Perinteisesti sähköautot ovat olleet pääasiassa viiden hengen autoja, mutta nyt tarjolle on tullut myös isompia sähköautoja.
Kokeilimme Peugeotin e-Travelleria, joka on saatavana jopa 9-paikkaisena. Periaatteessa sama auto on tarjolla myös Citroënina ja Opelina. Myös Toyotan versio on ehkä tulollaan.
Peugeotin sisätilat ovat tilavuudeltaan ja toimivuudeltaan hyvät. Autoon kulku onnistuu helposti sekä toiselle että kolmannelle penkkiriville. Matkustamon penkit ovat siirrettävissä reilusti eteen- ja taaksepäin, joten tavaratilan kokoa voidaan tarvittaessa kasvattaa merkittävästi.

Kokeilussa olleessa autossa oli kaksi etuistuinta, mutta auton saa myös kolmen istuttavalla etupenkillä.
Koeajoautossa oli kattoikkuna, josta matkustamoon sai hyvän valaistuksen. Tosin tämän kesän helteillä aurinkosuojaverho piti pitää koko ajan paikallaan.
Hellesäässä helpotti myös se, että auton takatilassa oli erillinen ilmastointilaite, joka oli säädettävissä itsenäisesti.
Kuljettajan paikalla kaikki oli hyvin käden ulottuvilla ja säädöt sai helposti kohdilleen. Molemmat etupenkit olivat sähkösäätöisiä. Olipa etupenkeissä hierontatoimintokin, mikä tuntui hieman turhalta ylellisyydeltä.

Autosta on tarjolla eri pituuksia, mutta Suomeen tuodaan vain pisintä versiota (5,3 m). Myynnissä on kaksi versiota, Shuttle ja Allure. Molemmissa on suurempi 75 kWh:n akku, eli Suomeen ei tuoda 50 kWh:n akulla varustettua mallia. Versioiden hintaero on noin 10 000 euroa.
Shuttle on tarkoitettu enemmän ammattikäyttöön, ja Allure on perinteinen tila-auto.
Sähköä kuluu
Ison sähköauton ongelmia ovat tietysti paino ja suuri ilmanvastus. Nämä molemmat tyhjentävät akun melko nopeaan tahtiin.
Sähköisten henkilöautojen kulutus on yleensä 15 – 20 kWh/100 km, mutta e-Travellerin kulutus oli keskimäärin 25 – 30 kWh/100 km luokkaa. Valmistajan ilmoittama lukema on 27,2 kWh/100 km.

Autossa on kolme ajotilaa, Eco, Normal ja Power. Käytännössä ajoimme aina Eco-tilassa ja auto liikkui aivan riittävän kepeästi.
Autolla ajettiin moottoritielläkin pääsääntöisesti enintään 100 km/h, koska vauhdin pitäminen sadassakahdessakymmenessä tyhjentää akun todella ripeästi.
Autoa pyrittiin lataamaan myös ennakoivasti, eli varaustason ollessa noin 50 prosenttia yritettiin löytää pikalatauspiste. Aina se ei onnistunut, joko pikalatausta ei ollut tarjolla tai se oli varattu.
Kokemuksen perusteella on hyvin ymmärrettävää, ettei pienemmällä akulla olevaa mallia myydä Suomessa. Etenkin, kun talvella ajomatka lyhenee entisestään.

Sähkönkulutuksen osalta voidaan pitää asiallisena, että autolla ajetaan pääasiassa alueella, jossa latauspisteitä on melko tiheässä. Suomessa tällaista autoa on maahantuojan mukaan myös taksikäytössä, johon se saattaakin soveltua hyvin, jos latausjärjestelyt ovat kunnossa.
Auton luvattu ajomatka akulla on noin 330 km, mutta akun ollessa aivan täyteen ladattu mittari lupasi jopa enemmän. Tähän vaikuttaa tietysti ajotapa, eli säästeliäs ajotapa näkyy myös mittaristossa.

Mittaristossa oleva kulutusmittari on hyvin selkeä ja antaa käytännössä hyvää informaatiota. Mittarista näkee heti, jos auto lataa, esimerkiksi nopeuden hidastuessa. Näyttöön saa näkyviin kulloisenkin kulutuksen.
Käytännöllinen
Peugeot e-Traveller on isollekin porukalle hyvin käytännöllinen auto. Matkustamon molemmilla puolilla on sähkökäyttöiset liukuovet. Ne saa helposti auki ja kiinni nappia painamalla.
Katso tästä muita Peugeot-koeajoja.
Takaluukku on iso ja melko raskas käsitellä, mutta onneksi tarjolla on erikseen avattava takaluukun ikkuna. Se aukeaa kevyesti, ja sen kautta voi siirtää kevyempiä tavaroita tavaratilaan.

Kahdella etupenkillä varustettu malli on kätevä siinäkin mielessä, että etuistuimilta pääsee sisäkautta matkustamon puolelle. Tämä on kätevää esimerkiksi sadesäällä.
Matkustamon selkänojat saa säädettyä eri kallistuskulmiin tai kaadettua kokonaan eteen, jolloin tavaroille on enemmän tilaa.
Autossa on runsaasti erilaisia ja erikokoisia säilytyslokeroita. Kakkosrivin matkustajille on pienet pöydät etuistuinten selkänojissa. Samassa paikassa on mahdollista pitää tablettia tai kännykkää.
Takaovien ikkunoissa on verhot.
Mukava ajaa
Auto on periaatteessa pakettiauto, mutta nykyaikaisten pakettiautojen ajaminen on hyvin henkilöautomaista. Niin on Peugeotinkin kanssa.
Autossa istutaan korkealla ja näkyvyys on joka suuntaan hyvä, koska matkustamossa on ikkunat eikä väliseinää ohjaamoon ole, kuten pakettiautossa.

Autossa on vakiona värillinen tuulilasinäyttö ja avaimeton lukitus ja käynnistys.
Auton moottori on tietysti hyvin äänetön, mutta kovemmilla nopeuksilla auton rengasäänet ovat samalla tasolla kuin polttomoottoriautoissa. Hyvällä asfaltilla rengasäänet eivät kuitenkaan ole häiritseviä.
Auton vakionopeussäädin toimi hyvin ja sen avulla auton nopeus oli helppo pitää tasaisena.

Matkustamon penkkirivien siirto helpottaa merkittävästi matkustamon jalkatilojen käyttöä. Jos kakkosrivin penkin laittaa taka-asentoon, on matkustajilla todella ruhtinaallisesti jalkatilaa.
Autolla saa vetää 1000 kilon perävaunua.
Kenelle?
Auton lähtöhinta on runsaat 54 000 euroa (Shuttle), joten aivan joka perheen perheautoksi tätä ei ole suunniteltu. Auto sopinee erityisesti ammattikäyttöön, esimerkiksi taksiksi, jos lataus onnistuu riittävän helposti.

Tilaa autossa on yllin kyllin, mutta ongelmaksi muodostuu kova sähkön kulutus. Auto on kuitenkin tässä hintaluokassa yksi harvoista vaihtoehdoista.
Koeajoauton hinta oli 64 850 euroa.
Peugeot e-Traveller Allure 75 kWh
- Teho: 100 kW/136 hv
- Huippunopeus: 130 km/h
- Kiihtyvyys 0 – 100 km/h: 13,1 s
- Akku: 75 kWh
- Latausaika: 100 kW:n latauspisteessä 80 prosentin latausaste 45 minuutissa
- Toimintasäde: 330 km
- Henkilöluku: 1+7
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //







