Ralli: Jyri Räsäsen junioreiden suomenmestaruus varmistui jo ennen viimeisen kisan lähtöä

Kolmeen voittoon ja yhteen kakkostilaan tällä kaudella ennen viimeistä kilpailua ajanut Kuopion Urheiluautoilijoiden Jyri Räsänen on varmistanut Rallin Suomen Juniorimestaruuden (RSJM) kaudella 2019. Jo aikaisemmin tällä kaudella hän varmisti myös Rally Trophyn mestaruuden.

Mestaruus varmistui, kun sarjan pisteissä toisena olevan Kristian Niemisen luokkaan 3 ei ilmoittautunut tarpeeksi kuljettajapareja, mikä tarkoittaa sitä, että Nieminen ei voi saada tarpeeksi pisteitä mestaruuteen, vaikka voittaisi kauden päätöskisan Naantalissa 12.10.

Luokkaan 3 olisi tarvittu vähintään 21 osallistujaa, jotta luokkavoitosta saatava 15:n pisteen lisäksi luokkamenestyksestä olisi saanut kuusi lisäpistettä. Luokassa 3 Rantaralliin on ilmoittautunut yhteensä viisi osallistujaa.

Räsänen on ollut yllättynyt, kuinka hyvin hänen ensimmäinen RSJM-kautensa on sujunut.

– Tämä oli nyt ensimmäinen vuosi, kun ajettiin koko sarja. Rallia olen ajellut yhteensä jonkun 4-5 vuotta, hajakilpailuja siellä täällä. Auton (Toyota Corolla) puolesta kaikki on toiminut todella hienosti, ei ole ollut minkäänlaisia teknisiä ongelmia – ja ukkokin on ollut ihan kohtuu iskussa.

XLIII Rantaralli starttaa Mynämäen lukiolta lauantaina 12.10. kello 10.01 alkaen. Samassa paikassa vietetään maalijuhlallisuuksia noin kello 15.38 alkaen.

RSJM-pisteet 4/5 osakilpailua
1. Jyri Räsänen (luokka 1) 68
2. Kristian Nieminen (luokka 3) 60
3. Mikko Hast (luokka 4) 59
4. Roope Suomalainen (luokka 2) 57
5. Peetu Viljamaa (luokka 1) 48

Rallin Nuorten SM -pisteet 4/5 osakilpailua
1. Miko Kiminki 49
2. Verneri Säisä 33
3. Niklas Heino 29
4. Sami-Matti Trogen 23
5. Patrik Goman 23

Rally Trophy -pisteet 4/5 osakilpailua
1. Jyri Räsänen (luokka 1) 70,48
2. Peetu Viljamaa (luokka 1) 61,81
3. Henry Jäppinen (luokka 1) 52,30
4. Jani Laaksonen (luokka 8) 49,92
5. Roope Suomalainen (luokka 2) 45,87

Rallin Naisten Cup -pisteet 4/5 osakilpailua
1. Elina Valtaala 42
2. Jonna Valme 42
3. Hanna Yrjölä 12

www.nasu.fi/rantaralli
www.rsjm.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän