Kauden avauksessa ennen penkkaan ajautumista SM1-luokan voitossa pitkään kiinni ollut Jari Huttunen on mukana myös Kuopiossa. Vaikka kiuruvetisen tavoitteet ovatkin enemmän MM-sarjan puolella, olisi Kuopiossa hyvä saada kunnon tulos alle ennen Ruotsin MM-rallia.
– SM-sarjassa on todella kovia kilpailijoita ja laadukkaita kisoja. Viikonlopuksi lupailee pakkaskelejä, joten kunnon talviralli on taas tulossa. Rovaniemen vauhti tuntui hyvälle, joten muuta tavoitetta ei voi olla kuin kärkipaikka lauantai-iltana, Huttunen kertoo Facebook-sivullaan.
Luokan johdossa Savon sydämeen saapuu Teemu Asunmaa, joka taisteli konkari Juha Salon kanssa voitosta aina viimeisille metreille saakka. Reilun sekunnin päähän Asunmaasta jäänyt Salo sai Rovaniemellä hienon onnistumisen mutta nälkää riittää varmasti Kuopioonkin.
Tämänhetkisten tietojen mukaan Kuopiossa tullaan näkemään myös Skodan uuden Fabia RS Rally2 -auton Suomen debyytti. Eero Räikkösen luotsaama Printsport ilmoitti viikonloppuna, että Ruotsin MM-ralliin valmistautuva Saudi-Arabian Rakan Al-Rashed nähtäisiin huippuodotetun auton ohjaksissa. Myös Toni Gardemeisterin kipparoima TGS Worldwide on saamassa auton viivalle jo Kuopion SM-ralliin. Kyseistä yksilöä tulee käskyttämään sarjakärki Asunmaa.
Ison mielenkiinnon tarjoaa myös numerolla 11 starttaava kilpailupari Heikki Kovalainen – Janni Hussi. Kovalainen ajoi vielä Rovaniemellä Jari-Matti Latvalan vierestä tutun Miikka Anttilan kanssa mutta loppukauden kilpailuissa vierellä istuu siis radiojuontajanakin kunnostautunut Hussi.
Sunnuntaina Ylen Urheilustudiossa vieraillut autokunta odottaa jännityksellä ensimmäistä yhteistä ralliaan.
– Tottakai hiukan jännittää. Jännitti itse asiassa jo Tunturissa, vaikka kyydissä oli maailman kokenein kartanlukija. Mutta on sitten ainakin aistit hereillä, Kovalainen kertoi Ylen haastattelussa.
– Mua jännittää ihan hirveästi, on koko viikon jännittänyt. Olen katsellut Heikin ja Miikan incar-videoita Tunturista, tehnyt omia muistiinpanoja ja harjoitellut nuottia. Kovasti tässä on yritetty siis treenata, Hussi komppasi.
SM2-luokkaan lisää kovia nimiä
Kauden toisessa osakilpailussa myös SM2-luokan panokset kovenevat. Johdossa on Tunturin voittaja Benjamin Korhola, joka saa vastaansa kaksi uutta luokkadebytanttia. Viime vuonna SM-sarjassa debytoinut Jesse Kallio ja saman luokan hopeamitalisti Kristian Nieminen aloittavat kautensa Kuopiosta ja lyövät oman lusikkansa soppaan taistelussa kärkisijoituksista.
Nieminen ajoi viime vuoden loppupuolella ensimmäisten joukossa testiä Renaultin uudella Clio Rally3-autolla, joka olisi vasta toinen kyseisen luokituksen auto M-Sportin Puolan tehtaan rakentaman Ford Fiestan lisäksi.
Niemisen tavoin myös Kallio ajaa Kuopiossa ensimmäistä kertaa nelivetoautolla SM-sarjassa.
Henri Hokkala oli Tunturissa ainoa, joka pystyi Korhoselle panemaan kampoihin. Käynti penkassa pilasi kuitenkin Hokkalan mahdollisuudet taistella voitosta. Epäonnistuminen Rovaniemellä on varmasti nollattu ja tähtäimet asetettu Kuopion keskimmäiselle korokkeelle.
Pensas debytoi SM3-luokassa
Viime vuonna V1600-luokan Suomen mestaruuden näytöstyyliin voittanut Jere Pensas hyppää luokkaa ylemmäs ja aloittaa kautensa Kuopiosta allaan Rally4-luokan Fiesta. Vaikka kokemus autosta on vielä vähäinen, sopii kuitenkin olettaa, että laihialainen on lähellä kärkeä heti ensimetreistä saakka.
Justus Räikkönen puolestaan debytoi luokassa Rovaniemellä ja otti heti ensimmäisessä kisassaan luokkavoiton.
Tunturissa ongelmista kärsineet mutta toisaalta myös vauhtikapasiteettinsa osoittaneet Tuomas Välilä ja Leevi Lassila ovat varmasti kovia myös Kuopiossa nyt kun pelit on saatu taas iskuun.
Kauppinen hakee tuplaa SM4-luokassa
SM4-luokassa suosikin viittaa harteillaan pitää vasta 16-vuotias Tuukka Kauppinen. Kauppinen oli täysin ylivoimainen kauden avauksessa ja itseluottamustasot on saatu sitä myöten tappiin.
Kauppisen jälkeen pisteissä toisena ja kolmantena olevat Tomi Tikkinen ja Raoul Dahlqvist tarjoavat Kauppiselle kovimman haasteen. Pistekärjen takaa voittoa jahtaa Rovaniemellä hyvässä vauhdissa ollut Ville Vatanen, jonka matka keskeytyi tekniseen vikaan kauden avauksessa.
Löytyykö Hautamäelle pysäyttäjää Savossa?
SM5-luokassa Ville Hautamäki oli totutun vahva heti Rovaniemellä napaten suurimman pistepotin. Uuden kartanlukija Toni Raiskin kanssa kauteen startannut Mitsubishi-pilotti on tyytyväinen yhteistyön ensimetreihin.
Luokan kolme perättäistä Suomen mestaruutta voittanut Hautamäki uskoo, että haaste kovenee Kuopiossa.
Hautamäen kovimmat haastajat tulevat kolmikosta Konsta Saarinen, Arttu Lähdeniemi ja Miikka Vuokila. Ulkomaisia vieraita edustavat Ukrainan Serhii Potiiko sekä Viron Roland Murakas.
IsoValkeinen SM-Rallissa ajetaan tulevana lauantaina 4.2. yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joille mittaa kertyy vajaat 95 kilometriä. Kilpailua voi seurata jälleen Moottoriurheilu TV:n YouTube-livelähetyksen välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi.
Škoda on automallistonsa täyssähköisellä Enyaq RS iV -katumaasturilla tehnyt kaksi jäällä driftaamisen virallista maailmanennätystä.
Ennätykset ’Auton pisin yhtäjaksoinen driftaaminen jäällä’ ja ‘Auton pisin yhtäjaksoinen driftaaminen jäällä (sähköauto)’ on hyväksytty Guinness World Records -kirjaan. Ne ajettiin moottoritoimittaja Richard Meadenin toimesta 188,496 metrin mittaisella ympyräradalla Stortjärnen-järven jäällä Östersundin lähellä Ruotsissa torstaina 19. tammikuuta 2023.
Ensin Škoda rikkoi Stortjärnen-järven jäällä pisimmän yhtäjaksoisen jäällä driftaamisen ennätyksen. Hiljattain esitellyllä Škoda Enyaq RS iV -katumaasturilla Richard Meaden kirjasi uudeksi virallisesti hyväksytyksi auton hallitussa luistossa pitämisen ennätykseksi yli 15 minuuttia ja 7 kilometriä 351 metriä.
Meaden driftasi rikki aiemman, Kiinassa vuonna 2022 ajetun 6 kilometrin 231 metrin mittaisen ennätyksen. Tämän ennätyksen rikkomisen myötä Meaden ja Škoda Enyaq RS iV -katumaasturi saivat nimiinsä myös toisen ennätyksen: ‘Auton pisin yhtäjaksoinen driftaaminen jäällä (sähköauto)’.
Guinness World Recordsin virallisen valvojan ja kansainvälisen driftaustuomarin David Kalasin todistaessa Škoda teki nämä ennätykset neljäntenä ratapäivänä usean harjoitusajon ja erilaisten rengasyhdistelmien testaamisen jälkeen. Parhaan driftaustuloksen saavuttamiseksi autolla driftattiin 5 pakkaspäivän aikana kaikkiaan 18 tuntia.
Enyaq RS iV -katumaasturi osoitti kykynsä vaativissa olosuhteissa, ja ennätysajossa se kiersi jääradan ympäri 39 kertaa ajassa 15 minuuttia 58 sekuntia.
Jääradalla sen huippunopeudeksi mitattiin 48,69 km/h, ja hitaimmillaan se liikkui nopeudella 31,64 km/h.
Kuva: Skoda.
Ennätysajossa käytettiin tavallista sarjatuotantoautoa, jossa oli 20-tuumaiset kevytmetallivanteet. Michelinin toimittamissa 245/35 R20 -kokoisissa ‘tapahtuma-ajon eturenkaissa’ oli 600 kpl 5 mm:n nastoja veto- ja ohjauspitoa parantamassa. Nokian Hakkapeliitta 255/45 R20 -takarenkaissa oli 2 millimetrin nastoja 300 kpl. Tämä rengastus osoittautui ihanteelliseksi yhdistelmäksi 40 cm paksulla järvenjäällä.
Kahdella uudella Guinness World Records -ennätyksellä Škoda, uuden ennätyksen haltija Richard Meaden ja RS-kirjaimet palaavat ennätysten kirjaan.
Nimittäin vuonna 2011 brittiläinen kuljettaja ajoi 2-litraisiin ahdettuihin sarjatuotantomalleihin perustuvien autojen maanpinnalla ajamisen Southern Californian Timing Associationin (SCTA) hyväksymäksi ennätysnopeudeksi 227.08 mph (365,5 km/h). Autona oli Britannian Škodan rakentama Octavia RS, ja ennätys ajettiin legendaarisella Bonnevillen suola-aavikolla Yhdysvalloissa.
Enyaq RS iV -katumaasturissa on edestä 15 millimetriä ja takaa 10 millimetriä madallettu alusta. Progressiivinen ohjaus, ajoasetuksen valinta Driving Mode Select sekä tarjolla oleva mukautuva alustan säätöjärjestelmä Dynamic Chassis Control parantavat pitoa erilaisissa tilanteissa.
RS-mallin erityisiä designpiirteitä ovat RS-tyylin puskurit, ulkonäön kiiltävän mustat yksityiskohdat, sport-etuistuimet, sport-monitoimiohjauspyörä ja kojelaudan malliversiokohtainen musta verhoilu.
Enyaq RS iV -katumaasturi on Škodan sporttisen RS-malliston toinen täyssähkömalli. Sen järjestelmän maksimiyhteisteho on 220 kW (299 hv), ja tällä teholla kiihdytys 0-100 km/h taittuu 6,5 sekunnissa.
82 kilowattitunnin (77 kWh netto) ajoakku antaa virtaa kahdelle sähkömoottorille.
Kummankin akselin sähkömoottorillaan Enyaq RS iV kehittää maksimiyhteisvääntöä 460 Nm takaamaan välittömän reagoinnin ajopolkimeen ja vahvan suorituskyvyn.
Ajoakkua on mahdollista ladata tasavirralla pika- ja suurteholatausasemista jopa 135 kW:n maksimiteholla, millä ajoakun 80 prosentin varaustaso saavutetaan jo 36 minuutissa.
Porsche kiihdyttää vauhtia sähköistettyjen autojen kehityksessä. Yhtiön laatiman tiekartan mukaan sähköistettyjen mallien – täyssähköautojen tai ladattavien hybridien – pitäisi kattaa vuoteen 2025 mennessä yli puolet Porschen uusien autojen myynnistä.
Edelleen tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä jo yli 80 prosenttia Porschen uusista autoista on täyssähkömalleja.
Uusi Premium Platform Electric (PPE) -alustarakenne on vain yksi työkaluista, joiden avulla Porsche pyrkii tähän kunnianhimoiseen päämäärään.
PPE:n ansiosta Porsche voi valmistaa suuren tuotantomäärän malleja kannattavasti ja erittäin korkeiden teknisten vaatimusten mukaisesti ja laajentaa siten sähköautovalikoimaansa entisestään.
Porschen ja Audin yhdessä kehittämä alustarakenne
PPE:n myötä Porsche ja Audi ovat kehittäneet yhdessä täyssähköautojen arkkitehtuurin, jossa hyödynnetään sähköautojen luonteenomaisia etuja, kuten kompakteja mittoja ja optimoitua tilankäyttöä.
Samalla uusi alustarakenne tarjoaa paljon liikkumavaraa akselivälin, raideleveyden ja maavaran suhteen, joten sitä voidaan käyttää hyvin erilaisissa malleissa ja segmenteissä. Tämä mahdollistaa myös Porschen autojen vahvojen ja omaleimaisten erityispiirteiden säilyttämisen.
Täyssähköinen Macan on ensimmäinen PPE-alustarakenteelle rakennettava Porsche. Se edustaa Porschen E-Performance-filosofiaa puhtaimmillaan 800 voltin sähköjärjestelmän, viimeisen sukupolven tehokkaan sähkömoottorin sekä kehityksen huippua edustavan akkujen ja latauksen hallintajärjestelmän ansiosta.
Suositun kompaktin SUV:n seuraavan sukupolven mallista tulee segmenttinsä urheilullisin auto. Uuden Macanin kehitysprosessissa on tähdätty luokkansa parhaan suorituskyvyn lisäksi pitkään toimintamatkaan ja nopeaan lataukseen.
Täysin muuttuvasuhteinen takatasauspyörästön lukko ja Performance-taka-akseli parantavat korkean varustetason Macan-versioiden dynaamisia ajo-ominaisuuksia entisestään. Taka-akselin taakse on sijoitettu tehokas sähkömoottori, joka mahdollistaa voiman jakamisen takavetopainotteisesti, mutta laajalla skaalalla kaikille pyörille. Nelivetojärjestelmän dynaaminen voimanjako lisää ketteryyttä myös kaarreajossa.
Voimalinjasta tehoa jopa 450 kW ja vääntöä yli 1 000 Nm
PPE-alustarakenne soveltuu monenlaisiin taka- ja nelivetoisiin ja suorituskyvyltään toisistaan poikkeaviin automalleihin. Alkuvaiheessa voimalinjan huipputeho nousee 450 kW:n tietämille ja maksimivääntö ylittää 1 000 newtonmetriä.
Porsche tuo seuraavan sukupolven Macaniin Taycanista tutun 800 voltin sähköjärjestelmän, joka takaa tasaisen hyvän suorituskyvyn, lyhentää huomattavasti latausaikaa ja vähentää korkeajännitekaapelien painoa ja niiden vaatimaa tilaa.
Taycanin kanssa yhteistä ovat myös kestomagnetoidut tahtimoottorit, joiden erityisominaisuutena on staattorin käämien ”hiuspinnikäämitys”. Kestomagnetoinnissa vaihtovirtamoottorin roottoriin asennetaan kestomagneetit, jotka tuottavat moottoriin pysyvän magneettikentän. Asynkronimoottoreihin verrattuna kestomagneettitahtimoottorien etuja ovat suuremmat teho- ja vääntötiheydet, parempi taloudellisuus ja yhdenmukaisempi antoteho.
Porsche PPE-alustarakenne. Kuva: Porsche.
Täyssähköisessä Macanissa käytetään vain viimeisen sukupolven kestomagneettitahtimoottoreita. Tehotiheyden maksimoimiseksi vesivaippajäähdytys on optimoitu Taycaniin verrattuna. Toinen esimerkki Macanin kestomagneettitahtimoottorien optimoinnista on ns. kaksois-V-laminointi, jonka nimi viittaa magneettien asennustapaan roottorien sisällä.
Myös tehoelektroniikan kehitys on ottanut aimo harppauksen eteenpäin: kytkentätehokkuutta on parannettu käyttämällä taka-akselin pulssimuuntimessa puolijohdemateriaalina piin sijasta piikarbidia (SiC), joka vähentää huomattavasti pulssimuuntimen kytkentähäviöitä ja mahdollistaa suuremmat kytkentätaajuudet.
Akun lataus viidestä 80 prosenttiin alle 25 minuutissa
Kaikissa Macanin täyssähköautomalleissa on auton pohjaan sijoitettu litiumioniakku, jonka kokonaiskapasiteetti on noin 100 kWh.
Akun mitoitus perustuu Porschen filosofiaan, jonka mukaan matka-aika on keskeinen tekijä punnittaessa toimintamatkan, suorituskyvyn ja ympäristökestävyyden välistä tasapainoa. Suorituskykyinen akku ja kehittynyt latausteknologia ovat avainasemassa tämän suhteen.
Seuraavan sukupolven Macanin akku koostuu 12 kennomoduulista, joissa on prismaattiset kennot. Nikkelin, koboltin ja mangaanin keskinäinen suhde akussa on 8:1:1, mikä takaa entistä korkeamman energiatiheyden.
800 voltin sähköjärjestelmän ansiosta Porschen ensimmäisen PPE-pohjaisen mallin latauskapasiteetti ylittää jopa Taycanin 270 kW:n kapasiteetin. Soveltuvalla pikalaturilla akku latautuu viiden prosentin lataustasosta 80 prosenttiin alle 25 minuutissa.
Jos latauspiste toimii 400 voltin jännitealueella, täyssähköisessä Macanissa on ensimmäistä kertaa toiminto, jossa akun vastaavat korkeajännitekytkimet aktivoituvat automaattisesti ennen varsinaisen latausprosessin alkamista.
Tämä toiminto jakaa 800 voltin akun käytännössä kahdeksi 400 voltin akuksi, joita voidaan ladata rinnakkain samalla 400 voltin latausasemalla.
Tarvittaessa molempien akkupuoliskojen varaustilat tasataan automaattisesti ennen yhteislatauksen alkamista.
Myös elektroniikkakomponenttien kotelointi on toteutettu innovatiivisella tavalla: Porsche on hakenut patenttia Integrated Power Box -kotelolle, joka vähentää kaapelien tarvetta, auton painoa ja tuotantokustannuksia. Ratkaisu säästää myös tilaa, kun vaihtovirtalaturi, korkeajännitelämmitin ja tasasuuntaaja on yhdistetty samaan koteloon.
Koko sähköinen voimansiirtojärjestelmä, akku mukaan lukien, kävi läpi kattavan testauksen korkeajännitejärjestelmille tarkoitetussa testipenkissä jo ennen ensimmäisten Macan-prototyyppien rakentamista.
Testaus tapahtui Porschen Weissachin tuotekehityskeskuksen kesällä 2019 avatussa uudessa testirakennuksessa, jossa latausstrategioita ja -teknologioita voidaan testata eri markkina-alueiden tarpeita silmällä pitäen.
Alusta takaa tunnusomaisen ajodynamiikan ja ohjattavuuden
Porsche on aina Porsche. Tämä pätee myös tulevien PPE-mallien suorituskykyyn ja ajodynamiikkaan. Porschen tulevissa kompakteissa SUV-malleissa hyödynnetään malliversiosta riippuen Performance-taka-akselia.
Tässä rakenteessa sähkömoottori on sijoitettu poikkeuksellisen taakse, jolloin auton takaosa on hieman (suhteessa 48:52) etuosaa painavampi. Tehokkaat sähkömoottorit, nelivetojärjestelmän dynaaminen voimanjako ja takapyöräohjaus takaavat yhdessä erinomaiset kaarreajo-ominaisuudet.
Täyssähköisessä Macanissa on kokonaan uudistettu etujousitus, jossa on päällekkäiset kolmiotukivarret ja erilliset reaktiotangot. Jousituksen kinemaattiset ja elastokinemaattiset ominaisuudet parantavat ohjausvastetta, ohjauksen tarkkuutta ja suuntavakautta.
Auton takana multilink-jousitus on yhdistetty koriin joustavasti kiinnitetyn apurungon välityksellä. Taka-akselin sähköinen voimansiirtoyksikkö on puolestaan kiinnitetty neljästä kohdasta suoraan korirakenteeseen.
Tämä on Performance-taka-akseliin liittyvä erityisominaisuus, joka parantaa ajodynamiikkaa tarkan pyöränohjauksen, suuren poikittaisjäykkyyden ja alhaisten melu- ja tärinätasojen ansiosta.
Ylempien varustetasojen versioihin tulee vakiona Porsche Torque Vectoring Plus ‑järjestelmä, johon sisältyy sähköisesti ohjattu taka-akselin tasauspyörästön lukko. Järjestelmän ajotilanteesta riippumaton ohjausstrategia takaa paremman pidon, ajovakauden ja poikittaisdynamiikan. Taka-akselin dynaaminen jarrutus tarpeen vaatiessa parantaa ohjausvastetta ja -tarkkuutta entisestään.
Porsche Traction Management (PTM) hyödyntää sähköistä voimalinjaa
Porsche Traction Management (PTM) -nelivetojärjestelmässä hyödynnetään sähköisen voimalinjan luontaisia etuja. Täyssähköisessä Macanissa neliveto tarkoittaa Taycanin tavoin sitä, että molemmilla akseleilla on sähkömoottorit.
Tämä ratkaisu mahdollistaa nopean ja tarkan kaikkien pyörien ohjauksen sekä täysin mukautuvan voimanjaon akselien välillä ajotilanteen ja valitun ajo-ohjelman mukaisesti. Se parantaa toisaalta etuakselin ohjattavuutta ja suuntavakautta ja toisaalta lisää pitoa taaten Porschen autoille ominaisen hallittavuuden ja ketteryyden.
Elektronisesti ohjatun nelivetojärjestelmän optimoitu voimanjako on käytännöllinen myös päällystettyjen teiden ulkopuolella.
Seuraavan sukupolven Macanissa on myös ensimmäistä kertaa nelipyöräohjaus, joka yhdistää ketteryyden kaupunkiajossa vakauteen ja ohjaustarkkuuteen suuren nopeuden maantieajossa. Tässä suhteessa ei siten ole tarvetta perinteisiin kompromisseihin.
Noin 80 kilometrin tuntinopeuteen saakka takapyörät ohjautuvat vastakkaiseen suuntaan kuin etupyörät enintään viiden asteen kulmalla. Tämä käytännössä lyhentää akseliväliä ja tuottaa dynaamisemman ohjausvasteen kaarteissa.
Samalla auton käsittely ahtaissa paikoissa helpottuu, koska kääntösäde pienenee noin metrillä. Noin 80 km/h:n ajonopeuden ylittyessä takapyörät kääntyvät samaan suuntaan etupyörien kanssa. Tämä taas käytännössä pidentää akseliväliä ja parantaa siten ajovakautta entisestään esimerkiksi moottoritiellä kaistaa vaihdettaessa.
Takapyöräohjaus parantaa etuakselin ohjaussuhdetta noin 15 prosentilla. Myös perustason mallin etuakselin ohjaus on toteutettu tinkimättömällä Porsche-laadulla ja takaa parhaan mahdollisen tarkkuuden kaikissa ohjausliikkeissä.
Kun tähän yhdistetään erittäin dynaaminen ohjaustehostus, ohjaustuntuma on optimaalinen. Porschen kehittämä älykäs ohjaustehostimen tukitoiminto rekisteröi ohjauksen kannalta merkityksellisiä tietoja muun muassa tienpinnan ominaisuuksista ja renkaiden pidosta ja näyttää ne kuljettajalle.
Toisaalta ohjaustehostusjärjestelmä estää tärinän ja tärähdysten välittymisen ohjauspyörään. Lopputuloksena on Porschelle luonteenomainen täysin selkeä ja intuitiivinen ohjauskokemus.
Elektroninen PASM-aktiivijousitus on Macan-täyssähkömallissa yhdistetty ilmajousitukseen, mutta se voidaan haluttaessa yhdistää myös teräsjousiin. PASM-järjestelmä reagoi tieolosuhteiden ohella ajonopeuteen, pitkittäis- ja sivuttaiskiihtyvyyteen, kaasupolkimen käyttöön, ohjausliikkeisiin ja maanpinnan kaltevuuteen.
Elektroninen PASM-aktiivijousitusjärjestelmä parantaa suorituskykyä
Seuraavan sukupolven Macanin PASM-järjestelmässä on uutena ominaisuutena kaksiventtiiliset iskunvaimentimet. Erikseen säädettävissä olevat iskunvaimentimet parantavat iskunvaimennuskykyä ja ajomukavuutta huomattavasti.
Tämän monipuolisuuden ansiosta erot Macanin eri ajotilojen välillä ovat entistäkin selkeämmin havaittavissa. Ilmajousitus mahdollistaa myös ajokorkeuden madaltamisen ajonopeuden mukaan, mikä parantaa auton aerodynaamisia ominaisuuksia entisestään.
Täyssähköisen Macanin rengas- ja vannevalikoimasta tulee tyypillisen ”porschemainen” erityisesti erikokoisten etu- ja takarenkaiden suhteen. Auton takapainotteisen painojakauman mukaisesti pyörien leveysero etu- ja taka-akselien välillä on entistäkin selkeämpi.
Tämä parantaa renkaiden pitoa ja ajodynamiikkaa. Jopa 22 tuuman rengaskoot mahdollistavat auton koko suorituskykypotentiaalin hyödyntämisen.
Volvo Trucks lanseeraa nyt uuden, vahvemman kaasukäyttöisen kuorma-auton, joka voi käyttää nesteytettyä biokaasua. Uusi kuorma-auto pystyy suorittamaan vaativia, pitkän matkan kuljetustehtäviä ja samalla vähentämään CO2-päästöjä.
Viisi vuotta sitten Volvo Trucks lanseerasi kuorma-autonsa, jotka voivat käyttää nesteytettyä biokaasua, jota usein kutsutaan LBG:ksi. Se on uusiutuva polttoaine, jota voidaan valmistaa monentyyppisestä orgaanisesta jätteestä, mukaan lukien ruokajätteet. Polttoaine voi vähentää CO2-päästöjä jopa 100 %.
Kaasukäyttöiset kuorma-autot, Volvo FH ja FM, saavat uuden 500 hevosvoiman tehotason aiempien 420 ja 460 hv:n moottoreiden rinnalle.
Kaasumoottorit saavat myös merkittäviä teknisiä päivityksiä, jotka tekevät niistä jopa 4 % polttoainetehokkaampia**, mikä yhdessä uuden 10 % suuremman kaasusäiliön kanssa lisää toimintamatkaa.
– Tehokkaiden kaasukäyttöisten kuorma-autojemme suorituskyky on verrattavissa dieselautoihin. Tankkaus on lähes yhtä nopeaa kuin dieselautoissa, ja kasvava yli 600 polttoaineaseman verkosto sekä LBG:lle että LNG:lle Euroopassa tekee niistä ihanteellisia pitkän matkan kuljetuksiin, Volvo Trucksin Daniel Bergstrand kertoo.
Mikään yksittäinen ratkaisu ei voi ratkaista ilmastonmuutosta
Täydentynyt kaasukäyttöisten kuorma-autojen mallisto sopii hyvin Volvo Trucksin kolmen polun strategiseen suunnitelmaan nollapäästöjen saavuttamiseksi: akkusähkökuorma-autot, polttokennosähkökuorma-autot ja polttomoottorit, jotka käyttävät uusiutuvia polttoaineita, kuten biokaasua, HVO:ta tai jopa vihreää vetyä.
Suuret suunnitelmat fossiilisen LNG:n korvaamisesta LBG:llä Euroopassa
LBG:n tuotannon Euroopassa odotetaan lisääntyvän nopeasti siirtyäkseen pois fossiilisen LNG:n käytöstä.
EU-komissio on esittänyt REPower EU -nimisen suunnitelman, jossa painopiste on kotimaisen tuotantokapasiteetin lisäämisessä erityyppisille energiamuodoille. Suunnitelmana on lisätä vuotuista biokaasun tuotantoa kymmenen kertaa vuoteen 2030 mennessä* ja ala on jo aloittanut nopean kasvun. Myös Euroopan ulkopuolella biokaasupotentiaali herättää kiinnostusta.
Tietoa Volvon kaasukäyttöisistä kuorma-autoista
Tuotemallit: Volvo FH, FM ja FMX
Tehot: 420, 460 ja 500 hv
Polttoaine: LBG (nesteytetty biokaasu) tai LNG. Pieni määrä dieseliä tai HVO:ta käytetään kaasun sytyttämiseen.
Toimintamatka: jopa 1000 km**
Moottoritekniikka: Dieselmoottorin korkeaa hyötysuhdetta hyödyntämällä saavutetaan sama ajettavuus kuin dieselkuorma-autossa, mikä mahdollistaa ajamisen suurilla kuormilla ja pitkillä matkoilla
Uudet kaasukäyttöiset moottorit ovat jopa 4 % polttoainetehokkaampia** kuin aiemmat moottoriversiot
Kaasumoottorit on päivitetty kokonaan ja tehokkuutta lisäävät uudet ruiskutussuuttimet ja alhaisempaa kitkaa aiheuttavat männät sekä uusi turbo, säädettävä öljypumppu ja kampikammion tuuletus, joka käsittelee suodattamatonta öljyä
Tietoa nesteytetystä kaasusta
LBG (tunnetaan myös nimellä Bio-LNG) on uusiutuva polttoaine, joka on nestemäistä biokaasua (biometaani). Mistä tahansa orgaanisesta jätteestä voidaan tuottaa biokaasua, esimerkiksi puhdistamoiden lietteestä, ruokajätteistä, lannasta ja muista jäännöstuotteista.
LNG (Liquiified Natural Gas) on fossiilinen kaasu (metaani), jota saadaan maanalaisista tai merenalaisista varastoista
Biokaasun nesteytysprosessi on sama kuin LNG:n; kaasu jäähdytetään -162 asteeseen. Polttoaine vie tällöin huomattavasti vähemmän tilaa, mikä mahdollistaa paljon suuremman energiamäärän tuomisen kuorma-autoon, mikä taas lisää toimintamatkaa merkittävästi.
EU:n komission tavoite (REPower EU) on nostaa vuotuinen biokaasun tuotanto kymmenkertaiseksi 35 miljardiin kuutiometriin vuoteen 2030 mennessä*. Yli 78 LBG-laitosta on jo vahvistettu valmistuvan Euroopassa vuoteen 2024 mennessä. Saksan ja Italian sekä Alankomaiden odotetaan olevan johtavia LBG-maita tulevina vuosina.
**Todellinen polttoaineen suorituskyky ja toimintamatka voivat vaihdella monista tekijöistä riippuen, kuten ajonopeudesta, vakionopeudensäätimen käytöstä, ajoneuvon kokoonpanosta, ajoneuvon kuormasta, todellisesta topografiasta, kuljettajan ajokokemuksesta, ajoneuvon huollosta ja sääolosuhteista.
Rallin suomenmestaruussarja jatkuu tulevana lauantaina 4.2. Järvi-Suomen pääkaupungissa, Kuopiossa. Vuorossa on kauden toinen osakilpailu, IsoValkeinen SM-Ralli.
Kuopiossa nähdään ensimmäistä kertaa Rally1-luokan hybridiauto kansallisessa kilpailussa ja heti peräti kaksin kappalein. Kansainvälistä väriä kisasta ei puutu, sillä rallissa nähdään peräti 14 eri maan kuljettajaa tai kartanlukijaa.
Rallifanit saattoivat hieraista silmiään parikin kertaa, kun lopullinen Kuopion SM-rallin osallistujalista julkaistiin. Kansainvälisen autoliitto FIA:n asettamien tiukentuneiden testausrajoitusten myötä Hyundain MM-rallitiimi ilmoitti Esapekka Lapin ja Toyota puolestaan Takamoto Katsutan tulevan lauantain SM-ralliin.
Vaikka tiimit tulevatkin Kuopioon testaamaan Ruotsin MM-rallia varten, ei kisaa lasketa testipäiväksi, kun kyseessä on virallinen ralli.
Ralli SM tavoitti testeihin matkalla olleen Lapin viime perjantaina. Hyundaille täksi kaudeksi siirtynyt Lappi pitää päätöstä lähteä Kuopion SM-ralliin pelkästään hyvänä.
– Joulukuussa testattiin jo Jämsässä ja nyt vielä pari päivää. Testialue on kuitenkin niin rajattu ja pätkät ovat lyhyitä, että eivät ne enää yllätyksiä tarjoa. Kun edessä on oikeasti tuntemattomia teitä ja mutkia ja näkee sen miten auto reagoi niihin, on se huomattavasti paljon kehittävämpää kuin saman tien hinkkaaminen. Se auttaa myös ymmärtämään autoa paremmin.
Jokapäiväistä herkkua hybridiautojen näkemisestä kansallisissa kisoissa tuskin kuitenkaan tulee jatkossakaan, joten kyseessä on todella ainutlaatuinen tilaisuus.
– Toivotaan että meidän ja Takamoton osallistuminen Rally1-autoilla saisi myös yleisön liikkeelle. Lähdetään ensimmäisinä reitille, joten kupletin juoni selviää heti.
– Kyllä siellä kovaa tullaan ajamaan. Toivotaan että keli suosii ja koko perheen kesken on mukava lähteä katsomaan. Sähköllä me ei tulla siellä ajamaan, Lappi naureskelee.
Ralli SM kysyi Toyotan rallitiimin johtohenkilöihin kuuluvalta Jarmo Lehtiseltä kilpailutilanteessa testaamisen ja normaalin testipäivän erosta.
– Vaikka kyse on tässäkin tapauksessa testaamisesta on se ihan eri tilanne, kun päästään ajamaan monta eri pätkää kilpailunomaisissa olosuhteissa päivän aikana. Lisäksi SM-rallien keskitetty huolto on totta kai hyvä syy lähteä kisaan, Lehtinen perustelee.
Ensimmäiseksi voisi tulla mieleen, että moottorin lämmittäminen ennen liikkeellelähtöä vie energiaa ja on siten haitallista ympäristölle. Näin ei kuitenkaan ole, todetaan Euromasterin tiedotteessa.
Miksi auton esilämmittäminen kannattaa?
– Kun auto käynnistetään alle +10 Celsiusasteen lämpötilassa, puhutaan auton kylmäkäynnistyksestä, sanoo Euromasterin autohuoltotoiminnoista vastaava Tuomas Mustakallio.
– Kylmäkäynnistyksen yhteydessä syntyy päästöjä, ja mitä kylmempää on, sitä enemmän päästöjä syntyy.
Päästöjä voi vähentää moottorin esilämmityksellä. Useissa testeissä on todettu, että esilämmitys on tarpeen silloin, kun ulkolämpötila laskee alle 10 celsiusasteen.
Monet tutkimukset todistavat, että auton esilämmitys on ympäristölle hyväksi. Esim. Yhdysvaltain yliopistoissa (Berkeley, Carnegie Mellon, University of California ja MIT) tehty tutkimus osoittaa, että nykyaikainen bensiinikäyttöinen auto aiheuttaa kylmäkäynnistyksen jälkeen 30 sekunnin aikana yhtä paljon haitallisia päästöjä kuin 500 kilometrin aikana lämpimällä moottorilla ajettaessa.
Myös VTT on tehnyt Suomessa testin, jossa tutkittiin ensimmäisen 20 minuutin ajoa 20 asteen pakkasessa kylmäkäynnistyksen jälkeen. Tulokset olivat hätkähdyttävät: sähköinen esilämmitys voi vähentää bensiinikäyttöisen auton pienhiukkaspäästöjä jopa 92 %. Typpioksidipäästöt vähenivät puolestaan jopa 62 % ja hiilidioksidipäästötkin jopa 17 %.
Autoilijan kannalta mukava hyöty on polttoaineenkulutuksen väheneminen. VTT:n testeissä polttoaineenkulutus väheni jopa 24 % testiolosuhteissa. Polttoainetta kun kuluu kylmäkäynnistyksessä ison kahvikupillisen verran, ja vielä ensimmäisten ajokilometrien aikana 40-50 % enemmän kuin esilämmitetyllä autolla.
– Autoilija voi myös näinä kalliin polttoaineen aikoina säästää selvää rahaa ympäristöhyötyjen lisäksi, sanoo Mustakallio.
– Huomiotta ei voi jättää myöskään sitä, että moottori joutuu kylmäkäynnistyksessä koville, huomauttaa Mustakallio.
– On siis moottorin kestävyydenkin kannalta hyvä esilämmittää autoa. Myös turvallisuus paranee, kun esilämmitys auttaa poistamaan huurretta ja jäätä ikkunoista. Ja onhan lämpimällä autolla myös mukavampi lähteä liikenteeseen kylmässä kelissä.
– Liika on kuitenkin liikaa, muistuttaa Mustakallio.
– Liian pitkä esilämmitys on turhaa. Nollakelissä puolikin tuntia riittää, ja maksimiaika on 2 tuntia, kun pakkasta on yli 20 astetta.
Moottorin esilämmitykseen on useita vaihtoehtoja
Autolämmön vaihtoehdoista Suomessa tutuin ja tehokas on lohkolämmitin, jossa vastus kiinnitetään auton moottorilohkoon. Se asennetaan aina jälkikäteen, sillä autotehtailla lohkolämmittimiä ei asenneta.
Yhtä tehokas vaihtoehto on letkulämmitin, jossa sopivan lohkopaikan puuttuessa lämmitin asennetaan moottorin vesikierrossa olevaan letkuun.
Jos autosta ei löydy sopivaa asennuspaikkaa lohkosta tai letkusta, moottorin kylkeen voidaan asentaa myös alumiinin sisällä oleva lämmitys, joka ei kuitenkaan ole lämmitysteholtaan yhtä hyvä kuin kaksi edellistä.
Uusissa autoissa yleinen lämmitysjärjestelmä on polttoainekäyttöinen lämmitin, tuotemerkkinä esim. Webasto. Sen etu on nopeus, sillä kylmälläkin kelillä noin puolen tunnin lämmitys on riittävä. Tämä lämmitin tarvitsee toimiakseen käynnistysakun virran lisäksi polttoainetta parisen desiä puolessa tunnissa.
Käytettyjen henkilöautojen kauppa on tammikuun aikana vilkastunut selvästi syksyyn ja alkutalveen verrattuna. Autoliikkeissä tehtyjen käytettyjen autojen kauppa vilkastui tammikuussa noin 4,0 prosentilla viime tammikuuhun verrattuna. Autoliikkeiden vaihtoautovarastot ovat tammikuussa hieman pienentyneet.
– Käytettyjen autojen kaupan käänne ennakoi kuluttajien luottamuksen hienoista paranemista, sillä talouden näkymät ovat hieman syksyä ja alkutalvea valoisammat. Vaihtoautojen kysyntä reagoi kulutustottumusten muutoksiin uuden auton kauppaa nopeammin, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.
Autoliikkeiden tammikuussa myymistä käytetyistä autoista noin puolet oli bensiiniautoja ja noin kolmannes dieselautoja. Ladattavien autojen osuus oli noin 9 prosenttia.
Osuudet ovat olleet samaa suuruusluokkaa koko viime vuoden ajan. Hybridiautojen ja ladattavien autojen osuus on ollut kasvusuunnassa, sillä niiden osuus autokannasta on kasvanut.
Autoliikkeissä myydään pääosin alle 10-vuotiaita autoja ja myös autoliikkeiden käytettyjen autojen kaupassa käyttövoimaosuudet vastaavat näin ollen melko tarkalleen alle 10-vuotiaiden autojen käyttövoimajakaumaa.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin tiistaina 31.1.2023 noin klo 20.50 aikaan Porepolulta Saksalasta, että kaksi miestä pyörii lamppujen kanssa pysäköityjen henkilöautojen ympärillä ja ainakin yhden auton alta on lentänyt kipinöitä.
Tapahtumapaikalla selvisi, että yksi auto oli nostettu hallitunkilla ilmaan ja autosta oli viety katalysaattori. Tekijät olivat paenneet autolla pois paikalta, ennen poliisin paikalle tuloa.
Hätäkeskukseen oli ilmoitettu tiistai-iltana, tuntia myöhemmin noin klo 21.50 aikaan, että kaksi miestä sahailee auton alla Jalavakadulta Lehmuskylässä. Paikalla selvisi, että ainakin yhdestä autosta oli anastettu katalysaattori. Tekijät olivat poistuneet paikalta ennen poliisin tuloa.
Molemmat autot olivat Honda-merkkisiä.
Keskiviikkoaamuna poliisille tuli ilmoitus, että myös Pietarinkadulla oli anastettu katalysaattori Toyota Yaris -merkkisestä henkilöautosta edellisen yön aikana.
Mahdolliset havainnot voi ilmoittaa poliisipäivystykseen numeroon 029 541 5469 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen numeroon 029 541 5232.
Tammikuussa rekisteröitiin 7 175 uutta henkilöautoa, mikä on 9,0 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa.
Pakettiautojen rekisteröinneissä jäätiin hieman kauemmas viime vuoden alun luvuista. Pakettiautoja ensirekisteröitiin 855, joka jää 15,2 prosenttia viime vuoden tammikuun lukemista.
Pitkän aikavälin keskiarvot kertovat komponenttipulan puristuksesta, sillä henkilöautojen rekisteröinnit jäivät tammikuussa noin 33 prosenttia ja pakettiautojen 35 prosenttia viiden vuoden keskiarvostaan.
Täyssähköautojen osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli tammikuussa noin 26 prosenttia. Täyssähköautojen osuus laski hieman joulukuun ennätyksellisistä lähes 30 prosentin lukemista.
Ladattavien hybridien osuus oli 18 prosenttia, joka on sama kuin joulukuussa. Pakettiautoista täyssähköautoja oli lähes 15 prosenttia, kun viime vuonna niiden osuus oli keskimäärin 6 prosenttia.
Kuorma-autojen rekisteröinnit kasvussa
Kuorma-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa yhteensä 395, joka on 7,0 prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 tammikuussa. Yli 16 tonnin painoluokan kuorma-autoja rekisteröitiin tammikuussa 286, joka on 7,9 prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 tammikuussa. Raskaiden kuorma-autojen rekisteröinnit ylittivät jo pitkä aikavälin tammikuun keskiarvon noin 5,5 prosentilla.
Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin tammikuussa 22, joka on 16,1 prosenttia viime vuotta suurempi. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin 87, eli 3,6 prosenttia viime tammikuuta enemmän.
– Kuorma-autojen tuotannossa komponenttipula on näyttäisi jo helpottavan ja vahvaa tilauskantaa on päästy purkamaan. Myös uusien kuorma-autojen kysyntä on ollut taloudelliseen tilanteeseen nähden hyvällä tasolla. Kysyntä on kohdistunut erityisesti raskaimpiin kuorma-autoihin. Kuorma-autojen markkina näyttää tänä vuonna ennakoitua paremmalta, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Linja-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa yhteensä 17, joista 11 oli kokonaismassaltaan pieniä alle 8 tonnin linja-autoja. Linja-autoja rekisteröitiin saman verran kuin viime vuoden tammikuussa.
Kempowerin pikalatausratkaisut on otettu käyttöön yhdellä Ruotsin suurimmista sähkörekkojen latausasemista.
Soltech-konserniin kuuluva E-Mobility on asentanut 15 Kempower-pikalaturia ruotsalaiselle logistiikkayritykselle Göteborgs Lastbilcentralille (GLC) Göteborgissa.
Asema otetaan käyttöön ratkaisevaan aikaan, sillä se tukee osaltaan Ruotsin tavoitetta vähentää hiilidioksidipäästöjä kuljetusalalla. Ruotsin pikalatausinfran vahvistaminen on elintärkeää, jotta ala olisi päästötön vuoteen 2045 mennessä.