Sähköautojen akkujen kierrätys tehostuu

Autojen kiertotaloudessa varaudutaan jo sähkö- ja hybridiautojen ajovoima-akkujen kierrätykseen, vaikka elinkaarensa päässä olevia akkuja palautuu kierrätykseen vielä vähän, todetaan Autoalan tiedotuskeskuksen tiedotteessa.

Ladattavien autojen ja erilaisten hybridiautojen määrä on viime vuosina kasvanut nopeasti. Autokannassa on tällä hetkellä jo lähes 75 000 ladattavaa autoa.

Kun mukaan lasketaan myös hybridit, joissa ei ole ulkoista latausta, ajovoima-akullisten autojen määrä kasvaa jo yli 160 000 autoon. Sähkö- ja hybridiautojen osuus autokannasta on viime vuosina kasvanut jo lähes 6 prosenttiin.

Sähköautojen akkujen elinkaari on pitkä. Usein akun kapasiteettia voidaan lisätä akkumoduuleja uusimalla siten, että koko akkua ei tarvitse vaihtaa. Sähkö- ja hybridiautojen ikääntyessä myös kierrätykseen palautuvien akkujen määrän on kuitenkin ennakoitu jo lähivuosien aikana kasvavan.

– Viime vuonna Suomessa kierrätettiin hieman yli 200 ajovoima-akkua. Määrä on vielä pieni, mutta kasvava, sillä edellisvuonna kierrätykseen palautui vain 130 akkua. Kierrätykseen palautuvien akkujen määrän kasvaessa myös kierrätysteknologia kehittyy. Tavoitteena on, että kierrätykseen palautuvista ajovoima-akuista saataisiin mahdollisimman tarkasti talteen arvokkaat metallit, kertoo toimitusjohtaja Juha Kenraali Suomen Autokierrätyksestä.

Eurajoen Romu liittyi kesäkuussa ajovoimaoperaattorien verkostoon

Suomen Autokierrätys vastaa Suomessa tuottajayhteisönä henkilö-, paketti- ja matkailuautojen sekä sähkö- ja hybridiautojen ajovoima-akkujen kierrätyksen organisoinnista.

Ajovoima-akkujen kierrätysoperaattorien verkosto sai kesäkuussa täydennyksen, kun Eurajoen Romu Oy liittyi mukaan kierrätysverkostoon. Operaattorisopimus allekirjoitettiin maanantaina 21.6.2021.

– Ajovoima-akkujen kierrätys on Eurajoen Romulle uusi aluevaltaus, joka täydentää yhtiömme palveluja erilaisten kierrätysmateriaalien operaattorina. Jatkossa voimme tarjota yhä kokonaisvaltaisempaa palvelua elinkaarensa päässä olevien autojen kierrätysoperaattorina, kertoo toimitusjohtaja Juuso Luodesmeri Eurajoen Romu Oy:stä.

Eurajoen Romu on Suomen Autokierrätyksen neljäs akkuoperaattori. Ajovoima-akkujen operaattorisopimukset on jo aiemmin solmittu Fortum Waste Management Oy:n, Stena Recycling Oy:n ja Kuusakoski Oy:n kanssa.

Elinkaarensa päässä olevia ajovoima-akkuja vastaanottavat romuajoneuvojen vastaanottopisteiden lisäksi ajoneuvojen valtuutetut merkkihuollot.

Verkosto on tiheä – romuajoneuvojen vastaanottopisteitä on lähes 300 ja autojen merkkihuollon toimipaikkoja yhteensä noin 450.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän