Koti Blogi Sivu 798

Wetteri laajenee Satakuntaan yrityskaupan kautta

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö Wetteri ostaa Porissa ja Raumalla autokauppaa harjoittavan Palin Oy:n AutoPalin-liiketoiminnan. Ostajana on Wetteri Oyj:n tytäryhtiö Wetteri Auto Oy.

Liiketoimintakaupassa ostajalle siirtyy henkilöautomyynti ja huolto. Liiketoiminnan arvioitu kauppahinta on n. 1,6 miljoonaa euroa.

Vuonna 1948 perustetun Palin Oy:n liikevaihto vuonna 2022 oli 49 miljoonaa euroa. Palin Oy harjoittaa uusien ja käytettyjen henkilöautojen myyntiä sekä huoltoliiketoimintaa ja varaosamyyntiä AutoPalin-nimellä. Lisäksi yhtiöllä on huoltoliiketoimintaa Karla-nimellä.

Liiketoimintakaupassa Wetterille siirtyy AutoPalin-liiketoiminta, joka työllistää noin 70 henkilöä automyynnin ja huollon tehtävissä. AutoPalinilla on Mercedes-Benz-, Volvo- ja Nissan-edustukset. Kaupan myötä Wetterin maantieteellinen läsnäolo laajenee merkittävästi ja yhtiöstä tulee yksi Suomen suurimmista Volvo- ja Mercedes-Benz- jälleenmyyjistä.

Kaupan arvioidaan toteutuvan 30.6.2023 mennessä. Kauppa on ehdollinen osapuolten päätöksille, due diligence-tarkastukselle, rahoituksen varmistumiselle sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnälle.

E. Hartikainen Oy:n autoliiketoiminta siirtyy Wetterille 8.3.

Wetteri järjestelee henkilöautokaupan toiminnot uudelleen

Yrityskauppa: Wetterin maantieteellinen toiminta-alue laajenee merkittävästi ja monimerkkivalikoima kasvaa kuudella merkillä

Poliisi nappasi kerma- ja hillonäpistelijän kotipihaltaan

Kuva: CvB.

Poliisi jahtasi näpistelijää lauantaina iltapäivällä Vaasassa. Näpistelijä lähti poliisia karkuun autolla, varastettuaan kermaa ja hilloa kaupasta.

Poliisin takaa-ajo alkoi Vaasa keskustasta ja jatkui Laihialle. Ajonopeus oli ajoittain jopa 160-170 kilometriä tunnissa.

Takaa-ajo päättyi lopulta miehen kotipihaan ja hänet otettiin kiinni poliisilakiperusteisesti.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, näpistykseen ja haitantekoon virkamiehelle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Mercedes-Benzeihin keskittyvä vauriokeskus Vantaalla avautui

Kuva: Veho.

Veho on avannut uuden vauriokeskuksen maaliskuussa 2023 Vantaan Ylästöön, Kehä 3:n ja lentoaseman välittömään läheisyyteen.

Keskus on ensimmäinen, jossa korjataan kaikki Mercedes-Benz-ajoneuvot henkilöautoista raskaaseen kalustoon. Pohjoismaiden suurimmassa Mercedes-Benz-ajoneuvoihin keskittyvässä vauriokorjaamossa korjaustoiminnasta vastaa yli 60 huollon ja kunnossapidon ammattilaista.

– Vauriokeskuksessa asiakkaamme voivat korjauttaa kaikki vahingot ilkivaltanaarmuista tuulilasin vaihtoihin, ja aina mittaviin korinoikaisuihin saakka. Kaikki työvaiheet hoituvat saman katon alla, jolloin vältämme auton turhaa liikuttelua eri toimijoiden välillä. Tämä puolestaan tehostaa korjausprosessia ja lyhentää korjausaikaa, kertoo Vehon huoltojohtaja Mauri Keskinen.

Yli 5000 m2 kokoisen vauriokeskuksen suunnittelussa on huomioitu huollon ammattilaisten kokemukset niin työntekijöiden kuin asiakkaiden tarpeisiin liittyen. Keskuksen tilat sekä laitevalinnat on tehty Vehon henkilökunnan osaamiseen, ammattitaitoon ja palautteeseen perustuen.

Palveluiden helppous ja saatavuus niin fyysisesti kuin digitaalisesti, on huolto- ja korjauspalveluissamme kriittinen menestystekijä.

Ympäristöystävällisyys on yksi Vehon keskeisistä tavoitteista ja aiomme olla Suomen toimintojen osalta täysin hiilineutraali jo vuoden 2023 aikana. Myös vauriokeskuksen suunnittelussa on otettu huomioon kestävä kehitys.

Kiinteistössä hyödynnetään tulevaisuudessa aurinkopaneeleita ja muita ilmastopositiivisia ominaisuuksia. Lisäksi korjaamon tuottamasta jätteestä voidaan kierrättää jopa 60 %.

Mercedes-Benzeihin keskittyvä vauriokeskus avautuu maaliskuussa Vantaalle

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Poliitikon puheenvuoro: Minna Koivunen, PS, Satakunta

Minna Koivunen

Puolue: PS
Vaalipiiri: Satakunta
Ehdokasnumero: 115

Asun Harjunpäässä Ulvilassa. Täällä julkinen liikenne kulkee vain koulupäivinä aamuisin ja iltapäivisin koulujen aikataulun mukaan. Oman auton omistaminen ja käyttö on ehdoton pakko.

On hyvä olla perussuomalainen, koska me puolustamme yksityisautoilua. Itselläni työmatka on noin 10 km suuntaan. Syys- ja kevättalvella on pakko kulkea omalla kulkupelillä.

Polttoaineveroa tulisi laskea huimasti! Tämän tulisi tapahtua vaiheittain. Vuoden 2024 alussa on suunnitteilla jakeluvelvoite. Tämän toteutuessa, fossiilisten polttoaineiden hintaan tulee 28 prosentin korotus. Pumpun hintaan tämä tarkoittaa 23-50 senttiä/litra lisää.

Autoilijoiden kuritus ei voi jatkua! Polttoaineen verotuksen nostot eivät vaikuta autoiluun!

Ammattiautoilijat ovat jo nyt polttoainehintojen kanssa veitsen terällä. Monet lopettavat yritystoimintansa. Olisiko mahdollista antaa ammattiautoilijoille veroton polttoaine? Tämä mahdollistaisi ainakin heidän elinkeinonharjoittamisen jatkuvuuden.

Kannatan Perussuomalaisten energia- ja ilmastopoliittisessa ohjelmassa esitettyä biopohjaisten polttoaineiden liikennekäytön jakeluvelvoitteesta luopumista!

Biopohjaisia polttoaineita voisi käyttää liikenteen sijasta monipolttoainevoimaloissa.

Olen sitä mieltä, että 2035 EU:ssa voimaan astuvan uusien polttomoottorikäyttöisten henkilö- ja pakettiautojen kielto tulisi purkaa.

Suomen autoilun tappoverotus ei pelasta maailmaamme. Verojen alentaminen pelastaa monet ammattiautoilijat ja syrjäseuduilla asuvat työssäkäyvät ihmiset!

Teksti: Minna Koivunen

Katso tästä muita Eduskuntavaalien Poliitikon puheenvuoroja.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Vauva löytyi rattijuopon ulosajon jälkeen auton etumatkustajan jalkatilasta!

Kuva: CvB.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sattui vakava ulosajo Kauhajoella Seinäjoentiellä.

Rattijuopon ajama auto ajautui ulos tieltä ja meni katon kautta ympäri vaurioituen kauttaaltaan.

Auton kyydissä ollut pieni viiden kuukauden ikäinen vauva löytyi etupenkin matkustajan jalkatilasta sivullisten toimesta.

Sekä kuljettaja, että vauva vietiin sairaalaan tarkastukseen.

Alustavien tietojen mukaan vauvalle ja kuljettajalle ei tullut tapauksesta ainakaan vakavia vammoja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Katso tästä, miten eri merkit hylättiin viime vuoden katsastuksissa

Kuva: Antti Järveläinen.

Traficomin julkaisemasta katsastustilastosta saa näkyviin, kuinka eri merkit ovat pärjänneet viime vuoden katsastuksessa.

Mukana ovat autot, joiden käyttöönotto on vuosien 2007 – 2019 välillä. Oheisessa taulukossa on mainittu merkki, katsastettujen autojen lukumäärä, hylkäysprosentti ja keskimääräinen ajomäärä.

Parhaiten on pärjännyt BMW i hylkäysprosentilla 3,0. Porsche on kakkosena (8,6 %) ja Lexus kolmantena (10,7 %).

Seuraavina tulevat Suzuki (12,9 %), Toyota (13,3 %), Audi (14,0 %), Mini (14,6 %), Seat (15,8 %), Skoda (15,8 %), Honda (16,2 %), Volvo (16,9 %) ja Ssangyong (17,1 %).

Erityisesti kannattaa katsoa autojen lukumäärä. Esimerkiksi Toyota- ja Volkswagen-merkkisiä autoja on molempia katsastettu reilusti yli 100 000. Joitakin merkkejä on katsastettu vain joitakin sata autoja. Esimerkiksi Lancia-autoja on katsastettu vain 135 kappaletta.

Keskimäärin ajetuissa kilometreissä on myös suuret vaihtelut. Esimerkiksi Saabeilla on ajettu keskimäärin 245 000 km ja Ladoilla vain 79 000 km.

Vuonna 2022 katsastettujen automerkkien hylkäysprosentit

  • BMW i               331 kpl     3,0 %         65000 km
  • Porsche           2271           8,6           127000
  • Lexus             4115          10,7           168000
  • Suzuki             8533         12,9           128000
  • Toyota          138320       13,3            161000
  • Audi               64725        14,0            199000
  • Mini                 3315        14,6           127000
  • Seat               14805       15,8           156000
  • Skoda             80181       15,8           180000
  • Honda             34413       16,2            188000
  • Volvo               97371       16,9            219000
  • Ssangyong           176       17,1            123000
  • Mitsubishi         13973       17,3            166000
  • Tesla Motors       1090        18,0            133000
  • Volkswagen     134358      18,4            182000
  • Smart                  620       19,0              90000
  • Jaguar                2028       19,4            175000
  • Subaru              10199       19,6            185000
  • Opel                  43422       19,8            151000
  • Hyundai              28091       21,1            140000
  • Ford                   81715        21,1           173000
  • BMW                  65826        21,5            203000
  • Land Rover           2706        21,7            211000
  • Mercedes-Benz    87057      22,2             217000
  • Kia                      49829      22,5             145000
  • Mazda                  22894      23,2             172000
  • Saab                      5137      26,5              245000
  • Nissan                  58691      26,8              149000
  • Peugeot                32067      27,5               162000
  • Renault                 18837      28,6              126000
  • Alfa Romeo              2214      29,3              160000
  • Dacia                       5646     29,4               119000
  • Citroen                   25808     29,6               167000
  • Cadillac                      215      30,2             176000
  • Fiat                        11114       30,9            141000
  • Chevrolet                 6723        33,8           162000
  • Lada                          321         34,0             79000
  • Lancia                        135         34,8           171000
  • Jeep                         2160         38,9           207000
  • Chrysler                    2595        42,3            234000
  • Dodge                       2652        48,5            202000

Kymmenen vuotta vanhojen autojen katsastusten hylkäysprosentit ovat jotain aivan muuta kuin 0,0 %

Yhden automerkin katsastuksen hylkäysprosentti oli 0,0 vuonna 2016 käyttöönotetuista autoista

Näistä autoista hylättiin katsastuksessa viime vuonna alle 1 % — yhden mallin hylkäysprosentti oli 0,0!

Suzuki Swift. Kuva: CvB

Traficom on julkaissut erittäin laajan katsastustilaston, joka sisältää viime vuoden katsastukset autojen käyttöönottovuodesta 2007 vuoteen 2019.

Paras hylkäysprosentti on 0,0 ja kaikkein huonoin 67,3 prosenttia. Alle 1 prosentin hylkäysprosenttiin pääsi vain 14 automallia.

Nollaprosenttiin pääsi vuonna 2017 käyttöönotettu Suzuki Swift, joita katsastettiin 172 autoa. Swift-mallien keskimääräinen ajomäärä oli noin 60 000 km.

Huonoin lukema oli vuonna 2009 käyttöönotetuilla Dodge Caliber -malleilla. Näitä autoja katsastettiin kaikkiaan 171 autoa ja ajettu kilometrimäärä oli keskimäärin 194 000 kilometriä.

Swiftin jälkeen parhaiten pärjäsivät vuonna 2017 ja 2018 käyttöönotetut Toyota Corollat. Molemmat pääsivät lukemaan 0,4 %.

Neljännelle sijalle tulevat vuonna 2018 käyttöönotetut Mitsubishi Eclipse ja Hyundai Kona lukemalla 0,5 %.

Seuraavina tulevat Volvo S60 2018 (0,6%), Mazda 2 2017 (0,7 %), Seat Leon 2018 (0,7 %), Mitsubishi ASX 2018 (0,7 %), Toyota C-HR 2018 (0,8 %), Mini Countryman 2017 (0,9 %), Toyota Prius 2017 (0,9 %), Lexus NX300H 2017 (0,9 %) ja Volkswagen Up 2018 (0,9 %).

Tilastot ovat Traficomin sivuilla taulukkolaskentamuodossa, ja tilastojen lukemiseen tarvitaan taulukkolaskentaohjelma.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

 

Henkilöautojen katsastuksen vikatilastot julkaistu — melkein 28 % kaikista henkilöautoista hylättiin

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Vuonna 2022 kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista hylättiin 27,8 %. Yleisin hylkäyssyy henkilöautoilla on etuakseliston viat. Valaisimiin liittyvistä vioista taas annetaan selvästi eniten korjauskehotuksia. Katsastuksen arvosteluperusteiden uudistus ei näy sähköautojen katsastustilastoissa.

Vuonna 2022 katsastetun henkilöauton keski-ikä oli 14,7 vuotta – vuonna 2021 keski-ikä oli 14,5 vuotta. Viime vuonna kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista hylättiin 27,8 %, mikä oli 0,6 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

– Uudempien autojen hylkäysprosenttien vaihtelut selittyvät vuoden 2018 katsastusaikavälien muutoksilla. Todellisuudessa ajoneuvojen kunnossa ei ole nähtävissä merkittäviä muutoksia. Nykyään 3-vuotiaina katsastettavat autot ovat pääosin takseja, jotka on katsastettava joka vuosi, kertoo johtava asiantuntija Teemu Toivanen.

Kuva: Traficom.

Yleisin hylkäyssyy henkilöautoilla on etuakseliston viat. Myös jousituksen ja iskunvaimennuksen sekä käyttöjarrun viat ovat yleisiä hylkäyssyitä. Valaisimiin ja sähkölaitteisiin, kuten rekisterikilven valoon tai lähivaloon, liittyvistä vioista taas annetaan selvästi eniten korjauskehotuksia.

– Etenkin valaisimien viat ovat usein sellaisia, että autoilija pystyisi helposti ne havaitsemaan ja hoitamaan kuntoon ennen katsastusta ja näin välttymään korjauskehotuksilta, toteaa Toivanen

Katsastuksen arvosteluperusteiden uudistus ei näy sähköautojen katsastustilastoissa

Sähköautojen keski-ikä on Suomessa verrattain alhainen ja se näkyy myös katsastusten määrissä. Vuonna 2022 katsastettiin 3 158 sähköautoa.

– Sähköautojen hylkäykseen johtavat viat ovat pääsääntöisesti samoja kuin kaikilla muillakin henkilöautoilla, pois lukien tietenkin päästöistä johtuvat hylkäyssyyt, toteaa tarkastaja Tatu Siivonen.

Katsastuksen arvosteluperusteet uudistettiin 1.11.2022. Uudistuksessa sähköautoille tuli uusia tarkastuskohteita.

Kuva: Traficom.

– Mediassakin esillä ollut huoli siitä, että katsastuksen arvosteluperusteiden uudistuksen jälkeen pienikin vaurio sähköauton kotelossa voisi johtaa hylkäykseen, ei näyttäisi konkretisoituneen. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana tästä syystä ei ole tehty yhtään hylkäyspäätöstä. Sähköautojen katsastusmäärät ovat vielä aika pieniä ja määrien kasvaessa tulevaisuudessa nähdään paremmin, miten vikojen arvostelu kehittyy. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi maahantuojien erityisohjeet omien merkkiensä kohdalta, toteaa Siivonen.

Henkilöautojen mallikohtaiset katsastuksen vikatilastot viime vuodelta julkaistu

Traficomin mallikohtaiset katsastustilastot julkaistaan vuosittain 3–15 -vuotiaista henkilöautoista.

Katsastuksen vikatilastot malleittain ja käyttöönottovuosittain löytyvät tilastotietokannasta, jos mallia on katsastettu tilastovuonna 100 kertaa tai enemmän.

– Katsastustilastoissa ovat mukana myös mallikohtaiset ajokilometrit, mikä mahdollistaa mallin hylkäysten osuuden ja vikojen lukumäärien suhteuttamisen mallilla keskimäärin ajettuihin kilometreihin, kertoo erityisasiantuntija Ari Väisänen.

Katsastuksen vikatilastot 2022 

 

Poliitikon puheenvuoro: Pentti J. Rönkkö, KD, Uusimaa

Pentti J. Rönkkö

Puolue: KD
Vaalipiiri: Uusimaa
Ehdokasnumero: 184

Polttoainehintojen on pysyttävä kurissa

Suomi on menossa vahvasti etukenossa Euroopan ilmastotalkoisiin. Sanna Marinin hallitus on linjannut, että Suomen pitää olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä Euroopan kärkimaana.

Valtioneuvoston niin sanotussa tiekartassa liikenteen CO2-päästöt halutaan puolittaa jo vuoteen 2030 mennessä.

Sain seurata autoilun kehitystä aitiopaikalta iltapäivälehden autotoimittajana yli 30 vuoden ajan. Minua vaivasi silloin ja vaivaa yhä omituinen ideologinen yksisilmäisyys, jolla ilmastotavoitteet määritellään ja millä tavoin näitä ilmastotavoitteita halutaan saada läpi.

Ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttäisi, että liikennettä täytyisi rangaista oikein kunnolla. Jakeluvelvoitteella polttoaineiden bio-osuutta halutaan lisätä ja se tarkoittaa sekä bensan että dieselin pumppuhinnan nousua. Suunnitellussa polttoainejakelun päästökaupassa myyntiä rajoitettaisiin ja taas hinta nousisi.

Kyllähän jokainen meistä ymmärtää, että valtio tarvitsee veroeuronsa, mutta ilmastokiihkoilu on huono peruste autoilijan rankaisemiseen. Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja Suomi on kylmä maa. Näissä maisemissa autoa todella tarvitaan ja polttoaineen hintojen keinotekoinen nostaminen vie monelta perheeltä leivän suusta.

Autoilija ei todellakaan kaipaa autoilun kustannuksiinsa lisäpainoja. Sen sijaan ihan perusteltua olisi käden ojennus esimerkiksi niille pitkän matkan kulkijoille, jotka ajavat dieseleillä. Käyttövoimavero pitäisi poistaa dieselautoilta.

Osa valtiovallan verotulojen alenemisesta johtuu valtiovallan omista päätöksistä. Kun kansaa ajetaan autoverottomien sähköautojen ostajaksi, niin verotulojen menetystä täytyy korvata. Ja kun sähköautoilijat eivät maksa polttoaineveroakaan, niin siihenkin tarvitaan tilkettä.

Kuningasideaksi näyttäisi nousseen se, että otetaan sähköautoilun vähentämät veroeurot polttomoottoriautoilusta. Toisaalta myöhemmin – kun polttomoottoriautot vähenevät, niin ryhdytään rankaisemaan lopulta myös niitä, jotka on saatu houkuteltua sähköautoilijoiksi. Siihen tarkoitukseen sopii kilometrivero, ruuhkamaksu tai jokin energiamaksu.

Autoilijat ovat aina olleet verottajan näkökulmasta parasta A-luokkaa, eikä tästä lypsylehmästä hevin luovuta. Nyt olisi kuitenkin sopiva aika muistaa kohtuullisuus. Vanha sanontahan kuuluu, että lypsävää lehmää ei kannata tappaa. Verottajan olisi syytä muistaa tämä.

Jos taas ajatellaan puhtaasti ilmastonnäkökulmaa, niin likimain nollapäästöihin voidaan päästä myös nykyisillä polttomoottoriautoilla, jos vain halutaan.

Yhtenä hyvänä vaihtoehtona on Euroopan isojen autonvalmistajien esiin nostama synteettinen bensa. Synteettinen bensa kelpaisi suoraan nykyisten autojen polttoaineeksi ja se tarjoaisi oikotien nollapäästöihin.

Esimerkiksi Porsche on esitellyt eFuel -polttoaineensa, josta valmistetaan tuulivoimalla vedystä ja hiilidioksidista.

Synteettistä polttoainetta käyttävät auto tupruttavat kyllä vielä CO2-päästöjä, mutta jokaisen synteettisen polttoainelitran valmistus imaisee ilmasta likimain saman määrän CO2-päästöjä kuin mitä se lopulta tupruttaa ilmoille. Nollapeliä siis.

Synteettinen polttoainetta ei vielä ole laajasti yleisesti saatavilla ja se on vielä kallista, mutta siitä voisi kehittyä erinomainen ratkaisu, jolla polttomoottoriautojen elinikää voitaisiin venyttää.

Kysymys on myös siitä, että miksi ylipäätään pitää käytännössä lukita autojen tekninen tulevaisuus yhteen vaihtoehtoon. Riittää kun antaisi autoteollisuudelle vapaat kädet valita itse teknologia, joilla tavoitteet saavutetaan.

Teksti: Pentti J. Rönkkö

Katso tästä muita Eduskuntavaalien Poliitikon puheenvuoroja.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Lusa ja Hallia leiskauttivat voittoihin Laukaan rallisprintissä

Tuukka Hallia. Kuva: Taneli Niinimäki, AKK:

Kuusi osakilpailua kaudella 2023 käsittävä Rallisprint SM -sarja jatkui sunnuntaina 12.3. Ruuhimäen legendaarisissa maisemissa. Hienossa talvikelissä ajetun Laukaa SM Sprintin yleiskilpailun voittoihin ajoivat Juha Lusa kaksivedoissa ja Tuukka Hallia nelivedoissa.

Ruuhimäen vauhdikkaalla sprinttiradalla kaksivedoissa ensimmäisellä kierroksella kovinta vauhtia pitivät Juha Lusa (PokyUA), Jussi Nordberg (RauUA) ja Ville Keljo (P-HUA). Toisella kierroksella takaa tulevien ajat alkoivat kuitenkin parantua ja ainoastaan Lusa onnistui pitämään asemansa ykköskierroksen ajan turvin.

Lusa otti samalla kauden toisesta osakilpailusta jo toisen luokkavoittonsa (lk3) ja siirtyy kevättauolle maksimipistein ykkösenä.

SM:n yleiskilpailussa toiseksi ajoi Ari-Pekka Koivisto (YUA) 1,5 sekunnin erolla kärkimies Lusaan. Myös Koivisto voitti oman luokkansa (lk1) jo toistamiseen tällä kaudella.

Tuplaluokkavoittajien kerhoon liittyy myös Ville Reuter (KaMK, lk5), joka ajoi yleiskilpailussa kolmanneksi. Luokkavoiton myötä Reuter jakaa pisteissä kärkipaikan Lusan kanssa. Sarjakolmantena on tänään luokan 6 kuudenneksi ajanut Kasperi Heikkinen (KajUA).

Edellä mainittujen lisäksi luokkavoitot kaksivetoisten SM:n puolella Laukaasta nappasivat Janne Laine (MäntsMK, lk2), Mikko Viitanen (HoMK/UA, lk4) ja Henri Sääskilahti (LMM, lk6).

Junioreiden SM:ssä Heikkinen jatkaa kärkipaikalla, Koivisto nousi kuitenkin jo aivan kantaan 0,5 pisteen päähän. Valtteri Koski (Al-Härmä) on kolmantena 20 pisteellä.

Nelivetojen SM-sarjassa Tuukka Hallialle (MäntsMK) ei löytynyt pysäyttäjää Laukaassakaan. Hallitsevan Suomen mestarin toiselle kierrokselle mahtui myös tilanne, jossa oli aineksia pahempaankin tuhoon, mutta Hallia hanskasi tilanteen penkkakosketuksella.

Sitä myöten aika ei parantunut, mutta tällä kertaa ykköskierroksen aika riitti voittoon. Vaikka Juho Mäki-Tammela (LakUA) antoikin kovan vastuksen toisen kierroksen suorituksellaan jääden vain 0,5 sekuntia, sai Hallian viime vuonna alkanut voittoputki jatkoa myös kauden 2023 toisen osakilpailun päätteeksi.

Hallia nappasi samalla luonnollisesti myös sprinttiautojen luokan 8 voiton ja siirtyy näin nelivetojen pistekärjessä odottelemaan kauden kolmatta osakilpailua. Mäki-Tammela on toisena neljän pisteen päässä Halliasta.

Mäki-Tammelan perässä kolmanneksi kaasutteli Juha Mäkelä (EPUA), joka jäi reilun kahden sekunnin päähän Hallian kärkinoteerauksesta.

Ralliautoluokassa (7) Kristian Nieminen (Toivakka AUK) oli huimassa lyönnissä Rally3-luokituksen Fiestallaan ja päihitti toiseksi tulleen Mitsubishi Mirage -pilotti Mats Rinteen (YkUA) lähes neljällä sekunnilla. Ari Saxberg (LMM) talutti uuden Skoda Fabia RS Rally2-auton kotikisansa viivalle luokan kolmannen sijan arvoisesti.

Nelivetojen pisteissä Nieminen nousi tasoihin kolmanneksi Toni Herrasen (KR-Team) kanssa.

Suomi Cupissa voittoja juhlivat Ville Vatanen (K-KUA, Nuoret), Jukka Lifländer (ImUA, Seniorit) ja Meiju Viitanen (RaaUA, naiset).

Rallisprint SM -sarja jatkuu vajaan kahden kuukauden kevättauon jälkeen 6. toukokuuta Mikkelissä ajettavalla kauden ensimmäisellä asfalttisprintillä.

Laukaa SM Sprint

2WD
1. Juha Lusa 2:57.70
2. Ari-Pekka Koivisto +1.28
3. Ville Reuter +1.39

4WD
1. Tuukka Hallia 2:40.76
2. Juho Mäki-Tammela +0.56
3. Juha Mäkelä +2.11

Rallisprint SM -pisteet: 2/6 osakilpailua

Kaksiveto-SM
1. Juha Lusa 27,5p
1. Ville Reuter 27,5p
3. Kasperi Heikkinen 22,5p

Neliveto-SM
1. Tuukka Hallia 22p
2. Juho Mäki-Tammela 18p
3. Kristian Nieminen 16,5p

Junioreiden SM
1. Kasperi Heikkinen 22,5p
2. Ari-Pekka Koivisto 22p
3. Valtteri Koski 20p

www.rallisprintsm.fi