Sanna Kärkkäinen voitti Päitsin B-luokan

Kuva: Milla Vahtila.

Päitsin paras – ja myös koko maailman nopein – naisendurokuski Sanna Kärkkäinen ylsi lauantaina tavoitteeseensa eli B-luokan voittoon.

Näin hän on samalla taas yhden askeleen lähempänä haavettaan eli A-luokkaan nousua.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

A:han noustakseen hänen on ansaittava tarpeeksi ns. nousupisteitä, joita hän saa, kun pärjää B-luokan kilpailuissa.

– Nyt on tosi hyvä fiilis, eikä edes väsytä kauheasti. Aamupäivällä meno oli ensin vähän kankeaa, mutta päivä eteni nousujohteisesti. Pystyin luottamaan siihen, että jaksan vääntämään loppuun asti, eikä kuntoni petä, kun taas tuntui, että miehet alkoivat hyytyä iltaa kohden, Kärkkäinen kommentoi lauantai-iltana Vierumäellä, missä vietetään la-su -välinen yötauko.

Kärkkäinen tavoittelee luonnollisesti B-luokan voittoa myös sunnuntain SM-osakilpailussa.

Sunnuntaina myös nähdään, miten korkealle hänen vauhtinsa riittää Päitsin yleiskilpailussa.

Lauantaina jälkeen hänen sijoituksensa yleiskilpailussa on 24.

Pohjola johtaa yleiskilpailua

Eemil Pohjola johti Päitsin yleiskilpailua koko lauantain ja kiri johtoasemaansa illan mittaan lähes viiteen minuuttiin.

Toisena tulevalla Aleksi Jukolalla alkaa olla haasteellista yrittä enää sunnuntain aikana kiriä näin suurta eroa umpeen.

Kilpailu jatkuu sunnuntaina puoli yhdeksältä. Kuskit starttaavat Vierumäeltä kohti Helsinkiä ja Vantaan Vauhtikeskusta, missä ajetaan noin klo 15.30 Päitsin viimeinen eli 28. maastokoe.

Tämän jälkeen Vantaan Vauhtikeskuksen maaliriehassa kruunataan yleiskilpailun voittaja.

Vantaalla on luvassa koko perheelle sopivaa ohjelmaa klo 11 alkaen.

Lisätietoa Vantaan maalin tapahtumasta: https://www.paijanne-enduro.fi/yleiso/paitsin-maali-vantaan-vauhtikeskuksessa-17.3

Yleiskilpailun kärjen tilanne 16/28 maastokokeen jälkeen (epäviralliset tulokset)

1. Eemil Pohjola
2. Aleksi Jukola
3. Antti Hänninen
4. Eemil Helander
5. Mika Tamminen
6. Roni Kytönen
7. Henri Himmanen
8. Jonii Kaivolainen
9. Peetu Juupaluoma
10. Teemu Lehtimäki

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here