Formulalupaus William Alatalo siirtyy Formula Renault 2.0 Eurocup -sarjaan

Kuortaneen Urheilulukiota käyvän ja Flying Finn Academyn A-maajoukkueeseen kuuluvan Ilmajokelaisen, William Alatalon, ura etenee nousujohteisesti.

Alatalo allekirjoitti sopimuksen joulukuun puolivälissä ja ajaa kaudella 2020 italialaisen JD Motorsport -tiimin väreissä Formula Renault 2.0 Eurocup -sarjan.

Alatalo ajoi kauden 2019 Italian Formula 4-sarjan saksalaisessa BWT Mücke Motorsport-tiimissä. Haastavasti alkaneeseen kauteen mahtui myös kaksi podium-sijoitusta ja 8. sija tasaisen sarjan loppupisteissä.

Katso tästä muita juttuja Willian Alatalosta.

Alatalon kilpailukausi huipentui marraskuun alussa FIA Motorsport Games -kilpailussa Roomassa, Italiassa.

Formula 4 Cupissa ajanut Alatalo teki nousujohteisen suorituksen kilpailuviikonloppuna. Aika-ajot toivat nuorelle vasta kymmenennen sijan, jonka jälkeen käydyssä karsintakilpailussa Alatalo onnistui nostamaan sijoituksensa viidenneksi, ennen sunnuntain lopullista finaalia. Finaalin kuivuva rata tarjosi paljon ohjelmaa ja maalilinjan Alatalo ylitti hienosti kolmantena.

– Kausi on aina mukava päättää podiumilla, vaikka eväät olisivat riittäneet kyllä korkeammallekin pallille Roomassa, Alatalo kertoo.

JD Motorsport on italialainen tiimi, joka on aloittanut toimintansa vuonna 1995. Pitkän historiansa aikana se on auttanut monia huippunimiä autourheilun huipulle. Kuluneella kaudella se sijoittui neljänneksi tiimien välisissä pisteissä Formula Renault 2.0 Eurocup -sarjassa.

Formula Renault 2.0. Eurocup -sarja pitää sisällään 10 kilpailuviikonloppua, joissa kaikissa on kaksi aika-ajoa ja kaksi kilpailu-lähtöä. Sarjan voittaja saavuttaa maineen ja kunnian lisäksi 18 Superlisenssi-pistettä sekä kutsun liittyä Renault Sport Academy-ohjelmaan.

Alustava kalenteri 2020

Viralliset testit

11.-12.3. Circuit Ricardo Tormo (Espanja)²

14.-15.3. Circuit de Barcelona-Catalunya (Espanja)²

31.3.-1.4. Circuit Paul Ricard (Ranska)

2020 kausi*

17.-19.4. Autodromo di Monza (Italia)¹

8.-10.5. Silverstone (Englanti) ¹

21.-24.5. Monaco

29.-31.5. Circuit Paul Ricard (Ranska)

26.-28.6. Zandvoort (Hollanti)¹

23.-25.7. Circuit de Spa-Francorchamps (Belgia)¹

4.-6.9. Nürburgring (Saksa)¹

25.-27.9. Hungaroring (Unkari)¹

9.-11.10. Circuit de Barcelona-Catalunya (Espanja)

13.-14.11. Yas Marina Circuit (Abu Dhabi)

¹ylimääräinen testipäivä

²vahvistetaan myöhemmin

*FIA vahvistaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here