Suomalainen ratkaisu parantaa merkittävästi sähköautojen akkujen kierrätystä

Kuva: Fanny Haga

Yhteiskunnan sähköistyminen lisää tulevaisuudessa merkittävästi tarvetta akuille. Fortumin uuden ratkaisun myötä yli 80 prosenttia sähköauton akusta pystytään jatkossa kierrättämään, todetaan yhtiön tiedotteessa.

Ratkaisu palauttaa akussa olevat arvokkaat metallit kiertoon ja pienentää sähköauton akkujen ympäristörasitusta vähentämällä koboltin, nikkelin sekä muiden harvinaisten metallien louhinnan tarvetta.

– Litiumioniakkujen kierrättämiseen ei ole aikaisemmin ollut teollisen mittakaavan kierrätysteknologiaa, jolla suurin osa akun materiaaleista olisi saatu kiertoon. Lähdimme etsimään ratkaisua tähän yhteiskunnan sähköistymistä hidastavaan haasteeseen, ja kehitimme skaalautuvan kierrätysratkaisun, joka sopii kaikille akkuja käyttäville teollisuudenaloille, kertoo Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnan johtaja Kalle Saarimaa.

Prosessin on kehittänyt suomalainen kasvuyritys

Uudella vähäpäästöisellä hydrometallurgisella kierrätysprosessilla saavutetaan yli 80 prosentin kierrätysaste verrattuna nykyiseen noin 50 % kierrätysasteeseen.

Akut tehdään ensin turvallisiksi mekaanista käsittelyä varten. Mekaanisen käsittelyn jälkeen muovit, alumiini sekä kupari erotetaan ja ohjataan omiin kierrätysprosesseihinsa.

Hydrometallurgisessa prosessissa koboltti, mangaani ja nikkeli otetaan talteen, ja toimitetaan akkuvalmistajille hyödynnettäväksi uusien akkujen tuotannossa.

Hydrometallurgisen teknologian on kehittänyt suomalainen kasvuyritys Crisolteq, jolla on   Harjavallassa teollisen mittakaavan hydrometallurginen kierrätyslaitos. Fortum aloittaa yhteistyön Crisolteqin kanssa akkujen kierrättämisessä.

Sähköautojen akuilla monia kierrätysmahdollisuuksia

– Kiertotalous tarkoittaa käytöstä poistuneen materiaalin kierrätystä takaisin sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Litiumioniakkujen kierrätyksessä Fortumin tavoitteena on, että suurin osa akun materiaaleista voitaisiin käyttää uusien akkujen raaka-aineena, Saarimaa toteaa.

Fortumilla on myös useita pilottihankkeita käytöstä poistettujen akkujen uudelleenkäyttöön. Esimerkiksi käytettyjä sähköautojen akkuja voitaisiin hyödyntää kiinteinä energiavarastoina aurinko- tai tuulivoimalaloissa.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n ennusteen mukaan sähköautojen määrä tulee kasvamaan nykyisestä kolmesta miljoonasta 125 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä.

Litiumioniakkujen kierrätysmarkkinan arvo globaalisti oli noin 1,7 miljoonaa euroa vuonna 2015, mutta sen odotetaan nousevan yli 20 miljardiin euroon tulevina vuosina.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here