Suomalaistallille EM-hopeaa FIA F3 Regional ratasarjasta

Kilpailukaudella 2019 suomalainen KIC Motorsport debytoi F3 Regional Euroopanmestaruussarjassa ja kahdeksan osakilpailuviikonlopun jälkeen tuloksena oli tiimien sarjan viides ja kuljettajien sarjan 10. ja 11. sijat.

Nyt Suomen itsenäisyyspäivänä Italian Vallelungan radalle päättyneellä kilpailukaudella suomalaistiimi paransi tuloksia kun tiimin oululainen Patrik Pasma saavutti sarjan kuljettajien neljännen, espoolainen Konsta Lappalainen kuudennen ja virolainen Jüri Vips kahdeksannen sijan.

11 palkintokorokesijoitusta ja useat muut pistesijoitukset takasivat tiimien mestaruussarjan hopeamitalin matkaamiseen vuoden 2010 rata-autoilun GT3-luokan Suomenmestari Petri Lappalaisen omistaman ja Peter Flythströmin vetämän tiimin palkintokaappiin.

– Kun vihdoin elokuussa päästiin kisaamaan niin saimme todeta sarjan kovan tason kun italialainen Prema Powerteamin kuljettajat hallitsivat tapahtumia. Emme kuitenkaan luovuttaneet vaan kauden toisella puoliskolla määrätietoinen työ alkoi näkyä ja sen myötä yhteensä yhdessätoista osakilpailussa KIC Motorsportin kuljettaja juhli palkintokorokesijoitusta; Patrik Pasma nappasi neljä voittoa ja kaksi kakkossijaa, Jüri Vips kaksi voittoa ja yhden hopeasijan sekä Konsta Lappalainen yhden hopean ja yhden pronssin. Näin tiimien hopeasija oli täysin ansaittu, Petri Lappalainen kertoo.

– Koska kilpailukausi venyi loppusyksyyn niin sen myötä tänä vuonna ajettiin paljon sadekelin kisoja, jotka kuitenkin erinomaisesti sopivat kuljettajillemme. Käytännössä mitä vaativampi keli vallitsi radalla niin sitä parempi oli suorituskykymme. Siitä todisteena oli myös tämä Vallelungan päätös kun ensimmäisessä kilpailussa Pasma ja sarjan päätöksessä Lappalainen kellottivat nopeimmat kierrosajat. Erittäin tyytyväinen olen kaikkien tiimimme kuljettajien suorituksiin ja ennen kaikkea kilpailukauden aikana tapahtuneeseen kehittymiseen, Flythström jatkaa.

F3 Regional EM-sarjan voittajaksi kruunattiin brasilialainen Gianluca Petecof, jonka titteli ratkesi vasta kilpailukauden viimeisessä eli 23. kilpailussa kun tiimikaveri Arthur LeClerc sortui spinnaukseen ja jumiutui hiekoille.

F3 Regional Vallelunga #1, lauantai 5.12.2020:
1. Dennis Hauger, Van Amersfoort Racing, 19 kierrosta
2. Patrik Pasma, KIC Motorsport, +2,364s
3. Oliver Rasmussen, Prema Powerteam, +6,732s
4. Gianluca Petecof, Prema Powerteam, +7,243s
5. Konsta Lappalainen, KIC Motorsport, +11,986s

10. Nicola Marinangeli, KIC Motorsport, +1,06.228s

F3 Regional Vallelunga #2, sunnuntai 6.12.2020:
Peruutettiin rankkasateen takia.

F3 Regional Vallelunga #3, sunnuntai 6.12.2020:
1. Oliver Rasmussen, Prema Powerteam, 16 kierrosta
2. Dennis Hauger, Van Amersfoort Racing, +0,620s
3. Chovet Pierre Louis, Van Amersfoort Racing, +4,813s
4. Konsta Lappalainen, KIC Motorsport, +8,784s
5. Gianluca Petecof, Prema Powerteam, +9,890s
6. Patrik Pasma, KIC Motorsport, +2,364s

9. Nicola Marinangeli, KIC Motorsport, +44,737s

Formula Regional EM-sarjan kuljettajien epäviralliset loppupisteet 24/24 osakilpailua:
1. Gianluca Petecof, Prema Powerteam, 359p
2. Arthur Leclerc, Prema Powerteam, 343p
3. Oliver Rasmussen, Prema Powerteam, 343p
4. Patrik Pasma, KIC Motorsport, 290p
5. Chovet Pierre Louis, Van Amersfoort Racing, 244p
6. Konsta Lappalainen, KIC Motorsport, 145p
7. Dennis Hauger, Van Amersfoort Racing, 109p
8. Jüri Vips, KIC Motorsport, 81p
9. Jamie Laura Chadwick, Prema Powerteam, 81p
10. Henrion Gillian, Gillian Track Events GTE, 79p
11. Alessandro Famularo, Van Amersfoort Racing BV, 73p
12. Emidio Pesce, DR Formula Curv Motorsport, 54p
14. Ian Rodriguez, DR Formula Curv, Motorsport, 45p
13. Andrea Cola, Monolite Racing, 26p
14. Matteo Nannini, Monolite Racing, 14p
15. Nico Gohler, KIC Motorsport, 14p
16. Nicola Marinangeli, KIC Motorsport, 9p

Formula Regional tiimien epäviralliset loppupisteet:
1. Prema Powerteam, 797p
2. KIC Motorsport, 424p
3. Van Amersfoort Racing BV, 374p
4. Gillian Track Events GTE, 69p
5. DR Formula by RP Motorsport, 48p
6. Monolite Racing, 40p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän