Koti Blogi Sivu 856

F1: Maria Veitola tänään yökylässä Bottaksen luona Monacossa

Kuva: MTV3.

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa Veitola käy tänään F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen luona Monacossa.

Päivien aikana Maria pääsee tutustumaan hänelle tuntemattomaan formula maailmaan, kun he pohtivat yhdessä lajin eettisyyttä, vaaroja ja sen antamaa taloudellista vapautta. Mika Häkkinen vierailee videopuhelun välityksellä ja Maria pääsee myös tapaaman Valtterin kumppanin Tiffany Cromwellin.

Ohjelma tulee MTV3-kanavalla kello 21.00.

F1: Tältä näyttää Bottaksen tämän kauden F1-auto

Valtteri Bottas sai käyttöönsä Alfa Romeon huippumallin

F1: Nyt se on virallista — Valtteri Bottas siirtyy Alfa Romeolle monivuotisella sopimuksella

Käytettyjen autojen kaupoilla paikkakunta, ikä ja sukupuoli merkitsee

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Netwheelsin datan mukaan käytettyjä autoja myydään eniten Helsingissä. Muut yli 20 000 käytettyä autoa myyvät paikkakunnat ovat Oulu, Vantaa, Tampere ja Espoo.

Käytettyjen autojen markkinan lasku viime vuonna on vaikuttanut näihin paikkakuntiin vähän eri tavoin. Helsingissä myynti laski kaikkien eniten eli 14 %. Muualla lasku oli maltillisempaa: Oulussa 2 %, Vantaalla 6 %, Tampereella 7 % ja Espoossa 8 %.

Myös auton ostajien iällä on merkitystä. Yli 60-vuotiaat autojen haltijat ostivat viime vuonna autoja 9 % vähemmän kuin vuonna 2021. Nuoret eli 18-29 vuotiaat taas ostivat autoja 14 % vähemmän kuin vuonna 2021.

Auton omistussuhteellakin on iso merkitys siinä, miten paljon käytettyjen autojen myynti on laskenut. Yksityisomistuksessa olevien autojen myyntimäärä laski viime vuonna 12 %, mutta yritysomistuksessa olevien autojen myyntimäärä laski vain 4 %.

Yksityisomistuksessa olevien autojen myynti on ollut laskevaa jo kahden vuoden ajan, mutta autoliikkeiden myynti oli vielä vuonna 2021 vuoteen 2020 verrattuna kasvussa. Ennen vuotta 2020 autoja myytiin tasaisesti sekä yksityishenkilöiden että autoliikkeiden kautta.

Haltijoista 67 % oli vuonna 2022 miehiä, 25 % naisia ja 8,5 % yrityksiä.

Hurja kasvu käytettyjen sähköautojen myynnissä

Katso tästä J. Rinta-Joupin tammikuun suosituimmat käytetyt autot

Käytettyjen autojen kauppa piristyi tammikuussa

Raju törmäys moottoritien levähdysalueella — kyydissä kaksi koiraa!

Kuva: CvB.

Poliisi sai keskiviikkona iltapäivällä ilmoituksen moottoritiellä Hattulassa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.

Paikalla selvisi, että henkilöauto oli törmännyt kovalla vauhdilla Kappakallion levähdysalueelle pysäköidyn ajoneuvoyhdistelmän perävaunuun. Törmäyksen jälkeen auto oli jatkanut matkaa törmäten vielä valotolppaan sekä kiveen ja päätyen lopulta katolleen.

Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies kuljetettiin tapahtumapaikalta sairaalaan tarkastettavaksi.

Auton kyydissä oli kaksi koiraa, joista toinen pääsi onnettomuuden seurauksena karkuun ja jäi auton töytäisemäksi moottoritiellä. Molemmat koirat toimitettiin eläinsairaalaan hoidettavaksi.

Autoa kuljettanut mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat ja lisäksi hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Volkswagen nopeuttaa ID.4- ja ID.5-mallien saatavuutta uusien varustelutasojen avulla

Volkswagen ID.4 GTX ja ID.5 GTX. Kuva: Volkswagen.

Volkswagen ID.4 ja ID.5 -mallien uusi mallistostrategia helpottaa auton ostamista entisestään. Varustelutasojen uudistumisen lisäksi täyssähköauton hankintaa sujuvoitetaan ja kokonaiskustannusten ennakoimista helpotetaan sisällyttämällä mm. lataussähköt auton hintaan.

Tästä esimerkkinä nyt voimassa oleva ja rajoitettua erää koskeva Volkswagen ID.5 -mallien K-Lataus-kampanja, jossa uuden auton ostaja saa ladata autoa veloituksetta 4 950 kWh verran (vastaa jopa 30 000 km 16,5 kWh/100 km kulutuksella).

Suomen Volkswagen-mallistossa on jatkossa ID.4 ja ID.5 -mallien osalta kolme uutta varustelutasoa: Business, Business Plus ja Business Max.

Uusi hinta alkaen -varustetaso on nyt Business, joka on aikaisempaa perusvarustelutasoa kattavammin varusteltu.

Business-varustelutason tärkeimpiä varusteita ovat mm. mukautuva vakionopeussäädin, avaimeton lukitus sekä peruutuskamera.

Keskimmäinen varustelutaso Business Plus tuo lisää mm. sähkötoimisen takaluukun, ympäristön tarkkailujärjestelmän, Travel Assistin sekä muita kuljettajaa avustavia järjestelmiä.

Malliston huipulla oleva Business Max on puolestaan erittäin kattavasti varusteltu sisältäen mm. sähkösäätöiset ErgoActive-istuimet edessä muistitoiminnoin sekä IQ.Light-led-matriisiajovalot.

Kaikista varusteluversioista on poistettu Park Assist Plus sekä kahdesta ylemmästä varustelutasosta Travel Assistin parviälytoiminto, jotka tällä hetkellä pidentävät toimitusaikaa.

– Toimitustilanteessa on näkyvissä parannusta ja me teemme kaikkemme, jotta suomalaiset asiakkaamme saavat autonsa mahdollisimman nopeasti. Auton valintaan vaikuttavat niin polttoaineen kuin sähkön hinta, mutta myös autoon valittavat varusteet. Meillä on uusia autoja heti valmiina toimitukseen ja varustelutasojen uudistus lyhentää edelleen täyssähköautojen toimitusaikoja, jotka tällä hetkellä liikkuvat 3-8 kuukauden välillä, kertoo K-Auton Volkswagen-henkilöautoista vastaava johtaja Tommi Iiskonmäki.

Volkswagen jatkaa täyssähköautojen markkinajohtajana – täyssähköauton edulliset käyttökustannukset

Volkswagen jatkaa täyssähköautojen markkinajohtajana myös tammikuussa 2023. Tammikuun aikana Volkswagenin täyssähköautoja rekisteröitiin 304 kappaletta, markkinaosuuden ollessa 16,3 %. Suosituimpana Volkswagen-täyssähköautomallina jatkaa ID.4 tammikuun 174 rekisteröinnillä (osuus 57,2 %).

Täyssähköautojen toimintamatkat ovat kasvaneet viime vuosina ja useimmille nykyinen toimintamatka riittää hyvin päivittäisiin ajoihin. Täyssähköauto on myös vastuullinen vaihtoehto.

Täyssähköautolla paikalliset hiilidioksidipäästöt ovat 0 g/km ja esimerkiksi K-Lataus-asemilla sähkö on tuotettu 100 % uusiutuvalla energialla.

Sähkö on käyttövoimista edelleen edullisin, ja jos autoa on mahdollista ladata myös kotona, yösähkön käyttö pienentää kustannuksia entisestään. Volkswagenilla voi helposti vertailla täyssähköauton ja polttomoottoriauton tai oman auton käyttökustannuksia käyttövoimalaskurilla: Kustannuslaskuri

Volkswagen ID.4 ja ID.5 -mallien hinnastot ja lisävarustehinnastot:
https://bit.ly/VolkswagenID4_HinnastojaLisavarustehinnasto
https://bit.ly/VolkswagenID5_HinnastojaLisavarustehinnasto

Lähde:dun&bradstreet

Autotoday testasi: Volkswagen ID. Buzz — markkinoiden trendikkäin sähköauto!

Volkswagenin suosituin malli vuonna 2022 oli Golf

Maailman suurimmassa sähköautotestissä laitettiin sähköautot järjestykseen toimintamatkan mukaan

 

Vuonna 2022 selvästi aikaisempaa vähemmän kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 tapahtui 188 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Tutkittujen onnettomuuksien määrä jäi ensi kertaa alle kahdensadan 2000-luvulla. Tätä ennen alhaisin onnettomuusmäärä oli 211 onnettomuutta vuonna 2017.

Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan tieliikenneonnettomuuksissa kuoli viime vuonna yhteensä 204 henkeä. Moottoriajoneuvoissa olleita henkilöitä menehtyi 167, jalankulkijoita 18 ja polkupyöräilijöitä 19. Kahdessa pyöräilyonnettomuutena käsitellyssä onnettomuudessa kuoli kevyen sähköajoneuvon kuljettaja. Ennakkotiedoilla tarkoitetaan tutkijalautakuntien välittömästi onnettomuuspaikkatutkinnan jälkeen ilmoittamia ennakkotietoja.

− Vaikka kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui viime vuonna tavanomaista vähemmän, olemme vielä kaukana nollavisiosta eli siitä, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai vammautua vakavasti liikenteessä. Yksittäisen vuoden tilastojen perusteella ei voida tehdä vielä merkittäviä päätelmiä liikenneturvallisuustilanteen kehityksestä. Meillä on tuore, yhdessä valmisteltu liikenneturvallisuusstrategia, ja työtä onnettomuuksien vähentämiseksi on jatkettava sen toimenpideohjelman mukaisesti, painottaa OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.

Vuonna 2022 eniten vähenivät moottoriajoneuvojen yksittäisonnettomuudet. Yksittäisonnettomuudella tarkoitetaan sitä, että onnettomuudessa ei ole ollut kuin yksi osapuoli. Tyypillisimmin moottoriajoneuvon yksittäisonnettomuudessa on kyse tieltä suistumisesta.

Suistumisonnettomuuksia tapahtui yhteensä 58, joka on 18 vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Suistumisonnettomuuksien määrän vähentyminen nosti poikkeuksellisesti kohtaamisonnettomuudet, eli vastakkaisiin ajosuuntiin ajaneiden ajoneuvojen törmäykset, viime vuoden yleisimmäksi onnettomuustyypiksi. Kohtaamisonnettomuuksia tapahtui 62.

− Aiempina vuosina noin joka neljäs suistumisonnettomuus on johtunut kuljettajan sairauskohtauksesta. Onkin mahdollista, että sairauskohtausonnettomuuksien väheneminen selittäisi suistumisonnettomuuksien vähenemisen viime vuonna. Sairauskohtausten mahdolliseen vähenemiseen viittaa iäkkäiden kuljettajien suistumisonnettomuuksien väheneminen, sillä iäkkäät kuljettajat saavat eniten sairauskohtauksia. Vuoden 2022 kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien tutkinta on kuitenkin yhä kesken, joten onnettomuuksien taustatiedot, kuten mahdolliset sairauskohtaukset, eivät ole vielä tiedossa. Vasta tutkintojen valmistuessa nähdään, ovatko sairauskohtauksesta johtuneet onnettomuudet todella vähentyneet, OTIn erityisasiantuntija Salla Salenius selittää.

Yli 64-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamat onnettomuudet ovat vähentyneet jo useamman vuoden ajan, vuonna 2022 heidän aiheuttamiaan onnettomuuksia tapahtui 39. Onnettomuusmäärät vähenivät viime vuonna kaikissa ikäryhmissä, paitsi 21–24-vuotiailla kuljettajilla, jotka aiheuttivat 16 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, mikä on kuusi enemmän kuin edeltävänä vuonna.

OTI-ennakkoraportin 2022 liitteessä alueelliset onnettomuusluvut

Edellisvuoteen verrattuna kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet lisääntyivät vuonna 2022 eniten Etelä-Savossa, jossa tapahtui 12 kuolonkolaria, kaikkiaan kahdeksan onnettomuutta enemmän kuin edellisvuonna. Määrällisesti eniten onnettomuuksia tapahtui Uudenmaan ja Helsingin alueella, yhteensä 38, vaikka onnettomuuksia tapahtuikin tällä alueella 11 vähemmän kuin edeltävänä vuonna.

– Yhden vuoden aluekohtaiset luvut ovat tilastollisesti pieniä, joten satunnaisvaihtelulla on niissä suuri osuus. Siksi yhden vuoden luvuista ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä alueen liikenneturvallisuustilanteesta, Salenius muistuttaa.

OTI-ennakkoraportti 2022 (pdf)

Ennakkoraportin liite alueellisista luvuista tutkijalautakunnittain (pdf)

Erot OTIn ja Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilastoinnissa

  • OTIn tilastoissa näkyvät pääsääntöisesti onnettomuudet, joissa kuolema tapahtuu kolmen päivän kuluessa onnettomuudesta. Tilastokeskuksen tilastoissa liikennekuolemaksi lasketaan menehtyminen 30 vuorokauden kuluessa onnettomuudesta.
  • OTIn ennakkotiedoissa sairauskohtaukseen kuolleet sisältyvät lukuihin, mutta Tilastokeskuksella eivät.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Hurja kasvu käytettyjen sähköautojen myynnissä

Kuva: CvB.

Käytettyjen autojen kokonaismyynti oli viime vuonna alavireinen. 02 Rekkarin yhteistyökumppanin Netwheelsin datan mukaan markkinan lasku ei vaikuttanut kaikkiin käyttövoimiin kuitenkaan samalla tavalla.

Eniten kärsi dieselautojen myynti. Se laski vuoteen 2021 verrattuna 15 %. Lasku edellisvuoteen verrattuna oli merkittävä, sillä käytettyjä dieselautoja myytiin vielä vuonna 2021 prosentin enemmän kuin vuonna 2020.

Käytettyjen bensiiniautojen myynti sen sijaan oli jo vuonna 2021 laskussa. Niitä myytiin silloin 6 % vähemmän verrattuna vuoteen 2020. Lasku jatkoi kasvuaan viime vuonna, ja käytettyjä bensiiniautoja myytiin viime vuonna 13 % vähemmän kuin vuonna 2021.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Käytettyjen sähköautojen ja bensiinihybridien myynti puolestaan jatkoi reipasta kasvuaan viime vuonna. Sähköautoja myytiin vuonna 2021 vuoteen 2020 verrattuna 194 % enemmän ja vuonna 2022 vuoteen 2021 verrattuna 125 % enemmän. Bensiinihybridejä myytiin vuonna 2021 vuoteen 2020 verrattuna 69 % ja vuonna 2022 vuoteen 2021 verrattuna 25 %.

7,2 % kaikista käytettyinä myydyistä autoista on sähköautoja tai bensiinihybridejä, joten niiden osuus kokonaisuudesta on vielä pieni.

 

Kuluttajien halukkuus ostaa autoja on laskenut merkittävästi

Käytettyjen dieselautojen myynti jatkuu sitkeästi korkealla

Rekisteröinti: Näin tammikuussa rekisteröitiin uusia sähköhenkilöautoja!

 

Autotoday 15 vuotta sitten: Henkilöautot täyttivät itäviennin maanteillä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Kyllä 15 vuotta sitten maantieliikenne Venäjälle oli aivan eri lukemissa kuin tänä päivänä. Esimerkiksi Suomen kautta vietiin 2007 yli 679 000 henkilöautoa Venäjälle.

Henkilöautot täyttivät itäviennin maanteillä

Maantietransito Venäjälle kasvoi neljänneksellä vuonna 2007 ja kohosi 3,7 miljoonaan tonniin. Transitokuljetusten tonnimäärää kasvattivat erityisesti henkilöautot, joita kuljetettiin Suomen kautta Venäjälle yli miljoona tonnia, kertoo tullihallitus.

Tullihallituksen mukaan transitotavaran kuljetukset Vaalimaan kautta lisääntyivät 14 prosenttia, Vaalimaan kautta kuljetettiin yli kaksi miljoonaa transitotavaratonnia vuonna 2007. Nuijamaan kohdalla kasvu oli 23 prosenttia ja kuljetettu tavaramäärä kohosi 0,8 miljoonaan tonniin.

Kaikkein eniten kuljetukset lisääntyivät Imatralla, jossa kasvua oli 137 prosenttia. Imatran kautta kuljetettiin yli puoli miljoonaa tonnia transitotavaraa, josta 90 prosenttia oli henkilö- ja pakettiautoja. Yhteensä Venäjälle vietiin maanteitse Suomen kautta yli 679 000 autoa vuonna 2007.

Autokuljetusten osuus kaikista transitokuljetuksista oli vähän alle 40 prosenttia, jossa oli hieman kasvua verrattuna edellisvuoteen. Erot rajanylityspaikkojen välillä olivat kuitenkin huomattavia. Vaalimaan kautta kulkevista transitokuljetuksista alle viidennes oli autoja, kun taas Nuijamaalla autokuljetusten osuus oli neljännes.

Juttu oli Autotodayssa 8.2.2008.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

WRC: Sami Pajari käynnistää kautensa Ruotsissa

Kuva: Rallypixels.

Tälle kaudelle Rallin MM-sarjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle noussut Sami Pajari ja kartanlukija Enni Mälkönen avaavat kautensa torstaina alkavalla Ruotsin MM-rallilla.

Kilpailuun valmistavat testit ajettiin rallia edeltävänä viikonloppuna Ruotsissa, näin Toksport WRT -tiimi kuin kuljettajatkin saivat hyvää tuntumaa niin olosuhteista kuin uudesta Škoda Fabia RS Rally2-ajokista MM-sarjan ainoaan lumella ajettavaan kilpailuun.

Ruotsin osakilpailusta puhuttaessa monesti puhutaan jää- ja lumitilanteesta. Kuitenkaan siitä lähtien kun kilpailu viime vuonna ajettiin ensi kertaa Uumajan seutuvilla, ei olosuhteiden puolesta ole ollut syytä murehtia, vaan olosuhteet ovat jälleen tukevan talviset.

– Testeistä jäi hyvät fiilikset ja auto toimi upeasti. Lumitilanne on hyvä, sitä riittää. Penkat on kovia, vaikka välissä nyt käydäänkin suojasäällä niin näyttäisi pakkasta kisan ajalle, toivotaan että se ennuste myös pitää. Reitissä on mukavasti sekä uutta että viime vuodelta tuttua mukana. Tosi nopeatahan täällä on, niin isot kuin pienetkin tiet, joten vauhtia tulee olemaan melkoisesti, sanailee Pajari.

Alunperin suomalaiskaksikon oli tarkoitus avata kausi jo Monte Carlossa, mutta Pajarin sairastuttua aivan kilpailun kynnyksellä, jäi Monacosta tuomisiksi vain nuotitettu reitti.

Viivästyneen kauden aloituksen myötä voisi olettaa kilpailuvietin jo pirskahtelevan ulos kuorestaan.

– Kisakohtaisesti aina mennään latauksen osalta, ainahan se on kiva päästä kisaamaan ja onhan tässä ekstrana se että kyseessä on ainoa lumella ajettava kilpailu. Takavuosina kotimaassa talvikisoja kertyi enemmänkin, joten mukava on lumelle taas päästä.

– Tavoitteiden asettaminen on sikäli haastavaa, että luokassa on todella kova taso ja paljon kuljettajia. En halua asettaa mitään voittoa tai tiettyä sijoitusta tavoitteeksi, erot voivat olla hyvinkin pieniä ja sen myötä tosi hyvälläkin ajolla sijoitus voi olla vaikkapa viides. Tämän tason kalustosta kun ei itsellä ole vielä kilpailukokemusta lumella juurikaan niin saatetaan olla vähän takamatkalla moniin muihin, mutta ei anneta sen häiritä, opetellaan ja tehdään parhaamme, kertoo Pajari.

WRC: Sami Pajarille kamala pettymys Monte Carlossa!

WRC: Sami Pajarin kartanlukija on ensimmäinen rallin maailmanmestaruuden voittanut nainen!

Uusi Porsche Cayenne kävi läpi vaativat testit — yli neljä miljoonaa testikilometriä neljässä maanosassa

Kuva: Porsche.

Porsche valmistelee huolellisesti uutta Cayennea lanseeraukseen. Tätä ennen prototyypit ja esisarjan autot laitetaan haastaviin kestävyystesteihin, jotta malli täyttää Porschen korkeat laatustandardit.

Seuraten vuoden 2017 lanseerausta, Porsche on johdonmukaisesti kehittänyt kolmannen sukupolven Cayennea pitkäaikaisilla toimenpiteillä, jotka vaikuttavat niin auton voimalinjaan, alustaan, muotoiluun, varusteisiin kuin liitettävyyspalveluihin.

Kuva: Porsche.

– Tämä on yksi laajamittaisimmista malliuudistuksista Porschen historiassa, sanoo mallistosta vastaava johtaja Michael Schätzle.

Sen lisäksi että mallin voimalinjavalikoima järjestettiin uudelleen, Weissachissa sijaitsevan Porschen kehityskeskuksen insinöörit tekivät perustavan laatuisia muutoksia Cayennen alustaan. Tarkoituksena oli saavuttaa vielä laajempi skaala Porschelle tyypillisen maantieajon suorituskyvyn, pitkän matkan ajomukavuuden ja maasto-ominaisuuksien välillä.

Lopputuloksena uudistuneessa Cayennessa on mm. uusi, puoliaktiivinen alusta. Tämän lisäksi kuljettaja ja matkustajat voivat nauttia uudistuneesta ja kattavasti digitalisoidusta käyttöliittymästä ja toimintokonseptista, joista löytyy myös parannettuja liitettävyyspalveluita.

Kuva: Porsche.

Uudistuneen Porsche Cayennen HD Matrix LED -ajovalojen innovatiivinen valoteknologia parantaa sekä ajomukavuutta että turvallisuutta.

Jokainen malli testataan äärimmilleen ennen lanseerausta

Monien uusien teknologioiden mukaan tulo vaatii monitahoisen ja yksityiskohtaisen testauksen, jotta kaikki komponentit saadaan toimimaan hyvin.

– Laitamme uudistuvan Cayennen totaaliseen ja erittäin kattavaan testiohjelmaan, aivan kuin olisimme kehittäneet sen aivan alusta saakka, selventää testiohjelmasta vastaava johtaja Ralf Bosch.

Yhdessä yhä lisääntyvien, täsmällisten virtuaalisten simulaatioiden kanssa, Porschella tosielämän testaus on edelleen tärkeässä asemassa.

Viimeiset testit kertovat, onko malli valmis lanseerattavaksi. Auton täydellisen testauksen tarkoituksena on varmistaa kaikkien komponenttien ja järjestelmien käytön vakaus ja toimivuus, niin yksin kuin yhdessä – kaikissa käyttöolosuhteissa.

Kuva: Porsche.

Kestävyystestien aikana auton käyttöä simuloidaan rankoissa olosuhteissa, jollaisia asiakas harvoin itse kokee. Päivittäisissä olosuhteissa autolla ajetaan muutaman kuukauden aikana yli 200 000 testikilometriä, niin kaupunkiolosuhteissa, maantiellä kuin moottoritiellä.

Äärimmäisiä olosuhteita simuloidakseen, prototyyppiautot matkaavat ympäri maailmaa, tarkoituksena laittaa autojen laatu ja kestävyys testiin kaikilla mahdollisilla ilmastoalueilla.

Testejä eri olosuhteissa

Uuden Cayennen testejä tehtiin Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Testeissä ajettiin yhteensä yli neljä miljoonaa testikilometriä.

– Se mitä me vaadimme uudelta Cayennelta rankoissa maastotesteissä Espanjassa, hiekkadyyneillä Marokossa, tai erittäin dynaamisissa ajotilanteissa jääradalla Suomessa ja Nürburgringin Nordschleifen kilparadalla, on jotain, mitä emme odota kovinkaan monen asiakkaan joutuvan kokemaan, sanoo Cayennen prototyyppiautojen kokokoonpanosta ja testitiimistä vastaava Dirk Lersch.

Uusi Porsche Cayenne juhlii ensi-iltaansa tänä keväänä.

Porsche pistää vauhtia sähköistettyjen autojen kehitykseen

Porsche juhlii tänä vuonna menestystarinaansa

Sähköauto oli viime vuonna Porschen suosituin malli Suomessa

Raskaan liikenteen tarkastuksissa joka kolmannelta ajoneuvolta kilvet pois

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Torstaina 2.2. Itä-Uudenmaan poliisi tarkasti raskaan liikenteen ajoneuvoja jarrudynamometrin avulla yhteistyössä katsastusmiesten kanssa.

– Tarkastukseemme päätyi 15 ajoneuvoa, joista viidestä jouduimme ottamaan kilvet pois ajoneuvon epäkuntoisuuden vuoksi. Se on huolestuttavan iso prosenttiosuus, kertoo komisario Katri Lehti.

Lisäksi tarkastuksessa annettiin ajoneuvoille huomautuksia ajo- ja lepoajoista, piirtureista ja ajoneuvon kunnosta.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!