Koti Blogi Sivu 1799

Video: Tämä autoja tuhonnut silta on nyt korotettu

Yhdysvalloissa on ollut yksi junasilta, joka on saanut hyvin paljon julkisuutta korkeiden autojen törmättyä siihen.

Sillalle on jopa tehty oma sivusto 11foot8.com, johon on kerätty törmäyskuvia.

Nyt silta on kuitenkin korotettu 20 senttiä, joten yhä useampi kuorma-auto pääsee kulkemaan sillan alta.

Kyseinen silta on Pohjois-Caroliinassa ja se on ollut paikallaan melkein 80 vuotta.

Vuodesta 2008 alkaen on ainakin 148 kuorma-autoa törmännyt siltaan, ja nyt on vihdoinkin saatu aikaiseksi korjaus sillalle.

Tässä on video korotuksesta.

 

Katso tästä muita videoita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Liikenneopettajille oma yhdistys

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Uusi ajokorttilaki on herättänyt liikenneopettajien keskuudessa laajaa huolta. Opetuksesta leikattiin yli puolet pois, joihinkin ajokorttiluokkiin ei kuulu opetusta ollenkaan eikä vapaaehtoinen opiskelu toimi.

Ekologisuudesta puhutaan tärkeänä yhteiskunnallisena teemana mutta autokoulussa sitä ei enää ehditä nykyisillä opetusmäärillä opettelemaan. Lisäksi ikäpoikkeuslupia myönnetään henkilöille, joilla on aiempia liikennerikkomuksia.

– Me näemme, että uusi ajokorttilaki runnottiin läpi eikä meitä liikenneopettajia kuunneltu ollenkaan. Toivomme, että tämän yhdistyksen avulla saamme nostettua esiin tärkeitä liikenneturvallisuuteen liittyviä seikkoja, sanoo vasta perustetun Liikenneopetus ry:n puheenjohtaja Kristiina Anunti.

Liikenneopettajat Kristiina Anunti ja Lari-Jaakko Mäkelä perustivat syksyllä 2019 liikenneopettajaryhmän, joka syntyi ammattilaisten halusta tuoda esiin koulutukseen ja liikenneturvallisuuteen liittyviä puutteita ja tehdä niihin korjausehdotuksia. Ryhmä keräsi nopeasti yli 250 opettajajäsentä.

Anunti ja Mäkelä yllättyivät itsekin siitä, kuinka suureksi ryhmä muodostui. He huomasivat, että opettajat ovat todella laajasti yhtä mieltä lain epäkohdista. Nyt he ovat rekisteröineet ryhmän viralliseksi yhdistykseksi, johon liikenneopetusalalla työskentelevät voivat liittyä.

– Kentällä töitä tehdessä huomasin, että epäkohdista puhutaan koko ajan mutta niihin ei kukaan yksin pysty vaikuttamaan. Tästä lähti ajatus ryhmän perustamisesta, sanoo Liikenneopetus ry:n varapuheenjohtaja Mäkelä.

Opettajat ovat jo aiemmin ottaneet julkisesti kantaa opetuksen vähäisyyteen. Ajokorttilakiuudistus vähensi opetuksen määrän todella pieneksi, ja oppilaat eivät enää suoriudu teoria- ja ajokokeista yhtä hyvin kuin aiemmin. Opettajien mielestä on väärin, että opetusta on aivan liian vähän ja kokeissa joudutaan käymään useita kertoja.

– Meidän täytyy saada jatkossakin vastuullisia ja turvallisia kuljettajia liikenteeseen. Ja onhan tässä sekin puoli, että oppilaankin näkökulmasta ajokortin kustannusten olisi luonnollisesti järkevämpää kohdistua siihen itse opetukseen, eikä kalliisiin tutkintomaksuihin ja uusintoihin, sanoo Anunti.

Liikenneopetus ry:n tarkoituksena on korostaa liikenneturvallisuutta ja ottaa kantaa havaitsemiinsa epäkohtiin.

Lue myös tämä: Liikenneopettajat: Opetusta lisättävä pikimmiten

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Viranomaiset tarkastivat yli 200 taksia, melkein sadassa taksissa puutteita

Clas von Bell

Taksiliikenteen valvonta suoritettiin perjantaina 8.11.2019 ensimmäistä kertaa koko Uudenmaan alueella yhtäaikaisesti kaikkien takseja valvovien viranomaisten voimin.

Viranomaisista mukana olivat Helsingin poliisilaitos, Itä-Uudenmaan poliisilaitos, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä Verohallinto.

Perjantaiyönä suoritetun valvonnan aikana tarkistettiin yhteensä 213 taksia. Kaikki oli kunnossa 125 taksin kohdalla eli 59 prosentissa tarkistettuja ajoneuvoja. Valvonnan aikana havaittiin seuraavia rikkeitä tai puutteita:

  • Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 78 kpl
  • Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 50 kpl
  • Hintatiedot eivät olleet helposti matkustajan havaittavissa 15 kpl
  • Ajoneuvoa ei ollut merkitty luvanvaraiseen käyttöön 4 kpl
  • Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa taksinkuljettajan ajolupaa 3 kpl
  • Luvaton taksiliikenne 1 kpl

Helsingin poliisi tarkisti valvonnan aikana 160 taksia. Sakkoja kirjoitettiin 10 taksinkuljettajalle mm. ajoluvan puutteesta. Auton kunnosta, katsastuksen puutteesta tai verojen maksamattomuuteen liittyen annettiin viisi valvontailmoitusta tai näyttömääräystä. Lisäksi kahdesta autosta jouduttiin poistamaan rekisterikilvet epäkuntoisuuden vuoksi.

Itä-Uudenmaan poliisi havaitsi valvonnan aikana yhden luvattoman taksiliikenteen harjoittajan ja peruutti yhden taksikuljettajan ajoluvan.

Länsi-Uudenmaan poliisi kirjoitti valvonnan aikana yhden sakon ja yhden kirjallisen huomautuksen.

Eniten puutteita tietojen esillä pitämisessä

Liikennepalvelulain mukaan taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava mm. siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Mainittujen tietojen esillä pitäminen on ollut yleisin havaittu puute myös aikaisemmin järjestetyissä taksiliikenteen valvontaiskuissa.

– Nyt järjestetty taksivalvonta osoitti, että näiden velvoitteiden asianmukaisessa täyttämisessä on edelleen liian usein huomautettavaa, kommentoi Traficomin johtava asiantuntijaa Pasi Hautalahti.

Lain vaatimat luvat olivat kunnossa suurimmalla osalla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta: valvonnassa havaittiin yksi luvaton taksiyrittäjä, ja ajolupa puuttui kolmelta taksinkuljettajalta.

Yli puolessa tarkastetuista takseista ei löytynyt mitään huomautettavaa. Puutteita havaittiin 41 prosentissa tapauksia.

– Puutteita esiintyy edelleen liian monen taksin kohdalla. Meidän pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että huomautettavaa löytyy vain harvakseltaan, sanoo ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta.

Yhteisvalvonnoista on muodostunut pysyvä toimintamalli

Taksiliikenteen yhteisvalvonnasta on muodostunut pysyvä toimintamalli, sillä se on katsottu tehokkaimmaksi tavaksi toimia. Valvonnassa yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomaistaho tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvat asiat.

Liikennepalvelulain mukaan taksilupien myöntäminen ja valvonta kuuluu liikenne- ja viestintävirasto Traficomille. Lain mukaan taksina käytettävä ajoneuvo pitää olla rekisteröitynä luvanvaraiseen liikenteeseen. Taksiliikennettä harjoittavalla yrityksellä tulee olla voimassa oleva lupa sekä taksinkuljettajalla voimassa oleva ajolupa.

Poliisin näkökulmasta valvonnassa korostuu liikenneturvallisuus. Poliisi valvoo ensisijaisesti liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita, kuten ajokuntoa ja ajoneuvon riittävää kuntoa.

Verohallinto kerää vertailutietoa valvontakäyttöön. Erityisesti valvonnassa nousseiden tapausten ilmoituskäyttäytymistä seurataan ja tulorekisteritietoja hyödynnetään palkkatietojen reaaliaikaisessa valvonnassa.

Verohallinto on havainnut aiempien valvontatapahtumien jälkeen parannusta ilmoitusten antamisessa. Myös kuitinantoon ja kuitin oikeellisuuteen kiinnitetään huomiota. Kuluttajat voivat ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä Verohallintoon vihjetietolomakkeella.

Jo viides yhteisvalvonta

Taksiliikenteen sääntely muuttui heinäkuun alusta 2018, minkä jälkeen taksiliikenteen yhteisvalvonta aloitettiin. Eri viranomaisten toteuttamaa yhteistä taksivalvontaa on tehty kuluvan vuoden aikana yhteensä viisi kertaa.

Takseja valvottiin Helsingissä 1. helmikuuta, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan poliisin toiminta-alueilla 29. maaliskuuta ja näiden lisäksi Kuopiossa ja Siilinjärvellä 13.–14. kesäkuuta, Turussa 26. kesäkuuta sekä Oulussa 4. syyskuuta.

Perjantain valvonnan kohteena olivat kaikki asiakkaita kuljettavat taksit. Valvontaa suoritettiin Helsingin keskustassa, erityisesti Rautatientorin ympäristössä, Katajanokalla, Länsisatamassa sekä Itä- ja Pohjois-Helsingissä.

Itä-Uudellamaalla valvottiin erityisesti Vantaalla lentoaseman läheisyydessä, Myyrmäessä ja Tikkurilassa.

Länsi-Uudellamaalla valvonta painottui Espoon kaupungin alueelle. Valvontaa tehtiin Leppävaaran, Matinkylän, Espoon keskuksen ja Tapiolan taksiasemilla.

Valvontaan osallistui 12 poliisia Helsingin poliisilaitoksen, 11 poliisia Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ja kuusi Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen liikennevalvonnasta sekä kahdeksan Verohallinnon verotarkastajaa ja yhdeksän Traficomin edustajaa.

Katso tästä muita juttuja taksien valvonnasta.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Poliisi sakotti sladissa ajaneita autoilijoita

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Perjantai-illan aikana poliisi kirjoitti Sisä-Suomen alueella useita sakkoja autoilijoille liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Noin 20-vuotias mies luistatti autonsa perää Leppästensuonkadulla Tampereella. Poliisipartio oli havainnut, kuinka kyseinen kuljettaja oli useammassa risteyksessä ajanut perää luistattaen.

Nokialla Nuijamiestentiellä sijaitsevan marketin pysäköintialueella noin 19-vuotias nainen kuljetti henkilöautoa luisuttaen sitä käsijarrulla. Samaisella pysäköintialueella oli muita ajoneuvoja ja osa niistä oli liikkeellä.

Tampereella Uudenkylänkadulla noin 23-vuotias mies kuljetti henkilöautoa luisuttaen sitä ajoradalla sekä jäähallin pihassa. Tiellä ja jäähallin pihassa oli samaan aikaan muuta liikennettä.

Keuruulla Yliahontiellä noin 21-vuotias mies luistatti autoaan tien puolelta toiselle. Kyydissään hänellä oli kaksi matkustajaa.

Pihtiputaalla noin 19-vuotias mies ajoi tahallisesti perä luisussa tullessaan pyörätieltä Viitasaarentielle. Pyörätiellekään hänellä ei ollut asiaa henkilöautollaan.

Katso myös tämä: Video: Poliisi yritti lopettaa luistattelun – ensin se ei onnistunut, mutta lopuksi poliisi keksi keinon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Tampereella puolen tunnin takaa-ajo aiheutti lukuisia vaara-tilanteita

Kuva: CvB.

Eilen illalla yhdeksän jälkeen poliisipartio havaitsi Tampereella Kolmostiellä sankassa räntäsateessa henkilöauton, jonka takavalot olivat täysin pimeänä.

Henkilöauto oli ajamassa Lahdesjärven kohdalla kohti Tamperetta, kun poliisipartio kytki pysäytysvalot päälle. Ajoneuvo ajoi tien sivuun, mutta toisen poliiseista noustessa partioautosta, se lähtikin kiihdyttämään kohti Tamperetta.

Moottoritieltä pakomatka jatkui Viinikan liikenneympyrän kautta Tammelaan ja sieltä Kekkosentielle. Hervannan valtaväylän ja Sammon valtatien risteyksessä pakeneva auto kääntyi kohti Takahuhtia ja sieltä Linnainmaan kautta edelleen Leinolaan.

Pakenevaa ajoneuvoa yritettiin pysäyttää usean poliisipartion voimin, mutta se jatkoi ajoaan huomattavalla ylinopeudella ja aiheuttaen lukuisia vaaratilanteita.

Poliisi sai ajoneuvon pysähtymään vasta noin puolen tunnin pakomatkan jälkeen Kangasalan Vääränkalliontielle.

Ajoneuvon kuljettajaksi ilmeni noin 30-vuotias mies. Ajoneuvo oli ilmeisesti luvatta käyttöön otettu.

Turvallisuustarkastuksen yhteydessä miehen hallusta löytyi epäiltyä huumausainetta ja ajoneuvosta löytyi etsinnän yhteydessä käsiaseeseen kuuluva äänenvaimennin.

Poliisi epäilee kuljettajaa mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, huumausaineen käyttörikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja haitanteosta virkamiehelle.

Katso tästä muita juttuja Tampereelta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autotoday 10 vuotta sitten: Sikainfluensssa: Varsinais-Suomen poliisiasemilla ei voi käydä puhalluttamassa

Arkistokuva. Kuva: Poliisi

Kymmenen vuotta sitten oli erikoinen syy kieltää puhallutukset poliisiasemien sisätiloissa.

Sikainfluensssa: Varsinais-Suomen poliisiasemilla ei voi käydä puhalluttamassa

Varsinais-Suomen poliisilaitoksella ei voi toistaiseksi testata ajokuntoaan puhalluskokeella.

Käytäntöön siirrytään H1N1-influenssan takia. Tavoitteena on vähentää sisätiloissa työskentelevän henkilökunnan ja siellä asioivien altistumista pisaratartunnalle. Käytäntöä noudatetaan kaikilla maakunnan poliisiasemilla.

Poliisi haluaa lisäksi muistuttaa, että rattijuopumusvalvontaa ja siihen kuuluvia seulontapuhallutuksia tehdään normaalisti. Pikkujoulujen kynnyksellä onkin syytä palauttaa muutama perusasia mieleen: Alkoholin palamista elimistössä ei voi nopeuttaa.

Päihtymysasteen tunne ja alkoholin määrä veressä (promillet)/hengitysilmassa (mg/l) eivät aina vastaa toisiaan.

Kostean illan yhteydessä ei kannata laskea paukkujen määrää suhteessa siihen, koska pitäisi olla ajokykyinen. Kyky laskea luotettavasti heikkenee juomisen ohessa.

Rattijuopot ovat mukana noin joka neljännessä kuolemaan johtaneessa kolarissa. Jos otat, et aja.

Juttu oli Autotodayssa 9.11.2009.

Lue myös nämä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Suomalaiset ja ruotsalaiset kuljetusyritykset haluavat olla ympäristötietoisia

Kuva: Scania.

Value Clinic tutki Pohjoismaisen energiayhtiö Gasumin toimeksiannosta, suomalaisten ja ruotsalaisten raskaan liikenteen kuljetusyritysten suhtautumista ympäristöasioihin, ja mitä he ajattelevat eri polttoaineratkaisuista.

Tutkimustulosten mukaan yli 16 ajoneuvoa omistavista kuljetusyrityksistä jopa 60 prosenttia pitää biokaasua hyvänä polttoainevaihtoehtona lähitulevaisuudessa.
Ruotsissa vastaava luku on 33 prosenttia.

Kummassakin maassa suuria ajoneuvomääriä omistavat kuljetusyritykset pitävät biokaasua parempana polttoainevaihtoehtona kuin hybridi- tai sähköratkaisuja.

LNG:n ja LBG:n käyttö perustuu tieliikennekuljetuksissa jo olemassa olevaan ja luotettavaan ajoneuvotekniikkaan, jonka avulla voidaan vähentää kuljetuksien hiilidioksidi-, typpioksidi-, hiukkas- ja melupäästöjä.

– On hienoa, että suuret kuljetusyritykset sekä Suomessa että Ruotsissa näkevät LNG:n ja LBG:n hyödyt tieliikennekuljetuksissa. Jos 16 raskasta ajoneuvoa omistava kuljetusyhtiö vaihtaisi perinteisistä polttoaineista kaasuun, kasvihuonekaasupäästöt vähenisivät huomattavasti, sillä yhden raskaan ajoneuvon vuosittaiset päästöt vastaavat keskimäärin 40–50 henkilöauton päästöjä, kertoo Gasumin liikenteen liiketoimintayksikön johtaja Jukka Metsälä.

Nesteytetyn kaasun käyttö vähentää tieliikennekuljetusten päästöjä ja polttoainekustannuksia

Tutkimus osoittaa, että kaasun kilpailukykyinen hinta, päästövähennykset ja jatkuvasti kasvava tankkausasemaverkosto ovat LNG:n ja LBG:n suurimmat vahvuudet kuljetusyrittäjien mielestä.

Tulokset myös osoittavat, että yli puolet kaikista suomalaisista ja ruotsalaisista kuljetusyrityksistä koki asiakkaidensa ympäristöön liittyvien vaatimusten lisääntyneen viime vuosien aikana.

Lisäksi lähes 60 prosenttia suomalaisista ja 82 prosenttia ruotsalaisista vastaajista uskoi, että osa heidän ajoneuvoistaan tulee käyttämään viiden vuoden kuluttua vähäpäästöisiä polttoaineita ja he olivat kiinnostuneita vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöönotosta liiketoiminnassaan.

Euroopan unioni on asettanut raskaan liikenteen päästöille kunnianhimoiset päästötavoitteet. Säädösten mukaan uusien raskaiden ajoneuvojen päästöjen on oltava vuoden 2019 tasoon verrattuna 15 prosenttia pienemmät vuonna 2025 ja 30 prosenttia pienemmät vuonna 2030.

Tutkimuksessa kysyttiin kuljetusyrityksiltä, mitkä tekijät vaikuttavat eniten heidän polttoainetoimittajan valintaansa. Kaikkien vastaajien mielestä kolme tärkeintä tekijää ovat kilpailukykyinen hinnoittelu, helppokäyttöisyys ja kattava tankkausasemaverkosto.

– Rakennamme määrätietoisesti kattavaa tankkausasemaverkostoa Pohjoismaihin. Tavoitteenamme on rakentaa noin 20 raskaan liikenteen kaasutankkausasemaa Ruotsiin ja Suomeen vuoden loppuun mennessä, ja rakennamme Pohjoismaihin yhteensä 50 uutta tankkausasemaa 2020-luvun alkuun mennessä. Tämä parantaa kaasun saatavuutta ja antaa yhä useammalle kuljetusyritykselle mahdollisuuden ottaa käyttöön vähäpäästöinen LNG- tai LBG-polttoaine, kertoo Gasum Ruotsin liikenteen liiketoimintayksikön johtaja Mikael Antonsson.

Gasumilla on Suomessa ja Ruotsissa noin 40 kaasutankkausaseman verkosto. Näistä asemista yksitoista palvelee myös runkoliikennettä tarjoamalla LNG:tä ja LBG:tä.

Lisäksi myös muut toimijat laajentavat tankkausasemaverkostoaan Euroopassa.

NGVA Europen mukaan eri puolilla Eurooppaa on toiminnassa noin 218 raskaan liikenteen tankkausasemaa, joita käyttää noin 6 000 kaasukäyttöistä rekkaveturia.

Lue myös: Rekisteröinti: Vaihtoehtoisten käyttövoimien kysyntä on kasvussa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Osaatko käyttää autosi valoja oikein?

Kuva: Specsavers

Auton valojen toiminnan tarkastaminen, niiden toimintaperiaatteen tunteminen ja tehokas käyttö parantavat ajamisen turvallisuutta.

Valoisan ajan vähentyessä ja kelien heiketessä autojen valojen oikeaoppisen käytön merkitys kasvaa. Monessa nykyautossa takavalot eivät pala ns. päiväajovaloilla ajettaessa.

Osassa autoja automatiikka kytkee vallitsevan valon vähetessä lähi- ja takavalot päälle, osassa taas ei. Myös automatiikan toimintaherkkyydessä on joissakin tapauksissa toivomisen varaa.

– Kuljettajan pitää perehtyä autonsa valojen toimintaperiaatteeseen ja kääntää valokatkaisin sellaiseen asentoon, että myös auton takavalot palavat. Samalla on syytä tarkastaa, että kaikki valot ovat kunnossa. Suurin osa pimeillä takavaloilla ajavista tuskin edes tietää, että valot eivät pala. Takavalot parantavat auton havaittavuutta merkittävästi myös valoisaan aikaan ja valaistuilla tieosuuksilla, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen muistuttaa.

Vaihda kaukovaloilta lähivaloille oikea-aikaisesti

Autoilijoiden olisi hyvä kerrata myös valojen vaihdon periaatteet. Kaukovaloilta on vaihdettava lähivaloille, kun toinen auto on tulossa vastaan. Lähivaloille ei kuitenkaan kannata vaihtaa liian aikaisin.

Hyvä nyrkkisääntö on, että lähivaloille tulisi vaihtaa siinä kohtaa, kun autojen välinen tie on kokonaan valaistu. Takaisin kaukovaloille vaihdetaan pari-kolme metriä ennen kohtaamista. Häikäistymistä kohtaamistilanteessa voi välttää suuntaamalla katseen mahdollisimman pitkälle eteenpäin, tien oikeaan reunaan. Jos tuijottaa vastaantulevien valoja, ne häikäisevät varmasti.

Kaukovaloilta kuuluu vaihtaa lähivaloille myös saavutettaessa edellä ajavaa. Lähivaloille on syytä vaihtaa, kun erottaa edellä ajavan auton ääriviivat selkeästi. Mikäli aikoo ohittaa saavuttamansa auton, on aikeesta syytä kertoa takaa tuleville suuntamerkillä ja ohitettavalle kaukovaloja vilauttamalla.

– Ohittaja vaihtaa kaukovaloille, kun auton nokka on ohitettavan henkilöauton perän kanssa samalla linjalla. Kuorma- tai linja-autoa ohittaessasi kaukovaloille vaihdetaan vasta, kun oman auton nokka on kuorma-auton ohjaamon takaseinän tai linja-auton etuakselin kohdalla, Vesalainen neuvoo.

Ohitettava puolestaan vaihtaa lähivaloille, kun hän näkee ohittajan molemmat takavalot tuulilasin läpi. Takaisin kaukovaloille hän voi vaihtaa, kun etäisyys ohittaneeseen autoon on kasvanut niin suureksi, etteivät sen ääriviivat näy enää kaukovaloilla (vrt. valojen käyttö saavutettaessa).

Moottoritiellä vastaantulijat ajavat eri ajosuuntia erottavan viheralueen toisella puolella. Suoralla moottoritieosuudella ja vasemmalle kaartuvissa mutkissa voi käyttää kaukovaloja, vaikka olisikin vastaantulevaa liikennettä. Ainoastaan oikealle kaartuvissa mutkissa on vaara, että kaukovalot häikäisevät vastaantulevia. Tällöin onkin syytä vaihtaa lähivaloille.

Saavutettaessa edellä ajavaa tai ohitettaessa on moottoritielläkin syytä käyttää valoja samalla tavalla kuin millä tahansa tiellä.

Lue myös tämä: Muista käyttää ajovaloja — muuten takavalot eivät ehkä pala

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Tampereella on bussikuskeille töitä — Länsilinjat-yhtiölle töihin ilmaisen koulutuksen kautta

Clas von Bell

Tamperelainen liikennöitsijä Länsilinjat Oy palkkaa ensi vuonna 50 uutta linja-autonkuljettajaa. Lähinnä kaupunkiliikenteeseen lisää kuljettajia tarvitseva Länsilinjat palkkaa merkittävän osan uusista kuljettajista ilmaisen koulutuksen kautta.

– Tampere ja Tampereen seutu kasvavat. Asukasmäärän kasvu ja huoli ympäristöstä on yhtälö, joka vahvistaa joukkoliikennettä. Se on hyvä uutinen myös alalle haluaville, joilla on nyt mahdollisuus päästä kuuden kuukauden koulutuksen jälkeen hyväpalkkaiseen ja varmaan työhön, kertoo Länsilinjojen toimitusjohtaja Terhi Penttilä.

– Länsilinjat on 80-vuotias perheyhtiö. Pitkä historia kertoo, että olemme uudistuneet ja seuranneet aikaamme. Niin teemme nytkin. Länsilinjat on – tutkitusti – työntekijöittensä mielestä rehti työnantaja, joka kantaa vastuunsa niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin. Länsilinjoilla linja-autonkuljettajat ajavat yhä vähäpäästöisempiä autoja, ensi kesänä jopa uusiutuvalla dieselillä, joka vähentää autojen hiilidioksidipäästöjä merkittävästi.

Tammikuussa alkava koulutus on kaksivaiheinen: ensin kuljettajaksi haluavat opiskelevat virallisen ammattipätevyyden ja sen jälkeen ammatillisen tutkinnon.

Ammattipätevyys opiskellaan TAKK:ssa eli Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa. Kuuden kuukauden kurssi sisältää tarvittavien ajokorttien suorittamisen, asiakaspalvelua ja rahastusta sekä parin kuukauden työssäoppimisjakson.

Työssäoppimisjakson jälkeen opiskelija työllistyy oppisopimuksella Länsilinjoille ja suorittaa vuoden aikana työn ohessa ammatillisen tutkinnon.

Ensimmäinen kurssi Rekrytoiva Linja-autonkuljettajan koulutus / Länsilinjat Oy pidetään TAKK:ssa 7.1.–26.6.

Opiskelijalta edellytetään vähintään 21 vuoden ikää, B-ajokorttia, tehtävään riittävää terveyttä ja asiakaspalveluun tarvittavaa suomen kielen taitoa.

Koulutukseen toivotaan eri-ikäisiä miehiä ja naisia, ammatinvaihtajia ja nuoria, maahanmuuttajia ja työttömyysuhan alla olevia eli monenlaisia hakijoita.

Haku kurssille on jo alkanut TAKK:n verkkosivuilla (www.takk.fi) ja se päättyy 8. joulukuuta.

Rekrytoinnista nyt ja kevään myöhemmistä vastaavista koulutuksista saa lisätietoa ja niihin voi ilmoittautua myös Länsilinjojen verkkosivujen kautta, https://lansilinjat.fi/koulutus/

Kiinteistöliitto ei kannata sähköautojen latauspisteisiin tiukempaa sääntelyä kuin EU-direktiivi edellyttää

Kuva: CvB.

Kiinteistöliitto ei kannata hallituksen suunnitelmia velvoittaa kiinteistönomistajat esitetyssä laajuudessa rakentamaan sähköautojen latauspisteitä.

Kiinteistöliiton mielestä EU:n energiatehokkuusdirektiiviin kirjatut velvoitteet riittävät edistämään latauspisteiden yleistymistä, eikä kansallisesta lainsäädännöstä ole tarpeen tehdä direktiiviä kireämpää.

EU:n energiatehokkuusdirektiivi velvoittaa taloyhtiöt varustamaan autopaikat latausvalmiuden mahdollistavalla putkituksella uusissa rakennuksissa sekä niissä vanhoissa rakennuksissa, joissa tehdään laaja korjaushanke rakennukseen kiinteästi kytkeytyvälle yli kymmenen autopaikan pysäköintialueelle.

Hallitus puolestaan esittää, että velvollisuus latausvalmiuden mahdollistavan putkituksen rakentamiseen koskisi jo useamman kuin neljän autopaikan pysäköintialueita, eli esimerkiksi viiden huoneiston rivitaloyhtiöitä.

Kun latauspisteen mahdollistava infrastruktuuri olisi rakennettu, hallituksen esityksen mukaan asukkaalla olisi mahdollisuus vaatia taloyhtiötä viipymättä rakentamaan latauspiste.

– Tällaisen velvoitteen asettaminen taloyhtiöille olisi käytännössä ongelmallista muun muassa osakkaiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Tilanteessa joudutaan pohtimaan myös taloyhtiön sähköjärjestelmän riittävyyttä. Sähköliittymän ja pääkeskuksen muutostöiden kustannusvaikutus voi olla varsin merkittävä.

Kiinteistöliitto katsoo, että latausmahdollisuuksien toteuttamista edistetään parhaiten kunkin taloyhtiön tilanteet ja tarpeet huomioiden. Myös olemassa olevaa julkista tukea latausmahdollisuuden toteuttamiseksi on edelleen mahdollista kehittää.

– Lisäksi on huomioitava, että ylenpalttisten velvoitteiden asettaminen sähköautojen latauspisteiden toteuttamiseksi on poissa muista tärkeistä kiinteistön korjaus- ja kehitystarpeista, kuten energiatehokkuuden parantamisesta, Haltia huomauttaa.