Autotoday 10 vuotta sitten: "Suomalainen autonostaja miettii jo päästöjä"

14.3.2018 17.12 

Muistelemme Autotodayssa kymmenen vuotta sitten julkaistuja uutisia. Vuonna 2008 autojen päästöt olivat jo ohjaamassa autonostajia. Selvityksessä kyseltiin myös turhista ajoista ja polttoaineen hinnasta.

Suomalainen autonostaja miettii jo päästöjä

Uuden tutkimuksen mukaan hiilidioksidipäästöt ovat yhä tärkeämpiä suomalaisille auton valintakriteerinä. Naisista 81 prosenttia piti päästöjä erittäin tai melko tärkeänä, mutta miehistä vain 64 prosenttia.

Autoalan Keskusliitto on kartoittanut yhteistyössä TNS Gallupin kanssa veromuutoksen vaikutuksia autoilijoiden osto- ja liikennekäyttäytymiseen. Tutkimukseen haastateltiin 1053 autoilijaa.

Tutkimuksen mukaan vähän kuluttava bensiiniauto hyvä vaihtoehto dieselautolle, ja ajokilometrit ratkaisevat.

Polttoaineen kulutusta piti erittäin tai melko tärkeänä 95 prosenttia vastaajista. Dieselit kuluttavat vähemmän polttoainetta kuin bensiiniautot, joten myös niiden hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät.

– Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös bensiiniautoissa on vähän kuluttavia malleja, joiden päästöt ovat suhteellisen pienet, muistuttaa AKL:n toimitusjohtajan Pentti Rantala.

Dieselautoista perittävän vuotuisen käyttövoimaveron vuoksi vähän ajaville bensiiniauto on edelleen taloudellisempi vaihtoehto.

Polttoaineen hinta

Polttoaineen hinta vaikuttaa erityisesti nuorten ja eläkeläisten ajosuoritteeseen. Tutkimuksen mukaan polttoaineen kallistumisella on suurin vaikutus alle 35 000 euroa vuodessa tienaavien autoilijoiden ajomääriin.

Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että turhat ajot on jo pääsääntöisesti karsittu, sillä naisten ajomäärä vähenisi vasta polttoaineen hinnan noustessa 51 senttiä. Miesten kohdalla kipuraja on 63 senttiä.

Myös moottorin tehokkuutta pidettiin tärkeänä valintakriteerinä. Tutkijoille yllättävää oli, että naiset ja miehet olivat vastauksissaan hyvin samaa mieltä. Naisista asiaa piti tärkeänä tai melko tärkeänä 68 prosenttia ja miehistä 69 prosenttia.

Merkittävää oli, että valtaosa vastaajista hankkisi saman kokoisen moottorin ja 20 prosenttia nykyistä isommalla koneella olevan auton. Vain 11 prosenttia valitsisi nykyistä pienemmän moottorin. Tutkimuksen tuloksista huolimatta dieselien osalta suuntaus on selvästi pienempiin moottoreihin päin. Erityisesti yli kaksilitraisten osuus on pudonnut reilusti alkuvuonna.

Tutkimuksen mukaan autoverotuksen muutos ei tule aiheuttamaan ennalta pelättyä katoa joukkoliikennevälineissä. Tutkimukseen vastanneista autoilijoista 16 prosenttia ilmoitti lisäävänsä joukkoliikenteen käyttöä viime vuoteen verrattuna ja vain 7 prosenttia ilmoitti vähentävänsä sitä.

Juttu julkaistiin Autotodayssa 14.3.2008



Katso myös



Autotoday 10 vuotta sitten: ”Sähköauto on vesisyöppö”


Autotoday 10 vuotta sitten: ”Poliisille lisärahoitusta toiminnan vakiinnuttamiseksi”


Autotoday 10 vuotta sitten: ”Suomalainen sähköauto pohjautuu Toyota Corollaan”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Mitsubishin Lancer Sports Sedanin myynti vauhtiin Suomessa”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Taksin matkustajaa epäillään rattijuopumuksesta”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”GM uskoo hybridiin” – mutta kuinka kävikään?

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Auton ylipitkä takuu sitoi kohtuuttomasti”

Autotoday 10 vuotta sitten: Mitähän näistäkin olisi tullut? ”Saab esittelee kaksi konseptiautoa”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Dodge Challenger SRT8:sta 228 143 dollaria huutokaupassa”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Taas valitaan vuoden auto ”


Autotoday 10 vuotta sitten: ”Irlannissa kaavaillaan yksityisiä kameroita nopeusvalvontaan”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Ron Dennisille potkut?”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Väärinkäytöksiä autotuotannon siirtämisessä Itä-Eurooppaan”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Ensimmäinen kaasulla toimiva ralliauto kehiin”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Autot sysäsivät dieselöljyn myynnin isoon kasvuun”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Canal+ näyttää lisää autourheilua”

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Autoliitto: Suojateiden liikennesäännöt pitäisi yhdenmukaistaa”

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän