Etelä-Ranskan Paul Ricardin kilparadalla ajetussa Ferrari Challenge EM-sarjan toisessa osakilpailuviikonlopussa tamperelainen Luka Nurmi, 18, saavutti kilpailukauden kolmannen palkintokorokesijoituksen neljästä ajetusta osakilpailusta.
Kuusi viikkoa sitten Portugalissa hän juhli kahta hopeista palkintokorokesijoitusta ja nyt yhtä pronssista. Lisäksi kun hän keräsi neljänneksi korkeimmat pisteet Paul Ricardin toisesta osakilpailusta niin hallitseva Ferrari Challenge Maailmanmestari on sarjatilanteessa kolmannella sijalla kun ajamatta on vielä kahdeksan osakilpailua.
Silti sarjan ainoa suomalainen oli tulta ja tappuraa pettymyksellisen viikonlopun jälkeen.
– Sarjajohtaja Doriane Piniä lähdin hänen kotiradalleen haastamaan, mutta olin aivan aseeton niin hänelle kuin voitot ja hopeasijat ajaneille Adrian Sutilille sekä John Wartiquelle, Luka Nurmi kertoo.
Ensimmäisessä llähdössä Doriane Pin kaasutteli paalupaikalta kaikilta karkuun kunnes rengasrikko pakotti hänet tekemään varikkopysähdyksen.
Vastaavasti toisessa hän nousi 13. lähtöruudusta kolmanneksi ohittaen myös autonsa suorituskykyä valitelleen Luka Nurmen.
Kummankin kilpailun voittokamppailu käytiin entisen Formula-1 kuljettaja Adrian Sutilin ja vahvaa kilpailukautta ajavan belgialaisen John Wartiquen välillä.
Ferrari Challenge EM-sarjan kolmas osakilpailuviikonloppu ajetaan kesäkuun puolivälissä.
Ferrari Challenge Paul Ricard, Ranska, lauantai 14.5.2022: PRO-luokka, Top-5:
1. Adrian Sutil (GER), 15 kierrosta
2. John Wartique (BEL), +0,391s
3. Luka Nurmi (FIN), +9,433s
4. Doriane Pin (FRA), +2:16,245s
5. Max Mugelli (ITA), +1 kierros
Ferrari Challenge Paul Ricard, Ranska, sunnuntai 15.5.2022: PRO-luokka, Top-5:
1. John Wartique (BEL), 13 kierrosta
2. Adrian Sutil (GER), +0,597s
3. Doriane Pin (FRA), +7,173s
4. Luka Nurmi (FIN), +8,694s
5. Max Mugelli (ITA), +21,727s
Ferrari Challenge Europe 2022 sarjatilanne: 4/12 osakilpailua: PRO-luokka, Top-5:
1. Doriane Pin, Scuderia Niki – Iron Lynx, 57p
2. John Wartique, FML- D2P, 50p
3. Luka Nurmi, Formula Racing, 44p
4. Adrian Sutil, 28p
5. Max Mugelli, 13p
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //