Rekisteröinti: Vaihtoehtoisten käyttövoimien kysyntä on kasvussa

Tammi-syyskuussa ensirekisteröitiin enemmän kaasu- ja sähkökäyttöisiä henkilöautoja kuin viime vuonna.

Kaasuautojen osuus on kasvanut viime vuoden 1,0 prosentista 1,6 prosenttiin.

Ladattavien autojen osuus kaikista henkilöautojen ensirekisteröinneistä kasvoi 5,8 prosenttiin, kun viime vuonna osuus oli 4,7 prosenttia.

Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on kasvanut hieman enemmän kuin ladattavien hybridien. Loppuvuoden aikana ladattavien hybridien osuuden ennakoidaan kasvavan.

Täyssähköautojen osuus on edelleen pieni, sillä ensirekisteröidyistä ladattavista autoista noin 70 prosenttia on pistokehybrideitä.

Hybridivoimalinjat yleistyvät myös perinteisissä bensiini- ja dieselautoissa, sillä ne parantavat merkittävästi autojen energiatehokkuutta.

Ns. täyshybridien, joissa ei ole ulkoista latausominaisuutta, osuus ensirekisteröinneistä on tammi-syyskuussa kasvanut noin 14 prosenttiin, kun osuus oli viime vuonna hieman alle 10 prosenttia. Dieselautojen osuus ensirekisteröinneistä on tänä vuonna ollut noin 20 prosenttia.

Diesel on tärkein käyttövoima suurikokoisissa henkilöautoissa, joissa dieselin taloudellisuus ja alempi päästötaso korostuvat.

Myös ladattavat hybridiautot painottuvat kookkaisiin henkilöautomalleihin. Bensiinikäyttöiset autot ovat tyypillisimmin keskikokoisia C-segmentin tai pienehköjä B-segmentin autoja.

Kaasuautojen mallivalikoima painottuu keskikokoiseen C-segmenttiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän