Autotoday 10 vuotta sitten: "Ransu-koira avaa lasten liikennepuiston Mobiliassa"

7.5.2018   22.55

Mobiliassa avattiin lasten liikennepuisto tasan kymmenen vuotta sitten. Avajaisiin oli saatu lasten rakastama Ransu-koira.

Ransu-koira avaa lasten liikennepuiston Mobiliassa

Uuden Rahtarit Liikennepuiston vietetään kutsuvieraiden kanssa keskiviikkona iltapäivällä Mobilian automuseaossa.

Viralliseksi avaajaksi on lupautunut kaikille lapsille tuttu Ransu-koira, joka apulaisensa kanssa laulattaa vieraita tutulla lasten liikennelaululla.

Liikennepuisto on tarkoitettu 4-12 -vuotiaille lapsille.

Mobiliassa suunniteltiin ensimmäisen kerran lasten liikennepuiston rakentamista jo vuosituhannen vaihteessa, mutta silloin se ei saanut riittävää kannatusta ja rahoitusta. Idea jäi kuitenkin kytemään ja se otettiin jälleen työn alle vuonna 2005, jolloin alkoi Mobiliarannan matkailullisen vetovoiman kehittäminen hanke.

Hankkeen yksi erillisprojekti oli lasten liikennepuiston suunnittelu, joka myös TE -keskuksen myöntämän Leader+ -tuen turvin saatiin toteutettua suunnitelmien mukaan.

Vuosi 2006 kului kehittämishankkeen parissa ja vuonna 2007 haettiin TE -keskukselta uutta Leader+ -tukea varsinaiseen rakennusprojektiin. Tämä hakemus sai myönteisen päätöksen. Rakentaminen aloitettiin keväällä 2007 ja varsinaiset rakennustyöt saatiin päätökseen syyskuun lopussa samana vuonna.

Alkuvuonna 2008 aloitettiin hankkeen tuotteistaminen ja liikennepuistoon olennaisesti liittyvien polkuautojen suunnittelu ja hankinta sekä muut käytännön toimintaan liittyvät toimenpiteet.

Mobilian taustayhteisöt ja yhteistyökumppanit ovat olleet voimakkaasti mukana tukemassa tätä tärkeäksi kokemaansa hanketta. Liikennepuisto on saanut nimensä myös yhden taustayhteisönsä, Rahtarit ry:n mukaan, eli puiston nimeksi seuraavan viiden vuoden ajan tulee olemaan Rahtarit Liikennepuisto.

Polkuautot

Koska tieliikenteessä näkyy henkilöautojen lisäksi myös raskasta liikennettä, oli polkuautojen suunnittelun lähtökohtana, että käytettävät polkuautojen tulee olla myös vastaavia. Markkinoilta ei löytynyt valmiina haluttuja tuotteita, joten päädyttiin valmistamaan autot itse.

Mobilian entistäjät Ismo Koittola ja Karoliina Hiltunen suunnittelivat ja valmistivat valmiiden polkuautorunkojen ympärille liikennepuistoon tarvittavat ajoneuvot.

Mobilian entisöintiverstaalla on valmistunut kevään aikana lähes 20 erilaista polkuautoa; henkilöautoja, kuorma-autoja, linja-autoja ja rekka-autoja.Jokainen auto on erilainen.


Juttu oli Autotodayssa 7.5.2008.



JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here