Rovanperä Tunturirallin kärjessä perjantain jälkeen

Rallin suomenmestaruussarjan toinen osakilpailu, jo 59. kertaa ajettava legendaarinen Arctic Lapland Rally käynnistyi perjantaina viidellä erikoiskokeella. 75 erikoiskoekilometriä kattanut avauspäivä tarjosi rallifaneille runsaasti erikoisherkkua Kalle Rovanperän ja Elfyn Evansin muodossa, jotka kilpailevat SM-luokkien ulkopuolella.

Toyotan MM-rallitiimin kuljettajaparit ovat mukana testaamassa kahden viikon päästä ajettavaa Ruotsin MM-rallia varten.

Rovanperä, joka ajaa Rovaniemellä kauden ensimmäistä kilpailuaan, otti kisan komentoonsa heti avauspätkällä ja tykitti pohjat myös päivän kolmelle seuraavalle erikoiskokeelle. Ainoa kauneusvirhe täydelliseen sarjaan tuli viimeisellä raviratapätkällä, jonne Evans kellotti pohjat 0,2 sekunnin erolla Rovanperään. Viiden erikoiskokeen päätteeksi kaulaa tiimikaveriin oli kertynyt kuitenkin jo lähes puoli minuuttia.

– Metsäpätkät meni tänään hienosti, viimeisellä raviratapätkällä tuli muutama virhe. En halunnut kuitenkaan tehdä mitään säätömuutoksia enää viimeiselle vaan kokeilla, miltä auto tuntuu metsäsäädöillä, Rovanperä kertoi.

– Fiilis on parantunut ja ollaan saatu niitä asioita esille mitä haettiinkin. Hieno päivä, hieno keli ja pätkät. Porukkaa on ollut tosi paljon katsomassa, joten onhan se siistiä ollut ajaa, Rovanperä fiilisteli päivän päätteeksi.

Viime viikonloppuna Monte-Carlon MM-avauksessa kolmanneksi ajanut Evans ei pystynyt Rovanperän vauhtiin vastaamaan. Toki, kun kyseessä on molemmille testikisa, ei suuria johtopäätöksiä kannata tuloksista kuitenkaan vetää.

– Päivä ei ollut paras mahdollinen. Alku oli ihan hyvä, mutta sitten teimme vähän muutoksia autoon ja ne eivät oikein toimineet kuten halusimme, loppupäivä oli vähän kamppailua sen kanssa. Iltapätkillä oli irtolunta enemmän ja se oli auton kanssa vähän huono yhdistelmä, Evans kommentoi.

Teemu Asunmaa kärjessä yötauolle SM1-luokassa

Kautensa Rovaniemellä aloittava viime kauden SM1-luokan mestari Teemu Asunmaa oli totutun vahvassa vireessä. Viidensiä poronsarviaan jahtaava alavutelainen ajoi Skodallaan tasaisesti luokan kärjen tuntumassa koko päivän ja kuittasi johtopaikan 5,6 sekunnin erolla ennen Mikko Heikkilää. Yleiskilpailussa Asunmaa on kolmantena Rovanperän ja Evansin jälkeen.

Henri Hokkala jatkoi siitä mihin Riihimäen avauskisassa jäi, ja otti SM2-luokan kisan komentoonsa heti avauspätkällä. Kakkosena päivän päätti toista kisaansa luokassa ajava Jooa Iivari ennen paraguaylaisvieras Diego Dominguez Berajanoa.

SM3-luokassa Tuukka Kauppinen ei lähtenyt varmistelemaan Tunturissa vaan karkasi yötauolle puolen minuutin johdossa. Sarjakärki Leevi Lassila ei pystynyt kunnolla vastaamaan Kauppisen iskuun. Kolmannelta paikalta lauantaihin lähtee Joni Korhonen.

SM4-luokassa Riihimäen ykkönen ja luokkakärki Ville Vatasen kädet kävivät Rovaniemelläkin sitä tahtia, että suurella osalla luokan kuskeilla ei ollut asiaa Toyota Auris -kuskin vauhtiin. Henri Sääskilahti on vielä tarkkailuasemissa 20 sekunnin päässä, mutta muut ovat jääneet jo kauas. Kolmantena olevalla Tomi Tikkisellä on jo yli minuutti kärkeen.

Kansallisessa nelivetoluokassa kärjen osalta nähtiin harvinaisen paljon keskeytyksiä. Johdossa lauantaihin lähtee paikalliskuski Miikka Vuokila ennen Yrjö Marttia ja Jarkko Hosikea, jotka ovat kuitenkin jääneet jo 4 minuuttia Vuokilasta.

59. Arctic Lapland Rally: Tulokset EK 5/12

Yleiskilpailu
1. Kalle Rovanperä 36:16,1
2. Elfyn Evans +24,6
3. Teemu Asunmaa +2:40,9
4. Mikko Heikkilä +2:46,1
5. Roope Korhonen +2:59,3

SM1
1. Teemu Asunmaa 38:57,0
2. Mikko Heikkilä +5,2
3. Roope Korhonen +18,4
4. Nikolay Gryazin +25,1
5. Benjamin Korhola +30,9

SM2
1. Henri Hokkala 40:44,2
2. Jooa Iivari +18,4
3. Diego Dominguez Bejarano +37,1
4. Fabio Schwarz +2:29,0
5. Petr Borodin +2:29,4

SM3
1. Tuukka Kauppinen 43:24,7
2. Leevi Lassila +29,8
3. Joni Korhonen +1:17,8
4. Juhana Raitanen +1:48,1
5. Ossi Pohjanharju +2:14,0

SM4
1. Ville Vatanen 47:01,0
2. Henri Sääskilahti +19,7
3. Tomi Tikkinen +1:03,9
4. Roope Hirvonen +1:05,2
5. Lauri Halonen +1:14,7

SM5
1. Miikka Vuokila 42:21,6
2. Yrjö Martti +3:53,2
3. Jarkko Hosike +4:01,6
4. Pentti Veikkanen +4:14,9
5. Juha Karilainen +4:50,4

59. Arctic Lapland Rally: reitti & aikataulu

Lauantai 3.2.

08:00 Osan 2 lähtö, Mäntyvaara
08:43 EK 6 Aittajärvi 2, 22,47km (Tie suljettu 6.30-13.30)
09:46 EK 7 Siikakämä, 26,00km (Tie suljettu 07.30-14.30)
10:59 EK 8 Ounasvaara / Kaukomaa, 1,15km
11:29 Huolto D, Mäntyvaara
14:12 EK 9 Sarriojärvi 1, 32,65km (Tie suljettu 12.00-22.00)
16:15 EK 10 Patovaara, 7,26km (Tie suljettu 14.00-21.00)
16:58 EK 11 Kemijärvi, 2,27km (Tie suljettu 14.00-22.00)
18:01 EK 12 Sarriojärvi 2, 32,65km (Tie suljettu 12.00-22.00)
20:16 Podium, Lordinaukio, Rovaniemi

Lue myös

Ralli: Kauden toinen SM-kisa ajetaan viikonloppuna Lapissa

Rovanperä ja Evans tähdittämään Rovaniemen SM-rallia — ”Tunturirallissa” luvassa huima kansainvälinen kattaus

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän