Päitsi: Ulkomaalaiset eivät pysy suomalaisten kyydissä!

17.3.2018 16.05

83. Päijänteen ympäriajo käynnistyi lauantaiaamuna Vierumäeltä aurinkoisissa ja kylmissä olosuhteissa.

Ennakkoon Päitsin mustaksi hevoseksi povattu Aleksi Jukola hallitsee yleiskilpailua kahdeksan erikoiskokeen jälkeen. Ulkomaalaiset MM-kuskit ovat tippuneet kauas kärjestä.

Suomalaiskuskit hallitsevat suvereenisti yleiskilpailua kahdeksan ensimmäisen maastokokeen jälkeen.

Aleksi Jukola johtaa, Eemil Pohjola on toisena ja Toni Eriksson kolmantena.

Ulkomaalaisista kovin vauhti on britti Steve Holcombella, joka on tässä vaiheessa 14.

Tänään edessä on vielä toiset kahdeksan maastokoetta, joista viimeiset ajetaan pimeässä. Runsas lumi yhdistettynä pimeänajoon on aiheuttanut ulkomaalaiskuskeille eniten painajaisia ennakkoon.

MM-sarjan promoottori Alain Blanchard kiittelee, että tänä vuonna saatiin mitä tilattiin: Päitsi juuri niillä olosuhteilla, jotka Päitsille ovat tyypilliset eli lunta ja pakkasta riittää.

Kilpailun johto vahvistaa, että kaikki on sujunut hyvin. Liikenteessä on paljon katsojia, ja yleisöä kehotetaan liikkumaan maltilla ja hyvässä yhteishengessä.

Yleiskilpailun kärjen tilanne 8/28 maastokokeen jälkeen (epäviralliset tulokset):

1 Jukola Aleksi 01:38:13,61
2 Pohjola Eemil 01:38:28,56
3 Eriksson Toni 01:3

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän