Koti Blogi Sivu 638

Maineikkaat Geneven automessut Qatarissa — katso tästä pieni kuvakatsaus!

Geneve Qatar 2023. Kuva: Antti Järveläinen.

Geneva Motor Show tunnetaan yhtenä Euroopan ja koko maailman maineikkaimmista automessuista ja messujen historia ulottuu aina vuoteen 1905 saakka. Tuolloin messujen 37 esittelypistettä veti paikalle Geneveen yli 17 000 vierailijaa.

Yhdeksäskymmenes Geneva Motor Show jouduttiin perumaan keväällä 2020 kolme päivää ennen messujen avajaisia, juuri koronapandemian alettua.

Audi SQ8. Kuva: Antti Järveläinen.

Nyt neljän vuoden tauon jälkeen Geneven automessut ovat taas avanneet ovensa yleisölle. Tänä vuonna messut järjestetään Qatarissa Dohassa ja ensi keväänä messut palaavat Geneveen. Dohassa messut tullaa järjestämään joka toinen vuosi.

Tänä vuonna messut olivat selvästi pienemmät, mihin Genevessä ollaan vuosien saatossa totuttu. Näytteilleasettajia oli yhteensä 31, joista suomalaisille tuttujen merkkien lisäksi esillä oli useampia kiinalaisia brändejä. Lehdistöpäivän julkistuksista suurin osa oli entuudestaan tuttuja uutuuksia, mutta nyt ensi kertaa näytillä Lähi-idässä.

BMW i5 M60 Geneve Qatar 2023 BMW i5. Kuva: Antti Järveläinen.

Iso osa messujen esillä olevista autoista oli Dohan katukuvastakin tuttuja suurempikokoisia maasto- tai sedanmalleja. Täyssähkömalleja oli messuilla runsaasti, mutta vähintään yhtä suuressa osassa tuntui olevan polttomoottorimallit, jotka paikalliseen tapaan ovat sieltä malliston huipuilta.

BMW i5 M60 Geneve Qatar 2023 BMW i5. Kuva: Antti Järveläinen.

Euroopan ja Suomen markkinoita ajatellen mielenkiintoisimmat uutuudet messuilla olivat Kia EV9, Bmw i5 ja uusi Volkswagen Tiguan. Superautoista mielenkiintoisimmat uutuudet olivat McLaren 750S ja Artura sekä täyssähköiset konseptimallit Porschen Mission X ja Lamborghini Lanzador.

BMW XM. Kuva: Antti Järveläinen.

Geneven automessut Dohassa ovat auki 14.10 asti ja Genevessä messut järjestetään helmi-maaliskuun vaihteessa ensi vuonna.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kia EV5 Concept .Kuva: Antti Järveläinen.
Kia EV9. Kuva: Antti Järveläinen.
Lamborghini Lanzador. Antti Järveläinen.
Lamborghini Lanzador. Antti Järveläinen.
Lucid Air. Kuva: Antti Järveläinen.
McLaren 750S. Kuva: Antti Järveläinen.
Mercedes-Benz Vision EQXX. Kuva: Antti Järveläinen.
Mini Countryman. Kuva: Antti Järveläinen.
Porsche Mission X. Kuva: Antti Järveläinen.
Toyota Land Cruiser Gazoo Racing. Kuva: Antti Järveläinen.
Volkswagen Tiguan. Kuva: Antti Järveläinen.

F1: Bottas yllätti Qatarin kisan aika-ajoissa

Valtteri Bottas. Kuva: Alfa Romeo F1.

Qatarin F1-kisan aika-ajot ajettiin jo perjantaina, koska lauantaina ajetaan niin sanottu sprinttikisa ja sen lyhyt aika-ajo.

Aika-ajojen nopein oli Red Bullin Max Verstappen, joka oli 0,441 sekuntia nopeampi kuin kakkosruutuun ajanut Mercedeksen George Russell.

Kolmanteen ruutuun ajoi McLarenin Oscar Piastri.

Alfa Romeon Valtteri Bottas onnistui pitkästä aikaa ajamaan kolmanteen aika-ajojaksoon. Loppujen lopuksi hän ajoi yhdeksänteen lähtöruutuun.

Ratarajat olivat merkittävässä roolissa aika-ajossa. Erittäin moni kuljettaja sai aikansa hylättyä ylitettyään ratarajat. Esimerkiksi viimeisessä osiossa McLarenin Lando Norriksen aika olisi riittänyt kakkosruutuun, mutta hän ylitti rajat selvästi ja aika hylättiin. Näin hän jäi ruutuun kymmenen.

Qatarin F1-kisan aika-ajot 2023

1 Max Verstappen Red Bull Racing 1:23.778
2 George Russell Mercedes +0.441
3 Oscar Piastri McLaren +0.450
4 Lewis Hamilton Mercedes +0.527
5 Fernando Alonso Aston Martin +0.591
6 Charles Leclerc Ferrari +0.646
7 Pierre Gasly Alpine +0.775
8 Esteban Ocon Alpine +0.985
9 Valtteri Bottas Alfa Romeo +1.280
10 Lando Norris McLaren
11 Yuki Tsunoda AlphaTauri
12 Carlos Sainz Ferrari
13 Sergio Perez Red Bull Racing
14 Alexander Albon Williams
15 Nico Hülkenberg Haas F1 Team
16 Logan Sargeant Williams
17 Lance Stroll Aston Martin
18 Liam Lawson AlphaTauri
19 Kevin Magnussen Haas F1 Team
20 Guanyu Zhou Alfa Romeo

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Miten valita oikeanlaiset talvirenkaat?

Kuva: Vianor.

Hyvä talvirengas tarjoaa ajomukavuutta ja on ennen kaikkea turvallinen kaikilla talven keleillä. Olitpa sitten nasta- tai kitkarenkaiden kannattaja, kannattaa talvirenkaat valita sen mukaan, minkälaisissa olosuhteissa yleensä ajat.

Riippuu pitkälti ajotottumuksista ja renkaiden käyttöympäristöstä, sopivatko nastalliset vai nastattomat talvirenkaat paremmin omaan käyttöön. Olennaista on valita talvirengas, joka on suunniteltu pohjoisiin ajo-olosuhteisiin.

Yksi talvirenkaiden tärkeimmistä turvallisuusominaisuuksista on suorituskyky ja pito jäällä. Lauhempien talvipäivien sulilla teillä korostuu myös renkaan suorituskyky paljaalla tai märällä asfaltilla, ja sulat tiet saavat autoilijat kiinnittämään entistä enemmän huomiota rengasääneen.

– Vaativimmissa talviolosuhteissa laadukkaat renkaat ovat tärkeä turvallisuustekijä. Liittyminen vilkkaaseen liikenteeseen jäisessä risteyksessä tai kaistanvaihto loskaisella moottoritiellä voivat olla haastavia ajotilanteita. Talvista on tullut aiempaa leudompia, mutta pienempi määrä lunta ei tarkoita, että tiet olisivat vähemmän liukkaita. Autoilijat joutuvat selviämään liukkaista aamuista ja petollisesta mustasta jäästä, kun vesi ja loska jäätyvät yön aikana, muistuttaa rengas- ja autohuoltoketju Vianorin kuluttajakaupan johtaja Vesa Laitinen.

Tuotekehitys, materiaalivalinnat ja testaus oikeanlaisissa talviolosuhteissa erottavat laaturenkaat halvemmista ja tekevät renkaasta toimivamman erilaisilla keleillä. Huolellisesti suunniteltu renkaan rakenne ja pintakuvio sekä laadukkaat materiaalit tekevät renkaasta turvallisen, mikä antaa tarkkuutta ajovasteeseen paljaalla asfaltilla.
Ajaminen on myös huolettomampaa, kun rengas on kulumisurissa vakaa.

Autoilijan pulma: nastat vai kitkat?

Nasta- ja kitkarenkaiden välillä epäröidessä on hyvä pohtia muutamia kysymyksiä: kuinka paljon ja millaisilla teillä ajaa, millainen kuljettaja on, ajaako lähes aina omalla autolla vai voiko tarvittaessa turvautua julkisiin kulkuneuvoihin ja onko autossa erityisiä turvavarusteita?

Ajamisen painottuessa jäisille teille nastarengas on turvallisin vaihtoehto. Nastarenkaat sopivat erityisesti etelän rannikkoseuduille, joissa tiet ovat talvella usein jäisiä. Varsinkin jos autosta puuttuu viimeisin turvatekniikka, on nastarengas lyhyen jarrutusmatkansa ansiosta hyvä valinta.

Kitkarenkaat soveltuvat puolestaan paremmin lumisille teille. Jos autossa on nykyaikaiset turvavarusteet, ja ajaminen tapahtuu enimmäkseen tasaisissa, lumisissa olosuhteissa, kannattaa harkita kitkarenkaita.

Mukavampaa talviajoa laadukkailla renkailla

Vähälumisempien talvien yleistyessä rengasäänen vaikutus ajomukavuuteen on entistä suurempi. Erityisesti sähköautojen omistajat arvostavat hiljaista kyytiä. Renkaan laatu korreloi yleensä äänitason kanssa, joten ajomukavuutta kaipaavan kannattaa panostaa laadukkaisiin renkaisiin.

– Hyvät kitkarenkaat ovat olleet hiljaisuudesta pitävän tyypillinen valinta. Nykyään myös nastarenkaista löytyy hiljaisia vaihtoehtoja ja uusien nastarenkaiden ohjaamoääni on yllättävänkin vaimea, sanoo Laitinen.

EU:n rengasmerkintä auttaa talvirenkaan valinnassa 

EU:n rengasmerkintä on uudistunut palvelemaan erityisesti pohjoismaisia kuluttajia. Vuodesta 2021 rengastarraan on lisätty jää- ja lumipitoa koskevat tiedot sekä QR-koodi, joka johtaa laajaan eurooppalaiseen tietopankkiin. Merkintä kertoo renkaan polttoainetaloudellisuudesta ja äänitasosta, ja jääpitomerkinnän avulla pystyy valitsemaan renkaat, jotka ovat turvalliset pohjoisen talvikeleillä.

– Suomen talvessa ei pärjää Keski-Euroopassa käytettävillä kitkarenkailla. Keski-Eurooppaan tarkoitetut kitkarenkaat on optimoitu märempiin oloihin, kun taas pohjoisen talvikeleihin suunnitellut kitkarenkaat pitävät myös jäällä ja pystyvät vastaamaan myös nopeisiin, yllättäviin jarrutuksiin. Jääpitomerkinnästä kuluttajan on helppo tarkistaa, että rengas todella sopii pohjoisen talveen, kertoo Laitinen.

Rengasvalinnalla voi myös vaikuttaa autoilun kuluihin. Laadukas talvirengas on kestävä niin käyttöikää kuin ympäristöäkin ajatellen. Pienen vierintävastuksen renkaat tuovat polttoainesäästöjä tai pidentävät toimintasädettä sekä vähentävät haitallisia päästöjä.

Lue myös: TM:n talvirengastesti paljastaa taas parhaimmat nasta- ja kitkarenkaat

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomeen uusi tieturvavakuutus

¨Kuva: MySafety.

Suomalaiset ovat nyt yhä innokkaampia matkailemaan vapaa-ajallaan kotimaassa. Mysafetyn uusi Tieturvavakuutus auttaa autoilijoita äkillisissä ja odottamattomissa matkan keskeytymisissä.

Suomalaisten kotimaanmatkailussa yleisimpänä kulkuvälineenä käytetään henkilöautoja sekä erilaisia matkailuajoneuvoja. Esimerkiksi vuonna 2021 tehdyistä Suomen sisäisistä matkoista 86 prosenttia tehtiin autolla bussin, junan tai lentokoneen sijasta. Lisääntyneestä automatkailusta johtuen myös yllättävät matkan keskeytymiset ovat lisääntyneet.

Mysafety lanseeraa Tieturvavakuutuksen, joka tuo turvaa automatkailussa tapahtuviin äkillisiin ja odottamattomiin matkan keskeytymisiin.

Vakuutus tarjoaa tienvarsiapua onnettomuuden, rengasrikon, tyhjän akun, käynnistyksen, moottoririkon, polttoainepulan, lukon avaamisen, teknisten vikojen, kolarin tai tieltä suistumisen sattuessa. Se korvaa rikkoutuneen ajoneuvon huollosta ja hinauksesta aiheutuneiden kulujen lisäksi myös matkan jatkamisesta aiheutuneita kuluja.

– Uskomme, että Tieturvavakuutukselle on kysyntää Suomen kaltaisessa pitkien välimatkojen maassa, jossa avun saaminen paikalle tai keskeytyneen matkan jatkamisen mahdollistaminen tulevat tarpeeseen, sanoo Mysafetyn maajohtaja Johanna Abgottspon.

Mysafetyn Tieturvavakuutuksen kautta vakuutuksenottaja saa apua riippumatta vuorokaudenajasta tai siitä, kuka ajoneuvoa ajaa. Vakuutus kattaa vakuutetun ajoneuvon lisäksi siihen kytketyn, liikennevakuutetun perävaunun, asuntovaunun tai peräkärryn, eikä vakuutuksella ole kilometrirajaa.

– Mysafetyn muiden tuotteiden tapaan Tieturvavakuutus kattaa koko prosessin – ajoneuvon rikkoutumisesta määränpään saavuttamiseen. Lähtökohtaisesti korjaamme pienet viat suoraan paikan päällä ja jos tämä ei onnistu, hinaamme ajoneuvon maksutta lähimpään korjaamoon. Hoidamme lisäksi korvauskäsittelyn vakuutuksenottajan puolesta, jolloin tämän ei tarvitse maksaa mitään kuluja vakuutuksen korvaussummien puitteissa ajoneuvon rikkoutuessa, Abgottspon selventää.

MySafetyn Tieturvavakuutus on tarkoitettu lisäturvaksi kaikille Suomessa ja Euroopassa autoileville. Vakuutuksen korvausmäärä on enintään 2 500 euroa ja vakuutuksen piiriin kuuluvat vakuutetun ajoneuvon lisäksi perävaunut, asuntovaunut tai peräkärryt. Vakuutuksessa ei ole omavastuuosuutta. Vakuutuksen hinta on 7,90 euroa/kuukausi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi Hyundai Kona Electric on nyt hinnoiteltu

Kuva: Hyundai.

Hyundain täysin uusi, futuristinen Kona-malli on suunniteltu alusta alkaen täyssähköauto edellä.  Valittavissa on normaalin ja pitkän toimintamatkan akustolla varustettu täyssähköinen malli (EV) sekä hybridimalli (HEV).

Jyhkeän ja rohkean muotoilunsa ja suurennettujen mittojensa ansiosta täysin uusi Kona soveltuu aiempaa paremmin esimerkiksi perheiden ja aktiiviharrastajien käyttöön.

Kuva: Hyundai.

Konan ulkomitat ovat kasvaneet, ja se tarjoaa aivan uutta teknologiaa ja mukavuusominaisuuksia, kuten digitaalisen Digital Key 2 -avaimen, kattavan OTA-päivitettävyyden (Over-the-Air), kaksi 12,3-tuumaista panoraamanäyttöä ja uuden sukupolven digitaalisen Connected Car Navigation Cockpit -järjestelmän (ccNC).

Sähköinen Kona tarjoaa jatkossa aiempaakin pidemmän toimintamatkan. Akustokoot kasvavat siten, että normaali akustokoko on 48,4 kWh ja pidemmän toimintamatkan 65,4 kWh. Normaalin toimintamatkan akkupaketti tarjoaa moneen käyttöön riittävän 377 kilometrin toimintamatkan, suurempi akkupaketti puolestaan kiitettävät 514 kilometriä (WLTP, AER).

Kuva: Hyundai.

Siinä on myös sähkö-Konalle suunniteltuja ominaisuuksia, kuten 27 litran etutavaratila ”frunk”, virran ulosotto V2L (Vehicle-to-Load) sekä auton sisä- että ulkopuolella, tuulilasinäyttö, i-PEDAL-ajotila, latausluukun lämmitystoiminto sekä mahdollisuus akuston esilämmitykseen navigointijärjestelmällä, manuaalisesti valittuna tai Bluelink-palvelusta aktivoituna.

Edellisen sukupolven Konaan verrattuna uudella mallilla on merkittävästi suuremmat mitat. Sähkö-Konan pituus on 4 355 mm, mikä on 175 mm enemmän kuin ensimmäisen sukupolven Kona Electricissä, ja sen akseliväli on 2 660 mm, mikä on aiempaa 60 mm pidempi. Auton leveys on 1 825 mm eli 25 mm leveämpi ja korkeus 20 mm korkeampi eli 1 575 mm. Tavaratila on kasvanut lähes 30 prosentilla 466-litraiseksi. Takamatkustajille on 77 mm aiempaa enemmän jalkatilaa.

Kuva: Hyundai.

Uusi Kona Electric on Plug & Charge -yhteensopiva, eli auton tunnistus ja lataus tapahtuu heti latauskaapelin kytkemisen yhteydessä ilman erillistä tunnistautumista latauslaitteella. Plug & Charge -toiminto on tällä hetkellä Suomessa käytettävissä Ionity-suurteholatausasemilla osana Charge myHyundai -latauspalvelua.

Hyundai Kona Electricin mallistossa on lanseerausvaiheessa kolme varustetasoa, Comfort, Style ja Premium, joista jo Comfort-varustetaso on kattavasti varusteltu.

Kuva: Hyundai.

Malliston hinnat alkavat 39 990 eurosta (Comfort 48,4 kWh 156 hv). Malliston parhaiten varusteltu isomman akkupaketin versio Premium 65,4 kWh 217 hv kilpailukykyinen hinta alkaa 49 990 eurosta.

Sekä Hybrid- että Electric-versiot ovat koeajettavissa jälleenmyyjillä lokakuun aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nissanille uusi Suomen maajohtaja

Kuva: Nissan.

Tuukka Pernu on nimitetty Nissan Nordic Europen Suomen maajohtajaksi 23.10.2023 alkaen.

Pernu palaa Nissanin palvelukseen työskenneltyään Nissanilla jo aiemmin vuosina 2011-2021. Uudessa tehtävässään Pernu raportoi Nissan Nordic Europen toimitusjohtaja Christian Costagannalle.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksen pääkonttorilla Espoossa työskentelee n. 120 henkeä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kolme vangittuna tapauksessa, jossa nainen pakotettiin autoon ja pahoinpideltiin

Kuva: Autotoday.

Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotti 3.10., että kolmea henkilöä epäillään 1.10. tapahtuneesta törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä pahoinpitelystä. Asian tutkinta etenee.

Poliisi on päässyt kuulemaan uhria ja kaikkia rikoksesta epäiltyjä.

Tämän hetken tietojen mukaan uhri tunsi ainakin yhden epäillyistä, joka oli aiemmin suuttunut uhrille. Uhrin kertoman mukaan epäillyt olivat pakottaneet hänet henkilöautoon, jossa he olivat matkustaneet lauantai-illasta sunnuntaiaamuyönä tapahtuneeseen kiinniottoon saakka. Auto on musta, farmarimallinen Mercedes-Benz.

Uhrin kertoman mukaan epäillyt olivat kohdistaneet häneen väkivaltaa muun muassa lyömällä ja terävällä esineellä viiltämällä. Epäillyt olivat myös sitoneet uhrin. Uhri on kertonut, että väkivalta paheni siihen saakka, kunnes poliisi sunnuntaina noin kello 5 löysi autossa olleet matkustajat Espoosta.

Tällä hetkellä kaikki kolme epäiltyä ovat vangittuna. Tapausta tutkitaan muun muassa nimikkeillä törkeä vapaudenriisto ja törkeä pahoinpitely.

Poliisi kiittää tapauksesta saamiaan muutamia silminnäkijähavaintoja. Havaintoja voi yhä lähettää osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 029 541 3031 (vastaaja).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Pankkiautomaatti varkaiden matkaan — oletko nähnyt tämän auton?

Poliisi kaipaa havaintoja tästä autosta. Kuva: Poliisi.

Pornaisissa tapahtui viime yönä törkeä varkaus, kun Kirkkotiellä sijaitsevan liiketilan seinästä anastettiin pankkiautomaatti.

– Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän kohteeseen noin kello 02.19. Tehtävälle liittyi useita poliisin partioita, jotka tekivät alueella lähietsintää epäiltyjen tavoittamiseksi, kertoo rikosylikonstaapeli Janne Levälampi.

Tapahtumapaikalta oli yöllä nähty poistuvan kolme henkilöä. Käytössään epäillyillä oli ollut kauhakuormaaja sekä pakettiauto ja peräkärry, jolla anastettu pankkiautomaatti oli kuljetettu pois paikalta. Tapahtumalla on useita silminnäkijöitä.

Varkauteen käytetty kauhakuormaaja osoittautui aiemmin Mäntsälästä anastetuksi.

– Tapausta tutkitaan törkeänä varkautena sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkautena. Tukintaa jatketaan muun muassa teknisellä tutkinnalla, tapahtumapaikalta saatavien valvontatallenteiden läpikäymisellä ja silminnäkijöiden kuulemisilla, Levälampi jatkaa.

Varkaudessa käytetty auto on tallentunut alueen valvontakameran kuviin. Poliisi pyytää vihjeitä ja tietoja kuvassa näkyvän pienen punaisen pakettiauton liikkeistä.

Vihjeet ja tiedot pyydetään lähettämään poliisin sähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi tai virka-aikana poliisin numeroon puh: 050 399 9026.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Voyah Free — sähköautomarkkinoiden uusi valtaaja?

Kuva: Antti Järveläinen.

Lokakuun 4. päivä 2023 jää historiaan tärkeänä päivänä Nordcars Finland Oy:lle, kun täyssähköinen Voyah Free esiteltiin ensimmäistä kertaa Suomessa lehdistölle Helsingissä Kalastajatorpalla.

Voyah Free on ensimmäinen automalli, jota vuonna 2022 perustettu yritys alkaa tuomaan maahan. Nordcars Finland Oy:n tavoitteena on autoalan digitaalinen vallankumous, jossa sähköistyvä liikenne tuodaan kaikkien saataville.

Kuva: Antti Järveläinen.

Juha-Pekka Mäkinen, Nordcars Finland Oy:n toimitusjohtaja, ei superlatiiveja autoa esitellessään säästellyt – onhan auto ladattu täyteen erilaisia varusteita, joista osa on tuttuja vain huomattavasti arvokkaammista malleista.

Auton yli 50 premiumominaisuutta sisältävät muun muassa yönäköjärjestelmän, ilmajousituksen 100 millin säätövaralla, hierovat etuistuimet tuuletuksella ja lämmityksellä sekä 4,4 sekunnin kiihtyvyyden nollasta sataan. Automaattisesti ja kymmenportaisesti himmentyvä kattoikkuna estää jopa 98% UV-säteilystä.

Kuva: Antti Järveläinen.

Lista auton ominaisuuksista ja varusteista on pitkä ja sisältää toimintoja, joista osaa ei tunnu edes kilpailijoilta löytyvän. Takapenkillä olevia lapsia tai muita matkustajia pystyy muun muassa tarkkailemaan kameran välityksellä etunäytöstä eikä katsetta tarvitse näin ollen ottaa kokonaan irti tiestä.

Maahantuoja kertoo aerodynaamisen muotoilun olevan italialaista perää. Voyah-keulalogoon on haettu muotoa siivestä ja auton runkoon jahdista.

Auton mittaristo ja etunäytöt koostuvat kolmesta 12,3-tuumaisesta näytöstä ja valmistajan kutsuu näyttökokonaisuutta Triplex-näytöksi. Koko Triplex-näyttöryhmän korkeutta voidaan säädellä napista. Lisäksi näyttöjen korkeus säätyy myös ajotilan mukaan. Tehokkaimmassa ajotilassa, jolloin ajatukset keskittyvät enemmän ajamiseen, näytöt laskevat alemmas ja näkymä muuttuu yksinkertaisemmaksi ja pelkistetymmäksi.

Kuva: Antti Järveläinen.

Uuden Voyah Free:n voi ostaa suoraan verkosta, ja maahantuoja muistuttaakin sosiaalisen median tärkeydestä, mihin Nordcars tulee Mäkisen mukaan panostamaan paljon.

Autossa ei ole eläinperäisiä materiaaleja, vaikka nopealla silmäyksellä ylellisen ulkonäön omaavan ohjaamon sisusta nahalta näyttääkin. Maahantuoja kertoo materiaalien olevan OKEO-TEX sertifioidut, ympäristöystävällisyyttä unohtamatta. Sisätilojen ilmanvaihdon suhteen autosta löytyy tehokkaan suodatuksen lisäksi hajustediffuusori, aktiivihiilisuodatin ja ilmastoinnin automaattinen puhdistustoiminto.

Voyah Free lukuina

Kiinalaismerkin ensimmäinen Suomeen tuotava täyssähkömalli Free on kaksimoottorinen ja nelivetoinen SUV/crossover. Sähkömoottoreiden tarjoilema yhteisteho on tuntuvat 360 kilowattia ja maksimi vääntö 720 Nm.

Kuva: Antti Järveläinen.

Ajoakun käytettävissä oleva nettokapasiteetti on 100 kWh ja WLTP:n mukainen toimintamatka on 500 kilometriä. Muutaman kymmenen minuutin lyhyessä koeajossa kulutusta luonnollisesti ei päässyt mittailemaan tarkemmin, mutta todellinen toimintamatka asettunee jonnekin 300 ja 450 kilometrin väliin ajotavasta ja ulkoilman lämpötilasta riippuen.

Suuresta akkukoostaan huolimatta auto pystyy vastaanottamaan pikalatausta ainoastaan 100 kilowatin teholla. Lukema on selvästi alhaisempi kuin monella kilpailijalla, joiden maksimaalinen latausteho on 200-300 kilowattia. Maksimaalista lataustehoa jopa tärkeämpi on kuitenkin latauskäyrä ja miten auto todella ottaa tehoa vastaan. AC-latausteho on suurimmasta osasta täyssähköautoja tuttu 11 kW.

Kuva: Antti Järveläinen.

Omamassaa autosta löytyy, sillä 4,9 metrinen Free painaa 2340 kiloa. Akselivälin ollessa muutaman sentin vajaa kolme metriä, tuntuu auto koeajon ensimetreillä vakaalta kulkupeliltä. Kovemmilla nopeuksilla huomio kiinnittyy myös varsin hiljaiseen ohjaamoon ja auton sähkömoottoreiden tarjoamaan tehokkuuteen. Ilmajousitettu alusta on viritetty pehmeäksi ja mukavuuspainotteiseksi.

Pikainen koeajolenkki oli hyvä pintaraapaisu auton sielunelämään ja useammalla osa-alueella Mäkisen luettelemat superlatiivit autosta lunastivat ainakin osittain paikkansa. Useamman päivän koeajossa loppuvuodesta selviää tarkemmin, mitä auto on syönyt sisäänsä ja miten autolle maistuu Suomen kylmemmät ja liukkaammat olosuhteet.

Kuva: Antti Järveläinen.

Voyah Free on aina 5-paikkainen ja tavaratila on 560 litraa takaistuinten ollessa pystyasennossa. Suurin sallittu vetomassa 2000 kiloa ilahduttaa veneilijöitä ja mökkikansaa.

Voyahilla ei tule ainakaan tällä erää olemaan täysin omaa huoltoverkostoa Suomessa, mutta Mäkisen mukaan neuvottelut valtuutetusta huoltotoimijasta ovat loppusuoralla valtakunnallisen sähköautokorjaamoketjun kanssa. Huolloista vastaavan toimijan on tarkoitus varmistua lokakuun aikana.

Suomessa saatavissa olevan Voyah-malliston on määrä kasvaa jo heti ensi vuonna. Alkuvuodesta 2024 saataville tulee Voyah Dream -tila-auto ja loppuvuodesta 2024 Voyah Passion -sedanmalli.

Kuva: Antti Järveläinen.

Voyah Free maksaa Suomessa 79 900 euroa. Ainakaan korkea hinta ei tule heti houkuttelemaan koko kansaa Voyah-ostoksille kilpailtuna aikoina, mutta suomalaisille upouusi tuttavuus on ehdottomasti tutustumisen ja kokeilemisen arvoinen.

Auto on nähtävillä lauantaista 7.10. eteenpäin Helsingissä kauppakeskus Triplan showroomissa ja Lempäälässä Ideaparkissa pop-up -storessa. Varauskalenteri koeajoille löytyy merkin nettisivuilta www.voyah.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.

 

WRC3-luokan mestari Roope Korhonen ajaa WRC2-autolla Keski-Euroopan MM-rallissa

Kuva: Antti Lahtinen, Rautio Motorsport.

Roope Korhonen ja Anssi Viinikka osallistuvat Keski-Euroopan MM-ralliin 26.–29.10. Tuore WRC3-luokan mestari kilpailee luokkaa ylempänä WRC2-luokassa italialaisen P.A. Racingin Škoda Fabia Rally2:lla.

Korhonen on ajanut urallaan ainoastaan yhden asfalttirallin, joten tulostavoitetta tärkeämpää on hankkia kokemusta kestopäällysteeltä.

-Hienoa, että saadaan jatkoa kaudelle. WRC3-kisat menivät niin nappiin, kuin mahdollista ja Jyväskylässäkin meillä oli hyvä kyyti WRC2-luokassa Pololla, mutta nyt ollaan monessakin suhteessa niin uuden äärellä, että ei pysty asettaa tulostavoitteita. Koitetaan kerätä kaikki kokemus talteen, suunnittelee Korhonen.

Korhonen vieraili alkuvuodesta Italiassa hakemassa asfalttioppia Vittorio Canevan rallikoulusta ja osallistui Ralli Regione Piemonteen ajaen sijalle 16.

Ennen Keski-Euroopan MM-rallia Korhonen ajaa Itävallassa Herbst Ralliin. Lähellä Tšekin rajaa ajettavassa kilpailussa ajetaan neljä erikoiskoetta kahteen kertaan, joten kilpailu toimii oivana kenraalina viikkoa ennen MM-rallia.

-Oikeastaan erittäin hyvä, että saatiin Itävallan kisa samaan pakettiin. Ei tarvitse lähteä uudella autolla ihan kylmiltään uuteen ralliin ja varsinkaan asfaltille.

Keski-Euroopan MM-rallissa ajetaan Tšekin, Saksan ja Itävallan maaperällä. Ralli alkaa torstaina Prahasta ja päättyy sunnuntaina Saksan Passauhun, jossa sijaitsee myös rallin huoltoparkki.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //