Rallicross: Jere Kalliokoski SuperCarien ykkönen OuluZonessa

Rallicross SM -sarja teki paluun Ouluun, kun SM-pisteistä ajettiin lauantaina OuluZonessa ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Tämä myös näkyi paikan päällä, yleisöä oli saapunut runsas määrä katsomoihin seuraamaan kauden kolmatta osakilpailua.

SuperCar-luokan hallitseva Suomen mestari ja AL-Härmää edustava Jere Kalliokoski teki vakuuttavan paluun SM-näyttämölle. Edellisestä kisasta sivussa ollut Kalliokoski piti jokaisessa lähdössä haastajat takanaan ja pääsi juhlimaan päivän päätteeksi kauden ensimmäistä voittoaan.

Kalliokoski nousi voitollaan sarjan neljänneksi ja säilytti mestaruushaaveet sarjassa. SM-kullan uusiminen vaatii alahärmäläiseltä kuitenkin nappisuoritukset myös kahdesta viimeisestä osakilpailusta.

Finaalissa toiseksi ajoi SM-pistejohdossa oleva Konneveden MK/UA:n Mika Liimatainen, joka on onnistunut keräämään vakuuttavasti pisteitä kauden kaikissa kolmessa osakilpailussa. Eroa Liimataisen ja toisena olevan Sastamalan AU:n Henri Haapamäen välillä on tällä hetkellä 17 pistettä. Haapamäki ajoi Oulussa kolmanneksi.

Olli Lahti kasvatti pistejohtoaan

SRC-luokassa Nokian Urheiluautoilijoiden Olli Lahti oli vahvassa iskussa läpi päivän ja kirjasi itselleen täydet 30 SM-pistettä. Nokialainen kasvatti eronsa toisena olevaan Joroisten Moottorikerhoa edustavaan Ville Mikkoseen jo 22 pisteeseen. Lahdella on erinomaiset mahdollisuudet varmistella luokan Suomen mestaruutta jo seuraavassa osakilpailussa Hyvinkäällä.

Edellisessä kilpailussa Lahden taakseen jättänyt Mikkonen oli myös voittotaistelussa mukana aina semifinaaliin asti ja nappasikin sieltä paikan finaaliin. Varikolla auton moottori kuitenkin sanoi sopimuksensa irti, eikä Mikkonen pystynyt tämän jälkeen enää jatkamaan kilpailua.

Sipoon Autokerhon Christian Jensen pääsi juhlimaan OuluZonessa luokan kakkossijaa ja kolmanneksi ajoi SM-pisteissä niin ikään kolmantena oleva Scuderia Palasia edustava Sami Nikunen.

Jere Tikalle hattutemppu

Ennakkoon jopa tasaisimmaksi luokaksi veikkailtu Autokrossi, on ollut tällä kaudella kuitenkin täysin yhden miehen näytöstä. Kauhajokelainen Jere Tikka päässyt Toyota MR2:llaan huimaan lentoon ja tuloksena kauden kolmesta ensimmäistä osakilpailusta on uskomattomat kolme voittoa.

Lue tästä muita rallicross-juttuja.

Tikan pistejohto on tällä hetkellä 21 pistettä ennen toisena olevaa Lounais-Hämeen UA:n Tuomas Venäläistä. Hyvinkäällä on mahdollisesti jo ratkaisun avaimet käsissä.

Mika Liimatainen ajoi luokan finaalissa toiseksi ja nousi suorituksellaan pistetaulukon kolmannelle sijalle. OuluZonessa kolmas oli Jalasjärven Moottorikerho/UA:ta edustava Iivari Niemi.

Matias Lautamäki palasi voittokantaan

Jalasjärven Moottorikerho/UA:n Matias Lautamäki avasi V1600 RC -luokan kauden kotikisassaan voitolla ja uusi temppunsa nyt Oulussa.

Nuorukainen on epäonnistuneesta Joensuun kisasta huolimatta tällä hetkellä pisteissä kolmantena. Erot ovat kärjessä erittäin pienet, kun jaetulla ykköspaikalla majailevien Satakunnan UA:ta edustavan Jesse Lammin ja Joensuun UA:n Simo Tuunasen ero Lautamäkeen on ainoastaan 3 pistettä.

Iisalmen UA:n Harri Korkiakoski ajoi Oulussa toiseksi ja Lammi kolmanneksi.

Rallicrossin SM-kausi jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Hyvinkään Vauhtipuistossa. Kausi huipentuu 17. syyskuuta Honkajoen Pesämäellä.

Pistetilanteet 3/5 osakilpailun jälkeen

SuperCar
1. Mika Liimatainen 83p
2. Henri Haapamäki 66p
3. Antti Suutarinen 56p
4. Jere Kalliokoski 54p
5. Jari Putkinen 52p

SRC
1. Olli Lahti 85p
2. Ville Mikkonen 63p
3. Sami Nikunen 61p
4. Ari Salonen 60p
5. Christian Jensen 54p

Autokrossi
1. Jere Tikka 87p
2. Tuomas Venäläinen 66p
3. Mika Liimatainen 59p
4. Lucas Gabrielsson 53p
5. Iivari Niemi 45p

V1600 RC (cup)
1. Jesse Lammi 66p
2. Simo Tuunanen 66p
3. Matias Lautamäki 63p
4. Ville Tuominen 57p
5. Anton Seppä 40p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän