21.8.2018 09.25
18-vuotiaan
Niko
Karin
toinen kausi F1-sarjan kasvattiluokassa on tarjonnut esimerkkejä siitä, miksi häntä pidetään eräänä lupaavimmista seuraavista sinivalkoisista F1-kuljettajista.
Kari on kuitenkin itse valmis myöntämään ensimmäisenä GP3- kauden ensimmäisen puoliskon olleen pienoinen pettymys.
– Ei tämä ole ollut sitä mitä on haettu. Huonoa tuuria on riittänyt, on ollut teknistä murhetta ja pari omaakin tyhmää virhettä, Kari toteaa.
Onnetar on totisesti tuntunut välillä hylkivän Karia. Kauden avausviikonloppuna erinomainen aika-ajotulos vesittyi heti startissa kytkinakselin katkeamiseen.
Ranskassa Kari oli viides, mutta kilpailun jälkeen edessä oli hylkäys bensiinin määrän liittyvän epäselvyyden vuoksi.
Unkarissa kolisi sekä omasta ja myös kilpakumppaneiden ansiosta. Ehjiä viikonloppuja ei ole kesän aikana kertynyt, ja se näkyy myös pistetaulukossa.
Erityisesti onnistumiset aika-ajoissa ovat osoittaneet Karin olevan yksi sarjan kärkikuljettajista.
– Kun kaikki loksahtavat kohdalleen, tulosta tulee varmasti. Sen tiedän, Kari painottaa vakuuttavasti.
Täksi kaudeksi Kari vaihtoi tallia
– Omaan makuuni nykyisen tallin kanssa on jouhevampaa työskennellä kuin viime vuonna. Tyyli on hieman erilainen, ja se vaikuttaa positiivisesti myös minun tekemiseeni, Kari sanoo.
Tallikaverit ovat radalla kovimmat vastustajat, mutta varikolla yhteistyö toimii. Ranskalainen Dorian Boccolacci ja kanadalainen Devlin Defrancesco ovat kumpikin Karille tuttuja kuljettajia jo ennestään.
Vaikka GP3 onkin “junnu-formulana” paria kertaluokkaa F1-autoa hitaampi, tarjoaa se silti kuljettajalle suuren haasteen ja nautinnon.
– Ajamisen lisäksi työnkuvaan kuuluu paljon erilaisia media- ja yhteistyökumppaneiden tilaisuuksia, ja totta kai omasta fyysisestä kunnosta täytyy myös pitää jatkuvasti huoli. Kiireellinen elämä on osa tätä ammattia, enkä valita siitä. Ei tämä sen erikoisempi asia ole, Kari kuittaa.
Seuraava suomalainen F1-kuljettaja?
Karin uran oma tavoite on selvä. Hän haluaa olla komean sinivalkoisen F1-ketjun seuraava lenkki.
– F1 on tavoitteena ja sinne haluan mennä. Ei siitä ole kahta sanaa. Se vaatii todella kovasti töitä, mutta kun teen itse omat osuuteni parhaimmalla mahdollisella tavalla, on kaikki mahdollista, Kari vakuuttaa.
Tällä hetkellä Kari on GP3-sarjassa viidellä pisteellä sijalla 14. Sarjassa ajaa myös Simo Laaksonen ja hän on kolmella pisteellä sijalla 15. Sarjan kärjessä on A.Hubert. Hänen pistemääränsä on 129.
Kilpakaudesta on jäljellä neljä viikonvaihdetta ja kahdeksan kilpailulähtöä. Seuraava koitos ajetaan viikonloppuna Belgian legendaarisella Span radalla, ja kausi päättyy marraskuun viimeisessä viikonvaihteessa Abu Dhabiissa ajettavaan kisaviikonvaihteeseen.