Formula 3: Lappalainen kahdesti EM-pisteille Unkarissa

Konsta Lappalainen. Kuva: ACI Sport.

FIA:n Formula 3 Regional -luokan EM-sarjan suomalaisen KIC Motorsportin tulokastiimin suorituskyky oli jälleen kerran kohentunut edellisistä osakilpailuista.

Konsta Lappalainen ajoi kahdesti EM-pisteille ja hänen tallikaverinsa Ruotsin Isac Blomqvist kolme kertaa, sijoittuen sijoille 9-8-8. Viikonlopun kolmas osakilpailu päättyi suomalaiskuljettajan osalta moottoriongelmiin.

– Ihan hyvä viikonloppu meiltä. Aika-ajot ei ihan osunut nappiin. Varsinkin kakkosaika-ajossa jäimme ruutuun 11. Ensimmäisessäkin aika-ajossa paikkamme olisi ollut ruudussa 8 tai 9, mutta järjestäjän virheen vuoksi jouduin starttaamaan ensimmäiseen kilpailuun ruudusta 11, Lappalainen toteaa.

– Ekassa startissa en onnistunut lähdössä ja putosin yhden sijan. Kisan kestäessä sain noustua kaksi sijaa kymmenenneksi ja viimeiselle pistesijalle. Ekassa startissa meillä ei vain vauhti riittänyt.

– Toisessa kisassa vauhtimme oli parempaa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia pysyin hyvin letkan mukana, kun kisan keskivaiheella vauhtimme hieman putosi, mutta taas lopussa olimme nopeita. Nousin kaksi sijaa yhdeksänneksi, vaikka kisa oli lähinnä jonossa ajelua. Jäimme lähdön nopeimmalle yhdeksän sekunnin kymmenystä kierroksella, mutta neljännen sijan vauhti oli meiltä enää parin kymmenyksen päässä.

Hungaroringin kolmas EM-startti päättyi suomalaiskuljettajan kohdalla teknisen vian takia alkuunsa.

FIA F3 Regional -sarjan seuraavat EM-osakilpailut ajetaan jo viikon kuluttua Itävallan Red Bull Ringillä.

F3 Regional EM-sarja käsittää kaikkiaan kahdeksan kilpailuviikonloppua ja 24 kilpailustarttia. Sarja päättyy lokakuun 20. päivä Italian Monzaan.

FIA F3 Regional, Hungaroring, Unkari:

Lähtö 1:

1. Frederik Vesti (DEN) Prema Powerteam 32:18,439

9. Isac Blomqvist (SWE) KIC Motorsport + 17,179

10. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 28,140

Lähtö 2:

1. Frederik Vesti (DEN) Prema Powerteam 31:59,014

8. Isac Blomqvist (SWE) KIC Motorsport +18,661

9. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 20,804

Lähtö 3:

1. Frederik Vesti (DEN) Prema Powerteam 32:05,917

8. Isac Blomqvist (SWE) KIC Motorsport + 16,809

Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport – keskeytys

Pistetilanne kuljettajat 8/24 osakilpailua:

1. Frederik Vesti (DEN) 178

8. Isac Blomqvist (SWE) 37

11. Konsta Lappanen (FIN) 16

Pistetilanne tallit 8/24 osakilpailua:

1. Prema Powerteam (ITA) 329

5. KIC Motorsport (FIN) 53

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here