Koti Blogi Sivu 1798

Syyskuun Karkkilan nokkakolari vaati kuolonuhrin

Kuva: CvB.

Karkkilassa 8.9.2019 Vuotinaisissa Kakkostiellä tapahtunut raskaan ajoneuvoyhdistelmän ja henkilöauton törmäys on vaatinut kuolonuhrin.

Poliisin mukaan ajoneuvoyhdistelmä tuli Helsingin suunnasta ja henkilöauto Forssan suunnasta. Törmäyspiste oli henkilöauton kuljettajan puolella. Henkilöauto jäi tielle ja ajoneuvoyhdistelmä suistui ojaan.

Henkilöauton keski-ikäinen, Jokioisilta kotoisin oleva kuljettaja, vietiin loukkaantuneena Töölön sairaalaan, jossa hän menehtyi lauantaina iltapäivällä. Kyydissä ollut puoliso sekä ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja olivat myös toimitettu sairaalaan hoidettavaksi.

Komisario Ilkka Kantola Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että henkilöauto vaikuttaisi olleen törmäyksen sattuessa omalla kaistallaan ja ajoneuvoyhdistelmä olisi ollut osittain vastaan tulevan liikenteen kaistalla.

Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuolemantuottamuksena ja vammantuottamuksena.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuorma-auton ohjaamossa oli pöytä estämässä näkyvyyttä

Kuva: Autotoday.

Pohjanmaan poliisilaitos valvoi tehostetusti raskasta liikennettä perjantaina 8.11.

Valvonnassa poliisi tarkasti yhteensä 38 raskasta kuljetusyksikköä, joista viidessä poliisi totesi ajo- ja lepo-aikarikkomuksia.

Yksi kuljettajista oli ajo-oikeudeton ja yhdessä ajoneuvossa kuljettajan näkökenttää oli tuntuvasti heikennetty sijoittamalla kojelaudalle korkea pöytä. Pöydällä oli poliisin mukaan runsaasti tavaraa.

Poliisin tarkastamissa ajoneuvoissa oli viisi vaarallisten aineiden kuljetusyksikköä joille tehtiin VAK/ADR-tarkastus kuljetusten lainmukaisuuden valvomiseksi.

Raskaan liikenteen valvonnan yhteydessä poliisi joutui puuttumaan jonkin verran myös muiden tienkäyttäjien rikkomuksiin.

Katso tästä muita juttuja raskaan liikenteen valvonnasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Daimler Trucks & Buses vahvistaa sitoutumisensa Pariisin ilmastosopimukseen konkreettisella kehitysohjelmalla

Kuva: Daimler.

Yhtiön tavoitteena on kehittää avainmarkkina-alueille Eurooppaan, Japaniin ja Pohjois-Amerikan Nafta-maihin ajoneuvomallisto, joka on polttoaineen käytön ja energiatehokkuuden suhteen (tank-to-wheel) paikallisesti CO2-neutraali vuoteen 2039 mennessä.

Lisäksi on asetettu välitavoitteita: vetykäyttöisten ajoneuvojen sarjatuotanto ensi vuoden loppuun mennessä sekä sähkökäyttöisten ajoneuvojen sarjatuotanto vuoteen 2022 mennessä kaikilla avainalueilla.

Lisäksi kaikki eurooppalaiset tuotantolaitokset muuttuvat CO2-neutraaleiksi viimeistään vuonna 2022 ja tehtaat muilla mantereilla sen jälkeen.

Tavoite CO2-neutraalisuudesta on asetettu vuoteen 2039, koska kuljetuskaluston uusimissyklit vievät aikaa keskimäärin 10 vuotta. Lopullinen tavoite on CO2-neutraali kuljetusjärjestelmä vuonna 2050.

Daimler Trucks esitteli vastikään Tokion autonäyttelyssä polttokennokäyttöisen Fuso Vision F-Cell -konseptimallin, joka toimii pohjana vetyenergian hyödyntämiselle liikennekäytössä.

Auton toimintamatka vedyllä on jopa 300 kilometriä.

– Paikallisesti CO2-neutraalit sähkökäyttöiset kuorma- ja linja-autot eivät myy itse itseään, sillä jopa vuonna 2040 niiden koko elinkaaren aikaiset hankinta- ja käyttökustannukset tulevat olemaan dieselmalleja korkeammat – valmistajien kaikista omista ponnisteluista huolimatta”, Daimler Trucks & Buses -divisioonan johtaja Martin Daum huomauttaa.

– Tarvitsemme hallitustason tukia ja kannustimia voidaksemme tehdä näistä ajoneuvoista kilpailukykyisiä, erityisesti valtakunnallisten sähkön latausverkkojen ja vedyn jakelujärjestelmien aikaansaamiseksi.

Katso tästä muita juttuja Daimlerista.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Päivän kolarikuva: Päiväkotilapset törmäilevät Linnanmäellä

Kuva: Museovirasto, Helsingin k aupunginmuseo, Harri Ahola.

Päivän kolarikuva kertoo tänään päiväkotilasten törmäilystä Linnanmäen autoradalla.

Kuvat ovat vuodelta 1978, eli kuvien törmäilijät kulkevat nykyään hieman erilaisimmilla autoilla. Ja toivottavasti eivät törmäile.

Kuva: Museovirasto, Helsingin k aupunginmuseo, Harri Ahola.

Kuvat ovat Museoviraston Helsingin kaupunginmuseon kokoelmasta.

Kuvaaja on Harri Ahola.

Katso tästä muut Päivän kolarikuvat.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rallicross: Niclas Grönholm päätti kauden voittojuhliin

Kuva: GRX.

Niclas Grönholm päätti kautensa voittoon rallicrossin MM-sarjan päätösosakilpailussa Kapkaunpungissa Etelä-Afrikassa.

Finaalissa GRX Taneco Teamin Grönholm löi kovimmat vastustajansa selvästi ja näytti kaikille kuka oli viikonlopun nopein kuljettaja. Toiseksi finaalissa sijoittui Andreas Bakkerud ennen Grönholmin tallikaveria venäläistä Timur Timerzyanovia ja Timmy Hansenia.

– Voitto oli kyllä mannaa kauden päätteeksi. Tätä haettiin ja ykköstila on hieno palkinto koko tiimille. Olen kyllä todella tyytyväinen kaikkeen – autoon ja omaan ajoon, Grönholmin tuuletti tuntojaan voiton jälkeen.

Grönholm lähti semifinaaleihin nopeimpana kuljettajana ja sitten finaaliin kakkosrivistä. Edestä startanneet Timmy Hansen ja Andreas Bakkerud kolhivat toisiaan ensimmäisessä mutkassa ja takaa tullut Grönholm kuittasi itselleen kärkipaikan. Tämän jälkeen ei ollut epäselvää kuka on finaalin valtias. Grönholm hallitsi finaalia ruutulipulle saakka.

GRX Taneco Teamin johtaja Marcus Grönholm oli yhtä hymyä poikansa loistavan esityksen jälkeen Kapkaupungissa.

– Niclas ajoi todella vakuuttavasti kaksi päivää. Ei tuohon ajamiseen ole enää mitään huomauttamista. Tämä voitto tulee hienoksi palkinnoksi koko tallille, joka on tehnyt upeaa työtä koko kauden ajan. Onhan tämä mukava isänpäivälahjakin, Marcus Grönholm iloitsi.

GRX Taneco Team sjioittu tallien MM-pisteissä hopealle ja sekin tyydytti tallipomo Grönholmia.

– Kilpailu huipulla on erittäin kovaa ja olen ylpeä tiimimme kyvystä taistella koko kauden kärkisijoista. Auto on kilpailukykyinen millä radalla tahansa ja tiimin toiminta kestää vertailun kaikissa tilanteissa. Tietysti hiukan harmittaa Niclaksen puolesta, kun hän joutui jättämään kaksi osakilpailua väliin. Siinä meni mestaruus, voi kyllä sanoa, Grönholm summaili kauden antia.

MM-pisteissä Timmy Hansen ja Andreas Bakkerud päätyivät tasapisteisiin ja mestaruus meni Hansenille suuremman voittomäärän avittamana.

Kaudella 2020 Grönholmin tiimillä on tavoitteena olla sekä kuljettajien että tallien maailmanmestari.

– Onnistuimme näyttämään finaalikisassa, että pystymme tavoittelemaan täysin realistisesti mestaruuksia ensi vuonna. Kalusto on kovassa iskussa ja samoin kuljettajat, joten meidän matkaan kannattaa kyllä lähteä. Vastinetta on varmasti tarjolla, tallipomo Grönholm vinkkaa kumppanien suuntaan.

Lue tästä muut jutut Niclas Grönholmista.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Päivän kuva: Kaatunut aurauskeppi

Kuva: CvB.

Kukahan keksisi keinon saada aurauskepit pysymään paikalla. Tässäkin kohdassa oli ainakin kuusi aurauskeppiä kaatunut.

Voihan osa olla ilkivaltaakin, mutta osa kepeistä kaatuilee heti asennuksen jälkeen.

Luulisi, että jollain lailla saataisiin kepit riittävän syvään ja maa tampattua niiden ympärille.

Katso tästä muut Päivän kuvat.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Unimog kiskoo tarvittaessa 200-tonnisen metrojunan tunnelista

Kuva: Daimler.

Amsterdamin uudella M52-metrolinjalla on mittaa 9,7 kilometriä, josta juna kulkee tunnelissa 7,1 kilometrin matkan.

Jos juna rikkoutuu tunneliin, nopea apu on tarpeen, ja tällöin kuvaan ilmestyy Unimog. Amsterdamin liikennelaitos GVB on hankkinut käyttöönsä kaksi kiskoilla kulkevaa Unimog U 423 -ajoneuvoa, joiden teho on 170 kW (231 hv) ja vääntö 900 newtonmetriä.

Jotta voima saadaan tehokkaasti siirretyksi kiskoille, Unimogit on varustettu momentinmuunninkytkimellä.

Yhteen kytkettyinä nämä metrolinjan väkevät kunnossapitäjät kykenevät kiskomaan ulos tunnelista jopa 200 tonnia painavan metrojunan, vaikka reitin jyrkin nousukulma on neljä astetta.

Katso tästä muita Unimog-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autotoday 10 vuotta sitten: Citroënilta nollapäästöinen sähköauto

Kuva: Citroën.

Ajatella, että tästä on jo kymmenen vuotta. Silloin esiteltiin Suomessakin ensimmäisiä sähköautoja. Yksi näistä oli Citroën C-Zero, jonka sisarmalleja olivat Peugeot iOn ja Mitsubishi iMiev. Näitä autoja näkee vieläkin liikenteessä.

Citroenilta nollapäästöinen sähköauto

Ei bensiinikulutusta, ei ajon aikaisia päästöjä ja alhainen äänitaso: uuden C-Zeron myötä Citroën astuu vahvasti mukaan nollapäästöisten autojen maailmaan.

Neljän henkilön C-Zero tekee tulevaisuuden kaupunkiliikenteestä helppoa ja ympäristöystävällistä. Citroën C-Zero tuodaan markkinoille Euroopassa vuoden 2010 lopulla tai vuoden 2011 alussa, markkina-alueesta riippuen.

Citroën C-Zero valmistetaan yhteistyössä Mitsubishi Motorsin kanssa ja pohjautuu maailman ensimmäiseen globaaliin myyntiin tarkoitettuun sähköautoon, Mitsubishi i-MiEViin.

C-Zero tulee olemaan Citroënin järjestyksessään toinen täyssähköauto ensi kesänä Euroopassa lanseerattavan Berlingo First Electricin rinnalla, joka on kehitetty yhteistyössä sähköautoihin erikoistuneen Venturi Automobiles-yhtiön kanssa.

Täyssähköauto

Citroën C-Zero on tavallisesta verkkovirrasta ladattava täyssähköauto, jonka taka-akselille sijoitettu sähkömoottori tuottaa parhaimmillaan 47 kW:n (64 hv) tehon kierroslukualueella 3000 – 6000 rpm. Suurin vääntömomentti on keskikokoisen bensiinimoottorin luokkaa eli 180 Nm.

Sähkömoottorille ominaiseen tapaan paras vääntömomentti on käytettävissä kierroslukualueella 0 – 2000 kierrosta. Tämän ja automaattivaihteiston tyyppisen voimansiirron ansiosta C-Zero on erittäin vaivaton ajettava myös syklisessä kaupunkiliikenteessä.

Moottori saa virtansa auton kaksoispohjarakenteeseen sijoitetuista 88 akusta, joiden yhteenlaskettu jännite on 330 volttia. Energiaa akkuihin voidaan varastoida enimmillään 16 kWh. Lataus tyhjästä täyteen maksaa Suomessa energian hinta ja siirtomaksut huomioiden noin 1,6 euroa.

Helppo ladata

Citroën C-Zeron lataus on tehty varsin helpoksi: kotona ja työpaikoilla auto voidaan ladata kaikista 16A sulakkeilla varustetuista tavallisista pistorasioista ja pysäköintialueilla sijaitsevista lämmitystolpista. Latausverkoston suhteen Suomi on edelläkävijä maailmassa, sillä meillä on noin 1.5 miljoonaa lämmityspistoketta valmiina. Ne käyvät joko suoraan tai muutoksin sähköautojen lataamiseen.

Akkujen lataaminen täyteen tapahtuu noin seitsemässä tunnissa. Täydellä latauksella Citroën C-Zero kulkee EU-yhdistetyn kulutuksen mukaan mitattuna 144 km, jolloin sadan kilometrin matkan energiakuluksi muodostuu 1,11 euroa.

Normaalin latauksen rinnalla autossa on valmius pikalatausjärjestelmälle, jonka avulla akut voidaan ladata 80 % varaustasoon puolessa tunnissa.

Pikalatausjärjestelmän yleistymisen edellyttämä EU-direktiivi on parhaillaan lausuntovaiheessa. Mennekes-standardiin perustuvan pikalatausjärjestelmän odotetaan yleistyvän vuodesta 2011 alkaen.

Kaupunkiauto maantiekäyttöön

Citroën C-Zero on ympäristötietoisen yrityksen ja henkilön esimerkillinen valinta. Ulkomittoihin (pituus 3.48 cm) nähden pitkä 2.25 metrin akseliväli tarjoaa hyvät tilat neljälle henkilölle ja 166 litran tavaratilan.

Vakiovarusteina tulevat olemaan ohjaustehostin, lukkiintumattomat jarrut, ajovakauden- ja pidonhallinta, sähkötoimiset ikkunat ja ilmastointi. Suorituskyky riittää myös maantiekäyttöön: huippunopeus on 130 km/h, kiihdytys 0-100 km/h sujuu 15 sekunnissa ja ohituskiihdytys 60 – 90 km/h kuudessa sekunnissa.

Voimansiirto tarjoaa tavanomaisen automaattivaihteiston tyyppisen D-asennon lisäksi korostetun taloudelliseen ajon tarkoitettu Eco-vaihtoehto, jolloin 47 kW:n tehosta on kuljettajan käytettävissä 19 kW.

Lisäksi vaihtoehtona on B-toimintamuoto, jolloin kaasupoljinta nostettaessa sähkömoottorin napaisuus käännetään toisin päin ja moottorista tulee akkuja lataava generaattori. Näin hidastuksen aikana saadaan moottorijarrutuksen aikana energiaa otettua talteen akkuihin ajomatkaa kasvattamaan.

Katso tästä muita Autotoday 10 vuotta sitten -juttuja.

Juttu oli Autotodayssa 10.11.2009.

Video: Tämä autoja tuhonnut silta on nyt korotettu

Yhdysvalloissa on ollut yksi junasilta, joka on saanut hyvin paljon julkisuutta korkeiden autojen törmättyä siihen.

Sillalle on jopa tehty oma sivusto 11foot8.com, johon on kerätty törmäyskuvia.

Nyt silta on kuitenkin korotettu 20 senttiä, joten yhä useampi kuorma-auto pääsee kulkemaan sillan alta.

Kyseinen silta on Pohjois-Caroliinassa ja se on ollut paikallaan melkein 80 vuotta.

Vuodesta 2008 alkaen on ainakin 148 kuorma-autoa törmännyt siltaan, ja nyt on vihdoinkin saatu aikaiseksi korjaus sillalle.

Tässä on video korotuksesta.

 

Katso tästä muita videoita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Liikenneopettajille oma yhdistys

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Uusi ajokorttilaki on herättänyt liikenneopettajien keskuudessa laajaa huolta. Opetuksesta leikattiin yli puolet pois, joihinkin ajokorttiluokkiin ei kuulu opetusta ollenkaan eikä vapaaehtoinen opiskelu toimi.

Ekologisuudesta puhutaan tärkeänä yhteiskunnallisena teemana mutta autokoulussa sitä ei enää ehditä nykyisillä opetusmäärillä opettelemaan. Lisäksi ikäpoikkeuslupia myönnetään henkilöille, joilla on aiempia liikennerikkomuksia.

– Me näemme, että uusi ajokorttilaki runnottiin läpi eikä meitä liikenneopettajia kuunneltu ollenkaan. Toivomme, että tämän yhdistyksen avulla saamme nostettua esiin tärkeitä liikenneturvallisuuteen liittyviä seikkoja, sanoo vasta perustetun Liikenneopetus ry:n puheenjohtaja Kristiina Anunti.

Liikenneopettajat Kristiina Anunti ja Lari-Jaakko Mäkelä perustivat syksyllä 2019 liikenneopettajaryhmän, joka syntyi ammattilaisten halusta tuoda esiin koulutukseen ja liikenneturvallisuuteen liittyviä puutteita ja tehdä niihin korjausehdotuksia. Ryhmä keräsi nopeasti yli 250 opettajajäsentä.

Anunti ja Mäkelä yllättyivät itsekin siitä, kuinka suureksi ryhmä muodostui. He huomasivat, että opettajat ovat todella laajasti yhtä mieltä lain epäkohdista. Nyt he ovat rekisteröineet ryhmän viralliseksi yhdistykseksi, johon liikenneopetusalalla työskentelevät voivat liittyä.

– Kentällä töitä tehdessä huomasin, että epäkohdista puhutaan koko ajan mutta niihin ei kukaan yksin pysty vaikuttamaan. Tästä lähti ajatus ryhmän perustamisesta, sanoo Liikenneopetus ry:n varapuheenjohtaja Mäkelä.

Opettajat ovat jo aiemmin ottaneet julkisesti kantaa opetuksen vähäisyyteen. Ajokorttilakiuudistus vähensi opetuksen määrän todella pieneksi, ja oppilaat eivät enää suoriudu teoria- ja ajokokeista yhtä hyvin kuin aiemmin. Opettajien mielestä on väärin, että opetusta on aivan liian vähän ja kokeissa joudutaan käymään useita kertoja.

– Meidän täytyy saada jatkossakin vastuullisia ja turvallisia kuljettajia liikenteeseen. Ja onhan tässä sekin puoli, että oppilaankin näkökulmasta ajokortin kustannusten olisi luonnollisesti järkevämpää kohdistua siihen itse opetukseen, eikä kalliisiin tutkintomaksuihin ja uusintoihin, sanoo Anunti.

Liikenneopetus ry:n tarkoituksena on korostaa liikenneturvallisuutta ja ottaa kantaa havaitsemiinsa epäkohtiin.

Lue myös tämä: Liikenneopettajat: Opetusta lisättävä pikimmiten

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //