Autotoday 10 vuotta sitten: "Autoliitto: Suojateiden liikennesäännöt pitäisi yhdenmukaistaa"

19.2.2018 17.25

          

Autotoday täytti viime viikolla 10 vuotta ja julkaisemme päivittäin kymmenen vuotta sitten julkaistun jutun.

Nyt kerroimme suojeteiden turvallisuudesta.

Autoliitto: Suojateiden liikennesäännöt pitäisi yhdenmukaistaa

Autoliitto selvitti yhdessä eurooppalaisten sisarjärjestöjensä kanssa suojateiden turvallisuutta yhteensä kymmenessä Euroopan maassa. Ensimmäistä kertaa tehty tutkimus kertoi eroista suojateitä koskevissa liikennesäännöissä maiden välillä.

Autoliiton mielestä jalankulkijoiden turvallisuutta voi parantaa yhdenmukaistamalla suojateitä koskevat liikennesäännöt ja lait ja vahvistamalla liikennekasvatustyötä. Tällä vältyttäisiin epäselvyyksiltä myös kotimaan ulkopuolella liikuttaessa.

Perusperiaate kaikissa tutkimukseen osallistuneissa maissa on se, että autoilijan täytyy varoa suojatien käyttäjää. Eroja on kuitenkin esimerkiksi suojatien merkinnöissä ja jalankulkijoita koskevissa säännöissä. Esimerkiksi Belgiassa jalankulkijaa koskevat samat säännöt ja vastuut riippumatta siitä, käyttääkö hän suojatietä tai ei.

Tutkimustulosten mukaan Norjassa, Italiassa ja Sveitsissä tapahtuu suojateillä enemmän kuolemaan johtavia onnettomuuksia kuin muissa tutkimuksessa mukana olleissa maissa. Suurin osa jalankulkijan kuolemaan johtavista liikenneonnettomuuksista tapahtuu kuitenkin suojateiden ulkopuolella. Suojatie on siis turvallisin tapa ylittää tie.

Suomessa kuolemaan johtavista liikenneonnettomuuksista 11,1 prosentissa uhrina oli jalankulkija. Näistä onnettomuuksista 3,2 prosenttia tapahtui suojateillä. Norjassa vastaava prosenttiluku on 7,6.

Tilastojen mukaan liikkuminen on turvallisinta jalankulkijoille Hollannissa.

Tutkimukseen osallistuivat Suomen lisäksi Espanja, Italia, Iso-Britannia, Itävalta, Saksa, Belgia, Sveitsi, Norja ja Hollanti. Tutkimuksessa käytettiin vuoden 2005 tilastotietoja.

Juttu julkaistiin 19.2.2008.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!