit tankata yli 700 asemalla – yhdellä kortilla!”

Unionin kortista oli tarjolla kolme eri versiota: maksukortti, luottokortti ja luotollinen kortti.

Mainos oli Tuulilasissa 5/1989.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kaksi maksutapaa selvästi yleisimmät autokaupassa

Kuva: Pixabay.

Autotodayn sivuilla on ollut jonkin aikaa kysely autokaupan maksutavoista.

Kun kyselyyn on vastannut yli 460 lukijaa on kaksi maksutapaa selvästi suosituimpia.

Peräti 57 prosenttia autonostajista ilmoittaa maksavansa auton kokonaan autokaupan yhteydessä, eli käteisellä.

Toiseksi suosituin maksutapa on autoliikkeen osamaksu. Peräti 21 prosenttia vastaajista ilmoittaa maksavansa auton näin.

Vain 8 prosenttia vastaajista käyttää auton ostoon pankkilainaa ja viisi prosenttia käyttää yksityisleasingiä.

Kyselyyn voi vastata myös tässä, ellei kysely näy sivustolla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

LVM pitää taksiliikenteen digitalisaation kehittämistä ja tiedon hyödyntämistä erittäin tärkeänä!

Arkistokuva. Kuva: Taksiliitto.

Verohallinnon toteuttama taksialan tehovalvonta on nostanut keskusteluun taksialan toimintaan liittyviä haasteita ja lainsäädännön kehitysmahdollisuuksia.

Verohallinto toivoo tiedotteessaan 26.10.2022 lakimuutosta, joka mahdollistaisi taksamittaritiedon paremman seurannan. Myös Taksiliitto on nostanut esiin tarvetta takseista kerättävän tiedon parempaan hyödyntämiseen.

Taksisääntely uudistettiin liikennepalvelulailla, joka tuli pääosin voimaan 1.7.2018. Taksialan sääntelyä kiristettiin vuonna 2021 voimaan tulleilla lakimuutoksilla. Ne valmisteltiin hyvässä ja laajassa yhteistyössä sidosryhmien ja muiden viranomaisten kanssa.

Lakimuutoksilla tarkennettiin taksinkuljettajakokeen sisältöä, täsmennettiin taksiyritysten ja välityskeskusten velvollisuutta toimittaa viranomaisille hintatietoja, edellytettiin yritystunnuksen olemassaoloa ja yrittäjäkurssin suorittamista sekä säädettiin taksivalaisin pakolliseksi.

Liikenne- ja viestintäministeriö pitää taksiliikenteen digitalisaation kehittämistä ja tiedon hyödyntämistä erittäin tärkeänä ja lainvalmistelussa tähän on aktiivisesti etsitty ratkaisuja.

Korjaussarjassa taksamittareiden osalta asetettiin velvoitteeksi, että taksiajoneuvossa on käytettävä matkan tiedot keräävää taksamittaria, jos matkan hinta ei ole kiinteä ja kiinteähintaisissa kyydeissä muuta laitetta, joka luotettavasti kerää erikseen määritellyt tiedot jokaisesta taksimatkasta sähköisessä muodossa.

Säännöksillä selvennettiin taksamittarin ja muun laitteen vaatimuksia, taksamittarin käyttövelvoitetta ja taksimatkoista verovalvontaa varten kerättäviä tietoja. Muutoksilla parannettiin verovalvontaa ja harmaan talouden torjuntaa myös varmistamalla, että laitteilla kerätään tiedot, joita Verohallinto tarvitsee.

Tiedonvaihto tehokkaammaksi

Yritysten ja viranomaisten välistä tiedonvaihtoa voisi jatkossa tehostaa esimerkiksi muodostamalla yhteisiä avoimia rajapintoja, jotta kerättävää tietoa voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.

Tämä on ollut liikenne- ja viestintäministeriön ja muiden viranomaisten pidemmän aikavälin tavoitteena. Tällainen automaattisempi ja avoimempi tiedonvaihto edellyttää monia käytännön toimenpiteitä ja uusia tiedonvaihtojärjestelmiä sekä valtionhallinnon toimijoissa että yrityksissä.

Liikennepalvelulain viimeisimmällä muutoskierroksella tähän ei vielä löydetty sellaisia toteutusmalleja, joita keskeiset toimijat olisivat olleet korjaussarjan aikataulussa valmiita kehittämään ja resursoimaan.

Luet tästä muita juttuja taksilaista.

Suomesta halutaan tehdä digitalouden kansainvälinen edelläkävijä ja kilpailukykyisin toimintaympäristö vuoteen 2030 mennessä.

Taksiliikenteen digitalisaation kehittäminen tukisi osaltaan siirtymistä tulevaisuudessa laajemmin esimerkiksi sähköisiin kuitteihin, jotka ovat keskeinen osa reaaliaikatalouden digitalisoitua talousjärjestelmää.

Liikennepalvelulain vaikutuksista on parhaillaan valmisteilla jälkiarviointi, joka valmistuu syksyn aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //